En jaksa enää passata ja mies syyllistää
Nyt olen tunnut siihen pisteeseen, etten enää kertakaikkiaan jaksa passata aikuisia ihmisiä. Mä olen luonteeltani kiltti ja auttavainen, mutta nyt kun on tullut 50v mittariin en enää jaksa. Me eletään uusperheessä, missä on miehen kaksi täysi-ikäistä nuorta ja mun teini. Miehen aikuisten lasten pyykkien pesu on alkanut ärsyttää ihan kamalasti. Mun mielestä heidän olisi aika opetella ja osallistua pyykinpesuun.
Tai vaihtoehtoisesti mun mielestä isän tulisi pestä nuorten pyykit itse, jos haluaa tämän palvelun tarjota. Itse olen pessyt omat vaatteeni lukiolaisesta lähtien ja näin teki myös oma esikoiseni, joka ei enää asu kotona.
Olen tästä asiasta sanonut vuosia, mutta aina homma kaatuu mulle tai asiasta tulee kamala riita. Pyykit vaan kasaantuu ja kun alan niitä pestä huomaan olevani tosi katkera.
Mies kertoi myös kutsuneensa ystäväpariskunnan viettämään iltaa meille. Mä kysyin eikö voitaisi mennä mielummin ravintolaan, koska haluaisin myös itse nauttia illasta enkä emännöidä.
Näin ettei tämä ollut miehestä hyvä idea, hän haluisi kutsua ystävät myös yöksi kylään. Hän ei tajua, mikä määrä työtä jää mun harteille, vaikka hän grillaisi ruuan ja ostaisi juomat. Mua väsyttää pelkkä ajatus lakanoiden pesemisestä, aamiaisen teosta jne. Mä en oikeastaan enää nauti nykyään vieraista. Ainakaan sellaisista, jotka on kauan ja tarvii paljon passausta.
Ongelma on siis se, että mies syyllistää mua tosi paljon, kun asetan rajoja. Tyyliin olet outo, vieraiden kutsuminen kotiin on normaalia ja kohta mulla ei ole enää kavereita, jos ei kutsuta vieraita. Pyykin pesuun on myös miljoona syytä, tyyliin ei ole käytännöllistä et jokainen pesee omat pyykkinsä tai että se on on niin helppo homma, kunhan pistää koneen käyntiin
Totuus on vaan yksinkertaisesti se, että olen väsynyt. En jaksa passata vastoin omaa tahtoani. Olisi eri asia, jos itse tarjoutuisin pyykkäämään kaikkien ( myös nuorten aikuisten) pyykit tai itse kutsuisin yövieraita kotiin. Olen alkanut tavata omia ystäviä taidenäyttelyissä tai kahviloissa, ettei kenenkään tarvitse passata, jos ei itse niin halua.
Onko mulla kohtalotovereita vai pitääkö mun vaan passata vaikka en millään jaksaisi?
Kommentit (369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisiin maalaisakkoihin uppoaa paskimmatkin trollit.
#naiset#typeryys
Sanoo mies, jonka luona ei käy ikinä vieraita ja joka ei ole ikinä asunut kenenkään kanssa.
Väittää yksinäinen katkera vanhapiika kaukana maaseudulla.
Olen perheellinen, joten tiedän kyllä, miten paljon lisätyötä yövieraista tulee. Jokainen vieras voi tuoda tullessaan omat lakanat ja pedata sänkynsä sekä laittaa kaiken aamulla paikoilleen.
Yövieraat on niin teiniä. Hih hih, kun on hauskaa hihitellä joillekin lapsuudentarinoille kitaten hanaviiniä.
Ap, on oikeassa. Ravintolaan syömään, jonka jälkeen jokainen menee kotiinsa tai hotelliin.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi missä päin vieraita nykyään tulee yökylään? Muuta kuin harvoin esim jouluna.
#trolli
Etenkään keski-ikäiset joita ap esittää.
Vierailija kirjoitti:
Kovin moneen on kalikka kalahtanut. Taitaa pelottaa kovasti, että jatkossa joutuukin itse tekemään jotain.
Jos et ole nyrkin ja hellan välissä kotiarestissa et tee mitään?
Naisten logiikka: ei hätää vaikka tämä ei ole totta kun se meidän mielestä ON TOTTA niin monesti 🤦🏻
Lopeta passaaminen. Ero ei ole huono vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Kovin moneen on kalikka kalahtanut. Taitaa pelottaa kovasti, että jatkossa joutuukin itse tekemään jotain.
Totta hitossa kalahdan. Se on käsittämätöntä että tällä vuosikymmenellä on vielä naisia jotka mahdollistavat tuollaista käytöstä perheeltään.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä ole mitään järkeä että jokainen pesee pyykkinsä erikseen.
Ei, mutta pyykkivuoroja voi kyllä jakaa. Tosin itse en tajua, mikä pyykinpesussa on raskasta. N 56.
Jos nyt satunnaisesti käy vieraita, niin onko tuo nyt lopulta iso vaiva laittaa pedit.
Enpä ikimaailmassa kehtaisi pyytää vieraita tuomaan omat lakanat, tekemään omat petinsä, tuomaan omat ruuat jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin moneen on kalikka kalahtanut. Taitaa pelottaa kovasti, että jatkossa joutuukin itse tekemään jotain.
Totta hitossa kalahdan. Se on käsittämätöntä että tällä vuosikymmenellä on vielä naisia jotka mahdollistavat tuollaista käytöstä perheeltään.
Heitä on ihan liikaa. Ja lapset oppii esimerkistä.
Vierailija kirjoitti:
Naisten logiikka: ei hätää vaikka tämä ei ole totta kun se meidän mielestä ON TOTTA niin monesti 🤦🏻
Tämä sinun ajatuksesi on vähän sama kuin joku kirjoittaisi, että ei nyt tiedä, lähteäkö pyöräilemään vai mennä takapihalle aurinkoon. Trolli!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä ole mitään järkeä että jokainen pesee pyykkinsä erikseen.
Ei, mutta pyykkivuoroja voi kyllä jakaa. Tosin itse en tajua, mikä pyykinpesussa on raskasta. N 56.
Jos nyt satunnaisesti käy vieraita, niin onko tuo nyt lopulta iso vaiva laittaa pedit.
Jep. Kaksi kertaa vuodessa yövieraita yhden yön = HIRVEÄ PESUPASSAAMISTAAKKA JA LAKANOIDEN PASSAAMINEN😭
Pyykinpesun rasittavuudesta valittaminen yllättää aina. Ymmärtäisin jos oltaisiin ajassa sata vuotta taaksepäin. Ehkä siinä rasittaa enemmän joku periaate kuin se "peseminen"?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne käytä vaatteita myös, jotka pestään siinä samassa koneellisessa. Mä asun yksin ja pesen vain täysiä koneellisia pyykkiä, joten myös yhteistaloudessa yksi ihminen voi hyvin pestä omat käyttämänsä tekstiilit täysinä koneellisina.
Toki voi pestä kaikkien pyykit yhdessäkin sitten, kun kaikki talouden jäsenet ovat valmiita tekemään sen omalla vuorollaan. ;)
Peset vaatteet ja lakanat samassa lämpötilassa? Aha. Jotkut meistä haluaa pestä lakanat sellaisessa lämmössä jossa ne oikeasti puhdistuu, vaatteita yleensä ei voi laittaa niin kuumaan.
Joo, mun pyykkikorista löytyy aina muutama vaate, jonka voi pestä 60 asteessa. Myöskään lakanoitani ei merkin mukaan suositella pestäväksi sen kuumemmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä ole mitään järkeä että jokainen pesee pyykkinsä erikseen.
Ei, mutta pyykkivuoroja voi kyllä jakaa. Tosin itse en tajua, mikä pyykinpesussa on raskasta. N 56.
Jos nyt satunnaisesti käy vieraita, niin onko tuo nyt lopulta iso vaiva laittaa pedit.
Ehkä alkaisit tajuta, mikä kotitöissä on raskasta, jos neljä ihmistä olettaisi sinun yksin olevan vastuussa niistä?
Vierailija kirjoitti:
Naisten logiikka: ei hätää vaikka tämä ei ole totta kun se meidän mielestä ON TOTTA niin monesti 🤦🏻
Kuka sut nimitti koko maailman todellisuuden tunnistuspäälliköksi?
Eli kirjoitit itse tuon aloituksen ja nyt viihdytät itseäsi trollaamalla?
Onneksi asun yksin. 😊😃En jaksaisi tuollaista elämää, enkä todellakaan suostuisi elämään tuollaiseen p*skaa!!! 😄
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi missä päin vieraita nykyään tulee yökylään? Muuta kuin harvoin esim jouluna.
#trolli
Esimerkiksi aikuiset lapset käyvät kylässä muutenkin kuin kerran vuoteen jouluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä ole mitään järkeä että jokainen pesee pyykkinsä erikseen.
Ei, mutta pyykkivuoroja voi kyllä jakaa. Tosin itse en tajua, mikä pyykinpesussa on raskasta. N 56.
Jos nyt satunnaisesti käy vieraita, niin onko tuo nyt lopulta iso vaiva laittaa pedit.
Rintarinnan kumpikin omia vahvuuksia käyttäen. Minä en pese pyykkiä, mies pesee. Minä en käy kaupassa, mies käy, jne. Kun on selkeät roolit ei tarvitse riidellä.
Kovin moneen on kalikka kalahtanut. Taitaa pelottaa kovasti, että jatkossa joutuukin itse tekemään jotain.