Suurin osa teistä ei kestäisi yksinhuoltajana päivääkään!

kukaan nainen on niin avuton että olisi täysin riippuvainen miehestä..

ystäväni meni naimisiin miehensä kanssa, oli jo monta vuotta takana ja kaksi lasta. Häämatkalla mies tempaisi tuoretta vaimoaan turpaan ja niin loppui se tarina, naisesta tuli yksinhuoltaja ihan yllättäen. Eikä takuulla ollut nähtävissä mitään merkkejä mistään ja kysessä on sen verran tervehenkinen nainen että ei olisi ikinä tehnyt lapsia jos miehestä olisi pilkahtanut jotain väkivaltaisuutta aiemmin. Koskaan ei voi tietää kellä naksahtaa päässä.

Ikää on 30 vuotta,

ei siis mikään lapsonen,

mutta ei vielä tylsä, kyyninen " aikuinenkaan" ; ).



t. Se, jonka ikää ihmettelit

Jos vaikka mies kuolisi tai tulisi avioero, niin mitä vaihtoehtoja sitä olisi kuin vain opetella pärjäämään yksin lasten kanssa?



Ukson kyllä, että yh:na on rankkaa, mutta on siitä muutkin selvinneet niin miksen minäkin?

Mäkin olen ollut suhteessa pettäjän kanssa aikoinaan, eikä hänen petturuutensa kyllä tullut mitenkään yllätyksenä. Tai sanoisinko, kenenkään heistä. Kyllä sen luonteesta pystyi näkemään. Olin silloin nuori ja huoleton, eikä perheen perustaminen ollut mielessä, joten katsoin näiden miesten luonteen heikkouksia läpi sormien, koska olivat hellyttäviä renttuja. Perheen perustaminen tapahtui sitten tarkan harkinnan kautta. Eikä ikääkään ollut tätä ihanaa miestä valittaessa kuin 21 vuotta. Toki olisi voinut käydä toisin, olisin voinut tulla raskaaksi jollekin näistä rentuista ja joutua väistämättä yh:ksi, mutta olisin siitä voinut syyttää vain itseäni. Perhe kannattaa perustaa avoimin silmin, eikä luottaa vaan johonkin intohimoon tai rakkauden tuntemukseen. Pitkässä suhteessa rakkaus aaltoilee. Joskus sitä riittää, joskus ei. Siksi suhteen täytyy perustua myös muille, pysyvämmille arvoille.

Olimme olleet yhdessä rippileiriltä asti. Mieheni sairastui 30 vuotta täytettyään. Otin hänestä eron 3 vuoden taistelun jälkeen. Meillä on kaksi lasta.

En ikinä olisi kuvitellut että mieheni sairastuu, ja muuttuu sairauden myötä niin. Nyt hän on psykiatrisessa sairaalassa aina vähän väliä. On suunnaton ikävä sitä ihanaa, rehellistä, työteliästä miestä joka hän joskus oli.

Vierailija:

Mäkin olen ollut suhteessa pettäjän kanssa aikoinaan, eikä hänen petturuutensa kyllä tullut mitenkään yllätyksenä. Tai sanoisinko, kenenkään heistä. Kyllä sen luonteesta pystyi näkemään. Olin silloin nuori ja huoleton, eikä perheen perustaminen ollut mielessä, joten katsoin näiden miesten luonteen heikkouksia läpi sormien, koska olivat hellyttäviä renttuja. Perheen perustaminen tapahtui sitten tarkan harkinnan kautta. Eikä ikääkään ollut tätä ihanaa miestä valittaessa kuin 21 vuotta. Toki olisi voinut käydä toisin, olisin voinut tulla raskaaksi jollekin näistä rentuista ja joutua väistämättä yh:ksi, mutta olisin siitä voinut syyttää vain itseäni. Perhe kannattaa perustaa avoimin silmin, eikä luottaa vaan johonkin intohimoon tai rakkauden tuntemukseen. Pitkässä suhteessa rakkaus aaltoilee. Joskus sitä riittää, joskus ei. Siksi suhteen täytyy perustua myös muille, pysyvämmille arvoille.

Muistutat niin erästä entistä koulukaveriani, jonka tarinalla on surullinen loppu.



Hän on hyvin uskovainen ja niin oli hänen miehensäkin. He saarnasivat kaikille, että he ovat aina ja ikuisesti yhdessä, heidät on luotu toisilleen. Jumala oikein on näin määrännyt ja mikään ei saa heitä koskaan eroamaan. Ei edes toisen pettäminen, se on sitten se vastamäki. Silloin jo häntä varoittelimme, mutta asia painui kuuroille korville.



Sit tähän " ikuiseen mieheen" iski menovimma, kolmen kympin kriisi. Siinä ei sitten painaneet jumalat, vaimot eikä kolme lastakaan puu pennin vertaa. Vastamäestä ei puhuttakaan, koska mies halusi ehdottomasti eron ja aloittaa elämänsä uudelleen uuden vaimon kanssa.



Tämä koulukaverini joutui mielisairaalaan eikä ole edelleenkään kykenevä huolehimaan edes itsestään. Hän ei selvinnyt yh:nä, paljolti varmasti tuon naivin uskonsa takia, että hänen miehensä EI KOSKAAN jätä häntä eikä varsinkaan, kun jumalakin on heidät tarkoittanut yhteen.



Hän tippui korkealta ja kovaa, liian kovaa. Se siitä uskosta ja avoimesta suhteesta, jossa toista kunnioitetaan ja toiselle kerrotaan kaikki.



Että pidä varasi, ei tarvitse olla pessimisti, mutta ei myöskään kannata tuudittautua vääränlaiseen uskoon!

Vierailija:

* käyn töissä, vien lapset tarhaan julkisilla kulkuneuvoilla. Matka kestää tunnin. Ja sitten toinen tunti työpaikalle julkisilla kulkuneuvoilla. Aamulla herätys klo 5. Kotiin palatessa tehtävä ruokaa, kenties pestävä pyykkiä jne.

* toinen lapsi astmaatikko. Hänen kanssaan useinkin valvottava, koska hoitotasapainoa ei ole löytynyt. Lääkettä annettava 4 tunnin välein, höyrytettävä, nostettava lasta istuvampaan asentoon. Lapsi saattaa oksentaa limaa ja sitten on vaihdettava lakanoita keskellä yötä. Ei ole harvinaista saada nukutuksi vain 2-3 tuntia yössä.

Otan osaa... :( Ystäväni mies ei sairasta skitsofreniaa enkä edes tiedä mikä hänen diagnoosinsa on tarkalleen mutta tutulta kuulostaa. Muutos tapahtui ihan muutamassa viikossa eikä koskaan ole ennalleen tullut. Hirveän surullista lähipiirillekin enkä osaa edes ajatella perheen tuskaa.

Together forever, kaikista asioista puhutaan ja silleen... toisin kävi.

Mies hirtti itsensä ensin, kertoi jäähyväiskirjeessään pettäneensä vuosikaudet. Vaimo sekosi siitä niin, että teki itsemurhan. Heillä ei onneksi ollut lapsia. Uskovaisia olivat... helluntalaisia.

Miksi täytyy olla A) itsetuhoinen B) uskovainen C) itsepetoksessa elävä uskoessaan niin, että elämän loppuun saakka kestävä parisuhde on mahdollista, jos A) valitsee kumppanin oikein (eli juuri niinkuin joku muukin siellä mainitsi, perustaen valintansa ns. kestäville arvoille) B) on miettinyt itse paljon asiaa, ja tullut siihen tulokseen, että ylipäätään haluaa sitoutua yhteen ihmiseen ja siihen omaan ydinperheeseen loppuelämänsä ajaksi C) perustaa ajatuksensa / arvionsa realistiselle pohjalle?



*Raapii päätään ja ihmettelee tätä ihmisten (äitien??) lyhytnäköisyyttä*



Ps. Miksi ihmeessä 30 vuotias on pumpulissa kasvanut, jos uskoo tämän kaiken olevan mahdollista? Voisiko olla, että olen tiedostanut sen mitä elämältä haluan, ja valikoinut elämääni sellaisia ihmisiä, jotka tukevat tätä ominaisuuttani / tahtoani / suuntaani elämässä? Senhän nyt kai pitäisi olla jokaiselle selvää, että on hyvä pitää lähellään ihmisiä, jotka uskovat samoihin arvoihin kuin sinäkin - eikö? Miksi te itse haluatte samaistua luusereihin? Miettikääpä sitä hetki.

nyt tiedän että parjäisin, onneksi ei kuitenkaan tarvitse pärjätä. Arki sujuu yksinkin kun on pakko.



-äiti päivät töissä ja illat kotona lasten kanssa, isi joko töissä tai taloa rakentamassa, yöllä käy kotona nukkumassa-

kerrottakoon vielä vanhempienikin tarina. Isäni oli vielä 80-luvun lopulla menestyvä mies: johtavassa asemassa hyvässä firmassa, kaunis vaimo, 3 tervettä teini-ikäistä lasta joilla ihana lapsuus, iso omakotitalo, matkustelua ja urheilua harrastuksena. Tuli lama, firma konkurssiin, työttömyys, talous romahti koska taloa ei saatu laman keskellä myytyä ja viina alkoi maistumaan entisen kohtuukäyttäjän suussa liiankin hyvälle. Ensin vain kotioloissa, sitten lähibaarissa. Lopulta hän löysi " harrastuksensa" parista myös uuden naisen, jonka kanssa edelleen jatkavat juomista pienessä vuokra-asunnossaan. Äidistäni tuli katkeroitunut yh ja meidän lapsuus loppui. Elämä ottaa ja antaa, älä kietoudu pumpuliin!