Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei halua oppia mitään
05.08.2025 |
12-vuotias lapsi, jolla ei ole mitään luontaista halua oppia yhtään mitään. Ei ole esimerkiksi oppinut uimaan, ihan vaan koska ei halua edes yrittää. Ja sama pätee kaikessa. Oikeasti tuntuu, että lapsi on taitojensa osalta reilusti muita ikäisiään perässä. En tiedä mitä tehdä. Koulu ei näe erityistä ongelmaa, koska eihän tällaiset samalla tavalla siellä näy. Kouluasiat tekee, koska on niin tunnollinen, mutta niissäkin siis esimerkiksi kaikki vähänkään luovuutta vaativat on lapselle lähes mahdottomia, osaa asioita vain mekaanisen toiston kautta jotenkuten.
Hänelle ei siis tule mielenkään että olisi kiva kokeilla yhtään mitään, tai oppia yhtään mitään. Ei osoita minkäänlaista intohimoa mitään kohtaan. Ei halua harrastaa mitään, ei keksi edes lehteä jonka hänelle voisi tilata, koska mikään lehti ei kiinnosta jne. Tämä johtaa siihen, että sanoo myös automaattisesti ensimmäisenä ei, kun hänelle ehdottaa tekemistä, ihan sama mikä se tekeminen on. Sitten hänelle pitää pitkästi perustella, miksi se tekeminen voisi olla kiva.
Tää on aika raskasta.
Kommentit (174)
"Kouluasiat tekee, koska on niin tunnollinen, mutta niissäkin siis esimerkiksi kaikki vähänkään luovuutta vaativat on lapselle lähes mahdottomia, osaa asioita vain mekaanisen toiston kautta jotenkuten."
ADHD- ja varsinkin ADD-ihminen saattaa olla apaattinen, koska olematon keskittymiskyky vie motivaation. Koulussa sinnitellään pakosta, ja sekin myös vie voimia vapaa-ajan jutuilta. Iso osa tarkkaavaisuushäiriöisistä ei ole luovia, se on joku ihmeellinen myytti.
Kannattaa myös selvittää, onko lasta esim. kiusattu. Masennuskin tuota aiheuttaa, joskin masennus on lapsilla aika harvinaista,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni on lievä kehitysvamma. Se tulee esiin juuri tuollaisina asioina, mitä tässä on listattu ap:n lapselle. Esimerkiksi jos äiti vaikka leipoo kakkua, mutta resepti pitää puolittaa, jotta saadaan pienempi kakku, äiti ei osaa tehdä sitä. Ei vaan tajua, että jos tehdään puolta pienempi kakku, kaikista aineksista vähennetään puolet pois. Sen sijaan heittelee summa mutikassa aineksia astiaan ja toivoo parasta.
Jos äidille tulee haava, isokin, ei tajua mennä näyttämään sitä lääkäriin. Jos haava alkaa märkiä, ei siltikään tajua mennä lääkäriin, koska ainahan haavat paranevat ennen pitkää.
Meidän piti vielä äidin kissa eläinlääkäriin ja siellä se joutui heti lopetettavaksi. Äidin mielestä kissa oli ihan kunnossa, vaikka oli puoliksi kalju ja laiha kuin luuranko. Kun se kissa edelleen söi, nukkui, oli tajuissaan ja kävi tarpeillaan, niin on se silloin terve.
Jos olisin lapsena tippunut pahasti päälleni jo
Juuri tämän takia lasten suominen kehitysvammaisille on huono ajatus. Käytännössä se lasten hoito ei suju tarpeiden muuttuessa iän myötä. Miten epäillä lapsella allergiaa tai diabetesta, vasta ehkä sitten kun tulee rajummat oireet ja jopa hengenvaara. Kielitaidottomia maahanmuuttajaperheitä on tutkittu tämän asian suhteen, ja heillä juuri käy tälleen, että lapsen sairaudesta herää epäilys vasta sitten on jo liian myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea letjua. Ap:lle vastaus: motivointi. Sinun pitää näyttää, että on hauskaa. Tartuta se hauskuus.
Sitä on tässä tehty koko lapsen elämän ajan. Jos hänen nähdensä hassuttelee, hän katsoo pitkään ja joskus jopa ärsyyntyy. Hänen mielestään hassuttelu, tapahtui se sitten kotona tai julkisella paikalla, tuntuu olevan turhaa, noloa ja inhottavaa. Hän nauraa kyllä, jos kertoo omia juttujaan mitä hänelle on tapahtunut, mutta sellainen yleinen hassuttelu ei todellakaan ole hänen juttunsa, ei millään lailla. Sarkasmi menee kokonaan ohi, sitä meillä ei enää oikein hänen kuullen viljellä, koska hän ei sitä hoksaa lainkaan, vaan ottaa totena ja sitten ollaan hankalassa tilanteessa.
Minä kyllä häntä viedessäni mihin tahansa juttelen ihmisille, ihastelen juttuja, nauran, innostun jne. Hä
Jaahas, unohdin sitten lauseesta "En kykene small talkkiin, turhaudun kaikkeen pintapuoliseen, asiapitoinen ja jopa keskustelu on minulle selkeämpää." sanojen 'jopa' ja ' keskustelu' väliin sanan 'virallinen'. Anteeksi, jos jäitte ihmettelemään että mikä keskustelu on minulle selkeämpää.
Puhelin ei ole mikään paras väline kirjoittamiseen, ja on toki mahdollista, että Sjögrenin oireyhtymän aiheuttaman kuivasilmäisyyden takia näöntarkkuus vaihtelee, on välillä vaikeaa lukea pienellä fontilla präntättyä tekstiä ja päähän koskee herkemmin, kenties aivosumuakin potenut miettiessäni väsymyksen, keskittymisvaikeuksien yms. syitä. Aivan syystäkin kerrottava etukäteen mahdollisista kirjoitusvirheistä tai unohtuneista sanoista.
Rehellisesti sanoen alkanut pelottamaan itseänikin nämä oireet. Vaikeaa vaan päästä paholaisen (älypuhelimen) vallasta.
154-156
Älylaite ehdottomasti pois tai rajoitukset siihen. Se on suoraan sanoen myrkkyä kehittyville aivoille. Varsinkin nepsyn aivoille koukuttavuuden takia. Järkyttävää seurata kuinka tuntemalleni adhd-lapselle annetaan rajaton aika pelata ja vanhemmat kokevat sen vain helpommaksi. Joo, onhan se helppoa niin ei tarvitse kuunnella lapsen valituksia, mutta entä sitten myöhemmin? Yläasteella? Enkä osoita sormella nepsyjä sillä tämä on nykyään muodostunut epidemiaksi joka perheessä ja terveydentilaan katsomatta. Monet sovelluksia kehittäneet ja älylaitteita luovat ihmiset eivät anna omien lasten käyttää keksintöjään tai niitä annetaan käyttää vain tietyn ajan.
Vierailija kirjoitti:
"Minulla on toki edelleen näitä vikoja, tunnustan sen. Hyvä kun en ole ihan naispuoliseksi mammanpojaksi jäänyt, asun sentään vuokra-asunnossa hoitaen velvollisuudet, tiedän miten siivota koti, tiedän miten haetaan töitä ja miten toimia, jos en voi maksaa laskua ennen eräpäivää. Teen ruokaa alusta loppuun suosien tuoreita vihanneksia, erilaisia proteiininlähteitä ja luonnollisia rasvoja, mikään prosessoitu ruoka ei enää maistu minulle. Ei se lapsenomainen käytös näy siten, että jättäisin laskut maksamatta ja olisin tekemättä töissä jotakin, koska "en halua" tai "ei huvita"."....
Samaistun omalla tavallani. Kivat kommentit. Tulee olo, etten ole niin yksin. <3Olen varmaan ottanut omista vanhemmistani mallia. He eivät harrasta mitään. Aina kaikki asiat lapsena olivat, että "Katotaan". Äiti ylihuolehtiva helikopteri. Ei sillä, minua ahdisti muutenkin mennä julkisille paikoille, koska siellä olisi saattanut olla luokkaka
Tunnistan samoja asioita, mitä kuvailit kommentissasi.
Minulla ei ollut helikopterivanhempia, eikä vanhemmat olleet mitään patalaiskoja vaan tekivät ulkotöitä, marjastivat, sienestivät ulkoilivat jne. vaikkeivat mitään himourheilijoita olleet, vaan ihan tavallista tekemistä perheen kesken. Ylisuojeltu kyllä koen olleeni, mm. mopokortista oli alkuun erimielisyyksiä (uskon tähän olleen syynä oppimivaikeudet, en olisi kuulemma päässyt teoriakoetta läpi, pääsin toisella kerralla, autokoulusta äiti ainakin suoraan sanoi, etten pääse läpi oppimisvaikeuksien takia).
Yläasteelta pääsin keskiarvolla 7,5. Ilman yksilöllistämisiä suoriuduin 6:n ja 7:n tasoisesti, välillä sain 8:aa arvosanaksi. Äidinkieli, ruotsi ja yhteiskuntaoppi olivat arvosanoiltaa 8, kun taas 7:ää sain historiasta ja uskonnosta. Luin kokeisiin, jos aihe oli edes kiinnostava ja helppo, vaikka vihasin jankata asioita ajatuksen ollessa, että pitää vain muistaa.
Englannin kielessä olen siinä mielessä päässyt eteenpäin, että opettelen sitä kansalaisopistolla nyt B2-tasolla. Soveltaminen on toinen juttu, mutta tunnistan tekstistä kielioppiasiat ymmärtäen, mitä niillä tarkoitetaan. Ehtolauseissa on opeteltavaa, vaikka jotain hajua on mitä aikamuotoja niissä tarvitaan. Sanaston oppimiseen auttaa sama taktiikka kuin ruotsin kielessä yläasteella: kappaleen ja sanaston kertaaminen, kun on varma niin sitten voi peittää sanastosta englanninkieliset sanat ja kääntää suomesta englanniksi. Käännöskortit ovat myös oiva apu, ja niissä pyrin nykyään kääntämään suomesta englanniksi. Silti koen intohimon puutetta sekä uskaltamattomuutta kehittää ja haastaa itseään peläten jotakin, varsinkin sitä etten en oikeasti opi mitään.
Tunnen joissain käytännön asioissakin itseni ihan avuttomaksi: en osaa rakentaa, korjata ja luoda mitään, enkä oikein uskalla saati haluakaan, kun tiedän pilaavani kaiken. Eteisessä pitkään on seisoa kököttänyt hajonnut sängynrunko, jota en omin voimin saa kaatopaikalle vietyä, ei ole rahaa kuljetuspalveluun enkä osaa purkaa sitä osiin. Pölynimurista irtosi kesällä suulake, jota en saa takaisin kiinni teleskooppiputkeen. Se on pitänyt sitten imuroida lyhyellä varrella kyykyssä saaden selän kipeäksi. Rahaa ei ole ostaa varaosia, eikä uuttakaan pölynimuria, jota valitessa pitää puntaroida vaihtoehtoja, koska tarvitsen kompaktin pölynimurin, jota voin nostaa ja siirtää helposti. Ihan kuin kroppanikin olisi alikehittynyt kognitiivisen kehityksen lisäksi. Todella hieno aloitus tulevalle muutolle, jos pääsen jossain vaiheessa muuttamaan edullisempaan asuntoon. Kyllä minuun vain pätee se, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa nyt hyvänen aikaa selvää, mikä se syy lapsen oireiluun on. Voi olla jopa lievä kehitysvamma.
Nykyään seulan läpi pääsee nuoria, joilla on kehitysvamma diagnosoimattomana. Vasta aikuisena voi tulla puskista oma kehitysvammaisuus ja siitä onkin vaikeaa lähteä rakentamaan uutta identiteettiä. Näitä aikuisia yhdistää se, että on ollut haasteita nuoruudessa mm. on toimittu "kavereille" apurina varastamalla heille tupakkaa, mielenterveydellisiä ongelmia, alkoholin käyttöä, ehkä jopa huostaanotettu.
Omassa työssäni kohdannut nuoria aikuisia, jotka ovat saaneet kvamma-diagoosin koulujen jälkeen. Monelle tieto ollut tietysti helpotus ja selitys siihen, miksi kaikki asiat ei luonnistu, osalle taas järkytys.
Vierailija kirjoitti:
Peruskoulussahan on nykyisin vallalla käytäntö, että oppilas määrittelee itse omat tavoitteensa, ja arviointi tehdään sen perusteella, kuinka hyvin tai huonosti on näihin tavoitteisiinsa päässyt. Ei siellä tarvitse oppia juuri mitään, jos laittaa tavoitteet riittävän alas. Opettaja kehuu, kun oppilas saavuttaa tavoitteensa.
Ja ammatillisiin opintoihin menee tyyppejä, jotka eivät osaa perustason yhteenlaskuja, vaikka peruskoulu on hyväksytysti "suoritettu".
Peruskoulussa vallitsee nykyään pellemeininki. Se on todistettu. Sama pellemeininki jatkuu toisen asteen opintoihin ja jopa korkeakouluihin saakka.
Yläasteikäinen ei osaa kertoa paljonko kello on, ei osata erottaa Toivoa ja toivoa toisesta eli oman etunimen alkukirjaimen kirjoittaminen isolla kirjaimella on haastavaa. Lukiolaiset kirjoittavat pari lausetta mukamas esseevastauksina ja erityisopet on työllistetty loppuun. Lukioon on tultu vain naamiaispirskeiden ja prinsessapäivän takia. Kohtalaisia arvosanoja saava nuori kirjoittaa tieteellisiä sanoja sisältäviä vastauksia ja tähän on hyödynnetty tekoälyä. Ammattikoululainen ei erota tilliä ja persiljaa toisistaan, autonasentajaopiskelijalla on alkeelliset taidotkin hakusessa jne.
Peruskoulua voidaan helpottaa niin, että 99 % pääsee läpi. Työelämän vaatimuksia se ei vaan muuta miksikään. Syystäkin olen huolissani hyvin heikkolahjaisen ja kehitysvammaisen rajoilla olevista oppilaista, jotka eivät saa kehitysvamma-diagnoosia koska ovat liian normaaliälyisiä ollakseen kehitysvammaisia, mutta ei taas riittävän pärjääviä selviytyäkseen yleisopetuksesta. Helpotetaan vain opetussuunnitelmaa, jotta oppilas pääsee koulusta läpi. Opojen pitää keksiä joku ammattikouluala, jossa "mitään" ei vaadita. No nuori sitten keskeyttää jossain vaiheessa opinnot tai sitten suoritetaan rimaa hipoen koulutus, käytäntö on sitten toista luokkaa. Monet suorittavan tason työtkin ovat näille vaikeita suoritettaviksi, mm. kokki, siivooja johtuen juurikin siitä työn organisoimisesta ja kokonaisuuksien hallinnasta. Ei ole enää sellaisia hanslankarin hommia, joissa pärjäsi heikoilla hoksottimillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo tuntuu viittaavan siihen, että jotain häikkää on taustalla. Muutama asia erityisesti pistää silmiin. Jopa huvipuiston kaltaisessa paikassa, jonne lapsi haluaa mennä, hän ei kykene menemään itsenäisesti laitteisiin. Tuo kertoo jo aika vakavista toiminnanohjauksen ongelmista. Toisekseen, lapsella ei ole kykyä ymmärtää sarkasmia, eikä hänellä ole minkäänlaista luovuutta, joista kumpikin saattaa viitata matalaan älykkyyteen.
Tämä voi viitata myös autismiin. Toki myös mielikuvitusleikkejä leikkiviä autistejakin on, varsinkin autististen tyttöjen leikkiminen vaikuttaa muiden silmissä normaalilta ja harrastukset kuten teatteri ja mangasarjakuvien lukeminen eivät herätä ihmetystä, ihan "normaalien tyttöjen" harrastuksia.
Jos nyt otatte yhteyttä terveydenhuoltoon ja alatte vaatimaan lähetteitä, voitte pelastaa vielä tilanteen. Toki se ei taikaiskusta tapahdu, saatte kolkuttaa ovea niin kauan kunnes avataan. Jos joku diagnoosi tulee, tällöin on oikeus kuntoutuksiin ja terapioihin. Muuten käy niin ikävästi että yläkoulussa kuilu ikätovereihin kasvaa entisestään ja lapsi jää jälkeen monista asioista. Ammatillinen koulutus ei onnistu, työllistyminen ei onnistu kun ei osata välttämättä hakea edes työpaikkaa ja kierre on valmis. Tällaisia ihmisiä on nykyään työttömän statuksella, vaikka heille työkyvyttömyyseläke voi olla armollisempi ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsella omatoimisuutta tehdä asioita esim. koulussa? Tunnistaako kelloa, viikonpäiviä jne.? Näkyykö tämä lapsenomaisuus niiden kavereiden seurassa, jollaisia lapsellasi sentään on.
Tuli nyt mieleen sillä oma, kohta 13 vuotta täyttävä poika tarvitsee suoraan sanoen henkilökohtaisen kouluavustajan, kun puuttuu omatoimisuus, ja kun jo yläkoululaisen oletetaan huolehtivan tavaroistaan, koulukirjoistaan, luokkien vaihdoista, mm. isoon ryhmään integroituja aineita,esim. taitoaineet
On nyt oikein vahvaa tukea tarvitsevien erityisluokassa, jossa enemmän aikuisia ja resursseja toisin kuin tavallisella erityisluokalla. Tarvitsisi suoraan sanoen vammaisopetusta. Ei osaa vieläkään lukea, edes mekaanisesti, kirjoittaa paremmin kuin lukee mutta kuten ekaluokkalainen. Ei tunnista edes kelloa, viikonpäiviä ja kuukausia. Leikkii 1-2 luokkalaisten kanssa ja jutut muutenkin samantasoisia, myös sosiaaliset taidot.
Hän niin erottuu paljon ikätovereistaan ja jos keva-diagnoosi hylätään, niin koulusta ei todellakaan tule mitään kun jo omatoimisuudessa saa kiriä hyvinkin pitkään, jos edes silloinkaan. Tarvitsee suoraan sanoen avustajaa, ei ole oppinut edes lyhyttäkään matkaa kulkemaan, ei pärjää uimahallin pukuhuoneessa. Mutta kun ne on ne resurssit ellei sitten lääkäri voisi vahvasti painottaa lausunnossa, että tarvitsee avustajan piste. Viimeisin diagnoosi on monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö, mutta oma vahva epäilys on että kyse on nyt muustakin kuin jostakin oppimishäiriöstä, kun jo toimintakyvyssä on ikätasoaan alempana. Itse epäilen vahvasti kehitysvammaa ja se jos mikä, avaa automaattisesti ovia eri palveluihin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tutustua pda eli äärimmäinen vaatimusten välttely. Olisiko kyse siitä että hän välttelee vaatimuksia. En väitä, että lapsellasi on tuo. Tuli vain mieleen.
Tuossa pda:ssa lapsen sosiaaliset taidot voivat näyttää paremmilta muiden silmissä johtuen kyvystä sosiaaliseen manipulaatioon välttääkseen vaatimuksia verrattuna autisminkirjolaisiin yleensä. Itse asiassa perinteiset tavat (rutiinit yms.) ei toimi tässä tapauksessa toisin kuin autisminkirjossa. Paremmat sosiaaliset taidot pda:ssa ovat näennäisiä sillä todellisuudessa puutteita on ymmärtää sekä kommunikoida sosiaalisissa tilanteissa. Oirekuvaan kuuluu niinkin pienten vaatimusten välttely ja jopa omien tarpeiden välttely, esim. näläntunne estää syömisen, janoa valittava lapsi ei juokaan aikuisen tarjoamaa vesilasillista. Käskyt ja vaatimukset, niin opettajan, vanhemman tai muun aikuisen osalta tuntuvat kohtuuttomilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman selvää diagnoosia lapsesi on vain "asenneongelmainen". Hallaa teette, jos ette ota härkää sarvista.
Onkohan ap:n lapsen tapauksessa otettu jo koppia koulujen alkaessa?
Tunsin ekaluokkalaisen, joka ei osannut lukea ja kirjoittaa. Silti oli kalliit älylaitteet. Peleistä tuli riitaa ja vanhemmat teki, poistivat aiemmat pelit ja tilalle jotain kehittävämpiä. Olisi ollutkin edes se EkaPeli, mutta ei. Mitään neuvoja tämä perhe ei ottanut vastaan. Omapa oli häpeänsä. Nykyään on suoraan sanoen ylpeys, että lapsii oppii ensimmäisenä tabletin ja älypuhelimen käytön kuin sanoisi ekat sanansa. Näillä lapsilla on sitten vaikeuksia keskittyä mihinkään, jopa sarjakuvalehdet jäävät hyllyyn pölyttymään.