Kertokaa ihmiset miksi ette adotoi lapsia tai ryhdy sijaisperheeksi vaan teette vain lisää biologisia lapsia?

Jos adoptiota tai sijaisperhekuviota ei halua, siihen ei todellakaan pidä ryhtyä. Myös adoptiossa ja sijaisperheenä toimimiessa lähtökohta pitää olla itsekäs, koska se on samalla myös paras lähtökohta lapsen etua ajatellen. Ei mikään maailmanparannus.

- olen alle 25

- en ole naimisissa, mieheni on eri maasta, erikielinen, emme kumpikaan puhu vielä toistemme äidinkieltä vaan yhdessä englantia

- meillä on eri uskonnot, joten varmaan monessa maassa ei meitä hyväksyttäisi

- asuntomme on pieni kaksio eli liian pieni

- miehelläni on työtä, minä olen opiskelija ja tosiaan vielä monen vuoden päässä tuosta 25 vuodesta

- haluamme mielummin biologisen lapsen

- meillä ei ole rahaa adoptioon

- adoptio vie kauan aikaa

Minä kun olen tätä meidän adoptio suunnitelmaa pähkäillyt niin on tuntunut jotenkin väärältä adoptoida vain sen takia että minä haluan ( ja mies tietenkin )



Tuntuu siltä että pitäisi olla just joku maailman pelastaminen syynä.



Ei saisi olla itsekäs, kun minä haluan. Mutta niinhän se on. Minä haluan lapsen vähän toista kautta. Ja tuleehan siinä sitten sivutuotteena se auttaminen....





Mutta siellä adoptioneuvonnassahan ne sitten päättää ovatka meidän syyt oikeita.... jos siis siihen prosessiin ihan tosissaan joskus lähdetään.





t: 16, 23 ja ties mitä

Ja tuntuu tuo pahnanpohjimmainen jo tuolla kaipailevankin äiskää ja tissimaitoa

Ei ole rahaa tarpeeksi eikä sosiaalipuolen koulutusta...

siis ymmärrän sen että haluaa kokea biologisen raskauden/äitiyden mikäli mahdollista kerran tai kahdesti tms.

kiitokset näistä vastuksista ja lisääkin saa perustella!

Ja ap:lla on 2 biologista lasta ja 2 meille sijoitettua lasta

sosiaalipuolen koulutusta, eikä kyllä mitenkään edes ihmeellistä varallisuutta.

perheen nuorimpia kuten adoptiolasten?

Adoptioprosessin yksi tarkoitus on varmistaa, että siihen on lähdetty ensisijaisesti siksi, että halutaan ryhtyä vanhemmiksi, halutaan lapsi. Sitä ei tule peitellä mitenkään, päinvastoin.



Minä en ole kelvollinen adoptiovanhemmaksi terveydentilaltani. En ole kuolemassa, minulla on lapsia, käyn töissä ja elän kaikin tavoin normaalia elämää. Tuntuu hullulta, että omia voisi tehdä vaikka kuusi, mutta en ole kelvollinen adoptiovanhemmaksi. Siinä missä muut surevat, etteivät voi saada biologisia lapsia, minä suren ehkä enemmän sitä, etten voi saada adoptiolasta.

sitten tuli oma lapsi. Yhä harkitsen adoptiota (ja sijaisperheyttä). Syyt miksi pelkään adoptiota:

1) tarttuvat sairaudet (kohdemaassa ei välttämättä luotettavaa lääketieteellistä tutkimusta. Jos taas täällä huomattaisiin lapsella esim. HIV niin mitä tekisin lapselle, lähettäisin takaisin vai? En pystyisi siihen.)

2) emotionaaliset ongelmat -- miten kasvattajana niihin pystyisin vastaamaan (vrt esim. Tapio Puolimatka ' Opetusta vai indoktrinaatiota)

3) aikuisten adoptoitujen vihamielinen asenne adoptioon -- mistä tämä viha kumpuaa ja miksi se suuntautuu adoptiovanhempiin?

mutta yleensä se on TOIVEENA ja riippuu esim. sijoittavan kunnan kannasta. Tiedän tapauksia joissa on tullut perheen lapsista vanhimaksikin. Meille sijoitetut ovat tulleet nuorimmaisiksi.

t.ap

Moni adoptiolapsi käy vihavaiheen tai useampia läpi ja silloin tunteenpurkaukset kohdistuvat luonnollisesti vanhempiin, jotka ovat hänet adoptoineet. Äärimmäisen vaikea tilanne vanhemmille, jotka ovat pyrkineet tekemään kaikkensa lapsen hyväksi ja tuntevat ehkä pelastaneensa hänet huonommalta kohtalolta.



Toinen juttu on koko adoptiotouhun muuttuminen. Ennen adoptointi saattoi olla häpeällistäkin. Kansainvaäliset adoptiot olivat harvinaisempia ja moni joutui ihan eri tavalla silmätikuksi kuin nykyään. Juuri sen ajan adoptoidut ovat nyt aikuisiässä ja kertovat ajatuksistaan ääneen.



Nykyään adoptiotaustasta kehoitetaan kertomaan lapselle alusta alkaen, jolloin hän kasvaa asian kanssa. Aiemmin periaate oli turhan usein niin, että tieto läväytettiin tai lävähti vahingossa lapselle kun hän oli jo ' vähän vanhempi ymmärtämään' . Jokainen voi hämärästi kuvitella, miten se vaikuttaa vanhempien ja lapsen väliseen luottamukseen, lapsen identiteetin rakentumiseen ja moneen muuhun tärkeään asiaan kun saa tietää adoptiosta vasta vanhempana.

Positiivisia esimerkkejä löytyy ihan lähipiiristä.



Mutta ihan asioiden yksinkertaisuus ja helppous ajoi näihin biolapsiin. Adoptio on kuitenkin aikaa vievä ja kallis prosessi, johon liittyy erilaisa ehtoja joista kaikkia emme olisi edes täyttäneet. Biolapset kun saivat molemmat alkunsa lähes heti ensiyrittämästä ja nautin raskausajoista molemmilla kerroilla, niin meille tuo oli se helpompi ja miellyttävämpi tie.



Tiedä sitten jos vaikka joskus vielä adoptioon päätyisimme, lapsilukukin on yhä auki ja nyt täytämme noita ehtoja jo paremmin mitä muutama vuosi sitten.