MENE TÖIHIN! Yle: Nyt tuli karut luvut - avoimien työpaikkojen määrä väheni 38 prosenttia
Avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt voimakkaasti samaan aikaan, kun työttömyys on kasvanut kohisten kuluvan vuoden aikana.
Tilastokeskuksen mukaan avoimien työpaikkojen määrä väheni huhtikesäkuussa peräti 38 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Avoimia työpaikkoja oli toisella vuosineljänneksellä vain hieman alle 29 000, kun vielä vuotta aiemmin työpaikkoja oli avoinna 47 000.
Avoimien työpaikkojen määrä alittaa nyt siis jopa koronapandemian aikaisen sukelluksen.
Ja lisää halpatyövoimaa pitää ulkomailta tuoda ja toisaalta tekoäly ja robotit vie muut työt. Suojaosien poiston myötä osa-aikatyö ei kannata, eikä ihmiset uskalla kuluttaa ja käyttää palveluja työttömyyden pelossa.
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Meiän lafkan myynnit laskenu 20%. Miinusta tehty koko kesä, vaikka yleensä kesä parasta myyntiä. Odotan vaan kun meiltäkin joutuu potkii jengii pihalle.
Meillä tämä vuosi nolla-kasvua. Koska olemme yrityksen hallituksen tavoitteen mukaisesti ns. kasvuryritys, tämä ei luonnollisesti ole tyydyttävä tilanne. Pelkään myös mitä syksy tuo tullessaan.
Vierailija kirjoitti:
Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026 ja koskee myös julkisen työpaikkoja ja valtion.
On siinä ihmettelemistä monella, kun viimeisen palkan jälkeen ei tule rahaa mistään, kun tukien käsittely kestää kaksi kuukautta.
Aika moni työssäkäyvä maksaa kassaan tilityksiä jotta saa ansiosidonnaista. Vaikka sitäkin on porrastettu niin on se silti enemmän kuin Kelan tuki ja sen saa usein nopeammin kuin työmarkkinatuen tai päivärahan.

Niin, mulla loppui ansiosidonnainen kesäkuun lopussa.
Mulla on yksi suosittelija, mutta mietin pitäisikö toinenkin hankkia.
Ansiosidonnaisen keräysaika pidentyi 12 kuukauteen. Ennen se oli 6 kuukautta.
Eli nyt on aikaa kerätä 2 vuotta ja 4 kuukautta se 12 kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnaisen keräysaika pidentyi 12 kuukauteen. Ennen se oli 6 kuukautta.
Eli nyt on aikaa kerätä 2 vuotta ja 4 kuukautta se 12 kuukautta.
Periaatteessa joka vuosi 6 kuukautta töitä tai joka toinen vuosi 12 kuukautta töitä, jotta saa ansiosidonnaista.
Aika kalliiksi tulee pakkomielle saada tietty henkilö valtiolle töihin.
Ansiosidonnaista ei saa enää kerättyä neljän kuukauden kesälomatuurauksilla.
Olen itse korkeakouluopinnoissa ja loppu lähenee. Olen puoli vuotta hakenut itselleni harjoittelupaikkaa. Valmistuminen on enää tästä kiinni. Tämän jo harjoittelupaikan hakeminen on osoittautunut haastavaksi. Nyt vihdoin on muutama paikka, josta saan valita, mutta kummassakaan jatko ei ole varmaa. Ahdistaa jo valmiiksi jos päädyn vain työttömäksi.
Harjoitteluja varten pitänyt käydä ihan samaa työnhaku prosessia läpi ja täytynyt olla CV ym, vaikka mielestäni sen ei pitäisi määrittää liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä minnekään töihin mene. Olen opiskelija. Ja se saa riittää ahneelle yhteiskunnalle.
Miksi elättäisin Suomeen tulleita ulkomaisia opiskelijoita ja heidän perheitään? Hehän voivat ottaa myös Suomessa opintolainaa.
Niinkuin suomalaiset opiskelijat joutuvat ottamaan.
Niin. Täällä opiskelijoiden pitää ottaa lainaa. Työttömänä on paremmat etuudet

Työttömillä on jo tutkinnot.
Vierailija kirjoitti:
MENE T Ö I H I N !!!!!!!
Ja lopeta ulinasi, saatana! Teillä punikeilla on aina joku tekosyy minkä varjolla pitäisi pystyä välttelemään sitä töihinmenoa.
Ja sinullako on työpaikka? Aika huolestuttavaa. Miten voin oppia olemaan noin ty hm ä että saisin töitä? Näköjään täytyy olla sellainen että saa töitä
Vierailija kirjoitti:
Nykyhallitus kuvittelee että työttömyys ratkeaa sosiaaliturvaa leikkaamalla ja kun kaikki työnhakijat tekevät ennätysmäärän hakemuksia yhä harvempiin työpaikkoihin. Hakihan Kelan pääjohtajaksikin 105 toiveikasta yrittäjää, mutta vain yksi valittiin.
Mitä jos leikkimielisesti ajattelee, että olisi vain 1 lääkärin työpaikka haussa, niin olisiko jokaisen työttömän, jolla ei ole tuohon mitään koulutusta, pakko laittaa tuohon paikkaan 4 hakemusta? Ja olisiko näistä hakemuksista kenellekään mitään hyötyä?
Vierailija kirjoitti:
Siinä kuulitte menkää töihin-huutajat.
Tämä pitäisi muuttaa "ottakaa töihin" ja se joku huutaa niin se myös ottaa, kenet tahansa työttömän, kyllä juuri sinne teidän firmaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi suosittelija, mutta mietin pitäisikö toinenkin hankkia.
Siis joku naapurisi suosittelee sinullekin työttömyyttä?
Miten saada juuri valmistuneena töitä, kun harjoittelupaikassa ei työt jatku, budjettisyistä...
Mene AP sinäkin TÖIHIN että saadaan lisää avoimia paikkoja täytettyä.
Vierailija kirjoitti:
Miten saada juuri valmistuneena töitä, kun harjoittelupaikassa ei työt jatku, budjettisyistä...
Varmaan kannattaa niitä töitä hakea eikä itkeä vauva-palstalla. Wink wink.
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnaista ei saa enää kerättyä neljän kuukauden kesälomatuurauksilla.
MENE TÖIHIN!
Mulla loppui ansiosidonnainen kesäkuun lopussa enkä ole saanut heinäkuussa ja elokuussa mistään rahaa. Kelassa on sisälle se ensimmäinen hakemus mikä tehdään kahdelta ensimmäiseltä viikolta, vasta kun siitä saa päätöksen niin voi tehdä seuraavaksi neljän viikon hakemuksen. Eli odotellaan vaan.