MENE TÖIHIN! Yle: Nyt tuli karut luvut - avoimien työpaikkojen määrä väheni 38 prosenttia
Avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt voimakkaasti samaan aikaan, kun työttömyys on kasvanut kohisten kuluvan vuoden aikana.
Tilastokeskuksen mukaan avoimien työpaikkojen määrä väheni huhtikesäkuussa peräti 38 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Avoimia työpaikkoja oli toisella vuosineljänneksellä vain hieman alle 29 000, kun vielä vuotta aiemmin työpaikkoja oli avoinna 47 000.
Avoimien työpaikkojen määrä alittaa nyt siis jopa koronapandemian aikaisen sukelluksen.
Ja lisää halpatyövoimaa pitää ulkomailta tuoda ja toisaalta tekoäly ja robotit vie muut työt. Suojaosien poiston myötä osa-aikatyö ei kannata, eikä ihmiset uskalla kuluttaa ja käyttää palveluja työttömyyden pelossa.
Kommentit (170)
Nykyhallitus kuvittelee että työttömyys ratkeaa sosiaaliturvaa leikkaamalla ja kun kaikki työnhakijat tekevät ennätysmäärän hakemuksia yhä harvempiin työpaikkoihin. Hakihan Kelan pääjohtajaksikin 105 toiveikasta yrittäjää, mutta vain yksi valittiin.
Siinä kuulitte menkää töihin-huutajat.
Miksi tämä hallitus saa jatkaa alisuorittamistaan? Ihan oikeasti kysyn.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä hallitus saa jatkaa alisuorittamistaan? Ihan oikeasti kysyn.
Vaalikausi on 4 vuotta eikä se siitä pienene ellei hallitus päätä itse hajota
Vastahan ne viime kuussa hehkutti oikein hämmästyneenä sitä, että mitä täällä oikein tapahtuu kun työpaikkojen määrä olimuka noussut useita kymmeniä %.
Meiän lafkan myynnit laskenu 20%. Miinusta tehty koko kesä, vaikka yleensä kesä parasta myyntiä. Odotan vaan kun meiltäkin joutuu potkii jengii pihalle.
Menkää töihin, menkää töihin!
T: Riikka
Kukapa hillotolppaansa kaataisi? Tunaroivat vailla vastuuta itsevaltiaina. Semmoinen on laki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä hallitus saa jatkaa alisuorittamistaan? Ihan oikeasti kysyn.
Vaalikausi on 4 vuotta eikä se siitä pienene ellei hallitus päätä itse hajota
Eikö hallitusta voi muka hajoittaa kukaan muu, vaikka se olisi susipasha?
Reippaasti mennään huomenna taas muutamaksi tunniksi töihin kauppaan.
OIkea osaaja voi myydä työtään yrittäjänä ja alkaa vuolemaan kultaa. Valtio antaa tukea yrittämiseen ja verotus on keveää. Mikähän siinä on työttömät eivät käytä helppoa vaihroehtoa rikastumiseen. Miljonääriksi voi tulla helposti kuka tahansa ja ottaa listaamattomat osingot maksuun ilman veroja.
MENE T Ö I H I N !!!!!!!
Ja lopeta ulinasi, saatana! Teillä punikeilla on aina joku tekosyy minkä varjolla pitäisi pystyä välttelemään sitä töihinmenoa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä hallitus saa jatkaa alisuorittamistaan? Ihan oikeasti kysyn.
Valikoiva potkulaki.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä hallitus saa jatkaa alisuorittamistaan? Ihan oikeasti kysyn.
Siksi koska hallituksen toimet näyttävät olevan suomalaisille OK. Jos ei olisi niin arkadianmäellä olisi edes auttava kylttimiekkari.
Vierailija kirjoitti:
MENE T Ö I H I N !!!!!!!
Ja lopeta ulinasi, saatana! Teillä punikeilla on aina joku tekosyy minkä varjolla pitäisi pystyä välttelemään sitä töihinmenoa.
No minä(en ole punikki) olen mennyt moneen työaikkaan. Mut ei ne muo ole niihin huolinut. Eivätkä edes palkkaa maksanut, vaikka kuin moneen oon mennyt.
Edes koronan aikaan ei mennyt näin huonosti
Kaikkien kynnelle kykenevien kannattaa jättää tämä uppoava laiva asap.

Ei
nonniin