Palliatiivinen hoito - paljonko ihminen tarvitsee nestettä / ruokaa
Omaiseni on joutunut palliatiiviselle / saattohoito-osastolle. Häntä yritettiin nesteyttää mutta eivät siinä onnistuneet. En tiedä miksi yrittivät sitä vain kädestä eikä esim jalkojen suonista. Nyt ilmeisesti on vain sen varassa kuinka paljon itse syö ja juo mutta koska häntä lääkitään ei hän tokkuraisena oikein siihen pysty.
En pääse itse ostamaan ruokaa mistä hän pitää tai syöttämään / juottamaan häntä todella pitkän välimatkan takia. Tarjolla on vaan sairaalan sosetta, joita hän ei suostu kuulemma nyt syömään koska on pahaa ja juomaakin on mennyt vain ehkä pari desiä päivässä. Siis on kirjattu, että kieltäytyy syömästä mutta kuitenkin kun siskoni (myöskin todella pitkä välimatka) kävi viemässä ns. nomaalia ruokaa oli syönyt todella paljon ja sanonut, että on kamala nälkä.
Kuinka kauan ihminen voi kestää noin pienellä ravinnolla ja vedellä? Mutään rasvaa ei kehossa juuri enää ole. Tuntuu, ettei tuommoinen näännyttämineb ole kovin ihmisarvoista. Mitään kipuja ei hänellä ole.
Kommentit (191)
saattohoidettava potilas voi kuolla myös siihen pakkosyöttömiseen
soseita tarjotaan ruoaksi, koska ne on yleensä helpompi niellä
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon täällä on porukkaa, jotka ovat ok sen kanssa, että sairaalassa kuolevat itse mössöruoan kanssa.
Syöttekö te normaalistikin mautonta ruokaa / sosetta vai miksi se on teistä ok sairaalassa? Itse ajattelen, että vanhuksille tai potilaille ennen ns varmaa kuolemaa yritettäisiin tarjota maukasta ruokaa ihan jo lohdutuksen takia kun ei siellä palliatiivisella osastolla juuri muita iloja enää ole.
Sairaalaruoka ei ole koskaan maukasta ei todellakaan. Ei siellä ole mitään gourmetkokkeja jotka loihtivat herkkuaterian kun vain kehtaa sellaista pyytää. Voithan ottaa omaisesi kotiin ja tarjota siellä jotain herkkuruokaa jos se maistuisi kuolevalle, Kotona kuolevalla voidaan myös järjestää palveluita kotisairaanhoidon toimesta.
No en tiedä. Oli kyllä syönyt kuulemma ihan normaalisti joskin syötettynä eikä ainakaan maininnut mistään yskimisistä tai nielemisvaikeuksista. Ja siis vähän yli viikko sitten potilas asui vielä kotonaan ja söi itsenäisesti.
Osasto on siis palliatiivinen / saattohoito-osasto mutta en tiedä onko hänet nyt merkitty saattohoitoon vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti tosiaan on nyt vain sen varassa mitä itse syö ja juo. Siskoni pääsee paikalle vasta viikon kuluttua mutta hirvittää selviääkö potilas edes sinne asti jos ei syö niitä sairaalan omia soseita tai juo tarpeeksi. Kuinka paljon pitäisi juomaa mennä alas päivässä?
En itse asu Suomessa ja omainen ei enää pysty tekstiviesteihini vastaamaan lääkityksen / voimattomuuden takia.
Hyvä tietysti ettei ole kipuja mutta mietityttää näännytetäänkö tässä nyt ihminen vauhdittamalla kun ei tarjota kunnollista aikuisten ruokaa vaan vain mautonta sosetta. Ja jos ei sitä syö niin kirjataan vaan että kieltäytyy syömästä.
Kyllä ihminen syö nälkäänsä mautontakin ruokaa, kun on kyse eloonjäämisestä. Ei nyt siis oikein tunnu uskottavalta tämä, että joku olisi kuolemassa nälkään ihan vaan siksi, että sairaalan soseet
Ei se tosiaankaan mene ihan noin. Paskan makuista ruokaa syö ihan hengissä vaadittavan minimin ja lopun ajan kärsii ennemmin nälästä, mikä taas ei ole mikään ihanne. Tarjoisivat sitten vaikka jogurttia tai jotain muuta neutraalia ruokaa mikä on huokeata, on nimittäin kokemusta täysin ala-arvoisesta laitosruuasta, josta ei pystynyt edes sanomaan mitä se oli. Siinä oli jo nähty vaivaa, että käytettyjen ruoka-aineiden potentiaali oli jotenkin saatu pilattua totaalisesti.
Vierailija kirjoitti:
Niin no, hän on kuoleva ihminen saattohoidossa. Ei hänen elämänsä tule enää kauaa kestämään, ja yleensä ennen kuolemaa elimistö kieltäytyy vastaanottamasta enää ravintoa tai nestettä, vaikka sitä laitettaisiin kehoon ihan mitä kautta tahansa.
Eli se ei ole mitään tahallista näännyttämistä, se on vaan osa luonnollista kuolemisen prosessia, joka ei toki useimmiten ole kaunista eikä tuskatonta. Äärimmäisissä tuskatiloissa toki ihminen voidaan nukuttaa ihan viimeisiksi päiviksi. Eutanasiamahdollisuuden puuttuessa se on oikeastaan ainoa keino lievittää näitä, esim. kipulääkkeethän ei oikein ongelmiin auta.
Eihän hän ole saattohoidossa vaan palliatiivisessa hoidossa. Eikös näillä ole joku ero.
Euta pitäisi Suomessa laillistaa. Ihminen kyllä tietää milloin lähdön aika.
Hän on ilmeisesti vasta joutunut palliatiiviseen hoitoon, eikä ole vielä saattohoidossa, joka on ihan se loppuvaihe. Eikö tässä vaiheessa pitäisi antaa vielä maittavaa ruokaa jos hän kerran kykenee syömään. Jotenkin haiskahtaa, että kuolemaa yritetään nopeuttaa. Eräänlaista laitonta eutanasiaako?
Suomalaista kärsimyksen maksimoimista, ei kait kuolevalle nyt mitään maistuvaa tai edes siedettävää ruokaa nyt tule syöttää missään tapauksessa. Ei tietenkään, kuolemassahan se on. Vit tu täällä kirjoittelee ihme hyypiöitä.
Minun sukulaiseni joutui palliatiiviseen hoitoon. Tuntui, että hän oli nälässä. Vein hänelle jäätelöä ja mansikoita joita syötin. Hän ahmi ne hetkessä. Hänellä oli vielä nielemiskyky tallella. Sitten ilmoitettiin, että hän on nyt saattohoidossa ja hän kuoli parissa päivässä. Armollista kyllä hänelle, koska oli kivulias sairaus.

Mitä jos aiheutit hänen kuolemansa syöttämällä
mansikoita?
Taitaa olla palliatiivinen "hoito" pelkkää kuoleman jouduttamista. Varmaankin sote-säästöjä tavoitellaan myös tällä tavalla. Omaisille syötetään pajunköyttä siitä, että toivoa ei ole ja että tämä on humaanein ratkaisu jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti tosiaan on nyt vain sen varassa mitä itse syö ja juo. Siskoni pääsee paikalle vasta viikon kuluttua mutta hirvittää selviääkö potilas edes sinne asti jos ei syö niitä sairaalan omia soseita tai juo tarpeeksi. Kuinka paljon pitäisi juomaa mennä alas päivässä?
En itse asu Suomessa ja omainen ei enää pysty tekstiviesteihini vastaamaan lääkityksen / voimattomuuden takia.
Hyvä tietysti ettei ole kipuja mutta mietityttää näännytetäänkö tässä nyt ihminen vauhdittamalla kun ei tarjota kunnollista aikuisten ruokaa vaan vain mautonta sosetta. Ja jos ei sitä syö niin kirjataan vaan että kieltäytyy syömästä.
Kyllä ihminen syö nälkäänsä mautontakin ruokaa, kun on kyse eloonjäämisestä. Ei nyt siis oikein tunnu uskottavalta tämä, että joku olisi kuolemassa
kun isäni oli palliatiivisessa hoidossa, niin siellä osastolla oli erillinen jää/viileäkaappi, jossa oli laaja valikoima jogurtteja, piimää, erilaisia maitoja, mehuja ja muita juomia, hedelmiä, leipiä annospakattuna ja puuroa pusseissa. Sieltä siis sai hakea tai pyytää vaikka omaista hakemaan ja sai syödä niin paljon kuin mieli teki. Se mitä näin, niin aika vähän siellä potilaat söivät mitään ylimääräistä. Niin ja siellä oli myös pieniä annospusseja erilaisia maisteita - siltä varalta, että joku haluaakin ruokaansa enemmän mausteita
Se sairaalan perusruoka ei voi olla kovin suolaista, koska monella potilaalla on suolaton/vähäsuolainen ruokavalio eik nykyisin tehdä enää niin laajasti erikoisruokia kuin ennen. Mennään mieluummin niin, että kaikki on vähäsuolaista ja jos joku haluaa suolaa lisää, niin lisää itse.
kuolevan ihmisen haluttomuus syödä sairaalan ruokia voi johtua siitäkin, että se on niin erilaista kuin ruoka, johon kotona on tottunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun sukulaiseni joutui palliatiiviseen hoitoon. Tuntui, että hän oli nälässä. Vein hänelle jäätelöä ja mansikoita joita syötin. Hän ahmi ne hetkessä. Hänellä oli vielä nielemiskyky tallella. Sitten ilmoitettiin, että hän on nyt saattohoidossa ja hän kuoli parissa päivässä. Armollista kyllä hänelle, koska oli kivulias sairaus.
Mitä jos aiheutit hänen kuolemansa syöttämällä
mansikoita?
Ei hyvää päivää mikä kommentti. No siinä tapauksessa vaikka mieluummin kuolis niihin mansikoihin ja jätskiin kuin nälkään. Siis kyllähän jo nestehukka ja energiahukka aiheuttaa kamalaa oloa ja esim päänsärkyä. Sitä sitten jos taas lääkitään ja sanotaan että potilas ei enää syö (esim kun ei lääketokkurassa tai energiavajeen aiheuttaman pahan olon takia maistu) niin eikö tämä nyt ole jo jotain tekopyhää eutanasiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun sukulaiseni joutui palliatiiviseen hoitoon. Tuntui, että hän oli nälässä. Vein hänelle jäätelöä ja mansikoita joita syötin. Hän ahmi ne hetkessä. Hänellä oli vielä nielemiskyky tallella. Sitten ilmoitettiin, että hän on nyt saattohoidossa ja hän kuoli parissa päivässä. Armollista kyllä hänelle, koska oli kivulias sairaus.
Mitä jos aiheutit hänen kuolemansa syöttämällä
mansikoita?
Ei hyvää päivää mikä kommentti. No siinä tapauksessa vaikka mieluummin kuolis niihin mansikoihin ja jätskiin kuin nälkään. Siis kyllähän jo nestehukka ja energiahukka aiheuttaa kamalaa oloa ja esim päänsärkyä. Sitä sitten jos taas lääkitään ja sanotaan että potilas ei enää syö (esim kun ei lääketokkurassa tai energiavajeen aiheuttaman pahan olon takia maistu) niin eikö tämä
Ehkä aiheutit keuhkokuumeen kun kermaa meni henkitorveen.
Ihan liian vähän antavat siellä nestettä ja ruokaa, vaikka ihminen tajuaisi ja osaisi itse syödäkin. Kun kävin äitiäni palliatiivisessa (odotti siellä hoivakotiin pääsyä) katsomassa niin hän oli aina nälissään ja söi ihan kaiken mitä hänelle sinne vein. Laihtui ihan hirveästi, kun en voinut häntä joka päivä käydä ruokkimassa. Yleensä kun olin siellä, eivät edes kysyneet mitä hän haluaa syödä. Ihan hirveä paikka. Lääkitään vain hengiltä eli kipulääkettä saa niin paljon ettei enää mistään mitään tajua, vaikkei edes olisi kipuja. Kun äitini olisi lopulta sen hoivapaikkan saanut oli jo niin laihtunut ja huonossa kunnossa ettei lääkäri antanut siirtolupaa. Sitten kohta päättivät että on aika kuolla ja laittoivat kipupumpun.

Kun ihminen on kuolemassa, niin elimistö ei toimi enää samalla lailla kuin ei-kuolevalla ihmisellä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan liian vähän antavat siellä nestettä ja ruokaa, vaikka ihminen tajuaisi ja osaisi itse syödäkin. Kun kävin äitiäni palliatiivisessa (odotti siellä hoivakotiin pääsyä) katsomassa niin hän oli aina nälissään ja söi ihan kaiken mitä hänelle sinne vein. Laihtui ihan hirveästi, kun en voinut häntä joka päivä käydä ruokkimassa. Yleensä kun olin siellä, eivät edes kysyneet mitä hän haluaa syödä. Ihan hirveä paikka. Lääkitään vain hengiltä eli kipulääkettä saa niin paljon ettei enää mistään mitään tajua, vaikkei edes olisi kipuja. Kun äitini olisi lopulta sen hoivapaikkan saanut oli jo niin laihtunut ja huonossa kunnossa ettei lääkäri antanut siirtolupaa. Sitten kohta päättivät että on aika kuolla ja laittoivat kipupumpun.
Kuoleva ihminen laihtuu vaikka söisi hevosen päivässä. Elimistö lakkaa hyödyntämistä ravintoaineita ja kaikki menee läpi paskoen.
Näännyttäminen ei ole ihmisarvoista, mutta valitettavasti se on nykyään käytäntö. Positiivista että antaneet edes sitä sosetta ja vettä, helposti ei anneta mitään vaikka potilas valittaa nälkää...jos ei pysty nielemään, antavat kuolla nälkään. Tämä on tietenkin eri asia kuin se kun potilas itse kieltäytyy syömästä.
Tottakai kuollessa ruokahalu kuihtuu muutenkin, mutta kun potilas itse tahtoo syödä, pitää se olla mahdollista. Vaikka letkuruokinnalla, mutta sekin Suomessa kielletty...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti tosiaan on nyt vain sen varassa mitä itse syö ja juo. Siskoni pääsee paikalle vasta viikon kuluttua mutta hirvittää selviääkö potilas edes sinne asti jos ei syö niitä sairaalan omia soseita tai juo tarpeeksi. Kuinka paljon pitäisi juomaa mennä alas päivässä?
En itse asu Suomessa ja omainen ei enää pysty tekstiviesteihini vastaamaan lääkityksen / voimattomuuden takia.
Hyvä tietysti ettei ole kipuja mutta mietityttää näännytetäänkö tässä nyt ihminen vauhdittamalla kun ei tarjota kunnollista aikuisten ruokaa vaan vain mautonta sosetta. Ja jos ei sitä syö niin kirjataan vaan että kieltäytyy syömästä.
Kyllä ihminen syö nälkäänsä mautontakin ruokaa, kun on kyse eloonjäämisestä.
Mauton halju ei putoo. Voi tulla oksu terveellekin.
Jos sitä ruokaa tarjoaa pakolla niin voi käydä niin että kuoleva aspiroi sen keuhkoon ja se ei ainakaan kärsimystä vähennä. Hoitajat ovat varmasti nähneet kuolevia potilaita aikaisemmin ja tietävät miten menetellä heidän ja omaisten kanssa.