Vuorikiipeily ÄLYTÖNTÄ, taas yksi kuollut (Lauren Dahlmier!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tehdä elämällään mitä haluaa. Ihan turhaa jeesustella, että joku haluaa kokea asioita eikä vain pelätä vauvapalstalla 

 

Eihän sitä kukaan ole kieltämässäkään. Senkun kuolette, mitäs se muille kuuluu, toiset vaan haluavat pysyä hengissä ja kokea koko elämän aiheuttamatta itse omaa kuolemaansa hetken huvilla. Ei kokemuksien kokemiseen tarvita hengenvaaraa. Adrealiini narkit on asia erikseen. Kaikki eivät ajattele itsekkäästi vain omaa napaansa, vaan myös läheisiään. 

Tajuatko yhtään, miten itsekästä on kommentoida tuohon tyyliin? Jokaisesta lauseestasi suorastaan huokuu asenne "minä olen parempi ihminen, koska en mennyt vuorille kuolemaan". 

No niinhän hän onkin. 

Mikset muuten sinä ole nyt vuorilla kuolemassa? Minun puolestani voit ihan vapaasti lähteä, vaikka jo tänä iltana. 

Eri 

Aika lailla first world problems, jos ei koe elämää mielekkääksi ilman jatkuvia hengenvaarallisia riskejä. Useimmat kykenevät elämään mielekästä elämää ja löytämään elämänilon jopa halvaantuneena.

///

Kerrotko vielä, millä tavalla se on sinulta pois, jos joku haluaa ottaa hengenvaarallisia riskejä ja saa niistä elämäänsä sisältöä siinä missä sinä saat oman kilven kiillottamisesta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on Laura eikä mikään fucking Lauren

Niin saatana.

Hänen oikea nimensä oli Lauren, suomalaislukijoiden vuoksi nimi yleensä käännetty Lauraksi

HÖPÖ, HÖPÖ

Vierailija kirjoitti:

Tuollaiset ihmiset eivät kestä arkea. Itse innostun hyvin pienistä arkisista asioista, ja sen takia itsellä on korvien välissä melkein jatkuvat bileet.

Ei tarvitse vedättää moottoripyörällä kahtasataa tai hankkia suihkulentäjän papereita.

Eikä siinä mielestäni mitään pahaa...

Itse tiedän, että itselleni ei sellainen olisi mahdollista. Olen liian herkkä. Aina ollut.

Enpä vieläkään tiedä, mihin suuntaan mennä elämäni kanssa välillä.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin vaihtoehdot olisivat makoilu kotisohvalla nettiä selaillen versus kuolemaa uhmaava seikkailulaji.

Täyttä elämää voi viettää ilman asettamista itseään hengenvaaraan tietoisina valinnoillaan. 

Voi toki. Mutta ihan yhtä hyvin voi elää täyttä elämää ottamalla isoja riskejä. Jokainen tavallaan. Ihan turhaa mouhota siitä, että joku on valmis ottamaan enemmän riskejä kuin sinä eikä kaikille elämässä tärkeintä ole pelätä mahdollisimman paljon. 

En mouhota enkä pelkää mitään eritysesti. Minusta ei vain ole täyttä elämää kuolla kolmikymppisenä lapsettomana siksi, että halusin kiipeillä.

Ihan kuin jokin pelko estäisi tekemästä tämän. Ei vain yhtään huvita kiipeillä vuorilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset saavat endorfiininsa vain kuolemanvaarasta, eikä vähempi riitä. Ei siinä ole mitään hienoa tai ylevää. Pikemminkin se on surullista.

Itse arvostan sitä huomattavasti enemmän kuin endorfiinin saamista muiden lyttäämisestä ja haukkumisesta vauvapalstalla. 

Miksi?

 

Mitä arvostamista on siinä, että haukkuu muita ja lyttää ihmisiä, jotka elävät eri tavalla kuin itse? 

Miksi asiallisen kritiikin kuuleminen haavoittaa niin kovasti? Ihmiset kuvittelevat pääsääntöisesti olevansa todellisuutta älykkäämpiä. Sen sijaan olemme erittäin taitavia rationalisoimaan tunneperäisiä päätöksiämme, joissa ei todellisuudessa ole järkeä. Toisin sanoen valehtelemme säännöllisesti itse itsellemme. Itsekriittisyyttä, objektiivisuutta ja perfektionismia pidetään epätoivottavana ominaisuutena, koska olemme niin tunteidemme vietävissä.

Vierailija kirjoitti:

Naurettavia osa nåistä kommenteista. Näistä turhaan kuolleista vuorikiipeilijoistä tehdään jotain sankareita, jotka muka elivät jotenkin täydemmin ja paremmin kuin me tavalliset kuolevaiset. Nämä urheat ankarit saavat muka nimensä historiaan, ja höpön löpön. Nimi roikkuu vähän aikaa iltapäivälehtien palstoilla ja painuu sitten unohduksiin.

Surullisen säälittävää, jos ei elämässä pysty näkemään ja kokemaan asioita ilman, että riskeeraa henkensä turhan takia. Mutta kun nämä ovat näitä " mikään ei riitä" ja " mikään ei tunnu miltään" - tyyppejä, jotka tarvitsevat jotain extreme-suorituksia, etteivät masennu.

Todelliset sankarit ovat ihan muuta porukkaa, kuin nämä varakkaat, extreme -leikkejä leikkivät hörhöilijät.

Tämä! Mä arvostan enemmän tavallista arkista duunaria tai vaikkapa omaishoitajaa/ystäväpalvelun tyyppiä joka käy morjenstamassa mummoja, kuin jotain itsekeskeistä suharia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tehdä elämällään mitä haluaa. Ihan turhaa jeesustella, että joku haluaa kokea asioita eikä vain pelätä vauvapalstalla 

 

Eihän sitä kukaan ole kieltämässäkään. Senkun kuolette, mitäs se muille kuuluu, toiset vaan haluavat pysyä hengissä ja kokea koko elämän aiheuttamatta itse omaa kuolemaansa hetken huvilla. Ei kokemuksien kokemiseen tarvita hengenvaaraa. Adrealiini narkit on asia erikseen. Kaikki eivät ajattele itsekkäästi vain omaa napaansa, vaan myös läheisiään. 

Tajuatko yhtään, miten itsekästä on kommentoida tuohon tyyliin? Jokaisesta lauseestasi suorastaan huokuu asenne "minä olen parempi ihminen, koska en mennyt vuorille kuolemaan". 

No niinhän hän onkin. 

 

Sori, mutta ihmisen paremmuutta ei mitata sillä kuinka monta haukkumaviestiä hän kirjoittaa vauvapalstalla. Miksi sinua muuten harmittaa noin kovasti, että Laura uskalsi elää omalla tavallaan? Siksikö, että hän uskalsi ja sinä et?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset saavat endorfiininsa vain kuolemanvaarasta, eikä vähempi riitä. Ei siinä ole mitään hienoa tai ylevää. Pikemminkin se on surullista.

Itse arvostan sitä huomattavasti enemmän kuin endorfiinin saamista muiden lyttäämisestä ja haukkumisesta vauvapalstalla. 

Miksi?

 

Mitä arvostamista on siinä, että haukkuu muita ja lyttää ihmisiä, jotka elävät eri tavalla kuin itse? 

Sitähän sinä juuri itse teet. Miksi? 

Ap, olisit edes nimen kirjoittanut oikein.

Vierailija kirjoitti:

Olisi rasittavaa olla sellaisen ihmisen kanssa joka tarvitsee jatkuvasti jonkun adrenaliini- tai endorfiinipiikin.

Tunne on molemmin puoleinen. Adrenaliinia haluavista on rasittavaa elää ihmisen kanssa, jolle päivän jännittävin hetki on avata vauvapalsta. 

Vierailija kirjoitti:

Naurettavia osa nåistä kommenteista. Näistä turhaan kuolleista vuorikiipeilijoistä tehdään jotain sankareita, jotka muka elivät jotenkin täydemmin ja paremmin kuin me tavalliset kuolevaiset. Nämä urheat ankarit saavat muka nimensä historiaan, ja höpön löpön. Nimi roikkuu vähän aikaa iltapäivälehtien palstoilla ja painuu sitten unohduksiin.

Surullisen säälittävää, jos ei elämässä pysty näkemään ja kokemaan asioita ilman, että riskeeraa henkensä turhan takia. Mutta kun nämä ovat näitä " mikään ei riitä" ja " mikään ei tunnu miltään" - tyyppejä, jotka tarvitsevat jotain extreme-suorituksia, etteivät masennu.

Todelliset sankarit ovat ihan muuta porukkaa, kuin nämä varakkaat, extreme -leikkejä leikkivät hörhöilijät.

Hyväksyn tyhjyyden ja tylsyyden.

 

En mouhota enkä pelkää mitään eritysesti. Minusta ei vain ole täyttä elämää kuolla kolmikymppisenä lapsettomana siksi, että halusin kiipeillä.

Ja koska sinusta ei ole, kukaan muukaan ei saa elää niin? Vai mitä yrität sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset saavat endorfiininsa vain kuolemanvaarasta, eikä vähempi riitä. Ei siinä ole mitään hienoa tai ylevää. Pikemminkin se on surullista.

Itse arvostan sitä huomattavasti enemmän kuin endorfiinin saamista muiden lyttäämisestä ja haukkumisesta vauvapalstalla. 

Miksi?

 

Mitä arvostamista on siinä, että haukkuu muita ja lyttää ihmisiä, jotka elävät eri tavalla kuin itse? 

Sitähän sinä juuri itse teet. Miksi? 

 

Eihän tee.-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Dahlmeirin nimenomaisessa ja kirjallisessa testamentissa oli määrätty, ettei tällaisessa tapauksessa kenenkään tulisi vaarantaa henkeään pelastaakseen häntä.

Hän toivoi, että hänen ruumiinsa jätetään vuorelle tällaisessa tilanteessa. Myös hänen sukulaisensa pyysivät, että Lauran viimeistä toivetta kunnioitetaan, Dahlmeierin edustajat kertoivat ZDF:lle." https://www.is.fi/ampumahiihto/art-2000011397190.html

Ja kuitenkin siellä oli porukkaa pelastamassa! Eikö sitä nyt heti olisi voinut kertoa ainakin näille pelastusta yrittäneille? 🙄

 

Niin, jos olisi ollut elossa, olisi yritetty pelastaa. Piti varmistaa miten asia on. Löydettiin kuolleena, niin jätettiin sinne toiveiden mukaan.

No vähän vissiin tyhmää lähteä sinne vuorelle kiipeilemään, nämä ihmiset kuvittelevat olevansa luonnonvoimien yläpuolella, mutta ihminen jää aina luonnolle toiseksi. Vuorikiipeily on älytön laji, sinne huipulle pääsee helikopterillakin niin ei tarvitse henkeään uhrata.

Miksi asiallisen kritiikin kuuleminen haavoittaa niin kovasti? Ihmiset kuvittelevat pääsääntöisesti olevansa todellisuutta älykkäämpiä. Sen sijaan olemme erittäin taitavia rationalisoimaan tunneperäisiä päätöksiämme, joissa ei todellisuudessa ole järkeä. Toisin sanoen valehtelemme säännöllisesti itse itsellemme. Itsekriittisyyttä, objektiivisuutta ja perfektionismia pidetään epätoivottavana ominaisuutena, koska olemme niin tunteidemme vietävissä.

Sinä selkeästi kuulut noihin, jotka kuvittelevat olevansa älykkäämpiä kuin ovat. Täysin turhaa paskanjauhantaa, joka kertoo vain se, ettet yhtään ymmärrä, mitä kommentoitiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset saavat endorfiininsa vain kuolemanvaarasta, eikä vähempi riitä. Ei siinä ole mitään hienoa tai ylevää. Pikemminkin se on surullista.

Itse arvostan sitä huomattavasti enemmän kuin endorfiinin saamista muiden lyttäämisestä ja haukkumisesta vauvapalstalla. 

Miksi?

 

Mitä arvostamista on siinä, että haukkuu muita ja lyttää ihmisiä, jotka elävät eri tavalla kuin itse? 

Miksi asiallisen kritiikin kuuleminen haavoittaa niin kovasti? Ihmiset kuvittelevat pääsääntöisesti olevansa todellisuutta älykkäämpiä. Sen sijaan olemme erittäin taitavia rationalisoimaan tunneperäisiä päätöksiämme, joissa ei todellisuudessa ole järke

Minä taas mietin välillä, että kuka määrittää, mitä objektiivisuus on? Mikä on oikea totuus? Kaikki puhuvat vain omasta puolestaan... Mutta jos ilmaisen asian noin, sittenhän väitän, että se on objektiivinen totuus. Mutta onko se? Mistä sen voi tietää, että se on?



Eri

Jotenkin vaikea uskoa, että täällä olisi yhtään yli 20-vuotiasta kommentoijaa kun on niin mustavalkoista ja lapsellista keskustelua. Ensinnäkin kiipeily ei ole itsessään extremelaji, se muuttuu sellaiseksi, kun mennään ylävuoristoon. Kiipeily ei ole urheilulajina sen kummempi kuin mikään muukaan. Tilastollisesti ratsastus ja maastopyöräily ovat paljon vaarallisempia. Ja se, että joku nauttii ulkoilmasta, korkeuksista, vauhdista tai ties mistä, ei tarkoita sitä, etteikö voisi nauttia myös rauhallisista koti-illoista. Ja jos joku nauttii pelkästä kotona olemisesta niin siinähän nauttii, toinen ihminen nauttii siitä että saa olla vuorilla eikä se tee kummastakaan sen parempaa tai huonompaa. Ja eikös koti ole tilastollisesti se ihmisen vaarallisin paikka? 

Av-mammoille ei riitä että haukutaan eläviä ihmisiä vaan vainajatkin pitää haukkua. Hävetkää.