IS. Nuoret kesätyöntekijät itkevät ravintolassa. Keski-ikäisten naisasiakkaiden käytös järkyttää.
Helsinkiläinen Annan Kartano -ravintola on joutunut ryhtymään ankariin toimiin asiakkaiden törkeän käytöksen takia. Kesätyöntekijät ovat ajautuneet jopa kyyneliin, kun keski-ikäiset asiakkaat ovat raivonneet, huutaneet ja käyttäytyneet aggressiivisesti esimerkiksi silloin, kun ravintolalla ei ole ollut antaa vaihtorahaa. Yrittäjät kertovat olevansa järkyttyneitä siitä, että etenkin keski-ikäiset asiakkaat eivät enää kykene odottamaan edes muutamaa minuuttia ruokaa tai kahvia, vaan raivoavat ja nöyryyttävät nuoria työntekijöitä. He vaativat asiakkaita joko muuttamaan käytöstään tai pysymään poissa.
Jälleen kerran todistamme keski-ikäisten asiakkaiden röyhkeyttä ja huonoa käytöstä! Milloin heistä tuli hemmoteltuja lapsia, jotka alkavat raivota, jos asiat eivät mene juuri niin kuin he haluavat? On suorastaan häpeällistä, että aikuiset ihmiset kiusaavat nuoria kesätyöntekijöitä pelkästään siksi, että joutuvat odottamaan hetken tai maksamaan kortilla. Mikä näitä aikuisia oikein vaivaa? Ei ihme, että nuoriso ei enää halua mennä töihin - kuka sellaista rääkkäystä kestäisikään. Ehkä olisi aika keski-ikäisten katsoa peiliin ja miettiä, miksi heistä on tullut niin sietämättömiä!
Milloin aikuiset oppivat käyttäytymään sivistyneesti?
Kommentit (683)
Naisasiakkaat?
Keski-ikäiset ja vanhat miehet ovat pahimpia. Ei ole asiakaspalvelijan syytä, että ukoilla lerpattaa - vaan ukkojen iän.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin törmää todella törkeään aikuisten käytökseen jatkuvasti. Naapurista voidaan puhua törkeästi perättömiä juttuja. Työkaveria voidaan stalkata ja levittää väritettyä ikävää tietoa. Somepostaajille ja tutkijoille ym voidaan laittaa törkyviestejä. Ihmiset on sekaisin. Käytöstavat on liian monella hukassa.Laitetaan jopa huhuja eteenpäin ja huonosta kuvakulmasta otettuja kuvia. Osallistutaan ihmisten mustamaalaukseen miettimättä mikä motiivi kuvan alkuperäisellä postaajalla on ja onko juttu totta. Lapset ja nuoret opetetaan samaan.
Pimeä keskiaika taitaa olla käytöksen osalta muodissa. Noitavainot myös(vaikka ne olikin uuden ajan juttu).
En usko. En ole todistanut tuollaista koskaan. Luultavasti ne työntekijät itkisivät joka tapauksessa kun joutuvat vähän tekemään töitä ja hyvänen aika! palvelemaan asiakasta.
Jos asiallinen palautekin saa itkemään, niin minkäs teet?
100% varmuudella palaute ei ole asiallinen tai ainakaan asiallisesti esiin tuotu, jos se saa toisen itkemään. Normaaliälyinen ihminen osaa antaa palautetta niin, että vastapuoli ei itke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa nuorista tooooodella yliherkkiä.
Klassinen kiusaaja-asiakkaan perustelu: "Mä nyt vaan olen tällainen suorapuheinen. Ei pidä olla niin herkkänahkainen".
Tai jos antaa palautetta jostain epäkohdasta, niin sitten palautteen saaja alkaa itkeä, kun mä nyt olen tällainen nuori ja herkkä.
Jos palautteesi saa toisen itkemään, vika on sinussa, ei palautteen vastaanottajassa. Turha yrittää syyllistää muita siitä, että et osaa antaa palautetta asiallisesti.
Jos asiallinen palautekin saa itkemään, niin minkäs teet?
Tuskin on asiallinen palaute tuo.
Aina sama meno keski-ikäisillä naisilla. Onko syynä vaihdevuodet, kun niistä joilla on ollut vähän luonnevikaa tulee täysiä hirviöitä. Olin neljätoista vuotias TET-harjoittelija, kun tällainen tuli huutamaan pää punaisena homeisesta leivästä, vaikka olin selvästi alaikäinen ja itse kauppiaskin olisi ollut paikalla. Ammattikoulussakin näistä varoiteltiin, että valitettavasti olette joillekin helppoja uhreja, näin voi käydä. Ja kyllä, työssäoppimassakin oli keski-ikäinen hirviö kohdattava.
Vierailija kirjoitti:
En usko. En ole todistanut tuollaista koskaan. Luultavasti ne työntekijät itkisivät joka tapauksessa kun joutuvat vähän tekemään töitä ja hyvänen aika! palvelemaan asiakasta.
Minä en usko, että mrhia tapahtuu, koska en ole todistanut sellaista koskaan. Käytin sinun logiikkasi.
Täällä jollekin on ok haukkua toisia ke ha reiksi. Ja väitetään vielä olemattomia asioita toisen kirjoituksista. Ja yläpeukkuja sataa tällaisille kommenteille.
Yritetään säilyttää ne ravintoloissa paljon kaivatut käytöstavat täälläkin.
vankeustuomioita näille asiakkaille mikään vähempi ei riitä niin alkaa nuorten kimppuun käyminen vähentyä
Suomessa on aivan liian kauan menty siihen malliin että asiakas on aina oikeassa vaikka Suomi on täynnä kammottavia asiakkaita joille pitää antaa pysyvät porttikiellot kaikkialle

Älä kirjoita olettamia, jos et kestä että niistä huomautetaan. Ihan turhaan uhriudut.
Vierailija kirjoitti:
Kuka keski-ikäinen maksaa käteisellä ja kiukuttelee vaihtorahasta? Joku alkoholisoitunut pubiruusu?
Ei kukaan, ei edes se pubiruusu.
Kyllä kyseessä on jo +70v asiakas, jos käteistä käyttää.
Tai peräti +80v
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin: on voinut olla. En kirjoittanut: on ollut.
Puhutko muuten ravintolan aspoille samalla tavalla kuin täällä? Tilasin kypsän pihvin, montako kertaa se pitää kertoa, että menee kalloosi?
Mitä sä vieläkin jankkaat? Etkö oikeasti osaa suomea edes sen vertaa, että tajuat, mikä on olettama? "On voinut" sisältää olettaman, että jotain vikka oli aspassakin. Ei tämä nyt niin vaikea asia voi olla.
Niin, ja sinä väitit, että minun väittämäni mukaan syy on AINA aspassa.
Ilmeisesti tämä asia on sinulle vaikea ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa miten tähän ketjuun saatiin nämä mainitut ongelmanaiset jankkaamaan ja näyttämään mistä on kyse. Mitään tervettä nöyryyttä heillä ei ole, vaan uhriudutaan tai haukutaan ja vaaditaan. Joustamisen ja sovittelun taito pyöreä nolla.
Niin mun ensimmäinen viesti tähän ketjuun oli täysin asiallinen. En jankannut yhtään mitään vaan totesin vain asioita. Paskan sain niskaan. Te ette kyllä huomaa omassa käytöksessänne mitään vikaa. Sitten suututte lisää, kun joku kehtaa puolustaa itseään. Sitten harhoissanne kuvittelette meidän jokaisen keski-ikäisen naisen olevan samanlaisia. Menkää nyt oikeasti kotiin kasvamaan.
N46
Ja taaskaan ei vikaa ollut itsessä, vaan kaikkialla muualla. Siihen on kuule ihan syynsä, että saat sitä pas
Inttämiset äidin kanssa jääneet kesken. Jatketaan asiakkaiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin: on voinut olla. En kirjoittanut: on ollut.
Puhutko muuten ravintolan aspoille samalla tavalla kuin täällä? Tilasin kypsän pihvin, montako kertaa se pitää kertoa, että menee kalloosi?
Mitä sä vieläkin jankkaat? Etkö oikeasti osaa suomea edes sen vertaa, että tajuat, mikä on olettama? "On voinut" sisältää olettaman, että jotain vikka oli aspassakin. Ei tämä nyt niin vaikea asia voi olla.
Niin, ja sinä väitit, että minun väittämäni mukaan syy on AINA aspassa.
Ilmeisesti tämä asia on sinulle vaikea ymmärtää.
Oletko sä 3-vuotias vain miksi jäit junnaamaan tuollaiseen eipäs juupas jankutukseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän tietää jokainen asiakaspalveluhommia tehnyt: v-mäisin asiakasryhmä on itseään täynnä olevat kitkerät ja katkerat keski-ikäiset NAISET. Keskarit miehetkin voi olla v-mäisiä, mutta eivät useinkaan yllä samaan nöyryyttävään julmuuteen kuin naiset, varsinkin naispuolista työntekijää kohtaan.
Aspat, pitääkö tämä paikkansa?
Huonosti käyttäytyviä löytyy joka ikäryhmässä ja molemmissa sukupuolissa. Muunsukupuoliset ovat asiakkaina yleensä kohteliaita. Mutta jos sitä sikamaisinta ryhmää haetaan, niin jotainhan se kertoo, että muut osastot ovat yleensä aina suht siistejä, mutta naisten vaateosastot ovat varsinkin aleaikaan sikamaisessa kunnossa, koko ajan sotkussa, vaikka niitä joudutaan siivoamaan eniten. Toki sielläkin on naisia, jotka ovat kauhuissaan muiden naisasiakkaiden sotkuisuudesta. Mutta aivan liian harva ajattelee muiden asiakkaiden viihtyisyyttä. Sitten vielä ihmetellään, miksi naistenvaatteet ovat kalliimpia kuin miestenvaatteet.
Vierailija kirjoitti:
vankeustuomioita näille asiakkaille mikään vähempi ei riitä niin alkaa nuorten kimppuun käyminen vähentyä
Suomessa on aivan liian kauan menty siihen malliin että asiakas on aina oikeassa vaikka Suomi on täynnä kammottavia asiakkaita joille pitää antaa pysyvät porttikiellot kaikkialle
Yrittäjät on varmaan mielissään kun ne viimeisetkin asiakkaat katoavat.
28 vuotta Stockalla asiakaspalvelussa ja sitte otin loparit vaikka tiesin että tässä iässä en enää työllisty. Asiakkaat oli niin hirveitä kamalia mutta oma mielenterveys on tärkeempi kuin raha. Hävetkää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin: on voinut olla. En kirjoittanut: on ollut.
Puhutko muuten ravintolan aspoille samalla tavalla kuin täällä? Tilasin kypsän pihvin, montako kertaa se pitää kertoa, että menee kalloosi?
Mitä sä vieläkin jankkaat? Etkö oikeasti osaa suomea edes sen vertaa, että tajuat, mikä on olettama? "On voinut" sisältää olettaman, että jotain vikka oli aspassakin. Ei tämä nyt niin vaikea asia voi olla.
Niin, ja sinä väitit, että minun väittämäni mukaan syy on AINA aspassa.
Ilmeisesti tämä asia on sinulle vaikea ymmärtää.
SinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäsSinäpäsSinäpäsSinpäsSinäpäs
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jollekin on ok haukkua toisia ke ha reiksi. Ja väitetään vielä olemattomia asioita toisen kirjoituksista. Ja yläpeukkuja sataa tällaisille kommenteille.
Yritetään säilyttää ne ravintoloissa paljon kaivatut käytöstavat täälläkin.
Älä kirjoita olettamia, jos et kestä että niistä huomautetaan. Ihan turhaan uhriudut.
Olettama = asiassa on voinut olla myös tällainen puoli. En sanonut, että automaattisesti on. Sinulle tuntuu olevan jostain syystä punainen vaate ajatella toisenlaistakin kulmaa asiaan. Ei se sitä poista, että raivoava asiakas on käyttäytynyt huonosti.
20 vuotta olin tarjoilijana ja kyllä keski - ikäiset tänä päivänä osaavat ilkeilå nuorille enemmäin kuin ennen. Hävettäävää kyllä . Ei ole nuorien vika jos ravintolassa kestää hetki jos toinenkin jonkun asian kanssa. Jos ei osaa odottaa asiakkaana ja käyttäytyä ilman huutamista tns . silloin kannattaa katsoa peiliin ja pysyä kotona niin kauan kunnes kunnioitus onnistuu.
T. Raivoton keski-ikäinen