Kuolleen ystäväni toive
Edesmennyt ystäväni oli jättänyt minulle kirjeen luettavaksi hänen poismenonsa jälkeen. Siinä esitetään erilaisia toiveita, joita tietysti päätin kunnioittaa. Muut toiveet ovat melko helposti toteutettavia, mutta sitten siinä oli sellainen että minun pitää kertoa hänen pitkäaikaiselle naisystävälleen, että hän ei koskaan oikeasti rakastanut tätä. Mietin että miten minä tämän asian sille naiselle oikein kerron. Emme tunne toisiamme ennestään. Ystäväni kyllä kertoi eläessään seurustelevansa jonkun naisen kanssa, mutta ei esitellyt meitä toisillemme. Vasta hautajaisissa tapasin kyseisen naisen, ja hän vaikutti todella mukavalta, ja suoraan sanoen huomattavasti ystävääni tasokkaammalta kaikin puolin. Koen tämän tilanteen hankalaksi ja kaipaan neuvoja. Enkä viitsi puhua asiasta ulkopuolisille, siispä anonyymi keskustelu oli ainoa vaihtoehto, vaikka en ole tällaista juurikaan harrastanut.
Kommentit (96)
Tietenkään et kerro. Tapasit hänet vasta hautajaisissa, et tunne etkä tiedä hänestä mitään. Tuskin tapaatte uudestaan. Kertomisesta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Ja kuollut on todellakin kuollut. Et loukkaa edesmennyttä, mutta voit aiheuttaa paljon tuhoa ja mielipahaa vielä elossa oleville.
Mistä sitä tietää, rakastiko se naisystäväkään ystävääsi oikeasti.
Kuulostaa siltä, että haluaisit käydä hiukan lohduttamassa tuota naista.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin sinun sijassasi, en kertoisi. Mutta jos olisin tuon naisen sijassa, haluaisin että minulle kerrotaan.
Tämä. En haluaisi surra mulkkua.
Vierailija kirjoitti:
Oliko vainaja mies vai nainen, epäoleellista, mutta kiinnostaa.
Nimim. "Hetero-olettama"
Mies. Terveisin ketjun aloittaja
Näytä hänelle se kirjeen kohta. Jos lupasit toteuttaa toiveet, niin sun pitää.
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään kerro, tuollainen pilaa naisen elämän lopullisesti.
Sitä minäkin pelkään. Asialla on kuitenkin toinen puoli: Se nainen ei ole ystäväni ja hänen miesystävänsä oli, ja olen tietenkin lojaali ensisijaisesti ystävääni kohtaan. En tiedä miksi ystäväni toivoi minun tekevän jotakin tuollaista, mutta oletan, että hänellä on täytynyt olla siihen omat syynsä. Hän varmastikin luotti siihen, että toteutan hänen toiveensa, ja tuntuisi pahalta jättää se tekemättä.
Ketjun aloittaja
Jos kaverillasi ei ollut munaa jättää tuolle naiselle itse moista viestiä, kun sinullekin sai sen jätettyä, niin miksi vaivautua ilmoittamaan. Etenkään, jos et ole missään tekemisissä tämän kanssa.
Kukaan järkevä ihminen ei tuollaista kerro. Mikä pointti tuollaisella olisi? Harva edes uskoisi tuollaista, vaan ajattelisi ap:n kirjoittaneen kirjeen.
Trolli mikä trolli. Tuskin kukaan muutenkaan jättää mitään tehtävälistaa.
Mutta olen jättänyt minun edukseni tehdyn testamentin valvomatta - en ollut varma memisikö se edes läpi. Se olisi joka tapauksessa elvyttänyt vanhoja perheen sisäisiä ristiriitoja. Testamentin jättäjä voi jättää hyvää mieltä ja taloudellista helpotusta ja hänen muistoaan ja tahtoaan voidaan kunnioittaa, mutta en hyväksy sitä että kukaan testamenttiaa jälkeenjääville riitoja, eripuraa ja pahaa mieltä.
Se sääntö sopii tähänkin. Haudan takaa kostaminen olisi häpeäksi vainajan muistolle ja suruksi hänen jälkeensä jääville. Jos kunnioitat vainajaa piillotata hänen katkeruuksissaan tekemänsä pahat teot ja nosta esiin hyvät. En siis noudattaisi tuollaista käskyä
Olisi fiktiivisenä tarinana kirjassakin köykäinen.
1/5 Yksi piste kirjoitustyylistä, ei huono.
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvettiä
Porvoon helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään kerro, tuollainen pilaa naisen elämän lopullisesti.
Sitä minäkin pelkään. Asialla on kuitenkin toinen puoli: Se nainen ei ole ystäväni ja hänen miesystävänsä oli, ja olen tietenkin lojaali ensisijaisesti ystävääni kohtaan. En tiedä miksi ystäväni toivoi minun tekevän jotakin tuollaista, mutta oletan, että hänellä on täytynyt olla siihen omat syynsä. Hän varmastikin luotti siihen, että toteutan hänen toiveensa, ja tuntuisi pahalta jättää se tekemättä.
Ketjun aloittaja
Sinusta aletaan puhua, että olisit halunnut miehen omaksesi ja olet itse kirjoittanut kirjeen loukataksesi naista, jolle olit mustasukkainen...
Mikälisikäli tämä ei ole provo, ja provoksi tätä kovasti aavistelen, niin älä kerro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään kerro, tuollainen pilaa naisen elämän lopullisesti.
Sitä minäkin pelkään. Asialla on kuitenkin toinen puoli: Se nainen ei ole ystäväni ja hänen miesystävänsä oli, ja olen tietenkin lojaali ensisijaisesti ystävääni kohtaan. En tiedä miksi ystäväni toivoi minun tekevän jotakin tuollaista, mutta oletan, että hänellä on täytynyt olla siihen omat syynsä. Hän varmastikin luotti siihen, että toteutan hänen toiveensa, ja tuntuisi pahalta jättää se tekemättä.
Ketjun aloittaja
Jos olet kaikki muut toiveet toteuttanut, niin ehkä se riittää. Minusta on ystävältäsi julmaa sinua kohtaan pyytää tuollaista, mitä ei itse ole uskaltanut eläessään tehdä.
Kuolleet on kuolleita voitt näyttää niille keskaria
Vierailija kirjoitti:
Mistä sitä tietää, rakastiko se naisystäväkään ystävääsi oikeasti.
Ei tietenkään mistään, mutta ap:n ei tarvitse selvitellä kenenkään parisuhdesotkuja, etenkään kun toinen osapuoli on jo kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin sinun sijassasi, en kertoisi. Mutta jos olisin tuon naisen sijassa, haluaisin että minulle kerrotaan.
Tämä. En haluaisi surra mulkkua.
Haluat ennemmin surra sitä, että tuhlasit aikasi häneen sen sijaan että olisit ollut ihmisen kanssa, joka rakastaisi sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et tietenkään kerro, tuollainen pilaa naisen elämän lopullisesti.
Sitä minäkin pelkään. Asialla on kuitenkin toinen puoli: Se nainen ei ole ystäväni ja hänen miesystävänsä oli, ja olen tietenkin lojaali ensisijaisesti ystävääni kohtaan. En tiedä miksi ystäväni toivoi minun tekevän jotakin tuollaista, mutta oletan, että hänellä on täytynyt olla siihen omat syynsä. Hän varmastikin luotti siihen, että toteutan hänen toiveensa, ja tuntuisi pahalta jättää se tekemättä.
Ketjun aloittaja
0/5
Pohditko yhtään millainen tyyppi jättää tuollaisen tehtävän ystävälleen? Ihan kammottava ihminen.
Höpöhöpö