Eka lomaviikko miehen kanssa mökillä, mikä pettymys
Mies taas pettyi heti loman ekana päivänä kun ei saanut seksiä, eikä tokana jne niin oli hyvä murjottaa joka päivä niin että oli sitten loma piloilla.
Itse olisin kyllä varmasti ollut sillä tuulella jos olisin nähnyt miehestä muutakin kuin jokapäiväisen vonkauksen ja sitä seuranneen murjotuksen. Odotin että meillä on mukavaa yhdessä, jutellaan, nautitaan kivasta säästä, veneillään, käydään kalassa, sienessä, marjassa jne ja kun on ollut yhteistä puuhaa ja mukavaa niin sitä kautta minullakin halut taas herää. Tämän kaiken kyllä kerroin miehelle mutta hänestä asia ei voi olla noin, sitä halua kuulemma joko on tai ei ole siitä huolimatta miten muuten menee päivät. Koitin sanoa etten varsinaisesti halua mieltä osoittavaa miestä, vaan iloista ja sellaista joka aidosti välittää siitä miten voin henkisesti ja haluaa tehdä yhdessä lomajuttuja ja nauttii niistä. Kuulemma sitten olisi nauttinut jos olisin ollut himokas häntä kohtaan ja sitä kautta näyttänyt että välitän ja tykkään. Eli olemme siis kierteessä, jossa kumpikaan ei pysty muuttamaan omaa käytöstä "ensin".
Kommentit (1396)
Vierailija kirjoitti:
Ap: minä minä minä minä minä minä. Aina vaan mitä ap haluu tehdä. Anna sitä seksiä ekana päivänä niin sitten se mies antaa sulle mitä haluut. Silti se on yksi hetki hänelle ja viisi päivää sinulle.
Siis mit vit?! Se mieshän tässä on itsekäs minäminä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla hiukan vastaava elämäntilanne just nyt. Kaikki tavat lähestyä, siis ihan kaikki, ovat naisen mielestä vääriä. Ihan sama mitä teen, miten teen tai olen tekemättä, ei kelpaa. Ja teen kyllä oman osani yhteisessä arjessa. Olen saamassa tästä nyt tarpeekseni. Olen seksuaalinen ihminen ja odotan seksin kuuluvan parisuhteeseen.
Viime viikolla nainen sitten yritti ruinata seksiä. Kieltäydyin, koska kai mullakin siihen on oikeus? Eipä vaan enää huvittanut koko homma. Tollaset kerran kuussa armopalat jätän kyllä ottamatta. Koskaan en ole toista pettänyt, mutta nyt alkaa kynnys olla jo aika matalalla. Seksi meillä on ollut ihan hyvää. Silloin, kun sitä vielä oli. Nainen sai orkkunsa ihan joka kerta. Tavalla tai toisella.
Ostin itselleni tekopillun, jotta saan sitten itse hoidella homman. Hain paketin ja puoliso kyseli, että mitä paketissa on? Ai tän verran mun asiat sitten kuitenkin kiinnostaa. Avasin paketin ja näytin sisällön. Voi
Toivottavasti lähdet, että nainen pääsee eroon susta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä joidenkin miesten möykkääminen tässä ketjussa on kyllä silmiä avaavaa. Olen sinkku ja pitääkin parinvalinnassa olla tarkkana ettei tällaisiin mieslapsiin koske tikullakaan.
Onko vinkkejä miten selvittää, onko miehen ajatusmaailma itsekkäästi munansa ympärillä pyörivä vai normaalin aikuisen ajatusmaailma?
Jos puhuu exästään tai ylipäätään kenestäkään ihmisestä sanalla pihtari, päätä suhde siltä istumalta
Tämä on hyvä neuvo. Pihtaaminen, pihtaaja, pihtari EIVÄT kuulu normaaliin parisuhteeseen kykenevän ihmisen sanavarastoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi on ihanaa. Juuri, kun lapset lähtivät uimaan isosiskonsa kanssa, rakastelimme intohimoisesti mieheni kanssa. Eilen illalla samoin. Minä en ymmärrä, että jotkut naiset vaatii ensin sitä, tätä ja tuota, muuten taika menee pilalle. Joka kerta myös minä saa , ei pelkästään mieheni. Olemme viiskymppisiä.
Kaikki nyt vaan eivät ole yhtä seksuaalisia kuin te!
Palstan naisista 95% ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä kuinka naiset aina suuttuvat kun ensin kiristää miestä seksillä jonka jälkeen mies suuttuu. Todistaa vain sen että joka nainen on maksullinen kun nainen kiristää itselleen maksun ennen kun suostuu seksiin. Maksuhan se huomiointi, palveluksia ja lahjonta on mitä naiset vaatii maksuksi ennen kun suostuu seksiin. Harmi vaan kun täällä ei saa puhua tuommoisesta naisesta oikealla nimellä ettei naiset pahoita mieltään vaikka itse naiset itsestään maksullisen tekee
Ei se ole maksu. Et ymmärtänyt ollenkaan, mistä on kyse. Naisen halu syttyy siitä, että hän kokee olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Siinä kohtaa nainen haluaa ja jos mieskin haluaa, niin seksiä harrastetaan. Eli jos mies todella haluaa seksiä, kannattaa pienin elein saada nainen kokemaan olonsa hyväksytyksi, sii
On se joillain vaikeaa. Mä en jaksaisi elää tollasessa venäläisessä ruletissa, jossa yksi sana voi sitten vielä kaikki fiilikset. Ihan kun olisi jonkin sellaisen ihmisen kanssa, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö päällä koko ajan. Mutta jokainen valitsee itse puolisonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: minä minä minä minä minä minä. Aina vaan mitä ap haluu tehdä. Anna sitä seksiä ekana päivänä niin sitten se mies antaa sulle mitä haluut. Silti se on yksi hetki hänelle ja viisi päivää sinulle.
Siis mit vit?! Se mieshän tässä on itsekäs minäminä.
On muuten tosi itsekästä haluta omaa puolisoaan. Miksi ap ei ole kertonut miehelleen, että seksi ei enää sen kanssa kiinnosta. Laskisi sitten miehen menemään muualle naimaan, kun kotona ei irtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä joidenkin miesten möykkääminen tässä ketjussa on kyllä silmiä avaavaa. Olen sinkku ja pitääkin parinvalinnassa olla tarkkana ettei tällaisiin mieslapsiin koske tikullakaan.
Onko vinkkejä miten selvittää, onko miehen ajatusmaailma itsekkäästi munansa ympärillä pyörivä vai normaalin aikuisen ajatusmaailma?
Jos puhuu exästään tai ylipäätään kenestäkään ihmisestä sanalla pihtari, päätä suhde siltä istumalta
Tämä on hyvä neuvo. Pihtaaminen, pihtaaja, pihtari EIVÄT kuulu normaaliin parisuhteeseen kykenevän ihmisen sanavarastoon.
Totta. Ja noita ilmaisuja käytetään ainoastaan suhteessa, jossa ei ole riittävästi seksiä. Pihtarit elävät sellasta suhdetta.
1224
eli minun suhde mieheeni perustuu arvomaailmaan ei biologiaan. Ei minun syttyminen haluilleni vaadi mitään poppakonsteja. Ap toi selkeästi esiin mikä hänet voisi saada haluamaan miestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minulla oli kerran ulkomaalainen tyttöystävä. Se halusi aina seksata heti kun nähtiin ja ennenkuin tehtiin mitään muuta tai lähdettiin mihinkään. Huhhuh! ei yksikään suomalainen nainen, yhtä milffiä lukuunottamatta, ole tajunnut tätä. Seksi ei pidä olla mikään palkinto vaan mahdollisuus yhteisestä nautinnosta.
Sitähän se onkin. Mutta ap tarvii tunnelmaan päästäkseen aikaa ja mukavaa yhdessäoloa.
Me ihmiset olemme erilaisia.
Tuo yllä mainittu on yleinen ominaisuus naisilla. On toki naisia, jotka ovat erilaisia, mutta suurin osa naisista on kuitenkin samanlaisia kuin ap. Tämä ominaisuus ei häviä sillä, että löydetään joku nainen, joka onkin erilainen.
Ei tietenkään häviä. Mietin vain, että miksi apn mies on päätynyt vonkaamaan, vai onko aina ollut vonkaaja ja ap siihen alistunut. Nyt iän myötä vastustelee erinäisillä vaateilla. Vai onko ap alkanut pitämään miestään vastenmielisenä ja tästä syystä latelee ehtoja. Näitähän tässä on muutki miettiny. Sitte vielä se biologia! En tiedä, joko oon yksinkertaisen tollo tai sitten vaan nainut rakkaudesta mieheni, jonka kanssa sama arvomaailma! Meidän ei ole koskaan täytyny vongata, selitellä haluttomuutta ym. Me nyt vaan ymmärrämme toisiamme.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin hämmästyneenä luen näitä. Itse olen siinä onnellisessa asemassa että jos mieheni sanoo että tänään illalla on sexxxxhetki kun tuun töistä olen kierroksilla koko päivän ja odotan.
Joku kirjoitti että ei suostu rais kattavaksi jos mies haluaa häntä vaikka 10 min verran ja siihen pitäisi antautua. Ettekö ajattele että ihanaa, mieheni haluaa minua vieläkin näitten vuosien jälkeen.
Näille naisille vinkki: jos haluatte miehenne olevan iloisia ,vailla normaalia sekuaalista halua TEITÄ kohtaan, käy marjassa kanssanne ja iltasouteluissa niin ostakaa lahjakortti thai-hierontaan. Seksuaalisuus on normaali vietti. Se pitää hoitaa tavalla tai toisella.
Rouva 62 v.
No siinäpä vanhan kansan oppia kerrakseen 😂. En löydä sanoja 😳
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille miehellesi, että jatka vaan sitä runkkaamista, mietitään sitä seksiä sitte syssymmällä.
Ei mikään korvaa lämmintä ihokosketusta ja jos vaimolta ei saa niin aina joku naapurinmarjukka on myös vailla lämpöä. Ilman marjaämpäriä.
Silloinhan mies ei sitä vaimoaan todellisuudessa halua, vaan kuka tahansa käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin hämmästyneenä luen näitä. Itse olen siinä onnellisessa asemassa että jos mieheni sanoo että tänään illalla on sexxxxhetki kun tuun töistä olen kierroksilla koko päivän ja odotan.
Joku kirjoitti että ei suostu rais kattavaksi jos mies haluaa häntä vaikka 10 min verran ja siihen pitäisi antautua. Ettekö ajattele että ihanaa, mieheni haluaa minua vieläkin näitten vuosien jälkeen.
Näille naisille vinkki: jos haluatte miehenne olevan iloisia ,vailla normaalia sekuaalista halua TEITÄ kohtaan, käy marjassa kanssanne ja iltasouteluissa niin ostakaa lahjakortti thai-hierontaan. Seksuaalisuus on normaali vietti. Se pitää hoitaa tavalla tai toisella.
Rouva 62 v.
Entäs jos se sexxxxhetki on joka päivä? Kestää 2-3 min ja itse et ehdi edes mukaan.
Meillä miehen hieron
Kirjoitin epäselvästi. Mies hieroi mun hartioita eikä siinä pitänyt olla mitään seksuaalista. Eikä alkuun ollut. Mut sitten alkokin tulla siihen rintojen ym hieronta. Siitä alkoi tulla vastenmielistä kun se alkoi loppua aina vaan lyhyeen ja tajusin, että pääasia siinä oli loppuseksi. Jos ois joskus päätynyt siihen extempore mutta kun se oli alusta asti päämäärätietoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille miehellesi, että jatka vaan sitä runkkaamista, mietitään sitä seksiä sitte syssymmällä.
Ei mikään korvaa lämmintä ihokosketusta ja jos vaimolta ei saa niin aina joku naapurinmarjukka on myös vailla lämpöä. Ilman marjaämpäriä.
Lämmintä ihokosketusta voi saada myös ilman seksiä. Siihen vaimo varmasti suostuukin, esim. hieromaan hartioitasi. Sen jälkeen voi sitten vaimollakin olla otollisempi olo itse seksiin, kun ensin on vietetty yhdessä mukavaa aikaa ilman vaatimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että naiset, jotka annostelevat seksiä palkintona, eivät saa itse siitä paljoakaan. Eipä se silloin ole ihme, ettei oikein huvita.
Ei sitä annostella eikä se ole palkinto. Nainen tarvitsee sopivan tunnelman, jotta halut heräävät. Ei hän tee sitä tahallaan, vaan se on osa biologiaa.
Vierailija kirjoitti:
"Nainen (eivät kaikki naiset, mutta suuri osa) syttyy hitaasti ja yksikin väärä sana tai teko voi romuttaa naisen tunnelman ja siten halun. Nainen ei temppuile, vaan tuo on, niinkuin sanottu, biologiaa. Ei naisen halua saa päälle käskemällä eikä napista painamalla."
Ja mistähän biologiakirjasta tämä on? Puhu vain omasta puolestasi...
Sen voisikin kirjoittaa koulun biologian oppikirjaan, josko sitten pareilla olisi enemmän seksiä. Kyllä nainenkin haluaa, halut vain eivät monilla naisilla mene päälle napista painamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi on ihanaa. Juuri, kun lapset lähtivät uimaan isosiskonsa kanssa, rakastelimme intohimoisesti mieheni kanssa. Eilen illalla samoin. Minä en ymmärrä, että jotkut naiset vaatii ensin sitä, tätä ja tuota, muuten taika menee pilalle. Joka kerta myös minä saa , ei pelkästään mieheni. Olemme viiskymppisiä.
Kaikki nyt vaan eivät ole yhtä seksuaalisia kuin te!
Palstan naisista 95% ei ole.
Aika moni meistä on, kunhan pääsemme sopivaan tunnelmaan. Se onnistuu, kun ensin tehdään niitä mukavia asioita yhdessä, hyväntuulisina, ilman mitään taka-ajatuksia tai vaatimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: minä minä minä minä minä minä. Aina vaan mitä ap haluu tehdä. Anna sitä seksiä ekana päivänä niin sitten se mies antaa sulle mitä haluut. Silti se on yksi hetki hänelle ja viisi päivää sinulle.
Siis mit vit?! Se mieshän tässä on itsekäs minäminä.
On muuten tosi itsekästä haluta omaa puolisoaan. Miksi ap ei ole kertonut miehelleen, että seksi ei enää sen kanssa kiinnosta. Laskisi sitten miehen menemään muualle naimaan, kun kotona ei irtoa.
Kiinnostaahan. Hänhän olisi halunnut seksiä puolisonsa kanssa, mutta olisi tarvinnut yhdessä vietettyä, rentoa aikaa saadakseen halunsa heräämään. Eli haluja kyllä oli, mutta ne pitää ensin ns. saada päälle. Ei se ole niin vaikeaa, moni mies onnistuu siinä.
Vierailija kirjoitti:
1224
eli minun suhde mieheeni perustuu arvomaailmaan ei biologiaan. Ei minun syttyminen haluilleni vaadi mitään poppakonsteja. Ap toi selkeästi esiin mikä hänet voisi saada haluamaan miestään.
Nyt en oikein pysy perässä. Siis minulla ainakin biologia säätelee sen, himottaako vai ei. Himon voi saada päälle sopivalla tunnelmalla. Kuten tuossa sanoit, ap kertoi, miten hänet voisi saada haluamaan miestään eli himot päälle. Ei arvomaailma vaikuta tähän, ainakaan ap:n. Miehensä sen sijaan vaikuttaa itsekkäältä, kun kiukustuu heti, kun ei saanut seksiä samalla hetkellä, kun olisi halunnut. Ap:n kertoman mukaan asiasta on keskusteltu ja ilmeisesti miehensä ei ymmärtänyt, että ap:n himot vaativat tiettyä tunnelmaa syttyäkseen. Miehellä on tässä ratkaisun avaimet. Hän kyllä saa seksiä ap:lta, kun saa tämän rentoutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minulla oli kerran ulkomaalainen tyttöystävä. Se halusi aina seksata heti kun nähtiin ja ennenkuin tehtiin mitään muuta tai lähdettiin mihinkään. Huhhuh! ei yksikään suomalainen nainen, yhtä milffiä lukuunottamatta, ole tajunnut tätä. Seksi ei pidä olla mikään palkinto vaan mahdollisuus yhteisestä nautinnosta.
Sitähän se onkin. Mutta ap tarvii tunnelmaan päästäkseen aikaa ja mukavaa yhdessäoloa.
Me ihmiset olemme erilaisia.
Tuo yllä mainittu on yleinen ominaisuus naisilla. On toki naisia, jotka ovat erilaisia, mutta suurin osa naisista on kuitenkin samanlaisia kuin ap. Tämä ominaisuus ei häviä sillä, että löydetään joku nainen, joka onkin erilainen.
Ei tietenkään häviä. Mietin vain, että miksi apn mies on päätynyt vonkaamaan, vai onko aina ollut vonkaaja ja ap siihen alistunut. Nyt iän myötä vastustelee erinäisillä vaateilla. Vai onko ap alkanut pitämään miestään vastenmielisenä ja tästä syystä latelee ehtoja. Näitähän tässä on muutki miettiny. Sitte vielä se biologia! En tiedä, joko oon yksinkertaisen tollo tai sitten vaan nainut rakkaudesta mieheni, jonka kanssa sama arvomaailma! Meidän ei ole koskaan täytyny vongata, selitellä haluttomuutta ym. Me nyt vaan ymmärrämme toisiamme.
Ei ap latele ehtoja, vaan kertoo, miten hänen halunsa saa syttymään.
Otetaan esimerkki: mieheni kertoi minulle aikanaan, että nenän niistämisen ääni saa hänellä vehkeen veltostumaan. Tämän jälkeen kävin toisaalla niistämässä ensin enkä vasta, kun olimme sängyssä lämmittelemässä. Tai sitten tarvitaan lisää lämmitystä miehelle sen jälkeen, kun olen joutunut niistämään vuotavaa nokkaani. Sama juttu ap:n kohdalla, mutta vähän päinvastaiseen suuntaan: halut heräävät tietynlaisella toiminnalla. Jos tuota toimintaa ei ole, niin silloin halutkaan eivät herää, vaikka ap kuinka yrittäisi.
No kun se ei nimenomaan ole näköjään selvää kaikille kun lukee näitä kommentteja.