Onko muita jotka ei tykkää käydä vanhemmillaan, koska he asuvat niin epämiellyttävästi?

Mun vanhemmat muuttivat 200 km päähän yksiöön. Ei ole rahasta kiinni, joltain toimeentulotuella elävältä ymmärtäisin tuollaisen valinnan. Vähän vaikeaksi tekee vierailut, meitäkin on useampi lapsi. Hotelliin pääsee joo, mutta mieluummin nekin rahat käyttäisin johonkin kivaan matkaan enkä siihen, että toiset haluavat asua kaukana yksiössä, koska se on niin kiva asunto. Innolla odotan sitä, että alkavat tarvita apua...

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat muuttivat 200 km päähän yksiöön. Ei ole rahasta kiinni, joltain toimeentulotuella elävältä ymmärtäisin tuollaisen valinnan. Vähän vaikeaksi tekee vierailut, meitäkin on useampi lapsi. Hotelliin pääsee joo, mutta mieluummin nekin rahat käyttäisin johonkin kivaan matkaan enkä siihen, että toiset haluavat asua kaukana yksiössä, koska se on niin kiva asunto. Innolla odotan sitä, että alkavat tarvita apua...

Ilmeisesti he haluavat laittaa rahansa muuhun kuin asumiseen. Kivaan matkaan? Kiva asunto voi olla, mutta ei sinne oteta yökyläilijöitä. Onko heillä lapsenlapsia?

Onko kirjoittajien oma koti ajateltu ennenkaikkea vieraita ajatellen,  vanhemmat ja appikset huomioiden? Mukava vierahuone?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat muuttivat 200 km päähän yksiöön. Ei ole rahasta kiinni, joltain toimeentulotuella elävältä ymmärtäisin tuollaisen valinnan. Vähän vaikeaksi tekee vierailut, meitäkin on useampi lapsi. Hotelliin pääsee joo, mutta mieluummin nekin rahat käyttäisin johonkin kivaan matkaan enkä siihen, että toiset haluavat asua kaukana yksiössä, koska se on niin kiva asunto. Innolla odotan sitä, että alkavat tarvita apua...

Ilmeisesti he haluavat laittaa rahansa muuhun kuin asumiseen. Kivaan matkaan? Kiva asunto voi olla, mutta ei sinne oteta yökyläilijöitä. Onko heillä lapsenlapsia?

On useampia lapsia ja lapsenlapsia. Heidän uudessa asuinkaupungissaan ei lisähuone ole satoja tonneja todellakaan. Ihan kaksiokin riittäisi yöpymisten kannalta, mutta yksiössä on oikeasti liian tiivistä. Asuvat siis yksiössä kaksin. Ymmärtäisin tuollaisen ratkaisun varattomilta, vuokralla asuvilta tai nuorilta, mutta onhan tämä nyt aika selkeä viesti siitä, ettei perhe kiinnosta. Omat lapset eivät vähään aikaan tule vielä muuttamaan kotoa, mutta tuntuisi hassulta ajatukselta muuttaa niin pieneen, ettei sinne mahdu edes ruokapöydän ääreen kahta useampaa ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat muuttivat 200 km päähän yksiöön. Ei ole rahasta kiinni, joltain toimeentulotuella elävältä ymmärtäisin tuollaisen valinnan. Vähän vaikeaksi tekee vierailut, meitäkin on useampi lapsi. Hotelliin pääsee joo, mutta mieluummin nekin rahat käyttäisin johonkin kivaan matkaan enkä siihen, että toiset haluavat asua kaukana yksiössä, koska se on niin kiva asunto. Innolla odotan sitä, että alkavat tarvita apua...

Ilmeisesti he haluavat laittaa rahansa muuhun kuin asumiseen. Kivaan matkaan? Kiva asunto voi olla, mutta ei sinne oteta yökyläilijöitä. Onko heillä lapsenlapsia?

On useampia lapsia ja lapsenlapsia. Heidän uudessa asuinkaupungissaan ei lisähuone ole satoja tonneja todellakaan. Ihan kaksiokin riittäisi yöpymisten kannalta, mutta yksiössä on oikeasti liian tiivistä. Asuvat siis yksiöss

Onpa ikävää. Voisihan sitä koittaa kohteliaasti sanoa, jos ajatus mahdollisesta lastenlasten hoidosta (tai ihan mitä muuta tahansa) ahdistaa. Ihmisille on annettu kyky puhua ja niin moni jättää sen käyttämättä. Outo ratkaisu siksikin, että yksiössä ei ole myöskään nukkumarauhaa. Mies yritti meillä joskus vastaavaa, mutta me siis asutaan osa vuotta autossa ja tarvitaan asunto vain talvitukikohdaksi. Ei se silti yksiö ikinä olisi, liian epämukavaa. Siksi mietin, voiko olla jotain mistä ette tiedä, esim. isoja velkoja? Aikeita siirtyä esim ulkomaille, olisiko välivaihe? Olisipa mielenkiintoista tietää todellinen syy, kiva asunto se ei taida yksin olla.

En yövy kenenkään sukulaisen luona. En vanhempien, appivanhempien enkä sisarusten. Aina hotellissa, missä on omaa tilaa ja rauhaa. Olen aikuinen ihminen. Ei minua kiinnosta majoittua kenenkään työhuoneen epämukavaan nurkkaan.

Onpa ikävää. Voisihan sitä koittaa kohteliaasti sanoa, jos ajatus mahdollisesta lastenlasten hoidosta (tai ihan mitä muuta tahansa) ahdistaa. Ihmisille on annettu kyky puhua ja niin moni jättää sen käyttämättä. Outo ratkaisu siksikin, että yksiössä ei ole myöskään nukkumarauhaa. Mies yritti meillä joskus vastaavaa, mutta me siis asutaan osa vuotta autossa ja tarvitaan asunto vain talvitukikohdaksi. Ei se silti yksiö ikinä olisi, liian epämukavaa. Siksi mietin, voiko olla jotain mistä ette tiedä, esim. isoja velkoja? Aikeita siirtyä esim ulkomaille, olisiko välivaihe? Olisipa mielenkiintoista tietää todellinen syy, kiva asunto se ei taida yksin olla.

Totta kai olen yrittänyt asiasta puhua, mutta vastauksena on aina se, että kun on niin kiva uusi pikkukaupunki ja kiva uusi asunto. Selvää on, että kovin pitkiä vierailuja eivät lapsenlapsetkaan tee, mutta eivät ole olleet heistä koskaan kiinnostuneita. Ei olla turhia kyseltykään, kun joku tulee seuravaaksi ilkkumaan, että muuttivat hankalia vaatijoita pakoon. 

Molemmat ovat vanhan rahan suvuista enkä usko, että kyse on veloista, mutta tietysti kaikki on mahdollista. Enemmän ehkä mielenterveysongelmista kyse.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat muuttivat 200 km päähän yksiöön. Ei ole rahasta kiinni, joltain toimeentulotuella elävältä ymmärtäisin tuollaisen valinnan. Vähän vaikeaksi tekee vierailut, meitäkin on useampi lapsi. Hotelliin pääsee joo, mutta mieluummin nekin rahat käyttäisin johonkin kivaan matkaan enkä siihen, että toiset haluavat asua kaukana yksiössä, koska se on niin kiva asunto. Innolla odotan sitä, että alkavat tarvita apua...

Kummat vanhemmat kun eivät tottele sinua.  Huoli-ilmoitus?  Tokihan sinulla on neliöitä passata vieraita?

Meillä meni kyläilyt kutakuinkin näin: Kun tilaa oli niin kuuden tunnin junamatkan jälkeen vanhempi sanoi että voidaanhan me sinua varten jotain ruokaa kaupasta hakea mutta itse syön mieluiten veteen keitettyä kaurapuuroa, ei ole nälkä. Toistui useita kertoja. Aloin käyttämään yöjunaa niin onhan meillä kahvia mutta maitoa ei, täytyy sitten kaupasta hakea jos sinua varten tarvitaan. Toistui useita kertoja. Olin opiskelija, vanhemmat keski-ikäisiä ja täysin liikuntakykyisiä. Yhtenä jouluna päätin töiden jälkeen aatonaattona että en lähde kahdeksi päiväksi tulemaan, jäätävä loukkaantuminen. Siitä lähtien otin jouluaatoksikin töitä, rahat tulivat tarpeeseen. 

Kun muuttivat pienempään niin alkoi meille ei mahdu -laulu. Sisarus isomman perheen kanssa mahtui. Sisaruksen isoon perhekotiin mahtui lasten kaverit, monta kerrallaan, jopa viikoksi, minä en. Vanhemmat ja sisarus puolustivat kilpaa toisiaan ja hokivat kuinka olen epäkypsä enkä ymmärrä enkä osaa suhtautua oikein. Totta, kesti kauan ymmärtää kuinka epätoivottu kyläilijä olin.

Emme ole enää tekemisissä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat muuttivat 200 km päähän yksiöön. Ei ole rahasta kiinni, joltain toimeentulotuella elävältä ymmärtäisin tuollaisen valinnan. Vähän vaikeaksi tekee vierailut, meitäkin on useampi lapsi. Hotelliin pääsee joo, mutta mieluummin nekin rahat käyttäisin johonkin kivaan matkaan enkä siihen, että toiset haluavat asua kaukana yksiössä, koska se on niin kiva asunto. Innolla odotan sitä, että alkavat tarvita apua...

 

 

Kummat vanhemmat kun eivät tottele sinua.  Huoli-ilmoitus?  Tokihan sinulla on neliöitä passata vieraita?

En ole missään väittänyt, että minua pitäisi totella. Mutta saan olla surullinen ja pettynyt siitä, että vanhempani, joilla on useita toisella paikkakunnalla asuvia lapsia ja lapsenlapsia ja tiettävästi rahaakin, eivät viitsi hankkia edes kaksiota, jossa mahtuisi vierailemaan. Kyllä se vaikuttaa siihen, miten usein nähdään. 



Omassa kodissa piisaa neliötä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi asutaan kaikki pääkaupunkiseudulla. Muutin omilleni 1988, sen jälkeen en ole yöpynyt vanhemmillani. Omat lapseni toistivat kaavaa.

Vanhempani asuivat rintamamiestalossa, isän kuoleman jälkeen äiti muutti kaksioon. Me taas asuimme tilavassa rivitaloasunnossa Espoossa, nuorimmaisen poismuuton jälkeen ostimme kolmion Helsingistä.

Yleensä nähdään lasten kanssa kaupungilla, käydään kahvilla tai syömässä tai jossain tapahtumissa. 

 

Tämä on eri, kun asutte suht samalla alueella. Ei kai silloin olekaan tarvetta yöpyä.

Vierailija kirjoitti:

Itse en käy isän alkoholinkäytön vuoksi mutta kyllä minuakin tuollainen koirankoppi ahdistaisi. Meidän lapset käy meillä aina yötä, meillä on iso talo. Vaimo haluaisi luopua ja muuttaa pieneen kerrostaloasuntoon mutta minulle se tarkoittaisi kuolemantuomiota. Minä en niihin kolhooseihin mene

Kyllä ymmärrän sinua, ei minunkaan miestäni saisi kerrostaloon kirveelläkään.  Hänellä ei olisi siellä mitään sellaista tekemistä,mitä hän kaipaa ja haluaa.

Mutta miksi vaimosi sitten haluaa pieneen kerrostaloasuntoon?

Syy voi löytyä mainitsemistasi seikoista.  Teillä on iso talo.  Se merkitsee myös isoa määrää siivottavaa.  Autatko siinä vaimoasi?

Meillä on pieni talo, joten sen siivoamisessa ei liikaa rasitu.  Mutta meillä on kyllä eläimiä ja ne ei aina niin siististi elä.

Toinen seikka tuo, että lapset käy teillä ja on yötä.  Tottakai jokainen tykkää, että lapset käy, mutta se voi olla myös hiukan rasittavaakin, jos ne lapset vaan tulee eikä auta petien laittamisessa, ei tuo omia liinavaatteitaan, ei suuremmin osallistu ruoanlaittoon jne.  Äiti voi joutua tekemään kaiken ja lapset on vain vieraina ja nauttii palveluista.  Joillakin se nimittäin on näin.

Sinne pieneen kerrostaloasuntoon ei voi ihan yöksi noin vain tullakaan.  Eikä isoa porukkaa sinne mahdu.

Miehenä sitä ei tällaista edes tajua.  

Vierailija kirjoitti:

Sääli kaikkia joilla on köyhät vanhemmat.

Todellakin sääli. Eivätkö ne vanhukset ymmärrä järjestää nykyprinsessoille luksusoltavat, senkin seitsemän huonetta luksussänkyineen? Nyt prinsessat joutuvat yöpymään likaisessa, kylmässä ja rojun täyttämässä asunnossa kiittämättömien vanhusten kanssa. Kun ne eivät älyä mitä prinsessat tarvitsevat. Elämä on niin kiireistä ja ruuhkavuosia eletään. Vanhukset, jotka saaneet kaikki niin helposti, eläkkeet ja kaikki perinnöt ym., eivät ymmärrä. 

Jotenkin sitä ajattelee, että ei kai tämmöiset ihan puskista tule. Siis että koko lapsuus on henkisesti hyvää, kokee, että on rakastavat vanhemmat jne. ja sitten ne yht'äkkiä muuttaa mitään selittämättä niin pieneen asuntoon, että siellä ei voi edes vierailla.

Enemmänkin lienee kyse siitä, että jos mitään merkkejä ei ole, vanhemmat eivät ihan oikeasti tajua, että lapset nyt ottavat tämän niin, että vierailuja ei haluta ja olettavat, että ei se yksi tai kaksi yötä sohvalla tai patjalla muutaman kerran vuodessa ole mikään kynnyskysymys. Että lapset haluavat tulla, vaikka epämukavampaa onkin kuin lapsuudenkodissa.

Ja en itse todellakaan ottanut. Olin onnessani kun vanhemmat muuttivat lähemmäs palveluja. Äiti minulta ennen omakotitalon myyntiä kysyi mielipidettä "kun onhan se sun lapsuudenkoti". Sanoin, että niin on ja hyvä koti olikin, mutta mulla on nyt oma koti. Nyt on heillä muutenkin eri elämänaika, en ole heidän luonaan kovin usein edes, en edes kuukausittain, niin miten ihmeessä heidän pitäisi rakentaa elämäänsä niin kuin olisin?

Jos vaatii, että mulle on oltava kodissa tila niin kai siellä kodissa sitten ollaan. Mennään edes joka kuukausi, ellei parin viikon välein. Moniko on valmis?

Tavallaan on epämieluisa tilanne. On omakotitalo isolla pihalla. Vanhenevat vanhemmat, jotka eivät jaksa hoitaa ränsistyvää pihaa ja taloa eivätkä anna muidenkaan osallistua. Eivät jaksa siivota ja hamstraavat kaikkea mahdollista roinaa. Ennen viihtyisä ja eloisa koti on nykyisin tunkkainen, likainen ja vähitellen hajoileva. Ympärillä useat entiset naapurit ovat muuttaneet kerrostaloihin ja tilalle on tullut useita lapsiperheitä. Nykyisin ränsistyvän omakotitalon arvo on romahtanut, vaikka sijaitseekin kävelymatkan päässä isolta koululta ja lähellä ovat myös neuvola, kirjasto, kaupat sekä lyhyt matka kaupungin keskustaan. Talosta kyllä saisi kivan remontoimalla, mutta vanhemmat ovat jotenkin luovuttaneet ja tulleet aiempaakin itsepäisemmiksi siinä, ettei heitä saa auttaa mitenkään.

Pahinta kuitenkin on epäsiisteys ja tunkkainen haju. Ikävintä ehkä se, että isolla pihalla on vaikeaa olla lasten kanssa, koska joka paikka on rähjäinen. Piharakennuksetkin ovat kaikki romuvarastoina.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin sitä ajattelee, että ei kai tämmöiset ihan puskista tule. Siis että koko lapsuus on henkisesti hyvää, kokee, että on rakastavat vanhemmat jne. ja sitten ne yht'äkkiä muuttaa mitään selittämättä niin pieneen asuntoon, että siellä ei voi edes vierailla.

Enemmänkin lienee kyse siitä, että jos mitään merkkejä ei ole, vanhemmat eivät ihan oikeasti tajua, että lapset nyt ottavat tämän niin, että vierailuja ei haluta ja olettavat, että ei se yksi tai kaksi yötä sohvalla tai patjalla muutaman kerran vuodessa ole mikään kynnyskysymys. Että lapset haluavat tulla, vaikka epämukavampaa onkin kuin lapsuudenkodissa.

Ja en itse todellakaan ottanut. Olin onnessani kun vanhemmat muuttivat lähemmäs palveluja. Äiti minulta ennen omakotitalon myyntiä kysyi mielipidettä "kun onhan se sun lapsuudenkoti". Sanoin, että niin on ja hyvä koti olikin, mutta mulla on nyt oma koti. Nyt on heillä muutenkin eri elämänaika, en ole heidän luo

Jos minuun viittaat, niin siellä yksikössä, jonne vanhempani muuttivat, ei siis mahdu nukkumaan missään patjalla tai sohvalla. Oma perheeni on nelihenkinen, samoin sisarukseni perhe, ja me emme mahdu vanhempiemme 200 km päässä olevaan asuntoon millään kokoonpanolla edes omien perheiden kesken. Patjamajoitus on ihan ok, mutta sen patjan pitää mahtua jonnekin. Tuntuu, että et nyt kuitenkaan ihan saa tästä ongelmasta kiinni. Se on ihan totta, että eihän tämä tavallaan yllätä, koska lapsuus ei ole ollut henkisesti hyvä.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt aikuista joka yöpyy tai haaveilee yöpymistä vanhemmillaan. Yritetäänkö sillä paikata jotain lapsuudessa vaille jäämisiä? Ap odottaa ja odottaa, että viimeinkin vanhemmat toteuttaisi hänen haaveensa lapsuudenkodista? Ja nyt kiukuttelee kuin pikkulapsi, jolta on viety kaikki lelut ja karkit kun ei voi käpertyä sikiöasentoon vanhempiensa luona? 

Jaa. Mä yövyn kyllä ehkä kerran kuussa vanhemmilla, vaikka olen viisikymppinen. Heillä tosin on hyvin tilaa, kun asuvat kaksistaan isossa omakotitalossa. Asuvat 400 km päässä minusta, joten ei sitä ihan pelkästään kahvittelemassa pikaiseen viitsi käydä, mielellään on yötä samalla. Ja kaikki nauttii valtavasti kun laitetaan ruokaa yhdessä, saunotaan, kesällä istuskellaan pihassa kuulumisia vaihtamassa.

Tosin, jos vanhemmat asuisi pienessä asunnossa, ei mulle tuottaisi mitään ongelmia yöpyä jossain paikallisessa airbnb:ssä tai hotellissa kun käyn heitä katsomassa. Mutta mukavampi toki näin.

Minun vanhemmat on jo kuolleet, mutta muistoissani elävät.  Isä kuoli jo ennen eläkeikää, ja äiti jäi asumaan heidän kerrostaloasuntoonsa.

Kuka saamari tuon talon asunnot oli suunnitellut!  Muutaman naapurin opin tuntemaan ja he manasi samaa asiaa.  

Kaksi valtavan isoa huonetta, pieni vaatehuone ja keittokomero.  Äiti oli mahduttanut väkisin sinne pienen pöydän, jonka ääressä vain hän itse mahtui istumaan.

Ne huoneet oli ihan liian isot siihen nähden, että keittiö oli niin olematon.  Eikä äiti suostunut mihinkään sellaiseen, että olisi laitettu sinne olohuoneeseen ruokailuryhmä.  Se kai jotenkin soti hänen perinteistä sisustus asennettaan vastaan.  

Sinne ei olisi millään viitsinyt enää lopulta mennäkään jos tiesi sinne tulevan muitakin.  Kun kahvinsakin sai juoda seisaaltaan.