Eikö rauhoittavia lääkkeitä saa enää mistään?
Ei, en ole narkkari, väärinkäyttäjä tms.
Olen käyttänyt koko aikuisikäni Opamox 15mg lääkettä tarvittaessa annoksella puolikas/kokonainen tabletti tarvittaessa.
Käytännössä lääkettä menee max.1 tabletti viikossa, eikä käyttömäärät ole koskaan nousseet.
En pystyisi osallistumaan tiettyihin työelämässä pakollisiin kokouksiin ilman lääkettä. Kärsin inhottavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja siihen liittyvästä paniikin tunteesta.
Olen kokeillut kaikki mahdolliset lääkitykset, terapiat ja hypnoosit, enkä ole niistä mainittavaa apua saanut. Ainoastaan Opamox pitää minut jotenkin henkisesti ja fyysisesti kasassa kammoamissani kokoustilanteissa. Ei sekään toki 100 prosenttisesti auta, mutta jollakin lailla selviän tilanteista pyörtymättä tai pakenematta paikalta.
Tähän asti olen saanut uusittua reseptini työterveydessä, mutta kiitos työnantajani säästösyistä heikentyneen työterveyssopimuksen, en saa reseptiä enää uusittua.
Julkiselta puolelta on ihan turha yrittääkään. Kaikki rauhoittavia lääkkeitä tarvitsevat ovat heidän silmissään narkkareita ja väärinkäyttäjiä. Tyrkyttävät vain Sitalopramia tai muuta vastaavaa, josta ei saa mitään hyötyä, pelkästään inhottavia sivuvaikutuksia.
Aloin varaamaan aikaa yksityiseltä psykiatrilta ja hämmästykseni oli suuri. Kaikilla lukee kuvauksessa suurinpiirtein näin "En kirjoita, enkä uusi rauhoittavia lääkkeitä"
Kuka niitä reseptejä sitten enää uusii tai kirjoittaa, jos ei edes yksityiset psykiatrit?
Pitääkö tässä ottaa lopputili töistä, koska ei voi enää osallistua pakollisiin kokouksiin ja se tekee töissä käymisen mahdottomaksi.
Olen 56 vuotias ja vielä pitäisi lähes 10 vuotta pystyä töitä tekemään, mutta eipä taida onnistua.
Kertokaapa omista kokemuksistanne.
PS. Mitään moralisointia en kaipaa, koska kukaan joka ei ole tällaisista vaivoista kärsinyt ei pysty käsittämään miltä tämän kanssa eläminen tuntuu. Älkääkä myöskään kertoko kuinka joku luontaistuote/liikunta siihen auttaa. Uskokaa pois, että kaikki mahdollinen on vuosikymmenten saatossa tullut kokeiltua.
Kommentit (337)
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ap:ta lohduta mutta itse kokeilin onneani ja sain reseptin aikoinaan netistä luetuilla oireilla. Hyvin ovat uusineet vuodesta toiseen. Nytkin 12 avaamatonta purkkia kaapissa ja olen kavereille antanut purkkeja krapulalääkkeeksi.
Provotutkani hälyttää...
Vierailija kirjoitti:
Täällä on monia älyltään keskenkasvuisia kommentoijia, jotka ovat todennäköisesti kaikki pojankloppeja, tai peräkammarin aikamiespoikia, joilla ei ole oikeasta elämästä mitään hajua.
Teidän logiikallanne siis yksikin saunakalja viikossa tekee juopon. Vesi vanhin voitehista, vai kuinka?
Pahan ripulin iskiessäkin todennäköisesti ohjeistaisitte vain pidättelemään. Se kasvattaa luonnetta, eikö vaan?
Ootko älyllisesti jälkeenjäänyt?

Trolleja. Jätä huomiotta.
Ap:n käyttämä määrä ja perustelu on ihan asiallista. Kyllä meidän terveysaseman lääkärit noilla perusteilla kirjoittavat reseptin. Edellyttää kiireetöntä vastaanottoaikaa ja tilanteen kartoittamista. Kun reseptin saa niin kyllä se uusitaan jatkossakin esim.Kannan kautta. Jatkossa voi lääkäri pyytää uusintakäyntiä vuoden/parin välein.
Yritä nyt vielä kuitenkin saada aika omalle terveysasemalle. Voit pyytää vastaanottoaikaa esim.koska haluat keskustella lääkitysasioista-perusteella.
Pitää vain löytää oikea lääkäri joka ymmärtää potilasta. Valitettavasti ulkonäön perusteella niitäkin määrätään. Ei ahdistukseen edes ole mitään muuta täsmälääkettä kuin bentsot.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä amfetamiini pärähtää, kun ottaa kunnon vedot ja on kunnollista. Suosittelen vetämään hihaan, niin taatusti pärähtää.
Oliko tämä keskustelu tuollaisesta käytöstä?
No ihan normaali käytäntö on edelleen uusia reseptejä esim. ahdistuneelle harvakseltaan ja tarvittaessa otettavaksi lääkkeeksi. Päivittäiseen ja jatkuvaan käyttöön näitä ei suositella eikä myöskään ahdistuspotilaille ainoaksi lääkkeeksi, joten sellaisia reseptejä ei varmaan yhtä hanakasti aleta jatkuvasti uusia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta nyt ensin kofeiini, sokeri, nikotiini ja alkoholi + käy päivittäin lenkillä, tämä jo poistaa 90% ahdistuksesta.
Hyviä keinoja kyllä hoitaa itseään. Mutta jos on taipumusta paniikkikohtauksiin, niitä saattaa terveestä elämästä huolimattakin tulla. Jokainen paniikkikohtaus kuormittaa terveydenhuoltoa. Asiakas pitää raahata päivystykseen, jossa hänelle sitten annetaan rauhoittava lääke, jonka hän olisi voinut ottaa itse kotonakin ja koko päivystysrumba olisi vältetty.
Ei kai kukaan pelkän paniikkikohtauksen takia mene päivystykseen?
Tämä, sama kuin menisit hikan tai närästyksen takia päivystykseen 🤣
Vierailija kirjoitti:
Koska ei haluta myötävaikuttaa päihdeongelman kehittymiseen.
Hoito aiheuttaa päihdeongelman? Se menee toisin päin. Hoito suojaa päihdeongelmalta. Lääkitys on hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Pitää vain löytää oikea lääkäri joka ymmärtää potilasta. Valitettavasti ulkonäön perusteella niitäkin määrätään. Ei ahdistukseen edes ole mitään muuta täsmälääkettä kuin bentsot.
No tää. Kerran menin itkuisena päivystykseen ahdistuksen takia, joka ei pysynyt kurissa. Ei ollut ihan eka kerta myöskään. Minut vastaanotti lääkäri, joka kertoi olevansa keikkaa heittämässä, ja muisti tavanneensa minut edellisvuonna samasta syystä. Hän kirjoitti Diapam-reseptin, saatesanoilla "mun tehtävä lääkärinä on auttaa sua parhaani mukaan". Teoriassa ei olisi saanut kirjoittaa rauhoittavia. Se yksi purkki kesti minulla kolmisen vuotta.
Terveyskeskuslääkäri on uusinut jo kymmeniä vuosia. 100 tablettia kestää lähes vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää vain löytää oikea lääkäri joka ymmärtää potilasta. Valitettavasti ulkonäön perusteella niitäkin määrätään. Ei ahdistukseen edes ole mitään muuta täsmälääkettä kuin bentsot.
No tää. Kerran menin itkuisena päivystykseen ahdistuksen takia, joka ei pysynyt kurissa. Ei ollut ihan eka kerta myöskään. Minut vastaanotti lääkäri, joka kertoi olevansa keikkaa heittämässä, ja muisti tavanneensa minut edellisvuonna samasta syystä. Hän kirjoitti Diapam-reseptin, saatesanoilla "mun tehtävä lääkärinä on auttaa sua parhaani mukaan". Teoriassa ei olisi saanut kirjoittaa rauhoittavia. Se yksi purkki kesti minulla kolmisen vuotta.
Olen kuullut paljon vastaavia tarinoita. Jos yksi purkki kestää vuosikaudet niin mitä ihmeen väärinkäyttöä se nyt muka on? Juuri tuota käyttötarkoitusta vartenhan sitä lääkettä on alunperin alettu valmistamaan! Toleranssin nousua varten niitä pitäisi napsia päivittäin.
Mammoille ei määrätä koska lääkärit tietävät että ne menevät siihen ahdistukseen kun salkkareissa homoparilla on ollut keskenään suukopua.
Lihaville huolimattoman habituksen omaavalle mammalle jonka joka toinen käynti on itsediagnosoidun sairauden hoito, en määräisi edes sitä Ataraxia.
Jos ei jaksa, saa aikaiseksi, vaan pysty tavalliseen elämään, pari käyntiä psyk. sh:n luona elämäntilanteen kartoittamiseksi ja jatko sen mukaisesti.
Kokeillaan ssri-lääkettä, ehkä escitalopram tai vastaava, tarv. lähete psyk. polille. Bentsot ei vaihtoehto ennenkuin muut vaihtoehdot on kokeiltu, heikon itsekontrollin takia riippuvuusriski liian suuri.
Näin se vaan menee.
Nuo riippuvuusriskit on aivan tyhjästä keksittyjä tekosyitä kun puuttuu osaaminen tai on henkilökohtainen agenda. Tätä samaa lorua on osittain muissakin huumelääkkeissä ja tutkimukset osoittavat että riskit ovat erittäin liioiteltuja.
Hiukan asian sivusta mutta............... Tässä keväällä lähete ylä- ja alatähystykseen, aikataulusaatteen mukaan haluttessa saa rauhoittavan lääkityksen mutta toimenpiteen jälkeen ei voi itse ajaa autoa.
Menin toimenpidepaikkaan mutta minulle ei tarjottu sitä lääkitystä. En kysynyt lääkityksen perään koska menin paikalle autolla ajaen mutta heräsi kysymys olikohan tässäkin jokin tarkoitus olla antamatta tuo rauhoittava lääkitys? Siis ei tarjota jos ei potilas ota asiaa puheeksi?
Ahdistukseni "parani" bentsoilla. Vuosia vietin kotona. Terapiaa kokeiltiin, kaikki masennuslääkkeet käytiin läpi, mutta mikään ei auttanut. Lopulta joku ulkomaalainen lääkäri uskalsi kirjoittaa miedon bentsoreseptin. Sen avulla pääsin viimein ulos asunnostani. Ahdistus helpottui, kun tiesin, että tarpeen vaatiessa minulla on siihen hoitokeino. Bentsoja ei tarvinnut päivittäin vetää. Pelkkä tieto niiden olemassa olosta rauhoitti mieltä.
Nykyään moni nuori tekee itsemurhan. Joskus mietin olisiko jonkun ihmishengen voinut pelastaa, jos bentso-kuri ei olisi näin tiukka.
Itselläni masennuslääkkeet aiheuttivat itsetuhoisuutta ja apaattista oloa. Ongelmani ei edes missään vaiheessa ollut masennus vaan sosiaalisten tilanteiden pelko.
Vierailija kirjoitti:
Hiukan asian sivusta mutta............... Tässä keväällä lähete ylä- ja alatähystykseen, aikataulusaatteen mukaan haluttessa saa rauhoittavan lääkityksen mutta toimenpiteen jälkeen ei voi itse ajaa autoa.
Menin toimenpidepaikkaan mutta minulle ei tarjottu sitä lääkitystä. En kysynyt lääkityksen perään koska menin paikalle autolla ajaen mutta heräsi kysymys olikohan tässäkin jokin tarkoitus olla antamatta tuo rauhoittava lääkitys? Siis ei tarjota jos ei potilas ota asiaa puheeksi?
Ei se mikään ravintola ole. Et saa mitään.
Mene yksityiselle.
Marssit työterveyteen ja kerrot juuri tämän:
En pystyisi osallistumaan tiettyihin työelämässä pakollisiin kokouksiin ilman lääkettä. Kärsin inhottavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja siihen liittyvästä paniikin tunteesta.
Sanot, että työkykysi heikkenee olennaisesti ilman tätä lääkettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta nyt ensin kofeiini, sokeri, nikotiini ja alkoholi + käy päivittäin lenkillä, tämä jo poistaa 90% ahdistuksesta.
Hyviä keinoja kyllä hoitaa itseään. Mutta jos on taipumusta paniikkikohtauksiin, niitä saattaa terveestä elämästä huolimattakin tulla. Jokainen paniikkikohtaus kuormittaa terveydenhuoltoa. Asiakas pitää raahata päivystykseen, jossa hänelle sitten annetaan rauhoittava lääke, jonka hän olisi voinut ottaa itse kotonakin ja koko päivystysrumba olisi vältetty.
Ei kai kukaan pelkän paniikkikohtauksen takia mene päivystykseen?
Tämä, sama kuin menisit hikan tai närästyksen takia päivystykseen 🤣
Päivystykseen mennään monesti vaikka sydänoireiden takia. Päivystyksessä voi selvitä, ettei potilaalla ole mitään vikaa sydämessä vaan paniikkikohtaus päällä.
Paniikkikohtaus ei ole mikään pieni ahdistuskohtaus. Itseltäni on esimerkiksi mennyt taju. Ja tajuton ihminen raahataan aina päivystykseen, kuten pitääkin.
Maksat itse yksityisen psykiatrin.