Onko muilla ollut huonoja psykoterapiakokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Tähän pinoon ei varmaan pitäisi kirjoittaa tästä, mutta kyllä mun terapiakokemus on hyvä. Valmista ei tullut viidellä eikä viidelläkymmenelläkään tapaamisella, mutta olen ihan merkittävästi oppinut suuntaamaan ajatuksiani hedelmällisempään suuntaan enkä enää ole ajatusteni uhri. Työstä olen (ihan terapeutinkin mukaan) tehnyt tietysti suurimman osan itse, mutta kyllä minun psykologitaustaisella kognitiivista suuntausta edustaneella kokeneella terapeutilla oli oma, tärkeä osansa myös. Toki panostin jo terapeuttia valitessa siihen, että taustakoulutus, suuntaus ja se, mitä terapeutti kertoi työskentelystään, vaikuttivat minulle sopivilta ja löysinkin ihan helmen tyypin, joka ei kallistellut päätään, huokaillut eikä lässyttänyt. Meillä osui kemiat tosi hyvin yhteen sillä lailla, että työskentely oli tehokasta ja olen sitä mieltä, että ne terapeutti oli ehdottomasti hintansa väärti.

On tosi harmillista, että kenttä on niin kirj

Noita myönteisiä juttuja terapiasta onkin ollut media täynnä vuosikaudet. Mutta huonoista puolista ei ole juurikaan puhuttu.

Terapian asiakkailta kysyminen on asiantuntijoiden mukaan ainoa luotettava tapa mitata niiden onnistumista:

Kymmenettuhannet suomalaiset käyvät terapiassa, mutta tehoaako se? Terapiamittarin kehittäjä luottaa asiakkaisiin

Maailman käytetyimmän terapiamittarin kehittäjä uskoo, että ainoa tapa tutkia terapian tehoa on kysyä kokemuksia tarpeeksi monelta.

Asiakkailta kysyminen on Evansista ainoa mahdollinen kestävä tapa terapian tehoa.

Muu olisi asiakkaiden ohi puhumista.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000009461022.html

Veikkaan, että suurin terapeuttien keskuudessa elävä harha on, että masennus aina johtuu jostain lapsuuden tapahtumasta. Sitä sitten kaivellaan kuin innostunut mielen arkeologi. Vaikka mieli välillä on kuin sumea suo, jolta täytyy vain joskus päättää lähteä etenemään, ymmärtämättä syytä siellä olemiseen. Muuten siihen silmäkkeeseen voi jäädä polkemaan ikuisiksi ajoiksi. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka monessa tapauksessa terapeutti on sitä mieltä, että terapiaa kannattaa vielä jatkaa, vaikka se ei selvästikään hyödytä asiakkaan mielialaa?

Tein aikanaan 1980-luvun alkupuolella pro gradu -tutkielman terapian vaikuttavuuden tutkimuksesta niin meillä kuin maailmallakin. Silloin koko ajatus tuntui monista oudolta: niin hienovaraista ja monisyistä asiaa kuin terapiassa tapahtuva vuorovaikutus ei joidenkin toimijoiden mukaan voinut mitata. Tuli esiin myös näkemys, ettei sitä edes saisi mitata. Itse olin sitä mieltä, että minkä tahansa julkisilla varoilla tuetun toiminnan tuloksellisuutta tulisi seurata, mistä syystä kyseisen opinnäyteaiheen valitsin.



Tilanne näyttää niistä ajoista muuttuneen siltä osin, että vaikuttavuuden seurannalle nähdään tarvetta. Menetelmät sen sijaan näyttävät edelleen olevan hakusessa ja yksipuolisia.



Kaipaan keskustelua myös siitä, onko se puheenpölinähoito kaikissa tapauksissa oikea hoitomuoto laisinkaan. Meillä keskustelu yleensä jumiutuu siihen, että psykoterapiaan ja ylipäätään keskustelupohjaiseen hoitoon ammattiauttajille on vaikea päästä. Mutta entä kun pääsee ja keskusteluhoidot eri muodoissa jatkuvat vuosia, jopa vuosikymmeniä ilman että ne oireet, joiden vuoksi on alunperin hoitoon hakeuduttu, muuttuvat mitenkään? Toki monien oireiden kanssa voi elää ja yksi keskusteluhoidon tavoite on saada asiakas ymmärtämään ja hyväksymään se. Mutta miten moni hyötyisi enemmän toiminnallisemmasta tuesta ihan alkaen siitä, että terapeutti auttaisi /tukisi arjen käytännön asioissa? Myös taideterapian, psykodraaman ja kirjallisuusterapian keinojen käyttö on vähäistä.

"Noita myönteisiä juttuja terapiasta onkin ollut media täynnä vuosikaudet. Mutta huonoista puolista ei ole juurikaan puhuttu."

Just muuten muistin aivan järjettömän mulkun psykologin ajalta ennen terapiaa. Kyllä mä hänestä oonkin puhunut paljon, mutta näköjään sitä jotain unohtaakin (myös julkisen puolen palvelut asian tiimoilta oli ihan todella surkeat täällä meidän kaupungissa). Mut siis se, mikä mulle toi tuon mulkun psykologin mieleen oli se, että on jännä, kuinka vähän tukea siinä vaiheessa saa, kun terapeuttia valitaan, vaikka se olisi se kaikkein paras hetki vaikuttaa terapian onnistumiseen. Lisäksi terapian alkamisen jälkeen mut ainakin heivattiin suorilta omilleni tuolta julkiselta puolelta, vaikka oikeastihan sitä terapiasta saatua hyötyä pitäisi seurata. Jonkinlaisia kontrollikäyntejä pitäisi kyllä olla alkuun, että voidaan todeta, että on löydetty oikea terapeutti.

Toki mullakin oli alkuun sellainen olo, että käyn jauhamassa samoista asioista kerran viikossa eikä mitään edistystä tapahdu, mut jännästi se siitä sit lähti kuitenkin etenemään. Mut vaikka kuukauden ja puolen vuoden kohdalla voisi ihan hyvin olla joku kolmannen tahon kontrolli sen tiimoilta, onko terapia asiallista.

Terapia voi olla haitallista. Varjopuolta ei kuitenkaan tarkkaan tunneta, koska haittojen tutkiminen on jäänyt sivurooliin. Eri tutkimuksissa psykoterapia on aiheuttanut haittavaikutuksia 3-15 prosentille hoidetuista.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että suurin terapeuttien keskuudessa elävä harha on, että masennus aina johtuu jostain lapsuuden tapahtumasta. Sitä sitten kaivellaan kuin innostunut mielen arkeologi. Vaikka mieli välillä on kuin sumea suo, jolta täytyy vain joskus päättää lähteä etenemään, ymmärtämättä syytä siellä olemiseen. Muuten siihen silmäkkeeseen voi jäädä polkemaan ikuisiksi ajoiksi. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka monessa tapauksessa terapeutti on sitä mieltä, että terapiaa kannattaa vielä jatkaa, vaikka se ei selvästikään hyödytä asiakkaan mielialaa?

En edes ole terapeutti enkä ajattele noin, ymmärrän sen, että lapsuudella on suuri rooli ja se auttaa ymmärtämään sitä omaa tilannetta, sekä näin ollen helpottamaan etenemistä kun ymmärtää mistä tämä kaikki on peräisin. Kaikki elämässä pitäisi mielestäni sitoa ymmärryksen ympärille. En myöskään pysty millään meriiteillä sanomaan, että enemmistö terapeuteista ajattelisi noin, ei ole minun tehtäväni arvostella tätä asiaa varsinkin kun en näistä oikeasti mitään tiedä, syyttely ainakin viimeinen asia mitä haluan tehdä.

Itse nuorempana esimerkiksi syytin itseäni siitä, että olen todella introvertti ja, että jokaikinen kiusallinen hiljaisuus on täysin minun omaa syytäni. Psykologiaa opiskelemalla pääsin vasta vuosien jälkeen siihen lopputulokseen, että dialogi tarvitsee aina kaksi ihmistä niin on todella irrationaalista vierittää syyt ainoastaan yhden ihmisen niskaan. Tämä tieto auttoi minua antamaan itselleni anteeksi ja myös hyväksymään sen, että minussa oli myös vikaa ja olin kiusallinen. Sitä lähdin kehittämään ja nyt elän onnelisinta elämääni.

Ja tuo äskeinen on myös käsitykseni terapiasta, autetaan ymmärtämään elämää ja toimitaan sen mukaan, ei anneta mitään statementteja, että tilanne on nyt näin ja sinä uskot minua.

Onko terapian tehosta minkäänlaista tieteellistä näyttöä? Taitaa olla huuhaata.

Ihan tyypillistä, ettei terapeutti pysty yhtään katsomaan peiliin. Terapian ympärillä pyörii joku ihme kultti, jossa terapeutteja pidetään puolijumalina ja syytetään potilaita siitä jos eivät parane. Jos olo kohenee = terapeutin ansiota. Jos olo huononee = kuuluu terapiaan, ei ole terapeutin syytä. Jos potilas tekee itsemurhan = ei ollut terapialla autettavissa. Jos potilas paranee=ainoastaan psykoterapia auttoi. Jos potilas on ihan samassa tilanteessa vuosien terapian jälkeen=terapia on estänyt olon heikentymisen jne jne

Pakko todeta näin välihuomiona, että tätä keskustelua lukiessa huomaa, että ihmisiltä menee kyllä näköjään todella helposti sekaisin psykoterapeutit vrs. psyk. sairaanhoitajat tai muut lyhytterapeutit. Eiväthän he millään lailla ole samalla viivalla. Psyk. sh on voinut opiskella muutaman hassun opintopisteen verran amk-tutkinnossaan mielenterveyteen liittyviä asioita, psykoterapeutit ovat opiskelleet yliopistossa 3,5-4 vuotta pelkästään psykoterapiaa ja taustalla on tätä ennen myös korkeakoulututkinto ja mielenterveystyön kokemusta. 

Vierailija kirjoitti:

Pakko todeta näin välihuomiona, että tätä keskustelua lukiessa huomaa, että ihmisiltä menee kyllä näköjään todella helposti sekaisin psykoterapeutit vrs. psyk. sairaanhoitajat tai muut lyhytterapeutit. Eiväthän he millään lailla ole samalla viivalla. Psyk. sh on voinut opiskella muutaman hassun opintopisteen verran amk-tutkinnossaan mielenterveyteen liittyviä asioita, psykoterapeutit ovat opiskelleet yliopistossa 3,5-4 vuotta pelkästään psykoterapiaa ja taustalla on tätä ennen myös korkeakoulututkinto ja mielenterveystyön kokemusta. 

Jep olen tehnyt saman huomion ja vaikea täältä tekstin seasta ottaa selvää mistä edes on kyse. Suomen puhekielessä kun puhutaan terapiasta niin voidaan tarkoittaa jopa jotain lifestyle valmentajan kanssa keskustelua kun oikeasti terapia on nimenomaan psykoterapeutin kanssa keskustelua joka on maksanut 50 000 euroa siitä, että saa edes opiskella kyseistä ammattia. Psykologi, psykiatri, psykoterapeutti, kaikki eri ammatteja.

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä, ettei terapeutti pysty yhtään katsomaan peiliin. Terapian ympärillä pyörii joku ihme kultti, jossa terapeutteja pidetään puolijumalina ja syytetään potilaita siitä jos eivät parane. Jos olo kohenee = terapeutin ansiota. Jos olo huononee = kuuluu terapiaan, ei ole terapeutin syytä. Jos potilas tekee itsemurhan = ei ollut terapialla autettavissa. Jos potilas paranee=ainoastaan psykoterapia auttoi. Jos potilas on ihan samassa tilanteessa vuosien terapian jälkeen=terapia on estänyt olon heikentymisen jne jne

Red flag, että samat perustelut kuin kaiken maailman humpuukihoidoissa. Jos ei tehoa/toimi, vika on aina potilasssa joka ei vaan uskonut/yrittänyt/tahtonut riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Pakko todeta näin välihuomiona, että tätä keskustelua lukiessa huomaa, että ihmisiltä menee kyllä näköjään todella helposti sekaisin psykoterapeutit vrs. psyk. sairaanhoitajat tai muut lyhytterapeutit. Eiväthän he millään lailla ole samalla viivalla. Psyk. sh on voinut opiskella muutaman hassun opintopisteen verran amk-tutkinnossaan mielenterveyteen liittyviä asioita, psykoterapeutit ovat opiskelleet yliopistossa 3,5-4 vuotta pelkästään psykoterapiaa ja taustalla on tätä ennen myös korkeakoulututkinto ja mielenterveystyön kokemusta.

Useimmilla psykoterapeuteilla taustatutkinto on se psyk. sairaanhoitajan tutkinto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko todeta näin välihuomiona, että tätä keskustelua lukiessa huomaa, että ihmisiltä menee kyllä näköjään todella helposti sekaisin psykoterapeutit vrs. psyk. sairaanhoitajat tai muut lyhytterapeutit. Eiväthän he millään lailla ole samalla viivalla. Psyk. sh on voinut opiskella muutaman hassun opintopisteen verran amk-tutkinnossaan mielenterveyteen liittyviä asioita, psykoterapeutit ovat opiskelleet yliopistossa 3,5-4 vuotta pelkästään psykoterapiaa ja taustalla on tätä ennen myös korkeakoulututkinto ja mielenterveystyön kokemusta. 

Jep olen tehnyt saman huomion ja vaikea täältä tekstin seasta ottaa selvää mistä edes on kyse. Suomen puhekielessä kun puhutaan terapiasta niin voidaan tarkoittaa jopa jotain lifestyle valmentajan kanssa keskustelua kun oikeasti terapia on nimenomaan psykoterapeutin kanssa keskustelua joka on maksanut 50 000 euroa siitä, että saa edes opisk

Useimmilla psykoterapeuteilla taustatutkinto on se psyk. sairaanhoitajan tutkinto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä, ettei terapeutti pysty yhtään katsomaan peiliin. Terapian ympärillä pyörii joku ihme kultti, jossa terapeutteja pidetään puolijumalina ja syytetään potilaita siitä jos eivät parane. Jos olo kohenee = terapeutin ansiota. Jos olo huononee = kuuluu terapiaan, ei ole terapeutin syytä. Jos potilas tekee itsemurhan = ei ollut terapialla autettavissa. Jos potilas paranee=ainoastaan psykoterapia auttoi. Jos potilas on ihan samassa tilanteessa vuosien terapian jälkeen=terapia on estänyt olon heikentymisen jne jne

Red flag, että samat perustelut kuin kaiken maailman humpuukihoidoissa. Jos ei tehoa/toimi, vika on aina potilasssa joka ei vaan uskonut/yrittänyt/tahtonut riittävästi.

Hörhöhoidoissa saa vielä kuulla, että on niin paljon paskaa karmaa taustalla, ettei hoito moista shittiä pysty parantamaan 😅

Jos lähtökohtaisesti pitää terapiaa humpuukina ja kokee kissalle puhumisen ajavan saman asian, ei psykoterapiaan kannata ainakaan hakeutua.

Psyykkisissä ongelmissahan on se valitettava piirre, että osaan niistä yhtään mikään kehitetty hoitomuoto ei auta. Silti suurin osa kokee saneensa apua jostain hoidosta.

"joka on maksanut 50 000 euroa"

Jos sinä olet maksanut 50 000 euroa turhasta höpöhöpö-tutkinnosta etkä saa asiakkaita maksamaan velkojasi niin se on ihan omaa tyhmyyttä.

Kela korvaa vain psykoterapeuttien laskuja.

Vierailija kirjoitti:

Jos lähtökohtaisesti pitää terapiaa humpuukina ja kokee kissalle puhumisen ajavan saman asian, ei psykoterapiaan kannata ainakaan hakeutua.

Psyykkisissä ongelmissahan on se valitettava piirre, että osaan niistä yhtään mikään kehitetty hoitomuoto ei auta. Silti suurin osa kokee saneensa apua jostain hoidosta.

"Psyykkisiä ongelmissahan on se valitettava piirre, että osaan niistä yhtään mikään kehitetty hoitomuoto ei auta."

Joo, kyllä tämä on selviö, eihän muuten maa olisi täynnä psyykkisesti sairaita psykoterapeutteja. Omia mt-ongelmiaanhan ihmiset hakeutuvat tuolle alalle hoitamaan. Selvästi epäonnistuneesti.

Täälläkin parilla psykoterapeutilla valtavat defenssit päällä.

Vierailija kirjoitti:

"joka on maksanut 50 000 euroa"

Jos sinä olet maksanut 50 000 euroa turhasta höpöhöpö-tutkinnosta etkä saa asiakkaita maksamaan velkojasi niin se on ihan omaa tyhmyyttä.

Kela korvaa vain psykoterapeuttien laskuja.

Siis mitä :D

En nyt yhtään saanut selvää mitä tuolla hait mutta psykoterapeuteista se on kyllä mielenkiintoinen juttu, miksi ihmeessä he olisivat kiinnostuneita juuri SINUN rahoistasi kun joutuu jokaiselle uudelle hakijalle sanoa, että vapaita aikoja puolen vuoden päässä. En kyllä yhtään ihmettele jos sieltä löytyy niitä mätämunia joilta pitäisi viedä tutkinto ja kaikki pois välittömästi jotka tekevät sitä vain rahankiilto silmissä mutta on jotenkin hankala uskoa, että ihminen käyttää jotain 10-20 vuotta kouluttautuakseen psykoterapeutiksi eikä halua auttaa ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:Ei varmaan myöskään kannata sokeasti luottaa dissaajiin. Tossa on aikamoinen lista ihmisistä ketkä vihaavat varmasti terapeuttia vaikka olisi kuin hyvä työssään.

Miksi ihmeessä kukaan vihaisi hyvää terapeuttia? Ei tuollaisessa väitteessä ole mitään järkeä. 

 

Eikö?  Tänne on kirjoittettu aika monta esimerkkiä miksi terapeutteja vihataan

Ihan turhaan te alapeukkua jakelette. On ihan täysin päivänselvää ettei terapeutti voi olla kaikille mieliksi.