Sinäkö se kusit Järvisydämen kylpylässä porealtaaseen?
Kommentit (33)
Voi olla että vanhus tai pikkulapsi asialla, näitä vahinkoja heille sattuu usein, eikä se ole vaarallista, vedenlaatua tarkistetaan usein.
Myös raskaana oleville käy helposti vahinkojen, vauva kun potkaisee mahassa rakon kohdalleen, niin siinä ei mihinkään vessaan ehdi.
Oltiin Järvisydämessä heinäkuun lopulla. Kylpylä oli auki, vaikka epäilin, että nyt ei kylpylöidä, kun oli ennakolta tietona listerialöydös ja porealtaan desinfiointi. Nyt sitten näkyy olevan lopulliset tulokset.
Järvisydäntä kehutaan somepalstoilla. Minusta varsinainen ydinalue (ei koske Kuru-kokonaisuutta) on hiukan yliarvostettu. On rakennettu paljon, erikoista ja mainostetaan luksuksena. Niin sanotut maisemasviitit esimerkiksi ovat kuitenkin kovin ahtaita. Heinäkuun helteessä ilmalämpöpumppu jaksoi viilentää yön aikana 28 asteesta 25 asteeseen. Yhtä tuskaa koiralle ja meille. Maisemaa ei ollut, koska ikkunan takana kasvaa vesakkoa.
Kylpylä on pieni ja sokkeloinen. Sulkuun liittyen havaintona oli, että ulkoaltaat olivat luokattomassa kunnossa. Kaikki altaiden pinnat on jossakin levässä ja vesi niin tummaa, ettei pohja näy, vaikka altaat on kohtuullisen matalat. Ei tehnyt mieli viipyä, vaikka helteessä olisi ollut kiva lillua ulkona eikä kuumenneissa sisätiloissa. Muistaakseni ulkoaltaissa on järvivesi mutta se ei anna anteeksi sitä, ettei altaiden puhtaudesta huolehdita. Myös järviveden voinee suodattaa.
Vierailija kirjoitti:
Oltiin Järvisydämessä heinäkuun lopulla. Kylpylä oli auki, vaikka epäilin, että nyt ei kylpylöidä, kun oli ennakolta tietona listerialöydös ja porealtaan desinfiointi. Nyt sitten näkyy olevan lopulliset tulokset.
Järvisydäntä kehutaan somepalstoilla. Minusta varsinainen ydinalue (ei koske Kuru-kokonaisuutta) on hiukan yliarvostettu. On rakennettu paljon, erikoista ja mainostetaan luksuksena. Niin sanotut maisemasviitit esimerkiksi ovat kuitenkin kovin ahtaita. Heinäkuun helteessä ilmalämpöpumppu jaksoi viilentää yön aikana 28 asteesta 25 asteeseen. Yhtä tuskaa koiralle ja meille. Maisemaa ei ollut, koska ikkunan takana kasvaa vesakkoa.
Kylpylä on pieni ja sokkeloinen. Sulkuun liittyen havaintona oli, että ulkoaltaat olivat luokattomassa kunnossa. Kaikki altaiden pinnat on jossakin levässä ja vesi niin tummaa, ettei pohja näy, vaikka altaat on kohtuullisen matalat. Ei tehnyt mieli viipyä, vaikka helteessä olisi ollut kiva lillua ulkon
Ei missään nimessä sinänsä huono hotelli/kokonaisuus, mutta meidänkin maisemasviitistä oli näkymä parkkipaikalle.
Ja minä kun ajattelin, että siellä ei ole pidetty laitteistosta huolta ja sen vuoksi nyt kaikki kiinni ja kunnon toimet.
ei kusella taida tollainen onnistua, pikkuinen ribulipieru saa sitten pahempaa aikaan.
En kussut mutta paskansin. Onhan niissä ne suodatuslaitteet joten mitä väliä jos jotain sinne pääsee.
Kuka tommoseen paskalafkaan menee ja vielä maksaa siitä?
Vierailija kirjoitti:
Oltiin Järvisydämessä heinäkuun lopulla. Kylpylä oli auki, vaikka epäilin, että nyt ei kylpylöidä, kun oli ennakolta tietona listerialöydös ja porealtaan desinfiointi. Nyt sitten näkyy olevan lopulliset tulokset.
Järvisydäntä kehutaan somepalstoilla. Minusta varsinainen ydinalue (ei koske Kuru-kokonaisuutta) on hiukan yliarvostettu. On rakennettu paljon, erikoista ja mainostetaan luksuksena. Niin sanotut maisemasviitit esimerkiksi ovat kuitenkin kovin ahtaita. Heinäkuun helteessä ilmalämpöpumppu jaksoi viilentää yön aikana 28 asteesta 25 asteeseen. Yhtä tuskaa koiralle ja meille. Maisemaa ei ollut, koska ikkunan takana kasvaa vesakkoa.
Kylpylä on pieni ja sokkeloinen. Sulkuun liittyen havaintona oli, että ulkoaltaat olivat luokattomassa kunnossa. Kaikki altaiden pinnat on jossakin levässä ja vesi niin tummaa, ettei pohja näy, vaikka altaat on kohtuullisen matalat. Ei tehnyt mieli viipyä, vaikka helteessä olisi ollut kiva lillua ulkon
Korjaus tähän: aiempi löydös liittyi legionellaan, ei listeriaan. Ei-toivottuja kumpikin.
Aloittajan lappu luukulle -heitto on harhaanjohtava. Kylpylä on suljettu määräajaksi. Lappu luukulle tarkoittaa yleisessä ymmärryksessä sulkemista lopullisesti. Ja sulkeminen koskee vain kylpylää.
Parannuksia pitää tietysti tulla, koska kylpylän ongelmat ei ole ensimmäinen kerta. Muutenkin olisi ehkä aika vähän päivittää, koska kylpylässä on esimerkiksi heikot opasteet erilaisista saunoista, hyvin ahtaat pukutilat, pikkuruiset vaatekaapit ja baari on pieni hämyinen potero, josta ei näe mihinkään.
Jos olisin yrittäjä, tekisin kylpylästä samantyyppisen kuin muuan kylpylä, jossa hintaan sisältyy pullo viiniä, jonka saa viedä kylpylään ja siemailla skumppaa vaikka ulkopaljussa.
Mulla oli niin kaamee darra ja vatsa sekain. Turahteli vähän kaikkea. Sorit siitä
Vierailija kirjoitti:
Myös raskaana oleville käy helposti vahinkojen, vauva kun potkaisee mahassa rakon kohdalleen, niin siinä ei mihinkään vessaan ehdi.
Silloin pysyt poissa kylpylöistä, vtun itsekäs paskamamma!
Legionella-bakteeria löytynyt vedestä.
Hyi olkoon!!! Mikä tämä Järvisydän oikein on? Onko se lapsiperheiden hotelli ja kylpylä? Onko siellä likaista ja sotkuista? Siivotaanko hotellia ja kylpylää huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että vanhus tai pikkulapsi asialla, näitä vahinkoja heille sattuu usein, eikä se ole vaarallista, vedenlaatua tarkistetaan usein.
On se! LEGIONELLA
Vanha lähi-idän kansanlaulu jossa lauletaan: teen sulle temput ja paskannan porealtaaseen, ja näillä tempuilla sut hulluksi teen ...
Vierailija kirjoitti:
En kussut mutta paskansin. Onhan niissä ne suodatuslaitteet joten mitä väliä jos jotain sinne pääsee.
Ja eikö se kloori ole sitä varten että kakkabakteereita ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että vanhus tai pikkulapsi asialla, näitä vahinkoja heille sattuu usein, eikä se ole vaarallista, vedenlaatua tarkistetaan usein.
On se! LEGIONELLA
Löytyy myös hanavedestä välillä...
Ei jaksanut nousta ja mennä vessaan.