Yrittääkö kolmatta lasta?

Tuntuu jo nyt rankalta. Ei se kolmas mene ' siinä vaan' , kaikki lapset tarvitsee huomiota ja jos aika ja voimat ei riitä, niin se on lapsilta pois.



Varsinkin jos motivaatio on vaan että _pitää_ olla kolme peräkanaa, kuin jostain melukylän lapsista.

Ei pieni ikäero takaa ainakaan lapsille parempaa sisarussuhdetta.

Ja väite, että jaksaa paremmin, kun kaikki on pieniä kerralla ei pidä todellakaan paikkaansa.

Kokemuksesta pitemmällä ikäerolla jaksaa itse paremmin, nauttii lapsesta enemmän, saa pientä apua vanhemmilta lapsilta, ainakin heidän omatoimsuutensa/osaamisensa muodossa.

lapset 1v7kk ja vanhempi 3v 7kk. Kolmas lapsi olisi ihana (mies kyllä eri mieltä), mutta ikäeroa saisi olla nyt 4v nuorimmaiseen. Syynä juuri se, että nyt kaipaan hieman omaa tilaa ja kunnolla nukuttuja yöunia. Kun kaksi ensimmäistä ovat jo vähän isompia niin vauvastakin varmasti osaa taas nauttia erilailla ja jaksaa niitä rikkonaisia öitä.



jos tunnet itsesi väsyneeksi eikä ikä ole vielä 40vuotta, niin odota hetki. Ehkä sen kolmannen aika ei ole heti perään. Lapset ovat ihania ja parasta on ettei äitikään ole niin väsynyt, että hyvä arki hukkuu sinne lasten-ja kodinhoidon alle, kun elämä tuntuu liian väsyttävältä ja rankalta.

mutta meillä se muutaman vuoden tauko kyllä teki terää. Ja ei tuntunut siltä, että olisi palannut raskaaseen pikkulapsiaikaan, vaan kaikki oli niin paljon helpompaa, ja isotkin sisarukset odottivat innolla vauvaa, että tuntui kuin olisi ihan valtavan lahjan saanut ' vielä vanhoilla päivillään.'



Olin kahden jälkeen oikeasti ihan poikki, tarvitsin väliin sen töissäkäynnin, ja nyt meille on tulossa neljäskin.

Isosisaruksina 3-vuotiaat kaksoset. Ikäeroa vanhemmista nuorimpaan päivän yli 2,5 vuotta. Rankkaa on ollut, sitä ei käy kieltäminen, kahden uhmiksen ja vauvan kanssa, mutta siltikin kolmosen " tekeminen" oli ehdottoman oikea ratkaisu :) Tästä vauvasta pystyy tosiaan nauttimaan aivan eri tavalla kuin noista isommista vauva-aikana, niin kuin joku sanoikin - toki minulla vaikuttaa sekin, että tällä kertaa vauvoja on vain yksi, joten vauvanhoito tuntuu lastenleikiltä ;)



Mutta jos sinulla on kaksi lasta tuolla ikäerolla, tuskin se kolmonen sitä enää kovin paljon rankemmaksi muuttaa. Töihinpaluun tärkeyden voit tietää vain sinä itse. Jos kuitenkin hiukan sitä kolmosta kaihoat, niin sanoisin että anna palaa!



Meillä muuten kuumeilin kyllä jossain vaiheessa kolmosta, mutta siinä vaiheessa kun lapsi laitettiin alulle, kuumetta ei ollut, miehellä kylläkin jonkin verran. Nyt miehellä olisi kova vauvakuume, ja minullakin on kova luopumisentuska, mutta lapsilukumme on nyt kyllä tässä...

mutta meidän kullannuput on jo 5v ja kohta 4v, joten tää mahdollinen kolmas ei tulisi ihan putkeen, enkä kyllä tuohon putkeen (ikäeroa lapsillamme 1v4kk) olisi tosiaankaan kolmatta halunnut vaan mietin jo mielessäni sterilisaatiotakin :)

Hyvä ettei tullut pikaistuksissaan sitä tehtyä ja nyt olemme vuoden ajan miettineet, että puuttuuko porukasta se kolmas vipeltäjä. Luulen, että annamme hänelle mahdollisuuden tulla kesällä, ja jos ei vuoden sisään tule niin sitten meidän perhe on tässä ja hyvä perhe onkin.

Sinuna ap miettisin vielä tuota ihan putkeen tekemistä, muistan miten väsynyt olin kun lapsemme olivat 1 ja 2, tai 2 ja 3. vasta viime vuoden ovat oikeasti leikkineet yhdessä ja silti saan olla jatkuvasti myös poliisina välissä.

Ja kotona kaksi alle nelivuotiasta, jotka uuvuttavat minut kyllä nyt jo aika perinpohjaisesti, varsinkin nyt raskausaikana kun tarvitsisi lepoa ja rauhaa. Suoraan sanottuna olen ajoittain ihan kauhuissani.



Silti sanon sinulle, että kannattaa yrittää kolmatta lasta. Vauva- ja pikkulapsiajat ovat kuitenkin lyhyet ja nyt sen jo hyvin tajuaa, kun on jo kaksi lasta ennestään. Lapset palkitsevat sitten pahimpien ruuhkavuosien jälkeen moninkertaisesti. Itse yritän ottaa sellaisen tsemppiasenteen, että pärjäsiväthän naiset ennenkin vaikka 12 lapsen ja navettatöiden kanssa. Miksi siis minä en pärjäisi?



Itse en pidä sellaisesta ajattelusta, että lasten hankintaa suunnitellaan ja laskelmoidaan ja mietitään kaikki katastrofivaihtoehdotkin, että " entä jos vauva onkin sairas..." . Tuo ruokkii sellaista asennetta, että JOS se kolmas vaikka onkin sairas ja äiti palaa katraansa kanssa loppuun totaalisesti, voidaan paiskata syyte äidille vasten kasvoja, että mitäs menit tekemään lapsen, lällällää. Siitä tulee vain lisää stressiä ja ahdistusta muutenkin ahdistavaan elämäntilanteeseen.



Että pitäisi kantaa syyllisyyttä siitäkin, että menee " tekemään" liikaa lapsia, eikä sitten jaksakaan olla niille täydellinen äiti, huhhuh. Ei ihme, että ihmisillä menee nykypäivänä huonosti!

Vierailija:

Tilanne on se, että nyt meillä on 3- ja 1-vuotiaat lapset. Eivät mitään erityisen hankalia tapauksia, mutta silti olen joka päivä jollain hetkellä aivan kurkkuani myöten täynnä lapsenhoitoa ja tuntuu, että tarvitsen pikaisesti omaa tilaa ja kunnolla. Toisaalta tuntuu, että perheestä puuttuu vielä jotain = yksi lapsi. Mies hoitaa osansa kotihommista ja ottaa vastuuta ja on suostuvainen numero kolmoseen. Omissa mielikuvissani toiveperheen koko on kolme lasta.

Hyvinä hetkinä siis haluan kolmannen ja hankalina en. Mitä tehdä? Älkää tarjotko ratkaisuksi sitä, että ole pari kolme vuotta töissä ja tee sitten, haluan hoitaa tämän pikkulapsiajan nyt tähän samaan putkeen.

Vauva- ja pikkulapsiajat ovat kuitenkin lyhyet ja nyt sen jo hyvin tajuaa, kun on jo kaksi lasta ennestään. Lapset palkitsevat sitten pahimpien ruuhkavuosien jälkeen moninkertaisesti.

Tule tänne sanomaan tuo, kun lapset ovat murrosiässä ;) Mitä pienemmän lapset, sitä pienemmät murheet... Ja mitä enemmän lapsia, sitä enemmän pitää jaksaa myös antaa aikaansa heille (jos haluaa olla aidosti läsnä jokaiselle riittävästi, eikä jättää isompia lapsiaan oman onnensa nojaan).

Että pitäisi kantaa syyllisyyttä siitäkin, että menee " tekemään" liikaa lapsia, eikä sitten jaksakaan olla niille täydellinen äiti, huhhuh. Ei ihme, että ihmisillä menee nykypäivänä huonosti!

Itse en ainakaan ajattele, että mistään pitäisi syyllistyä. Silti etukäteen on ihan järkevää miettiä REALISTISESTI, mitä muutokset saattavat tuoda mukanaan. Väitän, että suurempi ongelma nykypäivänä on nimenomaan se, ettei varauduta mihinkään vaan heittäydytään vauvakuumeen vietäväksi hetkeksikään pysähtymättä ja sitten ollaan ihan puhki ja shokissa ja lapsetkin kärsii tilanteesta:(

Toki ääripäitäkin löytyy, myös siis niitä liian laskelmoiviakin perheitä varmaan. Siis että esimerkiksi sysätään lapsihaaveet liian pitkälle VAIN taloudellisten järkisyiden perusteella, vaikka ei olisi pakko ja sydän sanoisi ihan muuta. En tosin tunne tällaisia perheitä... yleensä onneksi asiaa mietitään rauhassa monelta kantilta ja sitten annetaan sydämen kuitenkin päättää. Mutta sydän EI todellakaan ole sama kuin vauvakuume, joka voi olla krooninen (voi haaveilla vauvasta ilman, että haaveilee suuremmasta perheestä, vaikka vauvaa ei voi saada ilman, että perhekoko kasvaa...).

Pane jos panet, ja anna miehesi laskea rojut ränniin, jos lasta haluat. As simple as that!

ollut ideaaliratkaisu. Me ei jotenkin osattu ajatella, miten paljon aikaa koululaisetkin tarvii. Kolmen lapsen kouluasiat, harrastukset, halutaan antaa yksilöllistäkin huomiota kaikille lapsille. Tää on aikamoisesti resursseja vievää puuhaa ja jos oltais miehen kanssa loppuun asti mietitty, niin meidän perheelle sopiva lapsiluku olis ollut 2.



Jotenkin sitä vaan liikaa ajatteli sitä vauva- ja taaperoaikaa, että kyllähän tähän vielä lapsia mahtuu. No niin mahtukin, kun joka tapauksessa pyöri siinä kotona ja lapsille riitti aktiviteetiksi se, että käy puistossa ja jossain muskarissa. Eli kotihommiakin sai loppujen lopuksi paljon helpommin tehtyä siinä ohessa.



Nyt kun on 3 koululaista, joita kuskaa harrastuksiin (ja joo, voi tietty antaa lasten harrastaa niitä, mihin voivat itse kulkea, mutta meillä ei semmosia paljonkaan ole), joiden kanssa kattoo vähän koulujuttuja, joille hommailee lomiks harrastusleirejä jne., niin jopa rupee olemaan aika kortilla, kun käy kokopäivä töissä.



Me miehen kanssa myös tykätään töistämme ja halutaan edetä myös. Kolmen lapsen kanssa kun yrittää sompailla niin, että tosiaan lapsillekin jäis tarpeeksi aikaa, niin huh, huh. Eli tosi perhekeskeinen pitää olla, että kolme lasta ois hyvä ratkasu.

Ei kaikkien tule lisääntyä kuin puput. Suomalainen uusi ihminen käyttää luonnonvaroja niin paljon, että vähemmän porukkaa olis parempi.



Ja todellakin sitten kun lapset ovat harrastusiässä, voi kolme lasta olla liikaa ihan oman jaksamisenkin kannalta, saati sen ympäristön.

älkää, olen jopa miettinyt tuota ympäristöasiaa, siis että suomalaisina kulutamme ihan sikana ja toisekseen että mitä jos maailma on 30-40 vuoden päästä niin kaoottinen ja huono elinympäristö, että elämä on lähinnä ahdistavaa? Joo. Ehkä ajattelen liikaa.



Voisi tosiaan olla fiksua odottaa pari vuotta, mutta siinä tavallaan " pelkään" sitä, että käy niinkuin joillekin tutuille: elämä rullaa jo aivan liian helposti omien työkuvioiden, harrastusten ja lasten päivähoidon kanssa, ettei enää halua sekoittaa pakkaa ja olla taas vuoden pari katkolla työelämästä. Harmittelisiko sitä sitten lopun elämäänsä?



Ja se, miksi olen täällä mielipiteitä kysymässä, johtuu siitä, että nyt kolmannella kerralla on aika paljon realistisemmat odotukset siitä, mitä tuleman pitää kuin ekalla kerralla (ei mitään havaintoa kuinka suuresta muutoksesta on kyse) tai tokalla kerralla (ei tajunnut yhtään mitä on kaksi verrattuna yhteen). Ja myös siitä, että vähintään kaksi lasta oli niin selviö, ettei tarttenut miettiä. Kolmatta en koe välttämättömänä, mutta olisiko se niin antoisa ja hyvä veto, että pitäisi yrittää?



ap

niitä pitää kenenkään montaa tehdä. Maailmassa on jo nyt liikaa ihmisiä & todella paljon lapsia ilman huolehtivia vanhempia. :(

kolmen kouluikäisen harrastukset... Jos vaikka kaikilla olisi yksi harrastus joka vie 1-2 iltaa viikossa. Siinäpä sitten on kuskaamista ja aikataulujen sovittelua ja olisi varmaan ihan hyvä joskus olla keskenään perheenkin kanssa...



Olen nimittäin sitä mieltä, että " lapsi ei tarvitse harrastuksia se on vaan liian stressaavaa" on typerää propagandaa, jolla yritetään hillitä jonkun ihan pienen vanhempiryhmän yli-intoa tehdä lapsistaan uusia kimiräikkösiä tai piianoorakauppeja ja toisaalta tasata puntteja niihin vähäosaisiin, joilla ei olisi varaa, aikaa tai voimia tarjota harrastusmahdollisuuksia.

kunnolla se mihin ruvetaan eikä taloudellisiakaan haasteita ole. Siis jos meille nro 3 tulee, hänestä varmasti huolehditaan ja hänen elämänsä on hyvää, samoin kuin kahden vanhemmankin lapsen.



MUTTA: minkälaista on sitten meidän vanhempien elämä? Sitä tässä vaan mietin, että kuinka voimiaimevää kolmen lapsen perheen pyörittäminen on ja kuinka suuri ero on kahden lapsen perheeseen. Että mitä kakusta sitten jää itselle, jos olisi kolme lasta n. kahden vuoden välein.

kolmas lapsi -asiassa on se, että välillä todella haluan sitä kovasti mutta joka päivä on myös sellainen hetki, että en halua. Suurimman osan aikaa haluan, enemmän tai vähemmän.

7v ja 4v. Olen arvioinut että pääsisin hieman helpommalla kolmannen kanssa jos se tärppäisi nyt heti. Pojat olisivat vuodne päästä noin 7,5 ja 5v

että teille on jo neljäs tulossa! Meillä on ihan sama tilanne, oli nämä pakolliset 2 lasta, sitten olin muutaman vuoden töissä, nyt kolmas syntyy minä päivänä tahansa, ja haaveilen tosiaan siitä neljännestäkin :-) Uskon vakaasti, että meille oli parempi pitää taukoa välissä. Lapset ovat vähän isompia mutta kuitenkin pieniä (7 ja 4). On saanut nukkua pari vuotta kunnolla ja voimia on ihan eri tavalla kuin olisi ollut jos lapset olisivat tullet ihan peräkkäin.



En kyllä muutenkaan ymmärrä sitä asennetta että pitäisi ikäänkuin urakoida lapset yhteen putkeen ajatuksella että joku ihme " velvollisuus" on sitten suoritettu ja pääsee elämään muuta elämää. Minusta lapset nimenomaan ovat osa elämää ja eri-ikäiset rikastuttavat koko perhettä. Ei tosiaankaan ole niin, että vain pienellä ikäerolla olevista lapsista olisi seuraa toisilleen!



Ap:lle en osaa sanoa juuri muuta kuin että ymmärrän tilannettasi ja valinnan ja päätöksenteon vaikeutta! Muista, että vaikka nyt päättäisitkin mennä välillä töihin, ei se päätös ole välttämättä lopullinen!

Ja päätin pitää välillä taukoa kotiäidin " hommista" ennen kolmatta lasta. Taloudellisesti minä olisin hyvin voinut jatkaa kotiäitinä olemista mutta minulla oli samanlaisia " tuntemuksia" eli selvästi alkoi kotiäitiys välillä tökkimään. En ole katunut ratkaisuani; olen ollut vajaan vuoden töissä ja siirtynyt sijaisuudesta virkaan siinä ajassa. Kolmonen alkaa siis olla ajankohtainen... ;) Eli ainakin minulle teki hyvää päästä vähän irti kotikuvioista ja lapsetkaan eivät ole mielestäni kärsineet; päinvastoin esikoisen hidas kielellinen kehitys on saanut vauhtia pienessä ja turvallisessa lapsiryhmässä. Ja nyt nautimme kaikki kotipäivistä aivan eri tavalla. Jos yhtään epäilet, niin kannattaa vielä harkita!

kuin sinullakin ap. Itse taidan olla kallistumassa siihen että lähden ainakin pariksi vuodeksi työelämään ja mietitään asiaa sitten myöhemmin uudestaan.