Miksi päästit itsesi lihomaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lihoaminen on niin hirveä asia, niin miksi myydään lihottavia ruokia? Ihminen syö sitä, mitä on tarjolla. Jos huumeet pystytään kieltämään, miksei lihottavia ruokia? Ihminen voi tulla "riippuvaiseksi" mistä tahansa.

Huumeiden kieltäminenkö sitten on auttanut niin ettei kukaan ole niistä riippuvainen? Mikä tahansa lihottaa jos sitä syö liikaa, miten edes määrittelisit mitkä ruuat on sallittuja ja mitkä ei?

Ei kai se kysyntään vaikuttaisikaan vaan tarjontaan ja hintaan. Tällöin riippuvuutta ei välttämättä pääse edes syntymään.

Lihavuus johtuu pääsääntöisesti huonosta tai olemattomasta itsekurista.

Vierailija kirjoitti:

Lihavuus johtuu pääsääntöisesti huonosta tai olemattomasta itsekurista.

Itsekurin puute on vain seuraus, ei syy. Itsekurinpuute on seurausta stressistä, jaksamisesta ja motivaatiosta. Kaikki eivät ole "masokisteja", sama pätee myös liikuntaan.  Kysymys on siten vain lähinnä siitä, että itsekuria ei pysty enää perustelemaan itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Muutettiin maalle, kun olin hoikka 4v. Masennuin siellä yksinäisyydessä ja aloin lääkitsemään asiaa syömällä. Tuloksena lihava lapsi ja teini.

Lukiossa laihdutin n. 20kg. Myöhemmin kansanopistolla tuli +8kg, kun koko ajan oli ruokaa. Niitä sitten pudottelin pitkään.

Mitä tarkoittaa että kansanopistolla "oli koko ajan ruokaa"?

syön, juon ja nautin elämästä

Kiitos kun kysyit. Olen katkera yh-isi, jonka entistä vaimoa kiinnostaa enemmän elatusmaksut kuin nähdä lasta ikinä. Aika, energia ja ruuanlaittotaidot eivät riitä terveellisem ruuan säännölliseen laittamiseen. Perinnöllistä varmaan myös, en ole koskaan ollut hintelä. Pysyn lihavana, vaikka harrastan paljon liikuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Koska pappani käytti minua seksuaalisesti hyväksi ja isä jätti minut ja äidin. Lihoin normaalista lapsesta n. 100kg painavaksi esiteiniksi. Ikää minulla oli näiden tapahtumien aikaan 7-11v.

Sen jälkeen ei ole pysyvä laihtuminen onnistunut, vaikka olen laihduttanut elämäni aikana 3 kertaa 25-30kg ja lukemattomia kertoja pienempiä määriä. Ulkopuoliselle tämä voi näyttää siltä, että hoikka mimmi se vaan tuossa taas antaa periksi herkuttelulle.

Tämä on identtinen oman tarinani kanssa, paitsi että hyväksikäyttäjä oli isäni. 

Olen taistellut itseni hirveistä kotioloista akateemiseen työhön ja joutunut tukemaan lapsuuden perhettäni valtavasti. Myös omassa perheessä on ollut mm syöpätapaus ym. 

Painoasiaa en ole saanut vielä hoidettua.

Monet kehittävät (varsinkin ikävien elämäntapahtumien jälkeen) riippuvuussuhteen ruokaan. Ruokariippuvuudesta kaivattaisiin keskustelua.

Asiaa ei auta, että toinen toistaan epäterveellisempää roskaa (jota on vuosikymmeniä kehitetty mahdollisimman houkuttelevaksi ja koukuttavaksi) tuputetaan niin monelta suunnalta.

Vierailija kirjoitti:

Monet kehittävät (varsinkin ikävien elämäntapahtumien jälkeen) riippuvuussuhteen ruokaan. Ruokariippuvuudesta kaivattaisiin keskustelua.

Asiaa ei auta, että toinen toistaan epäterveellisempää roskaa (jota on vuosikymmeniä kehitetty mahdollisimman houkuttelevaksi ja koukuttavaksi) tuputetaan niin monelta suunnalta.

Tämä hyvin totta. Oikeanlaista keskustelua tarvittaisiin lisää. Syyt lihomiseen ovat yksilöllisiä ja jos laihduttaminen olisi helppoa, ei lihavia ihmisiä olisi.

Roskaruokaa, rasva- ja sokeripitoisia ruokia saa liian helposti. Sokeriveron korotus on askel oikeaan suuntaan. Muutos on hidasta.

Mieliala meni maahan vastoinkäymisten vuoksi. Makeasta sai lohtua välittömästi. Sitten kun paino tarpeeksi nousi, ei jaksanut välittää yhtään. 

Semmoista se elämä on. 

Jotta AP ärsyyntyisi. Ei kai lihomiselle muita syitä ole.

Koska en piittaa koko asiasta. Kiloja tulee ja kiloja menee. Jos mun ihrat jotenkin vaivaa sua niin se on sitten voi voi. Hae ammattiapua.

Monen syyn summa. Lapsena todistin perheväkivaltaa, ja kun vanhemmat erosivat ja muutettiin äidin kanssa pois, niin äiti masentui eikä jaksanut huolehtia minusta kunnolla. Olin ihan pikkulapsena normaalipainoinen, mutta eka-tokaluokalla paino alkoi nousta. Olin yksinäinen ja näin aikuisen näkökulmasta katsottuna heitteillä. Koulun jälkeen haalin kaikki mahdolliset kolikot ja kävin ostamassa suklaata. Lisäksi keitin makaronia ja saatoin vetää melkein koko pussin ketsupin kanssa. En kuitenkaan vielä ollut mitenkään älyttömän ylipainoinen, kutosluokalla taisin painaa 70kg. Kasiluokalla sitten lopetin yhden harrastuksen joka oli pitänyt minut edes jotenkin aktiivisena, ja siitä se kunnon painonnousu sitten alkoikin. Aloin keräämään painoa noin 10kg vuodessa. Olen nyt parikymppinen sairaalloisen lihava, painan 170kg. Kyllä, luit oikein. Ja kyllä, elämä on hankalaa tämän kokoisena ja monta vuotta elämästä on mennyt hukkaan koska en voi tehdä monia normaaleita asioita. 

 

Olen pari kertaa onnistunut laihduttamaan pieniä määriä, en todellakaan edes ole ollut millään nälkädieteillä vaan maltillisella kalorivajeella ja syönyt hyvin ihan ns. kunnon ruokaa, ja painoa siis on lähtenyt, mutta herkut ja epäterveellinen ruoka on niin suuri osa elämääni että niiden rajoittaminen, ei edes kokonaan kieltäminen, on aivan p*rseestä! Olen toki iloinen painon putoamisesta mutta olo on koko ajan niin epätoivoinen kun mietin vain että milloin pääsen mättämään itseni ähkyn partaalle. Sitten en kestä enää, palaan takaisin vanhaan ja paino nousee taas. 

 

Joku psykologinen syyhän tähän on taustalla jota en tunnista. Olin varmaan jo lapsena masentunut, ja siihen lisättynä yksinäisyys (minulla ei ollut yhtäkään kaveria) niin herkut olivat ainoa hyvää oloa ja turvaa tuova asia. 

Itsetuhoiset ajatukset: ajattelen etten ole täällä tietyn ajan kuluttua, joten mitä väliä, jos syön mitä sattuu. On ihan sama, miten ällöttävänä ja itsekurittomana läskinä muut pitävät minua, koska en ole täällä kauaa. Sydänperäinen äkkikuolema läskistymisen seurauksena ois enemmän kuin toivottu.

Synnyin reilu kuusikiloisena - komenteja?

Sairastuin syöpään, sen jälkeen avioero, huoltajuuskiista ja lopulta yksinhuoltajuus. Kun pääsin sitten noin 5 v päästä tolpilleni, tuli iso vesivahinko kotiin ja sen korvauskiistat. Lihoin, laihdutin, lihoin, laihdutin jne ja lopulta painoin 25 kg enemmän kuin ennen ekaa sairastumista. Nyt saanut vuodessa pois 15 kg. Vielä 10 kg jäljellä. Elämä on.