Pariutumisen arkitodellisuus vs. palstatodellisuus?
Olen seurannut suht lyhyen aikaa tätä palstaa, mutta silmääni on pistänyt kuinka täällä saa välillä ihan kajahtaneen kuvan parisuhteiden muodostumisesta tai muodostumisen puutteesta. Näissä ketjuissa on toki paljon selvästi mt-ongelmista kärsiviä yksilöitä, mutta myös paljon ihan fiksusti vastailevia ihmisiä. Silti mietin, että olenko jotenkin niin omassa kuplassani, kun täällä olevat kirjoitukset eivät vastaa yhtään arkitodellisuuttani?
Ihmiset tuttavapiirissäni pariutuvat vaikka ovat yksinhuoltajia, lyhyitä, kaljuja, vegaaneja, tatuoituja jne. ja parisuhteiden motiivi on yhdessä viihtyminen ja rakkaus, ei mikään kotityöt hoitava seksipalvelu tai elättäjä. Toki myös eroja, pakkeja ja epäonnistuneita yrityksiä mahtuu joukkoon, mutta se nyt on vaan normaalia elämää, ei mitään täällä pahimmillaan sukupuolten sotaa vastaavaa sekoilua.
Kiinnostaisi tietää näiltä noissa ketjuissa pyöriviltä fiksuilta kirjoittajilta, onko heidän tuttavapiirissään pariutuminen sellaista mitä noissa keskusteluissa vatkataan, vai onko noihin keskusteluihin osallistuminen vain jotain viihdettä?
Kommentit (451)
Vierailija kirjoitti:
Kun todellisuudessa enemmistö miehistä ja naisista on parisuhteissa useita kertoja elämänsä aikana, niin tästä ihan määritelmän mukaan seuraa, että tavalliset miehet ja naiset muodostavat parisuhteita. Jos et kuulu tähän joukkoon, olet epätavallinen. Nämä ovat sanojen määritelmiä ja tilastollisia totuuksia, eivät mitään ideologioita, jotka voisivat muuttua jankuttamalla.
Niinpä, normaalijaukama määrittää, mikä on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Kun todellisuudessa enemmistö miehistä ja naisista on parisuhteissa useita kertoja elämänsä aikana, niin tästä ihan määritelmän mukaan seuraa, että tavalliset miehet ja naiset muodostavat parisuhteita. Jos et kuulu tähän joukkoon, olet epätavallinen. Nämä ovat sanojen määritelmiä ja tilastollisia totuuksia, eivät mitään ideologioita, jotka voisivat muuttua jankuttamalla.
Näinpä. Se toki on totta, että netti muutti osaltaan pariutumista, mutta kun mun nähdäkseni se on vaan helpottanut sitä, koska nyt sitä kumppania voi etsiä vaikka ympäri maailmaa, jos niin haluaa. Ja myös niille introverteille deittiapit on oiva keksintö.
Käsittääkseni pariutumisesta melskaavat nettipalstoilla eniten, äänekkäimmin ja kärjistyneimmin ne, joilla siitä on kaikkein vähiten kokemusta ja edellytyksetkin heikoimmasta päästä. Massiivista enemmistöä ei kiinnosta eikä asia muodosta heille edes mitään aihetta miettiä. He elävät normaalia elämää ja yleensä pariutuvat sen mittaan jonkin kerran illan erityistä hössötystä.
Oma esimerkkini anekdootiksi: Lähdin pienille paikallisfestareille viihtymään koronasulkujen ja avioeron jälkeen, ekaa kertaa käytännössä yli puoleen vuoteen pois kotoa ilman lapsia. Siellä törmäsin tuttavaan naapurustosta, jonka olin tiennyt pitkään, mutta ei oltu oltu tekemisissä enempiä. Pidin häntä kiinnostavana jo entuudestaan ja yllättäen selvisi, että hänkin oli vasta eronnut. Viihdyimme yhdessä illan. Ilta venyi jatkoille. Vaihdettiin numerot. Alettiin vistetitellä ja nähtiin pian uudelleen. Yhä vaan viihdyttiin yhdessä. Tutustuttiin lisää ja edelleen viihdyttiin. Sitä se sittemmin on ollut vuosikausia.
Tässä ei ole mitään palstavänkyttäjien teorioista ja päähänpinttymistä mukana. Kukaan ei esittänyt vaatimuksia tai mittaillut toisen ominaisuuksia. Ei vertailtu vaihtoehtoja. Ei laskettu tasopisteitä. Juotiin vaan muutama olut ja juteltiin paljon ja tykättiin toisen seurasta niin että loppua ei vielä ole tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaveri ollut 20v sinkku. 180/80. Dippa inssi rahaa löytyy. Ulkonäkökin ihan normaali 50 miehelle. Kaipaa ja haluaa parisuhdetta. Tinderisssä pari Match. Jossain muussa sovelluksessa juttelua ja parit treffit.
Ongelma= ujous, hiljaisuus, huono pukeutuminen.
Tämä on ihan hirvittävä sääli. Tämä ukko olisi todella kiltti ja helppo. Muttakun ei ikinä pääse tutustumis vaiheen yli. Koska vaikuttaa järkyttävän tylsältä. Koska ei uskalla puhua.
Kiltti ja helppo. Jos tahdon huusholliin sellaisen, otan kultaisennoutajan. Kuulostaa avuttomalta perässä vedettävältä lapaselta. Ihan aidosti,
"Hyvä esimerkki alkukesästä. Istuttiin eräässä tapahtumassa. Viereen tuli nais lauma. Yksi näistä naisista otti kaveriin kontaktia. Kaveri ei oikein osannut muuta kuin vastata kysymyksiin. Sitten kun naiset lähti. Kaveria harmitti."
Sivusta. Itsekin kerrot miksi homma ei kaverisi kohdalla toimi. Jos hädin tuskin vastaa kysymyksiin eikä tee mitään edistääkseen keskustelua antaa vain vaikutelman, että ei ole kiinnostunut edes juttelemaan. Ei kukaan normaali ihminen väkisin jatka. Naiset, minä mukaan lukien, käyttävät tuota "taktiikkaa" kun haluavat päästä hankalasta tyypistä eroon eskaloimatta tilannetta. Jos kaverisi viestii kaikilla tasoilla, että ei ole kiinnostunut, miten on kenenkään muun kuin hänen oma vikansa kun tulokset ovat täysin mitä voi odottaa? Kukaan ei osaa lukea ajatuksia ja on kaverisi tehtävä kehittää itse omia sosiaalisia taitojaan.
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vuosien sinkkuus tekee sen että alkaa pitää itseään viallisena. En ole tarpeeksi hyvä kenellekään. Joka voi just näkyä esim niin ettei nää positiivista signaalia treffeillä. Vaan luovuttaa heti." Siksipä kannattaisi satsata harrastuksiin ja järjestötoimintaan. Ei sinkkuilun pitäisi tarkoittaa täydellistä syrjäytymistä.
... ja rohkenen ehdottaa että hän lähtisi tanssikursseille ja sitten lavatansseihin. Tanssimisen opettelu naisten kanssa yhdessä on sosiaalistumisharjoittelua parhaasta päästä.
Tyhmä kysymys, mutta miten te miehet estätte seisokin noissa tanssimistilanteissa?
Ikä hoitaa, sekä seisokin että kohteen.
Vierailija kirjoitti:
Kun todellisuudessa enemmistö miehistä ja naisista on parisuhteissa useita kertoja elämänsä aikana, niin tästä ihan määritelmän mukaan seuraa, että tavalliset miehet ja naiset muodostavat parisuhteita. Jos et kuulu tähän joukkoon, olet epätavallinen. Nämä ovat sanojen määritelmiä ja tilastollisia totuuksia, eivät mitään ideologioita, jotka voisivat muuttua jankuttamalla.
Monella miehellä on läheisriippuvuus. Pelkästään riippuvainen näkee suhteen hyötysuhteena. Läheisyysriippuvaisten suhteet eivät kestä pitkään ja ovat muutenkin todella hedelmättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa konteksti oli sarjaiskemisen sijaan monilta yksin jääneiltä miehiltä puuttuvat sosiaaliset taidot, joista kyky keskustella naisten kanssa on hyvin oleellinen.
Pick-up artistit käyttävät tätä kykyä iskeäkseen useita naisia mahdollisimman tehokkaasti.
Mitä tekemistä "pick up artist" -käsitteellä on tämän aiheen kanssa? Pick up artist on jälleen kerran yksi marginaalinen ilmiö, jonka amerikkalainen feminismi yrittää esittää esimerkkinä jostain isosta ilmiöstä. Se ei ole sitä, tai ehkä Amerikassa?
Kautta aikain miehet ovat iskeneet naisia vitsailemalla, heittämällä läppää jne. Siitä tulee suomen sana "naistennaurattaja". Tästä naistennaurattamisesta ovat metodin tehneet jotkut viestintätaitojen miesgurut. Edelleen: marginaalinen ja mitätön ilmiö, paitsi paranoidisen amerikkalaisen yliopistofeministin aivoissa.
Minä toin ilmiön esiin, koska minusta se näyttäisi ratkaisulta monen miehen ongelmaan. Jos perimmäinen ongelma on, että on niin ujo ettei kykene keskustelemaan mielenkiintoisesti, niin se mies voisi treenata sosiaalisia taitojaan. Eihän se, että asiaa markkinoivat pick up artistit tarkoita, että joka miehen pitäisi pyrkiä mahdollisimman suureen kaatolukuun, treenaisi vaan ujoutta pienemmäksi ja iskisi sitten sen yhden jonka tahtoo.
Olen tuo jota kommentoit, ja olen täysin samaa mieltä sun kanssasi. Sosiaalisia taitoja ja jutustelua (small talk) pitäisi opettaa myös yläkoulussa ja lukioissa/amiksissa systemaattisesti.
Mutta minä nillitin pelkästä sananvalinnasta :) , eli että käytetään amerikkalaisen feminismin käsitteitä kuten "pick me girl" tai "pick me artist", jotka ei yhtään istu suomalaiseen asenneilmapiiriin. USA vaikuttaa sukupuolirooleissaan paljon stereotyyppisemmältä maalta.
Toinen aivan älytön termi joka on omaksuttu amerikanenglannista, on "gaslighting", joka on käännetty vielä epäselkeämmäksi sanaksi "kaasuvalottaminen". Kukaan ei tunne enää sitä Hitchcockin leffaa, josta sana tulee, kukaan ei muista enää mitään kaasuvalojakaan, joiden käyttöominaisuuksiin elokuva perustuu. Koko käsite on kelvottoman läpitunkematon, sen ymmärtääkseen nuoren väen täytyy varmaan googlettaa. Silloin uussana on huono. Sori off-topic!!
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vuosien sinkkuus tekee sen että alkaa pitää itseään viallisena. En ole tarpeeksi hyvä kenellekään. Joka voi just näkyä esim niin ettei nää positiivista signaalia treffeillä. Vaan luovuttaa heti." Siksipä kannattaisi satsata harrastuksiin ja järjestötoimintaan. Ei sinkkuilun pitäisi tarkoittaa täydellistä syrjäytymistä.
... ja rohkenen ehdottaa että hän lähtisi tanssikursseille ja sitten lavatansseihin. Tanssimisen opettelu naisten kanssa yhdessä on sosiaalistumisharjoittelua parhaasta päästä.
Tyhmä kysymys, mutta miten te miehet estätte seisokin noissa tanssimistilanteissa?
Lavatansseja aloittaessaan joutuu nuorikin mies keskittymään itse tanssimiseen niin tiukasti ettei tuo ole ongelma. Edes keskustelu ei silloin onnistu kun putoaisi rytmistä.
Myöhemmin tanssitilanne naisten kanssa on jo sen verran tuttu että ongelman yleensä välttää. Hidas foksi iholle haluavan tanssiparin kanssa voi olla "mielenkiintoista". Nainen itse valitsee kuinka lähelle haluaa suljetussa otteessa tulla hitaita tanssittaessa.
M59+
ainakin itse en osota, että seurustelukumppanin kanssa olisi "kemiaa" ja romanttisia tunteita. Minulle riittää se, että mies on tosi mukava, fiksu ja paperilla hyvä.
Vierailija kirjoitti:
ainakin itse en osota, että seurustelukumppanin kanssa olisi "kemiaa" ja romanttisia tunteita. Minulle riittää se, että mies on tosi mukava, fiksu ja paperilla hyvä.
Haluan koko paketin. Ei toimi mulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa konteksti oli sarjaiskemisen sijaan monilta yksin jääneiltä miehiltä puuttuvat sosiaaliset taidot, joista kyky keskustella naisten kanssa on hyvin oleellinen.
Pick-up artistit käyttävät tätä kykyä iskeäkseen useita naisia mahdollisimman tehokkaasti.
Mitä tekemistä "pick up artist" -käsitteellä on tämän aiheen kanssa? Pick up artist on jälleen kerran yksi marginaalinen ilmiö, jonka amerikkalainen feminismi yrittää esittää esimerkkinä jostain isosta ilmiöstä. Se ei ole sitä, tai ehkä Amerikassa?
Kautta aikain miehet ovat iskeneet naisia vitsailemalla, heittämällä läppää jne. Siitä tulee suomen sana "naistennaurattaja". Tästä naistennaurattamisesta ovat metodin tehneet jotkut viestintätaitojen miesgurut. Edelleen: marginaalinen ja mitätön ilmiö, paitsi paranoidisen
Okei, käytin tuota Pick up artistia koska oletin että kaikki tietävät silloin, mistä puhun. Sille kun ei taida olla suomenkielistä nimeä.
Samaa mieltä kaasuvalottamisesta. Paitsi että olen nähnyt siitä elokuvan, joka oli ENNEN Hichcockin elokuvaa.
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vuosien sinkkuus tekee sen että alkaa pitää itseään viallisena. En ole tarpeeksi hyvä kenellekään. Joka voi just näkyä esim niin ettei nää positiivista signaalia treffeillä. Vaan luovuttaa heti." Siksipä kannattaisi satsata harrastuksiin ja järjestötoimintaan. Ei sinkkuilun pitäisi tarkoittaa täydellistä syrjäytymistä.
... ja rohkenen ehdottaa että hän lähtisi tanssikursseille ja sitten lavatansseihin. Tanssimisen opettelu naisten kanssa yhdessä on sosiaalistumisharjoittelua parhaasta päästä.
Tyhmä kysymys, mutta miten te miehet estätte seisokin noissa tanssimistilanteissa?
Lavatansseja aloittaessaan joutuu nuorikin mies keskittymään itse tanssimiseen niin tiukasti ettei tuo ole ongelma. Edes keskustelu ei silloin o
Kiitos, olen aina miettinyt tuota mutten olen iljennyt keneltäkään mieheltä kysyä.
Elät omassa kuplassasi, jos et näe miten vaikeaa pariutuminen on tavallisille nuorille miehille. Voin kertoa miten viidellä sinkkukaverillani menee, joista jokainen on muutaman vuoden etäisyydellä 30 ikävuodesta, molemmissa suunnissa.
Yksi työskentelee yliopistolla ja harrastaa frisbeegolfia, seinäkiipeilyä ja kestävyysurheilua. Jotain käsityö- ja musiikkijuttujakin tekee, mutta ei käy baareissa tai keikoilla. Luonteeltaan hän on rauhallinen ja sovinnollinen, toisinaan vähäpuheinen ja toisinaan taas ei, mutta aina täsmällinen. Hänet voi löytää yksin tai kavereidensa kanssa näiden aktiviteettien parista. Töistäkin hänet on helppo löytää, koska hän on siellä paljon esillä. Lisäksi hänellä on huoliteltu profiili useammassa treffipalvelussa, mutta ne eivät herätä kiinnostusta. Hän ei ole koskaan seurustellut tai harrastanut irtosuhteita, mutta haaveilee löytävänsä elämänkumppanin ja perustavansa perheen.
Toinen työskentelee jossain tekoäly- ja data-analytiikkafirmassa ja harrastaa myös frisbeegolfia. Lisäksi hän pelaa video- ja lautapelejä sekä mökkeilee. Luonteeltaan hän on savolaisittain kova puhumaan ja väittelemään ihan kaikesta. Tavallisina aikoina hänet voi löytää toisinaan baareista tai puistoista hengaamasta. Hänelläkin on profiili jossain treffipalvelussa, mutta en ole nähnyt sitä. Hänellä on ollut muutama seurustelusuhde ja, vaikka irtosuhteet vielä kiinnostavatkin, hän haluaisi myös oman perheen.
Kolmas opiskelee, työskentelee ohjelmistokehittäjänä ja viettää vapaa-aikansa nyrkkeilyn, videopelien ja metsästyksen parissa. Suurin osa hänen ajastaan menee juurikin kotona opiskellessa, töissä tai harrastusseuroissa. Hänen luonnettaan kuvailisin hassuksi ja hajamieliseksi. Hän ei halua käyttää treffipalveluja, koska on nähnyt millaista kärsimystä se yleensä on, erityisesti miehille. Hän ei ole koskaan seurustellut ja kokee koko homman hieman pelottavaksi, vaikka se ilmeisesti vähän kiinnostaisikin. Perheen perustamisesta hän ei osaa sanoa vielä mitään.
Neljäs työskentelee laadunvalvonnassa jossain toisella paikkakunnalla sijaitsevassa ohjelmistoyrityksessä ja vapaa-ajallaan pelaa videopelejä, lenkkeilee, käy kuntosalilla ja tekee jotain kulttuurijuttuja. Hän on ystävällinen, mutta ei ole kovin puhelias tai tahdikas. En oikeastaan tiedä miten hän viettää päivänsä, mutta otaksuisin, että hän ei käy juuri muualla kuin töissä ja kotona. Hän on ollut kerran aikaisemmin parisuhteessa, mutta traumatisoitui erosta niin pahasti, että ei halua enää yrittää. Perhehaaveetkin tuhoutuivat siinä samalla.
Viides työskentelee ohjelmistokehittäjänä ja konsulttina. Vapaa-ajallaan hän nostaa painoja tavoitteellisesti, pelaa videopelejä ja matkustaa paljon. Hänen luonnettaan on vaikea kuvailla, koska hänen puheenaiheensa ja tapansa ottaa kaikki mukaan keskusteluun ovat niin kummallisia. Hän on vuosia käyttänyt kaikenlaisia seuranhakupalveluita ja käynyt seuranhakuun keskittyvissä tapahtumissa, mutta alkaa olla väsymään päin. Tietääkseni hän ei ole koskaan ollut missään pintapuolista keskustelua syvemmissä tekemisissä naisten kanssa enkä myöskään tiedä mitä hän tavoittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa konteksti oli sarjaiskemisen sijaan monilta yksin jääneiltä miehiltä puuttuvat sosiaaliset taidot, joista kyky keskustella naisten kanssa on hyvin oleellinen.
Pick-up artistit käyttävät tätä kykyä iskeäkseen useita naisia mahdollisimman tehokkaasti.
Mitä tekemistä "pick up artist" -käsitteellä on tämän aiheen kanssa? Pick up artist on jälleen kerran yksi marginaalinen ilmiö, jonka amerikkalainen feminismi yrittää esittää esimerkkinä jostain isosta ilmiöstä. Se ei ole sitä, tai ehkä Amerikassa?
Kautta aikain miehet ovat iskeneet naisia vitsailemalla, heittämällä läppää jne. Siitä tulee suomen sana "naistennaurattaja". Tästä naistennaurattamisesta ovat metodin tehneet jotkut viestintätaitojen miesgurut. Edelleen: mar
Samaa mieltä kaasuvalottamisesta. Paitsi että olen nähnyt siitä elokuvan, joka oli ENNEN Hichcockin elokuvaa.
Sori, minä olin väärässä tuossa: ei Hitchcock ole tehnyt Kaasuvalo-elokuvaa lainkaan, se näkemäsi ja näkemäni Kaasuvalo on George Cukorin. Jostain syystä pidän sitä aina Hitchcockin elokuvana, en saa korjattua tätä virhettä aivojeni tiedostoissa! :)
Korvessa toki naisilla on paljon vaihtoehtoja ja näin joku järkeväkin ukko saattaa löytyä, mutta isoissa kaupungeissa molemmilla on niin kovat vaatimukset, että ongelmia tulee.
Vierailija kirjoitti:
Elät omassa kuplassasi, jos et näe miten vaikeaa pariutuminen on tavallisille nuorille miehille. Voin kertoa miten viidellä sinkkukaverillani menee, joista jokainen on muutaman vuoden etäisyydellä 30 ikävuodesta, molemmissa suunnissa.
Yksi työskentelee yliopistolla ja harrastaa frisbeegolfia, seinäkiipeilyä ja kestävyysurheilua. Jotain käsityö- ja musiikkijuttujakin tekee, mutta ei käy baareissa tai keikoilla. Luonteeltaan hän on rauhallinen ja sovinnollinen, toisinaan vähäpuheinen ja toisinaan taas ei, mutta aina täsmällinen. Hänet voi löytää yksin tai kavereidensa kanssa näiden aktiviteettien parista. Töistäkin hänet on helppo löytää, koska hän on siellä paljon esillä. Lisäksi hänellä on huoliteltu profiili useammassa treffipalvelussa, mutta ne eivät herätä kiinnostusta. Hän ei ole koskaan seurustellut tai harrastanut irtosuhteita, mutta haaveilee löytävänsä elämänkumppanin ja perustavansa perheen.
Toinen työskentel
Puhut tavallisista nuorista miehistä, jotka ovat siinä kolmenkympin kieppeillä. Tässä jo kerrot isoimman ongelman: kolmekymppinen mies ei ole mikään NUORI mies vaan aikuinen mies, ja sen mukaan pitäisi osata jo olla. Jos tahtoo perheen, on kyettävä viestimään että on vastuullinen, isäksi kelpaava aikuinen. Jos kokee itsensä kolmekymppisenä nuoreksi mieheksi, on kehittymätön ja infantiili.
Samoin tuo videopelaaminen ja frisbeegolf tuntuvat olevan yhteisiä nimittäjiä. Toki tunnustan että omakin mieheni käy välillä heittelemässä. Yritän olla ajattelematta asiaa.
Anyway kun asia on niin, että sataa tyttöä kohti syntyy 102 poikaa, osa miehistä jää aina ilman. Ja koska moni nainen tietoisesti valitsee olla mieluummin yksin kuin parisuhteessa, vielä isompi osa miehistä jää ilman. Ettepä te miehet oikein muuta voi tehdä kuin elää asian kanssa ja yrittää olla mieliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elät omassa kuplassasi, jos et näe miten vaikeaa pariutuminen on tavallisille nuorille miehille. Voin kertoa miten viidellä sinkkukaverillani menee, joista jokainen on muutaman vuoden etäisyydellä 30 ikävuodesta, molemmissa suunnissa.
Yksi työskentelee yliopistolla ja harrastaa frisbeegolfia, seinäkiipeilyä ja kestävyysurheilua. Jotain käsityö- ja musiikkijuttujakin tekee, mutta ei käy baareissa tai keikoilla. Luonteeltaan hän on rauhallinen ja sovinnollinen, toisinaan vähäpuheinen ja toisinaan taas ei, mutta aina täsmällinen. Hänet voi löytää yksin tai kavereidensa kanssa näiden aktiviteettien parista. Töistäkin hänet on helppo löytää, koska hän on siellä paljon esillä. Lisäksi hänellä on huoliteltu profiili useammassa treffipalvelussa, mutta ne eivät herätä kiinnostusta. Hän ei ole koskaan seurustellut tai harrastanut irtosuhteita, mutta haaveilee löytävänsä elämänkumppanin j
Tämä. Eihän nuo mitään miehiä ole vaan mieslapsia.

Olen ollut seksisuhteissa muutaman 23-28v naisen kanssa. Itse 40+. Olen kysynyt aina miksi mä?
Kuulemma siksi että mä olen mies. Videopelit mainittu törkeän usein
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elät omassa kuplassasi, jos et näe miten vaikeaa pariutuminen on tavallisille nuorille miehille. Voin kertoa miten viidellä sinkkukaverillani menee, joista jokainen on muutaman vuoden etäisyydellä 30 ikävuodesta, molemmissa suunnissa.
Puhut tavallisista nuorista miehistä, jotka ovat siinä kolmenkympin kieppeillä. Tässä jo kerrot isoimman ongelman: kolmekymppinen mies ei ole mikään NUORI mies vaan aikuinen mies, ja sen mukaan pitäisi osata jo olla. Jos tahtoo perheen, on kyettävä viestimään että on vastuullinen, isäksi kelpaava aikuinen. Jos kokee itsensä kolmekymppisenä nuoreksi mieheksi, on kehittymätön ja infantiili.
Monet heistä olivat tuollaisia jo lukion jälkeen, mutta eivät päässeet kehittymään elämässä eteenpäin, kun eivät löytäneet niitä perheen perustamiseen sopivia seurustelusuhteita.