En pääse yli pakkohoidon aiheuttamista traumoista

Itse päädyin pakkohoitoon siten että mulle puhkesi paha unettomuus masennuslääkevietoituksessa. Siihen määrättiin lääkkeitä joihin reagoin huonosti ja sain mm sisäistä levottomuutta ja ahdistuksen tunnetta unettomuuden päälle. 

Kun menin osastolle reagoin lääkkeisiin huonosti mm. siten että ne entisestään nosti ahdistustilaa ja sisäistä levottomuutta. Aloin saada itsetuhoisia ajatuksia ja uskon että siihen vaikutti nämä huonot lääkereaktiot. Lääkkeitä alettiin määrätä kasoina päällekkäin, toista toisen haittaan. Olin jatkuvassa hädässä noiden haittojen takia jotka oli olemassa, toisin kuin psykiatri väitti. Psykiatri piti harhaluulona sitä että aloin kokea saaneeni jonkun pahan harmin lääkkeistä koska siltä se tuntui että jotain harmia oli tapahtunut. Täysi kiistäminen lääkehaitoista. Kokemus oli traumaattinen mutta sitä ei otettu huomioon henkisessä voinnissa juuri lainkaan. 

Todellakin sain ison harmin. Loppuviimeksi osaston jälkeen sain diagnoosinkin eräästä haitasta ja asianmukaista hoitoa siihen ts ei antipsykootteja enää määrätty jotka pahensi oloani vaan käytännössä haittaa hoidettiin. Pääni selkeytyi sitämukaa kun lääkepino yksinkertaistui ja väheni ja en ole koskaan enää käyttänyt mm antipsykootteja vuosiin eikä koskaan ole ollut psykoosidiagnoosia tämän jälkeen tai tätä ennen. Sanoisin että lääkeharmeista (protracted withdrawal PAWS eli pitkittyneet vieroitusoireet psyykenlääkkeistä) ja ekstrapyramidaalioireista meni toipua pitkään. 

Kohtelen hermostoani nykyään silkkihansikkain enkä kokeile enää psykiatrian mömmöjä ja vältän hermostoon vaikuttavia fyysistä riippuvuutta luovia aineita. Aineista piti vieroitella itseään pitkään jotta hermosto ei mene enemmän sekaisin tai uni häiriinny.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuommoiseen ympäripyöreään uhriutumiseen voi mitään sanoa. Et kerro ollenkaan mitä siellä sairaalassa on tapahtunut, selität vaan että niin hirveän huonosti on kohdeltu. 

No mielestäni kohtelu oli ihmisarvoa loukkaavaa 

Ap

No ei kerro mitään. Ihmisarvon loukkaaminen ja väkivalta eivät ole sama asia.

Väkivalta on by definition voimakkaamman vääränlaista vallankäyttöä. Se voi olla fyysistä, henkistä, tai esim. rakenteellista ja kompleksisen monimutkista, kuten lääketieteessä. 

"by definition" = määritelmällisesti

Vierailija kirjoitti:

Etpä vaikuta kovin hengelliseltä, kun toivot kaikkea pahaa muille 

Tänään rukoilin että Jumala laittaa minun kiduttajat kitumaan samalla tavalla kuten minut laittoivat. Olen erittäinkin hengellinen. ap

Heikoimmillaan olevaa ihmistä ei auteta vaan tehdään RAJUA väkivaltaa. Ja maireasti tätä nimitetään "avuksi". ap

Itse hylkäsin psykiatrian hoitomallin ajatukset tietyllä tapaa jouduttuani pakkohoidon kohteeksi ja saatuani pillereistä neurologisen ja hermostollisen tason haittoja. Olin tosi yksin kokemukseni kanssa vaikka sainkin tukea netistä muilta ketkä rämpi pitkäaikaisia lääkehaittoja ja vieroituksesta puhjenneita oireita läpi. Kyseenalaistin kaiken aivopesun millä he oli nuoresta asti päätäni sekoittaneet kemiallisista häiriöistä alkaen mitä lääke muka hoitaa ja diagnooseja jotka loppuviimein ei kertoneet mitään kärsimykseni syistä eivätkä auttaneet itseymmärryksessä. Lakkasin ajattelemasta että on joku taho minun yläpuolellani joka muka ymmärtää kärsimykseni paremmin kuin itse ja menetin uskoni diagnooseihin jotka loppuviimein eivät lisänneet suurelta osin itseymmärrystä - ainoa ymmärryskehikko mikä lisäsi oli traumainformatiivinen kehikko. Jouduin suremaan aikaa minkä menetin rämpimiselle psykiatrian maailmassa lääketokkurassa ja menetin psykiatrille esim seksuaalisuutenikin. 

Rupesin miettimään aina syitä oireiden takana ja lopetin ajattelemasta itseäni sairaana. Lopetin ajattelemasta että parannan itseäni jostain ja aloin ajattelemaan että yritän oppia ymmärtämään itseäni. Yritin oppia tiedostamaan mistä historiassani itselleni haitalliset ajatukseni kumpuavat. Otin vastuuta itsestä huolehtimisesta ja aloin kuntouttaa aivojani vuosien lääkinnän ja posttraumaattisen stressin seurauksista mitä psykiatria minulle aiheutti sotkiessaan kroppaani mömmöillä tehden kamalan sotkun

Jossain vaiheessa hain terapiaa mutta omilla ehdoillani. 

Kirjoitin kerran lapun missä kirjoitin kokemukseni näkyväksi harmeista mitä koin pakkohoidossa. Kävelin osaston pihalle (hankala kokemus posttraumaattisen stressin kanssa) ja laitoin lapun roskapönttöön. Se symboloi minulle hetkeä jolloin päästin irti kokemuksistani, kirjoitin ne näkyväksi itselleni, vein ne sinne, ne oli näkyviä hetken mielessäni ja päästin niistä irti tiputtamalla lapun symbolisesti roskapönttöön. He ei osastolla kuuntele kokemustani eikä heillä kiinnosta loppuviimeksi, he vain elää omassa maailmassaan oman ajatuskehikkonsa kanssa jossa on haitallisiakin piirteitä jossa ihmiset laitetaan heidän mielessä tiettyyn muottiin jota hoidetaan samassa putkessa ja kärsimys on lääkkeiden puutetta ja lääkehaitat ei heillä kiinnosta jos jonkun vointi heikkenee niillä ja se on aina sairautesi. 

He ei nähneet sitä kun tuntui että voin taas ajatella kun ajoin heidän mönmöjä alas, kuinka aivot alkoi toimia, tunne-elämä elää, kaikkia niitä traumaattisia hetkiä lääkehaittojen kanssa. 

Heille olet kuin karjaa jota pitää aina kohdella tietyn muotin mukaan joka ei tajua parastaan. Heillä on hyvin alhainen ymmärrys posttraumaattisesta stressistä,lääkehaitoista tai monilla edes kärsivän kohtaamisesta. Kaikki kokemuksesi pitää heti lamata pillereillä. Sinut pitää lamata. Koin että minusta varastettiin osa pillereillä psykiatriaan vielä uskoessani. 

Nykyään mieleni on kirkas lääkkeettä ja oloni parempi kun lopetin uskoni biologiseen psykiatrian

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etpä vaikuta kovin hengelliseltä, kun toivot kaikkea pahaa muille 

Tänään rukoilin että Jumala laittaa minun kiduttajat kitumaan samalla tavalla kuten minut laittoivat. Olen erittäinkin hengellinen. ap

Ymmärrän katkeruudenkin osana traumaa, kävin myös itse läpi vihaa. Toivoin että nuo ihmiset saisi käydä samat lääkehaitat läpi kuin itse jotta ymmärryksen taso heillä nousisi (heille usein pillerit on vain hyvä ja auttava) ja kohdata karmansa. Nähdä miten alentava ja ihmisyyttä rikkova heidän hoitomallinsa voi olla. 

Ajan myötä katkeruus on vähentynyt ja ajattelen että ihmisillä on rajallinen kapasiteetti ymmärtää mitä he ei itse ole käyneet läpi. Uskon että siksi tässä maailmassa esim poliitikot kurjistavat toisia aivan ilman inhimillisyyttä ja psykiatrian hoitomallikin on voinut rakentua ihan muukta pohjalta kuin sen palvelun käyttäjän näkökulmasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi että raiskauksen uhriin vertaaminen oli "ala-arvoista". Ei ollut. Koska  se että kehoosi kajotaan ilman suostumusta ja väkivalloin. En osaa keksiä parempaa vertailukohtaa kuin raiskaus.

 

No kokeileppa raiskatuksi tulemista ja tule sitten kertomaan uudestaan.

No on vähän vastaava kokemus ja pilleriraiskaus oli pahempi. Joku sanoi että pitkäaikaisten lääkehaittojen kanssa eläminen tuntui hankalammalta kuin syöpä koska silloin ainakin sai jotain ymmärrystä muilta ja tukipalveluja. 

Vierailija kirjoitti:

Heikoimmillaan olevaa ihmistä ei auteta vaan tehdään RAJUA väkivaltaa. Ja maireasti tätä nimitetään "avuksi". ap

 Se auttoi minua ymmärtämään toimintaa osastolla kun katsoin sitä tästä näkökulmasta:

- siellä on ihmisiä jotka ei aina jaksa työtänsä. He haluaa vain tehdä duuninsa ja lähteä kotiin. Niinkuin minäkin haluan, en joskus vain jaksa työtäni. He ei aina jaksa kohdata kärsimysrä joten kun työvälineenä on sedatiivit he haluaa nämä kärsivät mielummin turrutettua. On helppo yksinkertaistaa ihmisten kärsimys pillerien puutteeksi jota he ei itsekään tiedosta kuinka pilleri parantaa ja tietenkään nämä kärsivät ei ymmärräkään parastaan koska he on sairaudentunnottomia joten pillereitä pitää tyrkyttää. Usko pillereiden tehoon on suurta. He ajattelee hyvin kaavamaisesti ja lääketieteellisten lasien läpi ihmisyydestä  

- osastolla on pelon kulttuuri koska hulluutta pidetään vaarallisena ja usein outona. On keinoja käyttää fyysistä voimaa, sitä käytetään matalalla kynnyksellä myös ihmisiä vastaan ketkä ei tekisi edes mitään muutakuin kärsivät tai häiritsevät jotenkin käyttäytymisellään. Sosiaalinen kontrolli on vahvasti läsnä

- tärkeintä osastolla ei välttämättä ole ihmisten kohtaaminen tunnetasolla parantavasti vaan se että homma toimii. Heille tärkeintä on rutiinit, se että kukaan ei häiritse tai ole liikaa. Nukutaan ja syödään ja kaikki on rauhallista. Se ei välttämättä ole ideaalein paikka ihmisen kohtaamiseen joka on kriisissä koska idea ei ole ymmärtää häntä vaan se että osastolla kaikki toimii ja on rauhallista

Itse en enää menisi osastolle koska en koe että siellä on minulle mitään. Suljettua osastoa en pidä turvapaikkana koska siellä perusoikeuksiin voidaan vaikuttaa liikaa ja näkemykseni parantumisesta ja paremminvoimisesta ja sen avaimista ei enää ole samoilla linjoilla kuin monen hoitajan tai psykiatrin. 

Pakkohoito on traumatisoivin kokemus mitä ihminen voi kokea.

Mitätöimistä, nöyryytystä, ivaa, pilkkaa,

Ei kukaan ihminen kestä sitä.

Traumat kestää lopun ikää.

Yhteiskunta ei sitä myönnä, se raatelee ihmistä niin pahasti ettei sille löydy sanoja.

Rukous on ainoa joka poistaa traumoja.

Mutta jos kuulet psykiatri sanan, traumojen takaumat pamahtaa samalla sekunnilla.

Yhteiskuntamme on ankara, hyvin ankaraa on kehon kipujen psykiatrisointi ja siitä pakkohoitoon sitten kun tauti löytyy, 

kehon kipu valitus reissulta pakkohoitoon joutunut, ei koskaan uskalla mainita kehon kipujaan ainakaan julkisella, joka on kehon kipujen psykiatrisoija, psykiatrit luulee nyt kehon kivut eli psykosomatia on parantunut kun yksilö ei uskalla mainita kehon kipujaan koskaan sen jälkeen

, psykiatriaan ei kuulu korjaaminen, eikä oikaisu, joten heiltä on turha kuvitella saavansa korjausta.

Joten seuraavan kerran jos menet minkä oireen kanssa tahansa julkiselle, sinut viedään uudestaan pakkohoitoon.

Tämä on ankara pelolla hallinta, joka on osa psykiatriaa.

Ihmisten pito pelossa, ettei he koskaan mainitse kehon kipujaan, eikä koskaan mene julkiselle, jos menee vapisee pelosta, koska se on pakkohoito instituutti ja pelolla hallitseva.

Leimat on vahvemmat kuin sinun fyysiset kipusi, joita ei kukaan edes kuuntele.

Elämme hyvin ankarassa yhteiskunnassa, hyvin ankarassa.

Julkishallinto joka tätä johtaa haluaa pitää ihmiset ankaruudessa.

Tietenkin se johtaa yhteiskunta ja ennen kaikkea psykiatriaa ja sen kauhu valtaa kohtaan.

He ei halua huomata että he vahingoittaa ihmisen hyvinvointia todella paljon.

Asiasta ei keskustella lainkaan missäãn,

Surullista.

Kyllä suljetulla eniten hoitoa tarvitsevat "hoitajat ja psykiatrit"

Vierailija kirjoitti:

Ihan syystä olet siellä pakkohoidossa ollut ja siellä sinun kuuluisi olla nytkin saamassa tarvitsemaasi ammattiapua. Jo aloituksesi sen kertoo. 

Itse laitoin aloitukseen nuolen alaspäin vain siksi,  että aloittaja toivoi kaikkea pahaa hänelle väkivaltaa tehneille.  

Olet sairaantunnoton, kiittämätön ja sinun pitäisi olla nöyrä. Ammattipuoskareissahan ei voi olla mitään vikaa.

Hoitopaikkoja halutaan vähentää ja "hoito" on siksi niin karseaa. Halutaan, että ihminen pelkää hoitavaa tahoa niin paljon, että "tervehtyy" = ei uskalla hakea apua.

Minulle tapahtui myös hoidossa kaikkea kamalaa, mutta en muistele niitä pahalla koska olin aika sekaisin. Ainoastaan se että lääkäri nauroi minulle ja pilkkasi minun harhojani on jäänyt kummittelemaan myöhemmin. Todella ammattitaidotonta.

Ap tässä. Joku mainitsi katkeruudesta. Yritän ymmärtää heidän toimintaa siltä kannalta, että ihminen pelkää kaikkea itselleen kummallista ja pyrkii hallitsemaan ja kontrolloimaan tätä. Toisaalta en pysty itse samaistumaan tuollaiseen toimintaan koska olen aina ollut toisia suvaitseva ja ymmärtämään pyrkivä ihminen.