HYVIÄ UUTISIA: Psykoterapeuttien kysynnässä täyskäännös: Loppunut jopa kokonaan

Vierailija kirjoitti:

Jos terapiapalveluista ns vaikeimmat, eli traumaterapiaosaaminen ja vaikeiden persoonallisuushäiriöiden hoito keskitettäisiin pelkästään julkiselle, ja näiden saatavuus myös kaikkein eniten niitä tarvitseville tätä myötä taattaisiin, voisi eliitti puolestani laukata yksityisillä psykoterapeuteilla pahan mielensä ja ahdistuksena kanssa isolla rahalla. Nyt homma on kussut täysin. 

Persoonallisuushäiriöisten terapia tuskin toimisi lainkaan. Suurin osahan ei tunnista sairauttaan, vaan syyttelee muita. Tähän verorahan laittaminen on ihan sama kuin polttaisisi sen taivaan tuuleen. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään terapia on digitaalista. Netissä, etäyhteyksin, sovelluksissa ja tekoälyssä. Miksi kukaan enää menisi paikan päälle jossain Helsingissä ja maksaisi maksuissa myös terapeutin kalliin toimistovuokran?

Nykyään myös useimmat työnantajat tarjoavat työpsykologin palvelut osana työterveyttä. 

Koska ei ole sama asia. Terapiassa on tärkeää läsnäolo. Toisen reaktio. Täysi keskittyminen. Etänä sitä ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapiapalveluista ns vaikeimmat, eli traumaterapiaosaaminen ja vaikeiden persoonallisuushäiriöiden hoito keskitettäisiin pelkästään julkiselle, ja näiden saatavuus myös kaikkein eniten niitä tarvitseville tätä myötä taattaisiin, voisi eliitti puolestani laukata yksityisillä psykoterapeuteilla pahan mielensä ja ahdistuksena kanssa isolla rahalla. Nyt homma on kussut täysin. 

Persoonallisuushäiriöisten terapia tuskin toimisi lainkaan. Suurin osahan ei tunnista sairauttaan, vaan syyttelee muita. Tähän verorahan laittaminen on ihan sama kuin polttaisisi sen taivaan tuuleen. 

 

Toki toimisi, ei kaikki pershäröt ole klusteri B:tä. Jos tällainen terapia olisi julkisella osa yleistä hoitoa vaikean masennuksen/psykoosin/pershärön/trauman kanssa lääkityksen ja muun avun ohessa, saataisiin varmasti tuloksia. Nyt tosiaan näillä ammattilaisilla juoksee elitistitädit menkkapahanmielen ja vaihdevuosisekoilun kanssa. Menee hukkaan sekä ammattitaito että avuntarpeen kohdennus.

Joillekin terapia voi olla ensimmäinen kerta, kun joku kuuntelee. Luuletko, että tekoäly pystyy siihen. Toisen ihmisen fyysiseen läsnäoloon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapiapalveluista ns vaikeimmat, eli traumaterapiaosaaminen ja vaikeiden persoonallisuushäiriöiden hoito keskitettäisiin pelkästään julkiselle, ja näiden saatavuus myös kaikkein eniten niitä tarvitseville tätä myötä taattaisiin, voisi eliitti puolestani laukata yksityisillä psykoterapeuteilla pahan mielensä ja ahdistuksena kanssa isolla rahalla. Nyt homma on kussut täysin. 

Persoonallisuushäiriöisten terapia tuskin toimisi lainkaan. Suurin osahan ei tunnista sairauttaan, vaan syyttelee muita. Tähän verorahan laittaminen on ihan sama kuin polttaisisi sen taivaan tuuleen. 

 

Toki toimisi, ei kaikki pershäröt ole klusteri B:tä. Jos tällainen terapia olisi julkisella osa yleistä hoitoa vaikean masennuksen/psykoosin/pershärön/trauman kanssa lääkityksen ja muun avun ohessa, saata

Saahan ne pershäröt nytkin mennä terapiaan. Ei se kiellettyä ole. Toki se maksaa kuten muutkin yksityiset palvelut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapiapalveluista ns vaikeimmat, eli traumaterapiaosaaminen ja vaikeiden persoonallisuushäiriöiden hoito keskitettäisiin pelkästään julkiselle, ja näiden saatavuus myös kaikkein eniten niitä tarvitseville tätä myötä taattaisiin, voisi eliitti puolestani laukata yksityisillä psykoterapeuteilla pahan mielensä ja ahdistuksena kanssa isolla rahalla. Nyt homma on kussut täysin. 

Persoonallisuushäiriöisten terapia tuskin toimisi lainkaan. Suurin osahan ei tunnista sairauttaan, vaan syyttelee muita. Tähän verorahan laittaminen on ihan sama kuin polttaisisi sen taivaan tuuleen. 

 

Toki toimisi, ei kaikki pershäröt ole klusteri B:tä. Jos tällainen terapia olisi julkisella osa yleistä hoitoa vaikean masennuksen/psykoosin/pershärön/trauman kanssa lääkityksen ja muun avun ohessa, saata

Julkisella myös hoito on pitkäkestoista. Soittelevat perään puolen vuodenkin päästä. Yksityisellä näin ei ole. Tasan tarkkaan niin kauan on kiinnostusta, kun laskun voi kirjoittaa. 

Moni vaikeasti mielenterveysongelmainen ei itse tiedosta omaa sairauttaan. Tarvitsee ulkopuolista seurantaa ja muistutusta. Se on tavallaan tosi turvallista, jos ei ole muuta verkostoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapiapalveluista ns vaikeimmat, eli traumaterapiaosaaminen ja vaikeiden persoonallisuushäiriöiden hoito keskitettäisiin pelkästään julkiselle, ja näiden saatavuus myös kaikkein eniten niitä tarvitseville tätä myötä taattaisiin, voisi eliitti puolestani laukata yksityisillä psykoterapeuteilla pahan mielensä ja ahdistuksena kanssa isolla rahalla. Nyt homma on kussut täysin. 

Persoonallisuushäiriöisten terapia tuskin toimisi lainkaan. Suurin osahan ei tunnista sairauttaan, vaan syyttelee muita. Tähän verorahan laittaminen on ihan sama kuin polttaisisi sen taivaan tuuleen. 

 

Toki toimisi, ei kaikki pershäröt ole klusteri B:tä. Jos tällainen terapia olisi julkisella osa yleistä hoitoa vaikean masennuksen/psykoosin/pershärön/tra

 

Vaikeissa tapauksissa -joita nämä usein ovat - nämä ovat juurikin niitä, joilla ei todellakaan ole varaa mihinkään yksityiseen terapiaan. Roikkuvat täysin luokattomassa julkisessa mt-hoidossa vuosia ilman apua, kuten myös traumatisoituneet ja psykoosipotilaat. Tällä sektorilla sitä psykoterapiaa tarvitaan, paljon. Oikeastaan olisin jopa niin radikaali, että _kaikki_ psykoterapia voitaisiin keskittää julkiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti on maksettu ystävä.

Yksityinen terapeutti on. Julkisen puolen terapeutit ja sairaanhoitajat tekevät työtä kuukausipalkalla. Tämä mahdollistaa mielestäni välittämisen ilman tuntitaksoista miettimistä. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti on maksettu ystävä.

Yksityinen terapeutti on. Julkisen puolen terapeutit ja sairaanhoitajat tekevät työtä kuukausipalkalla. Tämä mahdollistaa mielestäni välittämisen ilman tuntitaksoista miettimistä. 

 

Myös potilaana on yksityisellä sellainen olo, että nyt on 15 min. aikaa. Tämä maksaa x summan. Mitähän nyt sitten kertoisi tämän ajan puitteissa? 

Julkisella on loputtomasti aikaa. Tai kukaan ei patista ainakaan. Tämä on tärkeää paranemisessa. 

Minusta heillä on siellä paljon enemmän kokemusta, koska tekevät moniammatillista yhteistyötä myös psykiatrien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. Yksityisellä näin ei ole. Ovat irtaantuneita. 

Vaikeissa tapauksissa -joita nämä usein ovat - nämä ovat juurikin niitä, joilla ei todellakaan ole varaa mihinkään yksityiseen terapiaan. Roikkuvat täysin luokattomassa julkisessa mt-hoidossa vuosia ilman apua, kuten myös traumatisoituneet ja psykoosipotilaat. Tällä sektorilla sitä psykoterapiaa tarvitaan, paljon. Oikeastaan olisin jopa niin radikaali, että _kaikki_ psykoterapia voitaisiin keskittää julkiselle. 

Meillä on julkisten palveluiden rahoitusongelma ja pitäisin todella huonona rahankäyttönä, jos julkinen terveydenhuolto alkaisi käyttää rahaa siihen, että huonokuntoisten moniongelmaisten mt potilaiden psykoterapiaa alettaisiin tarjota julkisella. Nämä potilaat eivät ole terapiakunnossa eivätkä kykenisi siihen edes sitoutumaan. Psykoterapiaa on tarjottu yksityisenä lisäpalveluna, jossa on omavastuu. Jos tämä ei mene kaupaksi, voitaisiin minusta koko kela -korvaus terapioista poistaa. Keskiluokka voisi paremmin, jos terapian sijaan vaikka urheilisi. Ne julkisen moniongelmaiset ovat menetettyä kauraa, ei kannata panostaa. 

Kun itse kävin terapiassa, selvisi aika nopeasti että se, kuten lääkkeetkään eivät auta ulkopuolisiin ongelmiin. Olo voi hieman helpottua, tai pahentua. Ihan eri asia kuin ihmiset, joilla on joku trauma menneisyydessä käsittelemättä. Terapia ei muuta yhteiskuntaa tai muita ihmisiä, vaikka miten tahtoisi.

Vierailija kirjoitti:

Kun itse kävin terapiassa, selvisi aika nopeasti että se, kuten lääkkeetkään eivät auta ulkopuolisiin ongelmiin. Olo voi hieman helpottua, tai pahentua. Ihan eri asia kuin ihmiset, joilla on joku trauma menneisyydessä käsittelemättä. Terapia ei muuta yhteiskuntaa tai muita ihmisiä, vaikka miten tahtoisi.

Nykyään ajatellaan myös, että välttämättä ei ole tarpeellista käsitellä kaikkia traumoja. Ihmisen mieli toimii niin, että se uusiutuu. Asioita katoaa pois. Se on kuin käärme, joka luo nahkansa. 

Esim. minulla on elämässä ollut monta kerrostumaa. Eri työ, eri ihmiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja samaan aikaan kerrotaan miten etenkin nuorten mt-ongelmat lisääntyy, sitä voi miettiä miksi tämä kohderyhmä ei sitten apuun pääse tai sitä saa. Tämä on vaan pelkkää dystopiaa.

Terapeutit haluaa helppoja ja hyvätuloisia ihmisiä asiakkaiksi. Ei niitä järkyttäviä moniongelmaisia. Mielenterveyden menetys on nimittäin kierre. Kun se lähtee, niin talous heikkenee, ihminen syö huonommin, tulee fyysisiä sairauksia. Saattaa katto lähteä pään päältä, ilmaantuu hyväksikäyttäjiä ja päihteidenkäyttöä. Ihminen on  silloin syvässä suossa. 

No kannattaisiko tuossa tilanteessa tehdä jotakin itse oman hyvinvointinsa eteen? Aika harva todellinen ongelma lähtee sillä, että joku pitelee kädestä ja länkyttää pehmosia. Missä on taas yksilön vastuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoret eivät tarvinneet niin paljon terapiaa aikana ennen kännyköitä ja internettiä. Silloin osattiin olla yksilöitä, nykyään kun koko maailma on avoinna, niin kaikkien pitää taipua johonkin tiettyyn muottiin ja ne jotka eivät taivu ahdistuvat.

Jep. Terapiaksi käy se, että laittaa kännykän sivuun ja lähtee vaikka ulos.

Niin. Sanotko ihmiselle, jolla on jalka poikki, että juokseminen tekee hyvää? 

Mutta kun terapian tarpeessa olevalta ei ole jalka poikki tai muutakaan hoidettavaa vaivaa. Jos on päänviiraukseen taipuvainen, niin ei kai siinä nyt muu auta kun koittaa syödä terveellisesti ja lenkkeillä. 

Vai meinaatko ettei meidän massiivista nuorten mt-ongelmavuorta ole yritetty hoitaa? Kun yksilö itse on päättänyt että mun pää on pipi, ei ole paljoakaan tehtävissä.

Mielen solmujen ja ajatusmallien tutkiminen on kyllä jo tavallaan tietynlaista hifistelyä. Siinä ihminen on ikään kuin hiomaton timantti, joka jalostuu ja josta tulee entistä tuottavampi osa yhteiskuntaa. Siihenhän lakisääteinen kuntoutuspsykoterapia tähtää, työkyvyn ylläpitämiseen.

Kaikista sairaimmat ja vaikeaoireisimmat pääsevät huonoiten psykoterapiaan. Toisaalta voi ajatella niinkin, ettei se ajatusmallien ja uusien toimintapojen kanssa kikkailu ole välttämättä siinä vaikeassa kokonaisuudessa yhtä merkittävää hyötyä tuottavaa kuin lievempioireisilla, joilla on elämässä hyvinvointia tuottavia rakenteita.

Usein saa myös lukea niistä pettymyksistä, ettei psykoterapia poistanutkaan ongelmia tai että tilanne ei ole vuosien terapian aikana muuttunut miksikään. Ihminen saattaa jopa syrjäytyä kaikesta työelämästä pitkän kuntousjakson aikana. Vaikka kehittyisikin henkisesti, niin kokonaistilanne voi silti ylläpitä pahoinvointia ja näköalattomuutta. Tässä tiivistyy mielenterveysongelmien luonne. Ne kasautuvat alempiin sosiaaliluokkiin. Osa ihmisistä voi jopa kokea, että he tarvitsisivat konkreettisia käytännön neuvoja, jotta voisivat muuttaa tilannettaan. Siihenkin psykoterapian ydinajatus on ristiriidassa. Siinä ihminen oivaltaa parhaimmillaan itse jotain pitkän prosessin tuloksena. Valmiita kaavoja parempaan elämään ei anneta. Tuokin ajatustapa on tavallaan hyvin keskiluokkainen.

Julkinen erikoissairaanhoito on myös aliresursoitua, ja koko järjestelmä on mennyt siihen suuntaan, että ihmiset roikkuvat vain vuodesta toiseen jollain eläkkeillä ja kroonistuvat noille julkisen poleille. Koko systeemi keskittyy siis lievittämään oireita ja sammutelemaan tulipaloja, mutta parannusta ei välttämättä edes yritetä enää tavoitella. Ja niinhän se on, ettei ratkaisu kaikenlaisiin asioihin löydy lääkkeistä tai edes terapioista. Työntekijät siirtyvät sieltäkin yksityiselle hoitamaan niitä, joita he itse kokevat voivansa auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun itse kävin terapiassa, selvisi aika nopeasti että se, kuten lääkkeetkään eivät auta ulkopuolisiin ongelmiin. Olo voi hieman helpottua, tai pahentua. Ihan eri asia kuin ihmiset, joilla on joku trauma menneisyydessä käsittelemättä. Terapia ei muuta yhteiskuntaa tai muita ihmisiä, vaikka miten tahtoisi.

Nykyään ajatellaan myös, että välttämättä ei ole tarpeellista käsitellä kaikkia traumoja. Ihmisen mieli toimii niin, että se uusiutuu. Asioita katoaa pois. Se on kuin käärme, joka luo nahkansa. 

Esim. minulla on elämässä ollut monta kerrostumaa. Eri työ, eri ihmiset. 

Joku psykiatrian asiantuntija varoitteli Ylellä viime talvena, että jokaisesta ikävästä tapahtumasta joka on harmittanut, surettanut, aiheuttanut vihaa tai ahdistanut on alettu puhumaan traumana ja näitä tunteita kokeneita ihmisiä kuvaamaan traumatisoituneiksi. Niinpä sanoja ei riitä enää kuvaamaan ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan todella vaikeita ja pahoja asioita. Trauma käsitteenä on trivialisoitunut, eikä tästä ole ainakaan apua todella traumatisoituneille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeimmat tapaukset ovat julkisella. Moniongelmaiset. 

Olen kuullut muutamankin terapeutin suusta, että en ota Kela-asiakkaita. Että niitä varakkaita ja hyvinvoivia sitten vaan asiakkaiksi. 

Varakkailla on jopa ne "paremmat"  ongelmatkin! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapiapalveluista ns vaikeimmat, eli traumaterapiaosaaminen ja vaikeiden persoonallisuushäiriöiden hoito keskitettäisiin pelkästään julkiselle, ja näiden saatavuus myös kaikkein eniten niitä tarvitseville tätä myötä taattaisiin, voisi eliitti puolestani laukata yksityisillä psykoterapeuteilla pahan mielensä ja ahdistuksena kanssa isolla rahalla. Nyt homma on kussut täysin. 

Persoonallisuushäiriöisten terapia tuskin toimisi lainkaan. Suurin osahan ei tunnista sairauttaan, vaan syyttelee muita. Tähän verorahan laittaminen on ihan sama kuin polttaisisi sen taivaan tuuleen. 

 

Miksi he sitten haluavat apua, vaikka mielestäsi he eivät tunnista sairauttaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos terapiapalveluista ns vaikeimmat, eli traumaterapiaosaaminen ja vaikeiden persoonallisuushäiriöiden hoito keskitettäisiin pelkästään julkiselle, ja näiden saatavuus myös kaikkein eniten niitä tarvitseville tätä myötä taattaisiin, voisi eliitti puolestani laukata yksityisillä psykoterapeuteilla pahan mielensä ja ahdistuksena kanssa isolla rahalla. Nyt homma on kussut täysin. 

Persoonallisuushäiriöisten terapia tuskin toimisi lainkaan. Suurin osahan ei tunnista sairauttaan, vaan syyttelee muita. Tähän verorahan laittaminen on ihan sama kuin polttaisisi sen taivaan tuuleen. 

 

Miksi he sitten haluavat apua, vaikka mielestäsi he eivät tunnista sairauttaan? 

Epävakailla mielestäni puhtaasti huomiohakuisuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokkainen psykoterapeutti ei sovi kaikille. Ei sekään ole kovin toimivaa, että väkisin yritetään asettua huono-osaisen moniongelmaisen ihmisen asemaan, kun mitään aitoa kosketuspintaa ei ole. Tarvittaisiin psykoterapeutteja eri yhteiskuntaluokasta, mielellään poikkitieteellistä osaamista. Toistaiseksi terapiakoulutus maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Ei siihen ole varaa, jos ei kuulu keskiluokkaan.

Höpöhöpö. Monet terapeutit ovat kasvaneet köyhissä oloissa, kuten vaikka lääkäritkin. Suomessa kouluttautuminen on maksutonta ja mahdollistaa luokkahypyt. Jos lukiosta menee psykologikoulutukseen, niin kyllä psykologin palkalla jo oman terapiakoulutuksenkin maksaa, jos elää säästeliäästi. 

Kouluttautuminen on maksutonta ja mahdollistaa luokkahypyt, samassa viestissä, "palkalla maksaa oman terapiakoulutuksensa, jos elää säästeliäästi" Että miten se nyt sitten menikään...