Vuorikiipeily ÄLYTÖNTÄ, taas yksi kuollut (Lauren Dahlmier!)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin vaihtoehdot olisivat makoilu kotisohvalla nettiä selaillen versus kuolemaa uhmaava seikkailulaji.

Täyttä elämää voi viettää ilman asettamista itseään hengenvaaraan tietoisina valinnoillaan. 

Voi toki. Mutta ihan yhtä hyvin voi elää täyttä elämää ottamalla isoja riskejä. Jokainen tavallaan. Ihan turhaa mouhota siitä, että joku on valmis ottamaan enemmän riskejä kuin sinä eikä kaikille elämässä tärkeintä ole pelätä mahdollisimman paljon. 

Isoin vouhottaja täällä olet ollut sinä!

Tap se on tuokin kertoa, että tajusit minun olevan oikeassa eikä sinulta löydy yhtään vasta-argumenttia :)

Extremetyypit ovat itsekeskeistä ja lapsen tasolle jääneen porukkaa. Eräs jätti perheensä yhden riskialttiin extremeharrastuksen takia.

Se on vähän kuin suomen maanteillä löytyy näitä sankareita, jotka laskelmoi ettei sen nyppylän takaa todennäköisesti kuitenkaan tule autoa, joten voin lähteä ohittamaan. Seuraavan ohituskaistan alkuun on kuitenkin kokonaista 2 kilometriä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älyttömiähän tuollaiset harrastukset ovat, mutta itsepä tietävät. Vaikka onhan niistä Everestin kiipeilijöistä ollut juttua, että anelevat ohimenijöitä ottamaan mukaan ja itkevät kuinka eivät halua kuolla. Aika jännä, kun se pitää kuitenkin hyväksyä, että esim. Everestiltä ei välttämättä selviä hengissä.

Joku kuolee sydänkohtaukseen paskan ruokavalion takia kotisohvalle, ja joku kuolee saappaat jalassa harrastuksessa, josta oikeasti nauttii. Mutta totta tuo on, etteivät kaikki varmaan ymmärrä Everestin vaaroja. Vielä harvempi ymmärtää, että kiipeily on yleisesti ottaen sangen turvallinen urheilulaji. Vaaralliseksi se muuttuu, kun lähdetään yli 3-4 km korkeuteen oikeasti korkeille vuorille.

Joo varmasti nauttivat kun kuolevat siellä yksinäisyydessä hitaasti kylmyyteen, tai pudottuaan vuota

Merkittävästi vähemmän aikaa ne kituvat kun syöpäpotilaat tai dementit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin vaihtoehdot olisivat makoilu kotisohvalla nettiä selaillen versus kuolemaa uhmaava seikkailulaji.

Täyttä elämää voi viettää ilman asettamista itseään hengenvaaraan tietoisina valinnoillaan. 

Voi toki. Mutta ihan yhtä hyvin voi elää täyttä elämää ottamalla isoja riskejä. Jokainen tavallaan. Ihan turhaa mouhota siitä, että joku on valmis ottamaan enemmän riskejä kuin sinä eikä kaikille elämässä tärkeintä ole pelätä mahdollisimman paljon. 

Isoin vouhottaja täällä olet ollut sinä!

Tap se on tuokin kertoa, että tajusit minun olevan oikeassa eikä sinulta löydy yhtään vasta-argumenttia :)

Onko oikeassa oleminen netissä noin tärkeää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset saavat endorfiininsa vain kuolemanvaarasta, eikä vähempi riitä. Ei siinä ole mitään hienoa tai ylevää. Pikemminkin se on surullista.

Itse arvostan sitä huomattavasti enemmän kuin endorfiinin saamista muiden lyttäämisestä ja haukkumisesta vauvapalstalla. 

Miksi?

Kaikki käyttävät aikansa siihen, mitä itse haluavat (toivottavasti).

En vuodata kyyneleitäni Lauran vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

No ihan itseaiheutettu kuolema, mutta hän noudatti intohimoaan, mikä piti hänet elämäniloisena ja onnellisena. Toiset rakastavat riskejä ja saavat siitä elämäänsä sisältöä ja onnea, toiset haluavat elää turvallisuushakuisesti. Molemmat tavat ok, jos itse kustantavat touhunsa. 

Aika lailla first world problems, jos ei koe elämää mielekkääksi ilman jatkuvia hengenvaarallisia riskejä. Useimmat kykenevät elämään mielekästä elämää ja löytämään elämänilon jopa halvaantuneena.

Naurattaa tämä "maailmankuuluihin muusikoihin" vetoava kirjoittaja. Aikas moni niistä maailmankuuluista muusikoista on elänyt nimenomaan vailla huolta huomisesta ottaen valtavia riskejä mm. päihteiden kanssa. Osa on Jaggereina elossa kasikymppisenä osa lähti Winehouseina 27-vuotiaana. Miksi kukaan ei moralisoi heitä? 

Vierailija kirjoitti:

"Dahlmeirin nimenomaisessa ja kirjallisessa testamentissa oli määrätty, ettei tällaisessa tapauksessa kenenkään tulisi vaarantaa henkeään pelastaakseen häntä.

Hän toivoi, että hänen ruumiinsa jätetään vuorelle tällaisessa tilanteessa. Myös hänen sukulaisensa pyysivät, että Lauran viimeistä toivetta kunnioitetaan, Dahlmeierin edustajat kertoivat ZDF:lle." https://www.is.fi/ampumahiihto/art-2000011397190.html

Ja kuitenkin siellä oli porukkaa pelastamassa! Eikö sitä nyt heti olisi voinut kertoa ainakin näille pelastusta yrittäneille? 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset saavat endorfiininsa vain kuolemanvaarasta, eikä vähempi riitä. Ei siinä ole mitään hienoa tai ylevää. Pikemminkin se on surullista.

Itse arvostan sitä huomattavasti enemmän kuin endorfiinin saamista muiden lyttäämisestä ja haukkumisesta vauvapalstalla. 

Miksi?

 

Mitä arvostamista on siinä, että haukkuu muita ja lyttää ihmisiä, jotka elävät eri tavalla kuin itse? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuorikiipeily on nyt sellainen "kovien mimmien" muotilaji. Mietin aina, että keneen yrittävät tehdä vaikutusta. Isään, veljiin? 

Mua naurattaa kun ne sherpat vetää tyyliin villapaita päällä ylös alas noiden kermiksien rojuja kantaen. Mutta sankareita on nämä satojen tonnien retkuessomettajia ja luonnonvarojen r*is*aajia.

Kaiken kaikkiaan kiipeilijät on jotenkin vinksahtaneita ja aika narskuja.

Totta muuten, paljon on viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmaantunut "instagram-kiipeilijöitä".

Totta myös tuo Sherpojen osuus - kun kiipeilykausi alkaa, niin he käyvät vetämässä turvaköydet, rotkojenylityssillat jne. vuorelle ja kiipeilykauden aikana sitten raahaavat etukäteen tavaraa leireihin ja lisäksi vielä kantavat osan "maksavien asiakkaiden" tavaroista itse huiputuksella. Siinä on ne oikeat kiipeilijöät.

Niin. Jos kiipeilijät listattaisiin sen mukaan, että kuka vei vuorille 100 % kaiken tarvitsemansa ja kuljetti tarpellisia tarvikkeitaan huipulle asti ja sieltä alas, niin lista "huiputtajista" olisi varmasti huomattavasti lyhyempi kuin nykyisin.  Ja sitten jos näistä poistettaisiin kaikki, jokta käyttivät lisähappea tai ottivat lisäavustusta lääkkeistä, niin lista lyhenisi siitäkin. Ja siis tosiaa tarkoitan nyt länkkäreitä. Paikalliset varmasti pääsisivät perille helpommin, un kehonsa on tottunut korkeuksissa elämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tehdä elämällään mitä haluaa. Ihan turhaa jeesustella, että joku haluaa kokea asioita eikä vain pelätä vauvapalstalla 

 

Eihän sitä kukaan ole kieltämässäkään. Senkun kuolette, mitäs se muille kuuluu, toiset vaan haluavat pysyä hengissä ja kokea koko elämän aiheuttamatta itse omaa kuolemaansa hetken huvilla. Ei kokemuksien kokemiseen tarvita hengenvaaraa. Adrealiini narkit on asia erikseen. Kaikki eivät ajattele itsekkäästi vain omaa napaansa, vaan myös läheisiään. 

Tajuatko yhtään, miten itsekästä on kommentoida tuohon tyyliin? Jokaisesta lauseestasi suorastaan huokuu asenne "minä olen parempi ihminen, koska en mennyt vuorille kuolemaan". 

Paremmasta en tiedä, mutta elämän haluisempi kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on taipumus kuvitella, että oman elämän riskitaso on se "normaali". Silloin kuka tahansa enemmän riskejä ottava on vastuuton ja/tai itsekäs reikäpää, ja vähemmän ottava on taas pelokas joka ei uskalla elää.

Jos katsoo riskejä tilastollisesti, niin olisi täysin perusteltua välttää yksityisautoilua tyystin esim. pienten lasten kanssa ja käyttää joukkoliikennettä sen sijaan. Näin tekevä ihminen voisi sitten kritisoida (tilastollisesti katsoen ihan syystäkin) vanhempia jotka vaarantavat lapsensa yksityisautoilulla. 

 

Suurin henkeä uhkaava riski suomalaiselle on lihavuus. Lihavia on suuri osa kansasta. Lihavuus tutkitusti tappaa.

 

Ihmisellä on sellainen jännä psykologinen harha, että se pitää harvinaisia asioita pelottavampana kuin yleisiä. Siksi lento-onnettomuuksia pelätään, auto-onnettomuuksia ei, vaikka riski päätyä jälkimmäiseen on moninkertainen. 

Tämän takia kukaan ei pelkää omia läskejään mutta muiden harrastuksia kyllä. 

Juuri näin. Olemme yksinkertaisesti aika helvetin huonoja arvioimaan riskejä, varsinkin pitkällä aikavälillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset saavat endorfiininsa vain kuolemanvaarasta, eikä vähempi riitä. Ei siinä ole mitään hienoa tai ylevää. Pikemminkin se on surullista.

Itse arvostan sitä huomattavasti enemmän kuin endorfiinin saamista muiden lyttäämisestä ja haukkumisesta vauvapalstalla. 

Miksi?

 

Mitä arvostamista on siinä, että haukkuu muita ja lyttää ihmisiä, jotka elävät eri tavalla kuin itse? 

Totta. Vaikka itse olen turvallisuudenhakuinen ihminen, kiusaamisessa ei ole mitään arvostettavaa.

Tuollaiset ihmiset eivät kestä arkea. Itse innostun hyvin pienistä arkisista asioista, ja sen takia itsellä on korvien välissä melkein jatkuvat bileet.

Ei tarvitse vedättää moottoripyörällä kahtasataa tai hankkia suihkulentäjän papereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ihan itseaiheutettu kuolema, mutta hän noudatti intohimoaan, mikä piti hänet elämäniloisena ja onnellisena. Toiset rakastavat riskejä ja saavat siitä elämäänsä sisältöä ja onnea, toiset haluavat elää turvallisuushakuisesti. Molemmat tavat ok, jos itse kustantavat touhunsa. 

Aika lailla first world problems, jos ei koe elämää mielekkääksi ilman jatkuvia hengenvaarallisia riskejä. Useimmat kykenevät elämään mielekästä elämää ja löytämään elämänilon jopa halvaantuneena.

Aika lailla first worls problem, jos ei koe elämään mielekkääksi ilman, että täytyy jatkuvasti arvostella muiden valintoja. Useimmat kykenevät elämään mielekästä elämää ja löytämään elämänilon keskittymällä omaan elämään sen sijaan, että pitäisivät omaa elämäänsä jonain mittarina jonka mukaan kaikkien muidenkin pitää elää. 

Paremmasta en tiedä, mutta elämän haluisempi kyllä. 

Elämänhaluinen ihminen elää omaa elämäänsä eikä keskity räksyttämään muiden valinnoista vauvapalstalla. 

Naurettavia osa nåistä kommenteista. Näistä turhaan kuolleista vuorikiipeilijoistä tehdään jotain sankareita, jotka muka elivät jotenkin täydemmin ja paremmin kuin me tavalliset kuolevaiset. Nämä urheat ankarit saavat muka nimensä historiaan, ja höpön löpön. Nimi roikkuu vähän aikaa iltapäivälehtien palstoilla ja painuu sitten unohduksiin.

Surullisen säälittävää, jos ei elämässä pysty näkemään ja kokemaan asioita ilman, että riskeeraa henkensä turhan takia. Mutta kun nämä ovat näitä " mikään ei riitä" ja " mikään ei tunnu miltään" - tyyppejä, jotka tarvitsevat jotain extreme-suorituksia, etteivät masennu.

Todelliset sankarit ovat ihan muuta porukkaa, kuin nämä varakkaat, extreme -leikkejä leikkivät hörhöilijät.

Olisi rasittavaa olla sellaisen ihmisen kanssa joka tarvitsee jatkuvasti jonkun adrenaliini- tai endorfiinipiikin.