Hyväosaiset ei usein tajua minkä edun ne saa tähän elämään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut varmaan ap lasket ns. hyväosaiseksi joka ei ymmärrä omia etuoikeuksiaan. Tämä ei kuitenkaan kohdallani, kuten ei monen muunkaan kaltaiseni kohdalla pidä paikkaansa. Olen ponnistanut täysin nollasta, 80-luvun kontulasta, alkoholistiäidin kasvattamana. Minulla ei ole ollut mitään etuoikeuksia, pelkkiä vaikeuksia, mutta jostain ihmeestä revin jo teini-ikäisenä itsestäni irti periksiantamattoman työmoraalin, jonka avulla olen ponnistanut näiden vuosien aikana ylempään keskiluokkaan. Velkaa toki on, koska mitään perintöjä tai pesämunia en ole koskaan saanut. 

Jos parantumattomia sairauksia ei oteta huomioon (joita on hyvin pienellä osalla väestöstä), on kaikki Suomessa täysin itsestäsi kiinni. 

 

Höpö höpö koko tarina. Kukaan, ei kukaan meistä ponnista täysin nollista. Meissä ihmisissä vaan on sellainen ominaisuus, että kuvittelemme

Ihmettelen todella, missä kuplassa tämä vauvapalstan porukka elää. Kysynpähän vain, että mistä sinä voit tietää? Tarina on höpöhöpöä, koska et suostua uskomaan sitä? Ihanko oikeasti et voi uskoa, että joku olisi omalla työllään menestynyt, vaikka on lähtöisin huonoista oloista? Ja vielä porukka yläpeukuttaa tätä! Masentavaa! 

Ymmärrän ap:n pointin. Kyse on nimenomaan siitä kulttuurista, jossa lasta ei kannusteta mihinkään opiskeluihin ja harrastuksiin. Köyhissäkin on eroja, kahta työtä tekevän yksinhuoltajan lapsi varmasti oppii ahkeraksi, mutta työhaluttuman eri isille lapsia tehtailevan ei... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä monet hyväosaiset on ihan täysin epärehellisyydellä sen hyvän osan hankkinut. Se on helppo sitten pelata  eteenpäin ja muut pois, kun on pelimerkkejä. Ei voi niin tyhmä enää olla ettei pärjäisi muuten jos nyt ei muisti täysin mene. Niin epäreiluksi on yhteiskunta rakennettu. 

Ihan sama kuin urheilussa lahjakkaimmilla nuorilla ei monesti mitään mahdollisuutta edes yrittää.

 

Mitä ihmeen epärehellisyyttä siinä on jos käy tarvittavat koulut ja etenee urallaan sillä, että hoitaa työnsä hyvin ja saa sen vuoksi ylennyksiä pikkuhiljaa vaativampiin tehtäviin? Näin minä, ja moni muukin tuntemani, olen päässyt siihen "hyväosaiseen" asemaani jossa nyt olen, enkä kyllä keksi kuka "pelimerkki" siitä olisi matkan varrella mitenkään kärsinyt. Paitsi ehkä ne jotka on hoitaneet asiansa huonommin, mutta mielestäni se juuri olisi epärehellist

Myöskään yrittäjyydessä ei ole kyse mistään epärehellisyydestä. Tietenkin menestymiseen tarvitaan kutakuinkin hyvät lähtökohdat ja esimerkiksi hyvä terveys, sekä edes jonkin verran onnea, mutta pitkälle pääsee vain yksinkertaisesti kovalla ja hellittämättömällä työllä. Ei yrityksen saaminen menestyväksi tule ilmaiseksi, yrittäjän on tehtävä töitä katsomatta kelloon tai miettimättä omalta osaltaan mitään työaikoja. Ei hyvää korkeakoulupaikkaa, esimerkiksi lääketieteellisestä, saa myöskään kuin erittäin lujasti työtä tekemällä.  

Mut tuhosi jotenkin henkisesti vanhempien viikonloppuinen juominen tiettyyn aikaan sekä vuosikausien koulukiusaaminen. Oikeastaan jo tarhassa alkoi se kiusausmollaus.

Joku täällä sanoi ettei saa omaksua uhrin identiteettiä, no kyllä olen minäkin hankkinut jonkinlaista toisen asteen koulutusta ja ollut työelämässä, mutta sielullisesti olen aina silti ollut jotenkin ruhjeilla ja elämä on ollut vaikeaa. Pohjimmiltaan on vaikeaa silti nähdä missään hyvää. Ellen olisi äiti olisin jo päättänyt elämäni.

Itse olen kasvanut perheessä, jossa elämää leimasi isän alkoholismi. Olimme alempaa keskiluokkaa ja elimme äidin pienellä palkalla. Isä oli silloin tällöin töissä. Elämä varsinkin teini-iässä oli todella rankkaa kun isän juominen paheni.

On aivan selvä asia, että lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet valintoihin, mitä olen tehnyt. Meillä täällä Suomessa on kuitenkin jotain, joka nostaa ihmisen suosta, jos vain haluaa niin. Ne ovat maksuton peruskoulu, lukio, korkeakoulut, yms. Noihin voi hakeutua kuka tahansa ja niihin on helppo päästä. Koulutus muuttaa elämän suunnan, jos valitsee niin.

Näin kävi myös itselleni. Tiesin että näin se homma tehdään, eli miten tehdään ns. luokkahyppy.

Yksi twisti tässä toki on. Jostain syystä mulle on luotu korvien väliin jotain, joka on mahdollistanut kouluttautumisen. Kaikilla ei näin ole - jos ÄO:si on matala, niin asiat ovat vaikeampia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se kuuluisa "osaisuus" huono tai hyvä ole missään taivaassa määrätty. Jokainen vaikuttaa ihan itse lapsuuden jäkeen osaisuudestaan, ei vaadi paljon. Opiskella ilmaisessa koulusssa ja lopulta hakeutua johonkin ammattiin ja töihin.

Ei pidä hyväksyä mitään "huono-osaistuutta" niinkuin se olisi yhtä väistämätöntä koko eliniän, kuin olisi syntynyt sarvet päässä.

 

Kyllä se voi vaatia. Jos puhutaan "pelkästä" köyhyydestä, on tilanne eri. Mutta jos puhutaan yleisesti ottaen huono-osaisuudesta niin omalla kohdallani se vaati vuosien traumaterapian, osastojaksoja sairaalassa, mielialalääkkeitä ja vuosien työkyvyttömyyden. Olin silti todella onnekas saadessani apua. Ja nykyään olen hyväosainen. Pääsin opiskelemaan kouluun, jonne pääsi vain muutama prosentti hakijoista. Sain ns. unelmien työn, vaikka hakijoita oli satoja. Ja väitän, että siinä ol

Elämässä tarvitaan usein aika paljon onnea. Itselläni on ollut todella paljon onnea (knock, knock) oman terveyden suhteen, muttei läheisten niinkään. Ja kotiolot ovat olleet hyvät, vaikka rahallisesti niukat. Osaan sitäkin arvostaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppoa nuorilla kun pitää lähteä opiskelemaan pienellä opintotuella ja ottaa nykyään melko kallista opintolainaa. Ja työpaikan saaminen valmistumisen jälkeen on epävarmaa. Näin huonoa tilannetta ei kyllä ole ollut koskaan aikaisemmin.

Nyt kannattaisi ennemminkin panostaa perinteisiin duunariammatteihin kuin yhtään epävarmalle alalle korkeakouluun. Jos valmistut sähkö- tai LVI-asentajaksi, sinulla on - ainakin hyvässä tapauksessa - ammattitaito, jolla on todellista kysyntää aina. Lisäksi myös ammattikoulun jälkeen voi kouluttautua lisää. Voi hankkia laajemmat pätevyydet ja kouluttautua vaikkapa omaa yritystoimintaa ajatellen. Lisäksi pääset - jos hyvin käy - nopeasti työelämään, opiskeluaika jää lyhyeksi, ja opintolainaa ei välttämättä edes tarvitse ottaa. Parhaat ja ahkerimmat työllistyvät varmasti edelleen hyvin pian valmistumisen jälkeen, jopa kesätöitä löytyy, ja sitä tietä työpaikka (ei tietenkään kaikille).

Myös korkeakoulutetut jäävät usein valmistumisen jälkeen limboon, jossa eivät saa oman alan töitä, tai pahimmassa tapauksessa yhtään mitään töitä. Erona ammattikoulusta valmistuneisiin on lähinnä korkea opintolainataakka. Työkaverin lapsi valmistuu tänä vuonna yliopistosta heikosti työllistävälle alalle, jossa on vieläpä huono palkka. Opintolainaa kymmeniä tuhansia. Ainoana lohtuna on se, että hänellä on oman alan työkokemusta, jota hän on hankkinut opiskelun lomassa pätkätöissä. Monilla hänen valmistuvilla opiskelukavereillaan ei edes ole juuri mitään työkokemusta.

Jotenkin monista viesteistä paistaa läpi sellainen, että jotenkin siinä omassa lapsuudessa "halutaan" olla kiinni, vaikkei siihen mitään syytä olisikaan. Ihan kuin ajateltaisiin, että oma lapsuus on ollut jotenkin ainutlaatuisen huono. Näin tosin itsekin ajattelin, ennenkuin tajusin, että _kaikissa_ perheissä on omat ongelmansa. Varsinainen silmienavaaja on ollut se kun tajusin, että varsinkin rikkaissa perheissä on valtavasti ongelmia, mutta ne eivät helposti näy ulospäin, eli niissä on tavallista salailun ja sellainen kulissielämän kulttuuri.

Eli monelle tekisi mielestäni hyvää vaan omaksua asenne, että lapsuus oli mitä oli ja nyt minä olen _aikuinen_. Itse olen vastuussa siitä millaista elämää haluan elää. Ihan kaikkea voi itsessään kehittää - jos oot huonossa kunnossa niin mee lenkille. Jos sulla on huonot sosiaaliset taidot niin ala jutella vaikka kassaneideille. Mitä tahansa voi tehdä - tärkeintä kuitenkin että menee eteenpäin. Ja se on oma päätös ja itsestä kiinni.  

Lähe kaikki suomalaiset ponnistivat köyhistä oloista sotien jälkeen. Tehtiin aivan prkeeesti töitä, että  vähän helpompaa olisi tulevilla sukupolvilla. Ja onkin ollut, on ilmainen peruskoulutus, ilainen ruoka koulussa, sosiaaliset tuet niin runsaat, että moni ilmoittaa, ettei kannata mennä töihin, kun tuet pienenee.

Kenenkään ei köyhyyden takia tarvitse jäädä ilman ammattia, ennen menivät lahjakkaatkin nuorena tehtaaseen töihin ja tekivät sitä sitten eläkeikään saakka.

Ei juuri kenelläkään ollut silloin mitään perintöjä koska oli täysin persaukinen sukupolvi, jokainen joutui töissä käymään, mieli saada elantonsa.

Vähitellen olto paranivat ja jaettiin yhä enemmän yhteiskunnan rahaa kaikille ja rakennettiin aivan älyttömiä herkkuja kaikille, koska rahaa on.

Mutta sitten tuli lypsylehmäyritysten konkurssit  ja rahat loppui.

No eipä huolta, samaa elintasoa  on sitten jatkettu velkarahalla jo neljännes vuosista ajatellen ehkä, että ei niitä tarvitse koskaan maksaa pois. Nyt olemme kusessa jo korkojen maksun takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites me hyväosaiset, jotka ovat köyhistä oloista ponnistaneet?

 

Aktiivi ja passiivi samassa lauseessa.

Menestyminen vaatii enemmän röyhkeyttä kuin älyä.

Kaikkein eniten menestyminen vaatii tuuria, olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tietysti se vaatii myös älykkyyttä, päämäärätietoisuutta, ahkeruutta ja kovaa itseluottamusta. Mutta tuuri on merkittävässä osassa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin monista viesteistä paistaa läpi sellainen, että jotenkin siinä omassa lapsuudessa "halutaan" olla kiinni, vaikkei siihen mitään syytä olisikaan. Ihan kuin ajateltaisiin, että oma lapsuus on ollut jotenkin ainutlaatuisen huono. Näin tosin itsekin ajattelin, ennenkuin tajusin, että _kaikissa_ perheissä on omat ongelmansa. Varsinainen silmienavaaja on ollut se kun tajusin, että varsinkin rikkaissa perheissä on valtavasti ongelmia, mutta ne eivät helposti näy ulospäin, eli niissä on tavallista salailun ja sellainen kulissielämän kulttuuri.

Eli monelle tekisi mielestäni hyvää vaan omaksua asenne, että lapsuus oli mitä oli ja nyt minä olen _aikuinen_. Itse olen vastuussa siitä millaista elämää haluan elää. Ihan kaikkea voi itsessään kehittää - jos oot huonossa kunnossa niin mee lenkille. Jos sulla on huonot sosiaaliset taidot niin ala jutella vaikka kassaneideille. Mitä tahansa voi tehdä - tärkeintä kuitenkin että menee eteenpäin

Oon ollut esillä jopa mediassa, mutta silti tunnen olevani sisältä rikki. Olen kouluttautunut ja käynyt töissä sekä hankkinut perheen, mutta mikään ei palauta kerran menetettyä turvallisuudentunnetta.

"Oon ollut esillä jopa mediassa, mutta silti tunnen olevani sisältä rikki. Olen kouluttautunut ja käynyt töissä sekä hankkinut perheen, mutta mikään ei palauta kerran menetettyä turvallisuudentunnetta."

Pystytkö hieman kuvaamaan mitä tuo rikkinäisyys sulle tarkoittaa? Eli millä tavalla koet että et ole turvassa, tms?

Kysyn vaan ihan mielenkiinnosta, koska itsekin olen kokenut noin. Itsellä tosin omat lapset korjasivat tämän, eli tunne katosi täysin.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n pointin. Kyse on nimenomaan siitä kulttuurista, jossa lasta ei kannusteta mihinkään opiskeluihin ja harrastuksiin. Köyhissäkin on eroja, kahta työtä tekevän yksinhuoltajan lapsi varmasti oppii ahkeraksi, mutta työhaluttuman eri isille lapsia tehtailevan ei... 

Ja meitä hyväosaisia sitten on palvottu toisena päivätyönään kehuen ja kannustaen koko se lapsuus? 

Sen verran voin vinkata, ettei satanen pöydällä korvaa vanhempaa. Eikä harrastus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin monista viesteistä paistaa läpi sellainen, että jotenkin siinä omassa lapsuudessa "halutaan" olla kiinni, vaikkei siihen mitään syytä olisikaan. Ihan kuin ajateltaisiin, että oma lapsuus on ollut jotenkin ainutlaatuisen huono. Näin tosin itsekin ajattelin, ennenkuin tajusin, että _kaikissa_ perheissä on omat ongelmansa. Varsinainen silmienavaaja on ollut se kun tajusin, että varsinkin rikkaissa perheissä on valtavasti ongelmia, mutta ne eivät helposti näy ulospäin, eli niissä on tavallista salailun ja sellainen kulissielämän kulttuuri.

Eli monelle tekisi mielestäni hyvää vaan omaksua asenne, että lapsuus oli mitä oli ja nyt minä olen _aikuinen_. Itse olen vastuussa siitä millaista elämää haluan elää. Ihan kaikkea voi itsessään kehittää - jos oot huonossa kunnossa niin mee lenkille. Jos sulla on huonot sosiaaliset taidot niin ala jutella vaikka kassaneideille. Mitä tahansa voi t

Sinäpä sen sanoit. Turvallisuudentunne on se, mikä puuttuu. Kun on vuosia elänyt peläten, myös silloin, kun aivot kehittyvät, niin se jättää ihan pysyvät vauriot. Mä pärjäsin pitkään tuolla asenteella, ettö se oli vain "lapsuutta". Kielsin itseäni tuntemasta heikkoutta ja osattomuutta, mutta se kaikki pska oli silti minussa ja putosin lopulta kovaa ja korkealta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole helppoa nuorilla kun pitää lähteä opiskelemaan pienellä opintotuella ja ottaa nykyään melko kallista opintolainaa. Ja työpaikan saaminen valmistumisen jälkeen on epävarmaa. Näin huonoa tilannetta ei kyllä ole ollut koskaan aikaisemmin.

Kyllä on ollut huonompiakin tilanteita. Minun aikanani ei ollut opintotukea ollenkaan. Vanhemmat sanoivat, että tytöt menee pian naimisiin ja saavat lapsia, ei tartte kouluttaa - keskikoulu riittää. Iltaoppikoulusta pääsin ylioppilaaksi, päivät olin töissä kaupassa. Kesätienesteillä pääsin jatkamaan kauppakorkeaan ja sivussa tein kaiken aikaa töitä. Ulkomaille lähdin heti opiskelun jälkeen jossa minua aika pian alettiin kouluttaa työpaikan kautta (pankki). Täältä ponkaisin vielä parempaan ammattiin. Neljä vuosikymmentä oli työrupeamani. Veetuilijoiden ei tarvitse tulla huomauttamaan että tarviinko mitaleita. En tarvitse mitään, minulla on suhteellisen korkea eläke jolla olen jo vuosia tullut erinomaisesti toimeen. Eläkettä en tietty saa Suomesta joten en rasita sikäläistä yhteiskuntaan millään, enkä asu edes Suomessa. Kyllä jokaisella on mahdollisuuksia päästä elämässään eteenpäin vaikka olisi millainen lapsuudenkoti, itsestä se riippuu ja yritteliäisyydestä. Vanhempani olivat lannistajia ja pilkkasivat myös sisaruksiani jotka opiskelivat ja tekivät töitä koko ajan maksaakseen opiskelunsa itse. Vanhemmilta ei herunut neuvoja eikä kannustustusta eikä lantin lanttia koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

 Monelta puuttuu ymmärrys ihan täysin siihen miten vaikeaa on ponnistaa köyhistä oloista

Ihan itse olen köyhistä oloista lähtenyt ja korkeakouluttautunut ja noussut ylimpään omistaja luokkaan.

Nykysuomessa rahaa jaetaan niin että köyhilläkin on rahaa ihan tuhlattavaksi.

Ja tuhlata se raha pitää, muuten ei Sossu Anna uutta.

Säästäväisyydestä pitäisi taas tehdä hyve.

Parasta itsenäisyydessä ja aikuisuudessa on se, ettei enää tarvitse piitata pätkääkään lapsuudestaan. Aikuisuus on vastuuta, ei paikka, johon ihmiset tulevat esittämään joululahjalistoja siitä, kuinka muiden heitä pitäisi kohdella. Kukaan ei ole meille mitään velkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ihan tavan duunari ja poika pääsi yliopistoon. Totta se on, että poika on takamatkalla moneen muuhun nähden. Opintojen suunnittelu on ollut hankalaa ja ihan kaikki on uutta. En ole voinut olla avuksi missään. Ja koska olen pienituloinen, niin myöskään taloudellista apua en pysty antamaan. Poika sinnittelee pienellä palkalla soluasunnossa miten kuten ja on aika uupunut välillä. Lainaa hän ei haluaisi ottaa. Meille köyhille se on aika iso mörkö. Kymmenet tuhannet, ihan käsittämättömiä summia! 

Aina olen lapsia kannustanut kuitenkin opiskelemaan ja tekemään valintoja osaaminen ja kyvyt edellä. Olen auttanut, jos olen jossakin voinut. Omaksi ansiokseni en voi silti lasten koulumenestystä ottaa. Itse he työn tekevät 

Kannustan ottamaan opintolainaa, se on osittain ihan ilmaista rahaa,!  Olen itse hyvinpärjäävä aikuisopiskelija, miehelläni on iso palkka, joten minun ei tarvitse opiskellessani tehdä töitä. Meillä on iso asuntolaina. Joskus on ollut muutaman kymppitonnin autolainakin. Otin ilmanmuuta opintolainaa maksimimäärän, sillä siitä ei tarvitse maksaa lainkaan korkoa opiskeluaikana, lisäksi Kela kuittaa siitä msksetuksi melkein puolet, jos valmistuu aikataulussa. Saan siis monta tonnia ilmaista rahaa! Takauksiakaan ei tarvita, sillä valtio takaa.

Ehdottomasti siis opintolainalla kaikki nuoruuden hankinnat. Muutenkin jaksaa keskittyä paremnin opintoihin, kun ei tarvitse stressata rahasta ja nähdä nälkää.

Viisaammat jopa nostavat opintolainaa ja sijoittavat rahat.

Onnea luokkanousuun js tosiaan, ottakaa vielä selvää opintolainan mahdollisuuksista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin? Maksuton peruskoulu, maksuton lukio ja todella halpa yliopisto.

Mutta sieltä vähäosaisten kulttuurista on joskus tosi vaikea ponnistaa pois. Minulla oli nuorena kaveri, jonka koko perhe kiusasi ja vittuili, kun halusi lukioon. On se aika eri ympäristö kuin se, että nuoren kanssa pohditaan jo ajoissa yhdessä vaihtoehtoja, että millainen lukio sopisi parhaiten. 

Kodin ja ympäristön henkinen tuki on varmasti isossa osassa ja olen myös siitä vanhemmilleni kiitollinen. Toisaalta olen kiitollinen suomalaiselle yhteiskunnalle siitä, että köyhät kotioloni eivät estäneet kouluttautumista ja unelmieni tavoittelua. Toisaalta ymmärrän myös sen, että siihen se yhteiskunnan vastuu oikeastaan loppuu. En tietenkään tiedä, mitä ajattelisin, jos kotioloni olisivat olleet toiset, mutta jos omat vanhemmat eiv

Oma huomio: monilla vähäosaisilla kavereillani, jotka kuitenkin ovat pärjänneet hyvin, oli yleensä äiti joka piti homman koossa ja kannusti.

Tuntuu että luokkakeskustelussa menee usein luokka ja sen oman perheen ongelmat sekaisin. On keskiluokkaisia, joilla on kamala perhe. On vähäosaisia, joilla on hyvä perhe.

Jotkut onnekkaat syntyvät hyväosaiseen, mukavaan perheeseen ja ovat itsekin lahjakkaita ja optimistisia (ainahan voi kadehtia naapuria, ihan aina). Mutta suurin osa ei ole niin onnekaita.

Vierailija kirjoitti:

Sitten on sellaistakin, että toisilla käy yksinkertaisesti jatkuvasti hyvä mäihä, kun toisilla paukkaa yllättäviä vastoinkäymisiä toisensa perään. Nämä, joilla homma etenee aina kuten ovat suunnitelleet, eivät luonnollisesti voi tajuta, mitä on päästä elämässä eteenpäin pitkin kivisempää polkua.

Tämä on ihan totta. Ja toisilla käy mäihä, vaikka eivät mitään ole erityisemmin suunnitelleetkaan. Enkä nyt tarkoita, että mäihä olisi sitä, että mitään ei tarvitsisi itse tehdä. Mä sain nivelreumadiagnoosin 1996 ja tiesin kyllä, että en tule sairaanhoitajan hommista pääsemään vanhuuseläkkeelle. Meni pari vuotta ja töissä yksi osastonsihteeri katseli opiskelupaikkoja. Sanoi mulle, että täällä olisi muuten monimuoto-opiskeluna mahdollisuus suorittaa it-alan tutkinto. Suhtauduin ensin vähän varauksella, kun taistalla olisi pitänyt olla jokio datanomin tai merkonomin tutkinto ja mulla taas oli sairaanhoitajan tutkinto. Noh, hain kuitenkin ja unohdin koko jutun. Juhannuksen alla sitten tuli ilmoitus, että olin saanut opiskelupaikan. Ja jo puoli vuotta opintojen alkamisen jälkeen sanoin heipat HUS:ille ja siirryin it-alan firmaan töihin. Mäihä 1: osastonsihteeri kertoi tuosta mahdollisuudesta, mäihä 2: sain opiskelupaikan ja mäihä 3: sain työpaikan it-alalta, koska tarvitsivat ensisijaisesti henkilön, jolla on sote-alan osaaminen.