Sipilä vei rahat köyhiltä, kamalaa aikaa
"Sipilän syntilista" viittaa yleensä Juha Sipilän hallituksen toimiin ja päätöksiin, joita on kritisoitu tai pidetty ongelmallisina. Usein mainittuja asioita ovat mm. leikkaukset sosiaaliturvaan, koulutukseen ja terveydenhuoltoon, sekä epäonnistunut sote-uudistus. Myös hallituksen toimintatapoja ja viestintää on kritisoitu.
Kommentit (38)
Persut ja kokkarit oli Sipilän hallituksessa ja kävi silloinkin sama kuin nyt: luottoluokitus laski!
Sipilän aikana oli hyvin köyhän asiat.
Seuraava hallitus joutui korjaamaan Sipilän aivopieruja monta vuotta.
Sipilän sote kaatui kylläkin perustuslakivaliokunnan jarrutukseen, kiitos Krista Kiurun.
No, saatiinpa tilalle Kiurun sote, joka on toistaiseksi Suomen historian epäonnistunein hanke.
Vierailija kirjoitti:
Sipilän aikana oli hyvin köyhän asiat.
Oliko, lyhyt muisti sulla.
Sipilän hallitus ehti kolmessa vuodessa leikata lapsilta, perheiltä, vanhuksilta, opiskelijoilta, työttömiltä ja työntekijöiltä ennätysmäisesti.
+ Kiky ja aktivointitoimet.

Hah hah , Sipilän lehmänkaupat ja riitely sen kaatoi.
Pelleilymalli1 - piti tehdä sitä ja tätä, että sait sen tmt:n. Itse kävin juuri edeltävänä syksynä kaikki.
Vuodenvaihteen jälkeen: jos et ole tehnyt/käynyt, niin tuki putoaa. Niin putosi: oisko mun pitänyt käydä kaikki työllistämistoimenpiteet taas uudestaan????
En käynyt, tuki putosi. Hain sitten asumistukeen korotusta - en saanut, koska tmt - ei sopivasti pudonnutkaan - yli 50e! ;)
Ta-ju-sin, et ku-se-tusta koko homma.
Entäs sitten: demarit lupasi lopettaa koko pelleillyn - tilalle tuli vielä pahempi pelleilymalli, versio 2.
----
Ja että, lähtisinkö töihin? :) ... Senkin palkkatuki (pelleilyn) onnistuvat sössimään :)))
Ja Sipilä itse rikastui "lainaamalla" valtiolta... Seura-lehdess on hyvä artikkeli siitä.
Lässyn lässy! Sipilä on minun pääministeri, HV niille jotka vastustavat minun sananvapautta ja hv vihaajille.
Te vihaajat ootte vitsin p!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sipilän sote kaatui kylläkin perustuslakivaliokunnan jarrutukseen, kiitos Krista Kiurun.
No, saatiinpa tilalle Kiurun sote, joka on toistaiseksi Suomen historian epäonnistunein hanke.
Hah hah , Sipilän lehmänkaupat ja riitely sen kaatoi.
"Sipilän Valinnanvapaus oli muuttumassa julkisten palveluiden hallitsemattomaksi yksityistämisprojektiksi, jossa pääosaa eivät näyttele asiakkaat, potilaat ja veronmaksajat, vaan suuria markkinoita ja voittoja havittelevat suuret sote-yhtiöt, sanoi sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo."
Muuten, jos kepulaiset pystytte myöntämään, et sipilänmalli oli virhe, ja se seikka, että alatte taas tukemaan alkutuotantoa, niin pääsette taas takaisin "kipparinpaikalle".
Mark my words
Heti kuin Trump valittiin presidentiksi kesken Juha Sipilän pääministerikaudella niin Englannin Kruunulla ryhdyttiin ennennäkemättömään viha kampanjaan median kanssa, Juha Sipilää ja Trumpia vastaan
Ne jotka ovat eri mieltä niin ovat vihaajia ja rasisteja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sipilän aikana oli hyvin köyhän asiat.
Oliko, lyhyt muisti sulla.
Sipilän hallitus ehti kolmessa vuodessa leikata lapsilta, perheiltä, vanhuksilta, opiskelijoilta, työttömiltä ja työntekijöiltä ennätysmäisesti.
+ Kiky ja aktivointitoimet.
Koulutuksestakin leikattiin 600 miljoonaa vaikka lupasivat olla leikkaamatta. Seuraus: Pisa tulokset laski.
Sipilän oikeistohallitus oli tuhoisa, mutta Orpon oikeistohallitus se vasta tuhoisa Suomelle, hyvinvointivaltiolle ja kansalle on. Mutta onhan molemmissa Orpon kokoomus sekä persut mukana.
sipilä sannulin kanssa jalkapuuhun torille syljettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Pelleilymalli1 - piti tehdä sitä ja tätä, että sait sen tmt:n. Itse kävin juuri edeltävänä syksynä kaikki.
Vuodenvaihteen jälkeen: jos et ole tehnyt/käynyt, niin tuki putoaa. Niin putosi: oisko mun pitänyt käydä kaikki työllistämistoimenpiteet taas uudestaan????
En käynyt, tuki putosi. Hain sitten asumistukeen korotusta - en saanut, koska tmt - ei sopivasti pudonnutkaan - yli 50e! ;)
Ta-ju-sin, et ku-se-tusta koko homma.
Entäs sitten: demarit lupasi lopettaa koko pelleillyn - tilalle tuli vielä pahempi pelleilymalli, versio 2.
----
Ja että, lähtisinkö töihin? :) ... Senkin palkkatuki (pelleilyn) onnistuvat sössimään :)))
Demareilta pahempi malli 🤭 Joudut lähettää 4 työpaikkahakemusta kuukaudessa. Valmiit pohjat kun teet ja etsit työpaikat Mollista. Menee varmaan 20-30 minsaa kuukaudessa ja se siitä. Ei leikata tukia 60 päivän tarkastelujaksolla jos et töitä tai kurssitusta löydä. AIVAN YLIVOIMAISTA!!! 117 000 ihmistä löysi töitä TEM muistion mukaan ja työllisyysaste saatiin mittaushistorian korkeimmaksi.
Lapset, joilla oli toinen vanhemmista syystä tai toisesta kotona, esim. vauvan tai oman sairautensa vuoksi, saivat olla vain puolipäiväisinä päiväkodeissa. Se vaikutti lasten sosiaalistumista heikentävästi sekä heikensi myös koulunkäyntivalmiuksia. Valtaväestöön kuuluva puolipäivähoitolapsi on lähtökohtaisesti kaksi vuotta taitojensa puolesta jäljessä verrattuna kaveriinsa, joka on ollut täysipäiväisessä varhaiskasvatuksessa. Edes esikoulu ei tasaa eroja ja he lähtevät tuollaisina sitten peruskouluun.
Mm-taustainen tai kielivähemmistöön kuuluva on jäljessä jopa neljä vuotta jäljessä verrattuna ikäiseensä eskarin lopettaneeseen. Sehän on aika lailla suora tuomio ongelmiin koulunkäymisen kanssa ja altistaa vakavalle syrjäytymisriskille.
Kukaan ei ottanut kuuleviin korviin asiantuntijoiden varoituksia siitä, että tuo niin sanottu säästö kostautuu suomalaisessa yhteiskunnassa moninkertaisesti. Yhden syrjäytyneen elättäminen tulee maksamaan nykytiedon mukaan yhteiskunnalle 1,4 miljoonaa euroa. On kohtuutonta, että poliitikoille annetaan tuollainen valta päättää avuttomien lasten, jotka ovat vielä vanhempiensa määräysvallassa, kohtalosta ja tulevaisuudesta. Tuo vaikuttaa koulu- ja opintomenestykseen sekä ammatinvalintaan. No, poliitikothan eivät joudu maksamaan henkilökohtaisesti tekemistään vääristä päätöksistä!
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässy! Sipilä on minun pääministeri, HV niille jotka vastustavat minun sananvapautta ja hv vihaajille.
Te vihaajat ootte vitsin p!
Onko siellä nimimerkki lady näppäimistöllä?
Sipilä oli ainoa tolkun p-ministeri, koska yrillti hillitä velkaantumista, kun rahaa ei olisi ollut silloinkaan jakaa.
Mutta sen jälkeen alkoi sitten tämä varsinainen alamäki. Katsokaa huviksenne suomen velkahistoriaa, niin siellä on selvä kohta Sipilän hallituksa ajoilta, muina aikoina velka käyrät kurottavat kattoon.
Toki purra nyt yrittää myös velkaantumista hillitä, mutta ei taida paljon kiitosta taaskaan tullua.
Eikä kukaan kuollut nälkään.
Ikävä kyllä velat on joskus maksettava. Kyllä meillä haukuttiin kovalla äänellä Kreikan velkaantumista aikoinaan ja vielä kai jotain rahaakin siihen piti laittaa.
Älkää kuvitelko, että muut maat ilosta hyppivät, jos saavat ruveta maksamaan Suomen velkoja, vaikka meillä on vielä paljon enemmän kaikkea "ilmaista", kuin monissa maissa.
Yleisesti kritisoituja asioita Sipilän hallituksen toiminnassa:
-Kovat leikkaukset julkisiin menoihin:
Hallitus leikkasi merkittävästi sosiaaliturvaa, koulutusta ja terveydenhuoltoa, mikä aiheutti kritiikkiä köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisestä.
-Sote-uudistuksen epäonnistuminen:
Sote-uudistus, joka oli keskeinen osa hallitusohjelmaa, ei edennyt suunnitellusti ja kaatui lopulta hallituksen sisäisiin erimielisyyksiin.
-Hallituksen toimintatavat:
Sipilän hallituksen toimintatapoja on kritisoitu epädemokraattisiksi ja läpinäkymättömiksi.
-Viestintäongelmat:
Hallituksen viestintää on pidetty epäselvänä ja ristiriitaisena.
-Työllisyystavoitteet:
Vaikka työllisyysaste nousi, hallituksen asettamia tiukkoja työllisyystavoitteita ei saavutettu.