Miten yksinäiset ihmiset pystytte elää masentumatta?

Sillä että on vahva psyyke ja sinut itsensa kanssa eli ei mt ongelma altiutta geenien muodossa vanhemmilta,  ja sopivasti alkoholinkäytöö säännöllinen  harrastus  ja satunnaista seksiä irtosuhteissa tai siten vaan joku säännöllinen.  panokaveri ouhjee ah jee toimii ei mitään ongelmaa.😀😃

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monen tämän maan kansalaisen mielenterveysongelmat/masennus johtuu jonkinlaisesta yksinäisyydestä?

Joillain voi olla ihmisiäkin ympärillä ja näennäisesti menoa, mutta etäiset kiintymysmallit. Yhteys puuttuu.

Eikö tässä ole monen ylistämä "sinkkuus" pähkinänkuoressa! Ihan paska aikaa! Matkatöiden takia elin kymmenen vuotta yksinäisenä, kunnes törmäsin samanlaiseen naiseen! Kaupparatsuun! Sovitettiin elämämme yhteen, ja tottavie kannatti! Työ vaihtui molemmilla, mutta elo korjaantui!

Vierailija kirjoitti:

- toteutin talounelmat vaikka kumppania ei ollut/ole, eli ostin kivan pikku perinnetuvan pienellä puutarhalla

- maatiaskissa kodin henkenä ja omana seurana, tulee aina viereen pörisemään ja puskemaan

- paljon harrastuksia ja ystävien näkemistä

- toteutan unelmia ja ideoita sen kummemmin miettimättä, vaikka kuolisin huomenna niin olen tähän mennessä tehnyt kaiken minkä olen halunnut

Yritän elää elämää sillä asenteella että en anna muiden seuran tai sen puuttumisen haitata omaa menoani. Muuten olisin jo masentunut ja murentunut. Deittailu ja ihmisuhteet on aina ollut elämäni heikoin osa-alue.

 

"Paljon... ystävien näkemistä"

No ethän sinä silloin olekaan yksinäinen! Mistä näitä lukutaidottomia tulee??

Vierailija kirjoitti:

Sillä että on vahva psyyke ja sinut itsensa kanssa eli ei mt ongelma altiutta geenien muodossa vanhemmilta,  ja sopivasti alkoholinkäytöö säännöllinen  harrastus  ja satunnaista seksiä irtosuhteissa tai siten vaan joku säännöllinen.  panokaveri ouhjee ah jee toimii ei mitään ongelmaa.😀😃

Minullakaan ei varmaan olisi mitään suurempia ongelmia, jos minulla olisi irtosuhteita tai panokavereita, Siitähän se vahva psyyke muodostuisi, jos olisi jotain positiivisia kokemuksia.

Valitettavasti vaan minä en pysty innostumaan naisista niin helposti, että pystyisin ketään lähestymään pelkästään pinnallisin perustein, ja yksikään nainenkaan ei koskaan osoita kiinnostustaan minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

En ole sinkku kuin Suomessa. Käyn kahdesti vuodessa Thaimaassa ja Vietnamissa ja molemmissa on upea nainen, joka odottaa jo lentokentällä saapumistani. Molemmissa paikoissa omistan asunnon itse, välikäsien kautta ja molemmissa pelaan golfia. Naiset toimivat caddiena ja hyvin toimivatkin. Olemme etsineet puskista palloja ja naiseni on samalla ottanut suihin, jos peli ei ala toimia. Auttaa aina. Olen Suomessa kesät mökilläni ja nautin tästä koskemattomasta luonnosta sekä kalastuksesta.   

Ja minun ei tarvitse edes herätä, olen jo täällä.

Eli sulla on vakituiset huo rat kummassakin maassa ja kuvittelet tuon olevan jotenkin hienoa. Sen lisäksi et ymmärtänyt mistä tässä aloituksessa on kyse. Aloituksessa oli kyse yksinäisyydestä eikä sinkkuudesta. Yksinäinen voi olla myös parisuhteessa.

Todellisuudessa sä et ole koskaan käynyt Thaimaassa etkä Vietnamissa. Minigolfia olet joskus lapsena pelannut. Asut jossakin hikisessä itsemurhayksiössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu aivojen fysiologiasta. Meille introverteille yksinolo on välttämättömyys ja hyvinvoinnin ehto. Harvoin on yksinäisyyden tunteita. Niitäkin on satunnaisesti joskus. Ja "sosiaalinen akku" latautuu nopeasti. Ihan vaikka randomien toimesta normiasioinnin lomassa. Päinvastainen on suurempi ongelma.

 

Minä olen aina kuvitellut olevani introvertti, mutta ainakaan tämän määritelmän mukaan se ei pitäisi paikkaansa. Minä en nimittäin kaipaa yksinoloa, vaan minä kaipaan sitä, että voisin viettää aikaa jonkin yksittäisen ihmisen kanssa sen "normiasioinnin" lomassa.

Tämähän on helppo testata. Tunnetko saavasi energiaa muiden ihmisten seurasta? Silloin olet ekstrovertti. Jos taas olet ihan väsynyt ja loppu ihmisten kohtaamisten jäljiltä, niin olet hyvin suurella todennäköisyydellä introvertti.

Juuri luin, nuorista naisista 25% syö mielenterveyslääkkeitä. Mikä hätänä? Onko Suomen suunta oikea? Kukaan ei syöny lääkkeitä ja valittanu 90 - luvulla. 

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on helppo testata. Tunnetko saavasi energiaa muiden ihmisten seurasta? Silloin olet ekstrovertti. Jos taas olet ihan väsynyt ja loppu ihmisten kohtaamisten jäljiltä, niin olet hyvin suurella todennäköisyydellä introvertti

Ei se minusta ole niin selvää. Minä en kaipaa useampien ihmisten seuraa, vaan ennemminkin jonkin yksittäisen (tai muutamien) ihmisen seuraa.

Suuremmassa joukossa oleminen aiheuttaa ahdistusta, mutta pienempi määrä ihmisiä auttaa jaksamaan. N. 3 henkilön ryhmällä on vielä positiivinen vaikutus, kun taas sitä suuremmassa tunnen jääväni ulkopuoliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu aivojen fysiologiasta. Meille introverteille yksinolo on välttämättömyys ja hyvinvoinnin ehto. Harvoin on yksinäisyyden tunteita. Niitäkin on satunnaisesti joskus. Ja "sosiaalinen akku" latautuu nopeasti. Ihan vaikka randomien toimesta normiasioinnin lomassa. Päinvastainen on suurempi ongelma.

 

Minä olen aina kuvitellut olevani introvertti, mutta ainakaan tämän määritelmän mukaan se ei pitäisi paikkaansa. Minä en nimittäin kaipaa yksinoloa, vaan minä kaipaan sitä, että voisin viettää aikaa jonkin yksittäisen ihmisen kanssa sen "normiasioinnin" lomassa.

Tämähän on helppo testata. Tunnetko saavasi energiaa muiden ihmisten seurasta? Silloin olet ekstrovertti. Jos taas olet ihan väsynyt ja loppu ihmisten kohtaamisten jäljiltä, niin olet hyvin suurella todennäköisyydellä introvertti

Introvertti kyllä usein on parisuhteessa. Kumppani riittää hänelle sosiaalisuudeksi. Usein myös kumppani on introvertti. Samoin sinkku-introvertillakin on usein edes joku ystävä.

Introverttiys ei tarkoita sitä, etteikö haluaisi välillä ihmisseuraa. Mieluusti kaksin tai vain vain pienessä porukassa, jossa voi olla rennosti oma itsensä. Muunlainen sosiaalisuus rasittaa.

Olen aika yksinäinen, vaikka mies löytyykin. Aluksi yksinäisyys oli vaikeaa, nykyään olen tottunut tähän. Pahinta on se, kun ei ole ketään kenelle soittaa yhtäkkiä ja pyytää vaikka kahville. Toisaalta en jaksaisi olla liikaa yhteyksissä kehenkään, sillä olen introvertti ja ahdistun jos joudun olemaan sosiaalinen liian kauan. Ilman miestäni varmaan voisin erittäin huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on helppo testata. Tunnetko saavasi energiaa muiden ihmisten seurasta? Silloin olet ekstrovertti. Jos taas olet ihan väsynyt ja loppu ihmisten kohtaamisten jäljiltä, niin olet hyvin suurella todennäköisyydellä introvertti

Ei se minusta ole niin selvää. Minä en kaipaa useampien ihmisten seuraa, vaan ennemminkin jonkin yksittäisen (tai muutamien) ihmisen seuraa.

Suuremmassa joukossa oleminen aiheuttaa ahdistusta, mutta pienempi määrä ihmisiä auttaa jaksamaan. N. 3 henkilön ryhmällä on vielä positiivinen vaikutus, kun taas sitä suuremmassa tunnen jääväni ulkopuoliseksi.

Introverttiudella ei ole mitään tekemistä sosiaalisten taitojen kanssa. Niin ekstrovertti kuin introverttikin voi olla sosiaalisesti taitava tai taitamaton. Ja tietenkin introverttikin kaipaa seuraa, en sitä tarkoittanut. Mutta paljon pienemmissä määrin. Sosiaalisten kontaktien jälkeen voi joutua lataamaan akkuja useita päiviä. Olen itse parisuhteessa oleva introvertti, ja tarvitsen usein aikaa erillä myös kumppanistani.

Mikään ei ole ihanampaa kuin olla täysin yksin, ei sukulaisia, ei ystäviä, ei lemmikkejä EI HÄIRIÖTEKIJÖITÄ. Olen valmis lähtemään toiselle planeetalle yksin. En tarvitse ihmisiä ympärilleni. Oma sisäinen ääneni riittää.

Minä taas viihdyn paremmin yksin. En jaksaisi millään pitää yhteyttä esim ystäviini.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman vuoden ajan uskottelin itselleni, että olen vain vaativa enkä hyväksy ketä tahansa ystäväksi tai kumppaniksi.

Nykyään vain juon tarpeeksi alkoholia työpäivän jälkeen, kunnes unohdan yksinäisyyteni.

Samat ja tuo yksikseen juopottelulla lohduttautuminen johti siihen, että onnistuin alkoholisoitumaan ja sain jo terveysongelmia sen takia. Lisäksi olen myös elänyt sen vaiheen kun uskottelin itselleni etten edes haluaisi ketään häiritsemään elämääni vaan olen omasta tahdostani yksinäinen ikisinkku. Olen myös uskotellut olevani täysin sinut sen kanssa, etten ole perheellinen eli vaikka olenkin perhekeskeinen parisuhdeihminen niin jotenkin jopa onnistuinkin kääntämään sen niin päin että lapsettomuuteni on täysin oma valintani. Ihminen on todella taitava valehtelemaan itselleen.. :(

Nämä vaiheet ja valheet ei ole kantaneet pidemmän päälle. Nykyään tuntuu että pärjään todellisuuden kanssa parhaiten kun en ajattele sitä ollenkaan eli suljen itseni kuin ulkopuoliseksi ympäröivästä yhteiskunnasta ja omasta elämästäni. Ei puhettakaan, että kannattaisi vaikka noilla aiemmilla helteillä lähteä jonnekin olemaan / tekemään jotain yksin koska se vain konkretisoi sen ettei ole juttuseuraa eikä mitään ja sitten on vaan paha mieli. Vähimmällä mielipahalla pääsee kun vaan on kotona, tuijottaa ruutua tai nukkuu ja liikkuu tuolla ihmisten ilmoilla vaan sen mikä on ihan pakko. Nytkin tuli hirmuinen harmitus kun mietin, että sinne meni taas yksi kesä enkä tehnyt mitään kivaa tai ylipäätään mitään. Ainakin mun elämä on todella ankeaa yksinäisenä eikä enää jaksa tsempata itseään ja lähteä johonkin. Sen jo tietää että yksinään on tylsää ja tyhmää vaika olisi missä.

Ensin pitää määrittää, mitä on yksinäisyys? 

Vierailija kirjoitti:

Välil on hyviä päiviä ja välil huonoja. Kuten muillakin. En ajattele olevani yksinäinen. Vaan itsellinen. Se yksinäinen on jotenkin nii negatiivinen sointu..

En kaipaa mitään suurta meteliä koko aikaa elämään. 

          Mä tunnen joskus olevani liian yksin. Olisi mukava kun olisi kumppani jonka kanssa voisi tavata vähän useammin ja jutella. Toivoisin että muhun otettaisiin joskus yhteyttä enkä aina minä olisi aloitteen tekijä. Tuntuu että en ole kiinnostava tai toivottu. Halusin nähdä useammin mutta en kehtaa ottaa yhteyttä. Tästä nousee ajatus että lopetan, yritän pitää itsekunnioituksestani  edes rippeet jäljellä ja koota uutta voimaa enkä lähetä enää yhtään  tekstaria tai soita. Pitää lakata toimimasta ja yrittämästä. Negatiivinen sävel.....

Vierailija kirjoitti:

Riippuu aivojen fysiologiasta. Meille introverteille yksinolo on välttämättömyys ja hyvinvoinnin ehto. Harvoin on yksinäisyyden tunteita. Niitäkin on satunnaisesti joskus. Ja "sosiaalinen akku" latautuu nopeasti. Ihan vaikka randomien toimesta normiasioinnin lomassa. Päinvastainen on suurempi ongelma.

Ap varmaan tarkoitti heitä, jotka tuntevat yksinäisyyden tunnetta?

Kun ei ole sosiaalisia kontakteja, niin poistuu mielisairauden perusta eli sosiaalisesti ei hyväksyttävä käytös.

Silloin ei voi masentua.

Vierailija kirjoitti:

Juuri luin, nuorista naisista 25% syö mielenterveyslääkkeitä. Mikä hätänä? Onko Suomen suunta oikea? Kukaan ei syöny lääkkeitä ja valittanu 90 - luvulla. 

Tässä näkyy ne tyttöjen narsismikasvatuksessa epäonnistuneet.

Kun empatiaa ja suhteellisuudentajua ei saatu tapettua ja luotua kaikkitietävää, sekä kaikkivoipaista suomalaista raivoakkaa, niin tulikin paha mieli.

Antakaa niille kokkelia lääkkeeksi.

Pari halityynyä ja joukko pehmoleluja pitää järjissään.