Onko kellään oikeasti hyviä muistoja koululiikunnasta yläasteella?

Rakastin pesäpallon pelaamista!!! 😍

Juu

No oikeest, on, kyllä!

Liikuntatunnit oli ihan kivoja. En tosin muista tarkasti mitä yläasteella tehtiin. Ainakin pesis, keilaus, uinti, hiihto, jotain sisäliikkaa, koris, lentis, varmaan myös käveltiin. Harrastin muutenkin liikuntaa, niin liikuntatunnit oli läpi kouluaikojen mukavia. Yläasteella kiva ope.

On. Minulla oli kannustava liikunnanopettaja, joka rohkaisi harrastusten pariin.

Minulla. On sekä hyviä ja huonoja muistoja koululiikunnasta yläasteella.

Koululiikunnassa oli 80-90-luvuilla ongelmana se, että siinä ei motivoitu oppilaita liikkumaan. Ne, jotka harrastivat vapaa-aikanaan urheilua olivat tietysti hyviä ja saivat hyviä numeroita, mutta esimerkiksi minä joka olin enemmän taideasioista kiinnostunut olin ihan paska. En pystynyt vetämään kymmentä leukaa, toisin kuin joku punttista harrastava tuleva hormonibodari.

Olisi pitänyt olla niin, että ensin määritetään lähtötaso, ja sen paranemisen perusteella annetaan numeroita. 

Ei mulla ainakaan mitään ikäviä muistoja ole koululiikunnasta. Tykkäsin monista lajeista ja olin niissä hyvä. Telivoimistelu, aerobic, hiihto, luistelu, juoksu ja lentopallo oli lempilajejani. 

On muistoja. Olivat silloin hauskoja ja liikuntatunti oli kohokohta koulussa. Koska oltiin suuri osa luokasta ryhmässä täysiä mulkkuja, niin kiusasimme liikunnanopettajia, varsinkin paria sijaista. Liikuntatunnit alkoi sillä, että kävimme vetämässä juhlasalin/liikuntasalin pääkytkimestä valot pois ja käytännössä koko tunti meni meidän kuriin saamiseksi, mikä usein epäonnistui. Saimme välillä sidottua huutavan opettajan pingisverkkoon, olimme kuitenkin teini-ikäisiä eikä aivan pienikokoisia. Osa myös potki opettajaa. Ei ne opetkaan mitään pienikokoisia miehiä ollut, mutta varmaan tiesivät, ettei hommat jatku koulussa, jos käyvät käsiksi oppilaaseen. 

Jälkikäteen ajatellen hävettää ja meitä olisi kaikkia saanut vetää kunnolla korville.

Liikunta oli mun lempiaine! Se oli aine, jossa sain loistaa, oli urheilulaji mikä tahansa. Nosti itsetuntoani huimasti. Muissa aineissa ei sit ollutkaan ihan sama homma.

Liikunta ja kotitalous ovat yläkoulujen suosituimmat valinnaisaineet, joten varmaan aika monella on hyviä kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Saimme välillä sidottua huutavan opettajan pingisverkkoon

* Sulkisverkkoon

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan. Viimeisenä vuonna yläluokalla olin niin ärsyyntynyt että jätin sukset koulun varastoon ikuisiksi ajoiksi. En ole sen jälkeen hiihtänyt.

Hyvä näin. Jos edelleen olisit koulun jälkeen hakenut ne sukset sieltä koulun varastosta, olisi tullut syyte.

Meillä oli yläasteella liikuntaryhmässä yks tyyppi, joka yleensä aina valittiin viimeiseksi joukkueeseen. Kerran meidän piti valita joukkueet siten, että 2 käänsi selän muille ja vuoronperään huusivat esim. "Toinen vasemmalta.... kolmas oikealta.." jne. ja se sama tyyppi tuli silti viimeiseksi 😂🤣

On. Joidenkin sisäliikuntatuntien aikana päästiin ihastustytön kanssa pujahtamaan varaston takahuoneeseen pussailemaan ja kähmimään. Tämä oli kasiluokalla. Pian vietiin toisiltamme neitsyydet minun kotona. Hienoja muistoja Hennasta!

M47

Yläasteen liikunta oli helppoa, opettaja oli pahasti alkoholisoitunut ja liikuntasalin seinällä oli usein lappu jossa käski mennä omatoimisesti läheiseen puistoon liikkumaan. Usean vuoden sai hommiaan jatkaa. 

Minulla ei ole. Koululiikunta pilasi minulta aikoinaan monta lajia, joihin kiinnostus on herättänyt uudelleen vasta nelikymppisenä. Vasta tuossa kohden aloin ymmärtää miksi en pidä liikunnasta. Ei liikunnassa itsessään ole mitään vikaa, mutta minun on vain pitänyt löytää itselleni sopivia lajeja, tehdä oman tasoisesti ja tahtisesti, ei vertailla muihin, ei kokoajan edes itseeni, ei kellottaa suorituksiani. Suurin oivallukseni oli, että liikuntaan ei tarvitse liittyä minkäänlaista kilpailuhenkisyyttä taikka suurta tavoitteellisuutta - hyvä mieli ja terveyden ylläpito riittää. Kaikkia matkoja, aikoja tai suorituksia ei tarvitse mitata, kokoajan vertailla, vaan tärkeintä on tekeminen, ja että siitä osaa myös nauttia, se tuntuu mielekkäältä, harrastusta tuntuu hyvältä jatkaa. Kaikille meille tekemisenilo ei tule kilpailuhenkisyydestä ja jatkuvasta kirittämisestä. 

Olen miettinyt pitkään mikä liikunnasta teki aikanaan niin epämukavaa.

Olen tullut siihen lopputulokseen, että muissa aineissa yleensä pärjääminen oli vain itsestä kiinni. Liikunnassa julmettu merkitys oli sillä, minkälainen oli tausta: minkälainen oli perhe, oliko maksettuja liikuntaharrastuksia, ja minkälainen oli fyysinen olemuksesi.

Meillä kun vanhemmat oli vähän niin ja näin, eivät olleet oikein kotonakaan ja syötiin sitten mitä jääkaapissa sattui olemaan, usein pelkkää voitakin, niin kroppa oli semmoinen, jolla ei kaseja revitty. Omia välineitä ei tietenkään ollut, maksetuista harrastuksista puhumattakaan.

Homman kruunasi se toistuvasti viimeiseksi valitseminen ym., jonka jälkeen touhulle haistatti lopullisesti pitkät.

Lukuaineissa pärjäsi ällillä, aivot kun toimii vaikka kotona söisi pelkkää näkkäriä.