Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ei halua oppia mitään
05.08.2025 |
12-vuotias lapsi, jolla ei ole mitään luontaista halua oppia yhtään mitään. Ei ole esimerkiksi oppinut uimaan, ihan vaan koska ei halua edes yrittää. Ja sama pätee kaikessa. Oikeasti tuntuu, että lapsi on taitojensa osalta reilusti muita ikäisiään perässä. En tiedä mitä tehdä. Koulu ei näe erityistä ongelmaa, koska eihän tällaiset samalla tavalla siellä näy. Kouluasiat tekee, koska on niin tunnollinen, mutta niissäkin siis esimerkiksi kaikki vähänkään luovuutta vaativat on lapselle lähes mahdottomia, osaa asioita vain mekaanisen toiston kautta jotenkuten.
Hänelle ei siis tule mielenkään että olisi kiva kokeilla yhtään mitään, tai oppia yhtään mitään. Ei osoita minkäänlaista intohimoa mitään kohtaan. Ei halua harrastaa mitään, ei keksi edes lehteä jonka hänelle voisi tilata, koska mikään lehti ei kiinnosta jne. Tämä johtaa siihen, että sanoo myös automaattisesti ensimmäisenä ei, kun hänelle ehdottaa tekemistä, ihan sama mikä se tekeminen on. Sitten hänelle pitää pitkästi perustella, miksi se tekeminen voisi olla kiva.
Tää on aika raskasta.
Kommentit (174)
Aivan liikaa ruutuaikaa toisen vanhemman luona. Kun on tottunut tiktok-videoista saatuun dopamiiniin, mikään ei tunnu niiden rinnalla enää miltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulu sujuu kuitenkin, kavereita on, lapsi vaikuttaa onnelliselta, miksi tehdä väkisin ongelmia?
Mä antaisin mitä tahansa jos omalla 12v autistilla ois asiat noin hyvin, hän vasta opettelee lukemaan ja kirjoittamaan (itse en näillä taidoilla päästäisi edes toiselle luokalle), ei omista kavereita, ei osaa kulkea yksin kouluun, puhuu tuskin lainkaan, leikit ovat lähinnä tavaroiden järjestämistä...
Voin myös sanoa että vaikka ongelmat ovat tätä luokkaa apua ei tahdo saada, kaikki täytyy vaatia.
Lasta säilötään pienluokalla, vaikka ei ymmärrä yhtään mitään mitä koulussa opetetaan, piirtää lähinnä vihkoonsa päivien aikana, poissaolot kuitenkin huomioidaan vakavasti, vaikka koulunkäynti rasittaa, sossut on käynyt koulussa ja hekin neuvoivat viemään vaikka kipeänä kouluun, jotta siellä voidaan lähettää kotiin tarvittaessa, koska eivät usko että osaan eroittaa koska lapsi huijaa minua ja tekeytyy kipeäksi (mihin ei varmasti ole minkäänlaista syytä lapsi jolla ei ole edes kaverita joiden kanssa lintsata ja kipeänä jää vain kotiin nukkumaan)...
Kelasta saa alinta vammaistukea, omaishoitoa ei saa(ehdot ovat todella tiukat, vaikka lapsi ei pärjää henkeään yksin, pakko olla itse työtön), koulukyydit on yhtä uhkapeliä (kuskit ammattitaidotomia, osa ei edes puhu suomea, kuljetukset niin täynnä lapsia että matkat suuntaansa kestää lähes tunnin vaikka kouluun 3km).
Terapiaa ja kuntoutusta ei enää myönnetä kun saanut näitä aiempina vuosina, eikä niistä ole merkittävää hyötyä ollut..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea letjua. Ap:lle vastaus: motivointi. Sinun pitää näyttää, että on hauskaa. Tartuta se hauskuus.
Sitä on tässä tehty koko lapsen elämän ajan. Jos hänen nähdensä hassuttelee, hän katsoo pitkään ja joskus jopa ärsyyntyy. Hänen mielestään hassuttelu, tapahtui se sitten kotona tai julkisella paikalla, tuntuu olevan turhaa, noloa ja inhottavaa. Hän nauraa kyllä, jos kertoo omia juttujaan mitä hänelle on tapahtunut, mutta sellainen yleinen hassuttelu ei todellakaan ole hänen juttunsa, ei millään lailla. Sarkasmi menee kokonaan ohi, sitä meillä ei enää oikein hänen kuullen viljellä, koska hän ei sitä hoksaa lainkaan, vaan ottaa totena ja sitten ollaan hankalassa tilanteessa.
Minä kyllä häntä viedessäni mihin tahansa juttelen ihmisille, ihastelen juttuja, nauran, innostun jne. Hän vain ei lähde siihen lainkaan mukaan.
Ap
Luonne kysymys , mä en myöskään siedä mitään hassuttelua, ärsyttää oikeasti.
Eikö tuo ole jo 12-vuotiaalle noloa, että kahlailee rantavedessä uimarengas kanssa kuin 2-vuotias?
Mitenkäs kun menee vuoden päästä yläkouluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ensinnäkin jos haluaa pelata Kanin loikkaa, anna pelata. Voi olla mieluinen peli lapsuudesta johon liittyy hyviä muistoja. Lapset monesti haluavat toistaa lapsuudesta tuttuja rutiineita, vaikka olisivat kasvaneet niiden ohi (aikuisten mielestä).
Toinen asia, 2h puhelinta on selvästi ihan liikaa. Vähennä 0,5 tuntiin tai jopa kokonaan pois. Ja sitten vain annat tuijotella seinää tai mitä tekeekään, älä ehdota mitään tekemisiä. Omalla lapsella puhelinriippuvuus oli tosi voimakasta jo aika nuorena, kun luurin otti pois meni pari päivää kiukutellessa ja sen jälkeen alkoi puuhailemaan itsekseen.
Itsekin ottaisin puhelimen pois kokonaan.
Ai ettei ap:n lapsella olisi enää yhteyttä kavereihin?
Kavereita voi nähdä ilman ruutuakin. Vaikka mennä sillä pyörällä kaverin luo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teette lasun ja paikka laitokseen
Vierailija kirjoitti:
Asperger
Aspergerit ovat hyvin kiinnostuneita monista asioista. He eivät ole tuollaisia flegmaattisia vässyköitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko lapsen opettajan kanssa puhunut asiasta? Onko nyt sama ope kuin viime lukuvuotena?
Vierailija kirjoitti:
Oletko lapsen opettajan kanssa puhunut asiasta? Onko nyt sama ope kuin viime lukuvuotena?
Tämä on hyvä pointti. Jos kyseessä on mahdollinen lievä kehitysvamma, hahmotushäiriö tms. asia, se ei voi olla näkymättä myös koulussa. Jos taas lapsi pärjää kouluympäristössä, on aloitekykyinen ja tekee parhaansa (vaikka esim. liikunta takkuilisi), silloin lähtisin miettimään, mikä kotiympäristössä on sellaista, joka passivoi ja taannuttaa lasta. Noin voimakkaaseen aloitekyvyttömyyteen, oppimishaluttomuuteen ja apaattisuuteen on aina olemassa jokin syy, johtuipa se sitten lapsen neurologisista ominaisuuksista tai ympäristöön reagoimisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoisin, että oppimisen haasteet reseptien lukemisessa, kurkun pilkkomisessa, soveltavaa tietoa vaativissa tehtävissä yms viittavat oppimisvaikeuksiin tai kevaan ja hahmotushäiriöön. Lisäksi kuulostaa, että lapsi on ehkä autismin kirjolla.
Moni täällä kirjoittaa, että autisteilla on usein vahva kiinnostuksen kohde. Se on totta, ehkä ap:n lapsi on epätavallisen kiinnostunut jostakin sarjasta, elokuvasta tai, puhelinpelistä, johon käyttää aikansa, kun ei puhu kaverin kanssa videopuhelua. Ja muuten ajattelee sitä koko ajan, piirtää siihen liittyviä kuvia jne. Jotkut autismin kirjolaiset ovat ikäistään lapsellisempia, esim mulla on asperger ja mun ekko vielä 7. luokalla oli My little pony. Myöskin ap kuvaa, että nuori katselee maahan ollessaan esim markkinoilla. Ehkä hän on omissa maailmoissaan tai keskittynyt katselemaan lattian yksityiskohtia. Hän voi ehdottaa lasten pelejä ja huvipuistolaitteita, koska niin on aina tehty ja hänen mielestään pelipäivän rutiiniin kuuluu Kanin loikka ja huvipuistopäivän rutiiniin lasten laitteet. Lisäksi autismin kirjolle on tyypillistä haasteet luovuudessa/epärealististen asioiden keksimisessä (ei kaikilla, tiedän myös paljon erittäin luovia autisteja).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän tuo terve ole. Kuulostaa masentuneelta ja ahdistuneelta. Ilman muuta lääkäriin ja tutkimuksiin.
Vaan kun ei ole masentunut ja ahdistunut. Ihan iloinen lapsi, ei vain kiinnostu mistään tekemisestä. Jos saa vain höpöttää noita tyhjänpäiväisyyksiä, kahlata siellä rantavedessä ja olla oppimatta mitään, on aivan tyytyväinen.
Ap
Juurihan sä äsken kirjoitit näin: "Eli hyvin kevyet aiheet kelpaavat keskusteluun, mutta mikään vähänkään suurempi niin heti ahdistuu eikä halua puhua." Eli ahdistuuko se nyt vai ei?
Ahdistuksessa ja masennuksessa on hyvä ottaa myös huomioon, ettei aina olemus paljasta mitä pinnan alla. Olisi syytä varata aika lääkäriin ja pyytää lähetettä lastenpsykiatriselle, jossa selvittää mikä se juurisyy oireiluun on. Koulua hyvä konsultoida kouluosaamisen suhteen. Onko syy oikeasti oppimisvaikeuksissa, jopa älyllisessä heikkolahjaisuudessa/kehitysvammaisuudessa tai sitten neuropsykiatrisissa oireyhtymissä, vai olisiko taustalla sittenkin mielenterveydellisiä juttuja, joista jälkimmäisiin voi vaikuttaa mitä ajoissa puututaan ongelmiin. Onko mitään traumaattista tapahtunut? Kiusataanko lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko lapsen opettajan kanssa puhunut asiasta? Onko nyt sama ope kuin viime lukuvuotena?
Tämä on hyvä pointti. Jos kyseessä on mahdollinen lievä kehitysvamma, hahmotushäiriö tms. asia, se ei voi olla näkymättä myös koulussa. Jos taas lapsi pärjää kouluympäristössä, on aloitekykyinen ja tekee parhaansa (vaikka esim. liikunta takkuilisi), silloin lähtisin miettimään, mikä kotiympäristössä on sellaista, joka passivoi ja taannuttaa lasta. Noin voimakkaaseen aloitekyvyttömyyteen, oppimishaluttomuuteen ja apaattisuuteen on aina olemassa jokin syy, johtuipa se sitten lapsen neurologisista ominaisuuksista tai ympäristöön reagoimisesta.
Peruskoulussa on nykyään niin alhainen vaatimustaso alakoulun puolella, että kehitysvammaisista osa selviää ihan helposti. Juuri mitään ei tarvitse osata itse saadakseen kuutosella arvosanaksi viitosen.
masentunut, ahdistunut, yksinäinen?
mitään mikä kiinnostaa?? kavereita? mitä muuta tekee kuin nukkuu, vai nukkuuko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen on kavereiden kesken??
Äiti-angsti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista että kuvittelet hänen olevan taitojensa puolesta jäljessä muita? Uimataidottumuus on harmillista. Mutta ei mitenkään harvinaista. Toki syytä sitä on treenata vaikka ei tykkäisikään.
Mutta moni lapsi / ihminen nyt vaan on sellainen että ei se mitään vauhepuleita saa oikein mistään. Tekee kuitenkin normaaleja asioita arjessaan, kuten näkee kavereitaan yms. niin en tiedä kuinka huolissaan pitäisi olla. Mutta itse tiedät parhaiten.
Ymmärrän sun pointin, mutta kyllä hän siis käytökseltään muistuttaa enemmän eka-tokaluokkalaista kuin kutosluokkalaista. Siis kaiken oppimisen ja tekemisen suhteen. Eli olen huolissaan. Uimataito on vain yksi esimerkki, ja siinäkin oikeastaan vain se huolestuttaa, ettei lapselle tule ollenkaan sellaista oloa, että hei oispa hienoa oppia tänä kesänä uimaan. On aivan tyytyväinen siihen, ettei mene yht
Minulla on autisti sisko sekä autisti ystävä. Sisko kysyy edelleen samoissa pilkkomisjutuissa, että minkä kokoisia paloja ja pitää näyttää tyyliin senttimäärällisesti että minkä kokoisia. Keräilee pehmoleluja ja leikkii mielikuvitusleikkejä, sekä höpöttelee mielellään omista asioistaan. Ei halua oppia mitään uutta, mutta lähtee kyllä suhteellisen innokkaasti mukaan johonkin matalan kynnyksen mukavaan, kuten museoon.
Ystäväni ei opi eikä halua oppia mitään uutta. Katsoo vain elokuvia ja laittaa ruokaa, ei harrasta muuta. Haluaa vaan olla kotona omissa jutuissaan.
Kummallakaan ei ole peruskoulua pidempää koulutusta, ei aikaisempia seurustelusuhteita eikä ystäviä. Kumpikin ovat ikäistään paljon nuoreamman oloisia ja samassa pisteessä kuin 20-vuotiaat elämässä yleensä ovat.
Molemmat ovat kohta 40-vuotiaita.
En sano, että ap:n lapsi on autisti. Tuli vain mieleen,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioita pitää kokeilla, se ei ole lapsen valita vaan aikuisten päätös. Yhdessä sinne uimahallin vaikka kerran viikossa, niin oppii nopeasti uimaan leikin varjolla.
Meillä samanlainen, mutta nuorempi. Käydään tosin uimassa muttei halua lukuisista käynti kerroista huolimatta mennä uima-asentoon ja lähteä uimaan. Ainoa mikä kiinnostaisi on pelaaminen, mutta sitä täytyy rajata. Koulussa pärjää hyvin, mutta käytöksessä haasteita. Olen ihan loppu ja tekisi mieli luovuttaa kasvattamisen suhteen.
Lisään tähän vielä, että on hyvin lyhyt pinnainen eikä meinaa kestää sitä, ettei heti onnistu. Onneksi uuden pyörän myötä on alkanut pyöräily sentään kiinnostamaan.
Tämä sama vika isälläni, siskollani ja tuolla ystävälläni. Autisteja, joilla on ADHD. Jos ei onnistu heti, eivät tee enää toiste. Eivät halua opiskella eivätkä siedä yhtään sitä, että ei osaa. Kaikki pitäisi osata heti täydellisesti ja harjoittelu nähdään vaan epäonnistumisena, vaikka on sula mahdottomuus soittaa pianoa kuin Mozart ensimmäisellä tunnilla, jossa opetellaan vasta koskettimia. Tekevät siis vain asioita, joita osaavat luonnostaan keskimääräistä paremmin tai josta aidosti nauttivat.
Vierailija kirjoitti:
"Selkeät rutiinit, säännöt ja seuraukset riittää. Ne keskustelut mitkä sinusta on pinnallisia voi lapselle olla enemmän, hänen maailmansa on niin erilainen vielä kuin aikuisten, se kenen kanssa on leikkinyt välitunnilla ym. saa vielä olla lapselle tärkeä ja mieleinen aihe keskustella. Keskustelu ei tarvitse olla aina aktiivista sanallista vuorovaikutusta molemmin puolin. Voit vaikka kertoa miltä sinusta on tuntunut hänen ikäisenä. Lapselta voi kysyä henkilökohtaisia kysymyksiä, mutta ei pidä olettaa että hän vastaa niihin, jos vastaa kiitä luottamuksesta ja osoita että olet sen arvoinen, älä juorua."
Mä käynkin hänen kanssaan ne hänen keskustelunsa kyllä, enkä siis lähtökohtaisesti ajattele että niissä on sinällään mitään vikaa, mutta kun _ikinä_ ei keskustella muusta niin se tuntuu itselle haastavalta. Itse kerron useinkin mitä olen lapsena tehnyt tai touhunnut tai mitä ikinä, mutta niistä ei synny mitään keskustelua. Laps
Tämäkin on tyypillistä neurokirjolle, kuten asperger, autismi ja ADHD.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuollainen perusluonteeltani. Tunnistan ap:n kuvauksesta itseni lapsena. En saa rehellisesti mistään onnistumisen tunnetta ja mikään ei ole kivaa, mutta olen iän myötä oppinut feikkaamaan kiinnostusta. Jos saisin valita tuijottelisin vain seiniä ja nukkuisin, vihaan esim. syömistäkin koska en saa mistään ruuan mausta irti mitään vaan ruokailu on itselleni mekaanista jauhamista.
Ainoa korjaus tähän on ollut se että olen iän myötä oppinut hyväksymään sen että kaikki on minulle loputtoman tylsää, ihan sama onko kyseessä elokuvailta vai raskas työpäivä. Suhtaudun tähän siis fyysisenä ongelmana, todennäköisesti aivojeni palkitsemisjärjestelmä ei ole kehittynyt normaalisti ja sen kanssa on vain elettävä.
Olen itse autisti ja ADHD, ikä alkaa jo nelosella. Mikään tekeminen ei aiheuta onnistumisen tunteita. Jos teen jotain, sen jälkeen on olo, että "no, tulipahan tehtyä". En saa kehitettyä rutiineja, koska jos pidän yhdenkin tauon, en palaa enää takaisin hommaan. Edelleen joudun muistuttamaan itseäni hampaiden pesusta ja allergialääkkeen ottamisesta. En aloita mitään uutta, koska mikään ei koskaan tempaa mukaansa, että "oujee, tää oli tosi kivaa!"
Ruokaa en söisi, jos ei olisi pakko. Mieluiten nukkuisin ja olisin vain olemassa. Nukkuminen on mukavaa ja unien maailma paljon mielenkiintoisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kommenteista käy ilmi aika pahuksen selvästi, että lapsella on jonkinlainen hahmotushäiriö ja/tai toiminnanohjauksen ongelma ja lisäksi kuormittuu erikoisen paljon. Perheneuvola, neuropsykiatri tai psykologi olisi nyt oikea osoite.
Näin itsekin ajattelen. Esim. tuo kertomus leipomisesta. Itse leivoin ohjeiden mukaan (ja siis mittasin yms.) jo seitsemänvuotiaana. Eli kyllä 12v. pitäisi hallita jo tuollaiset asiat.
Nimenomaan näin. Ei ole normaalia, että 12-vuotias ei ymmärrä miten 2dl mitalla mitataan 1,5dl toistokerroista huolimatta, tai ei osaa rikkoa kananmunaa, tai ei pysty pilkkomaan salaattia omatoimisesti. Ei myöskään ole normaalia, että vaikka niihin äikän tehtäviin ei ikinä itse keksi mitään, vaikka aihepiiri olisi mikä tahansa. 3 vuoden päästä hän on jo 15-vuotias, 4 vuoden päästä 16v. ja maaseuduilla moni 16v. muuttaa toiselle paikkakunnalle asumaan yksin opiskeluiden takia.
Onko jälkeenjäänyt?