Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Edelliset sukupolvet ovat tehneet nuoremmille opiskelemaan ja töihin pääsemisestä niin vaikeaa, että kun viimein saa oman elämänsä hallintaan ja ehkä lapsia, ei riitä aika ja energia monisairaiden vanhusten hoitoon. Olen tällä hetkellä äitini omaishoitaja ja kyllä se oikeasti elämäniloa ja jaksamista syö ihan kauheasti. Lisäksi epäilen, ettei pelkkä perhe riitä piristämään kun oma itsenäisyys ja sosiaalinen elämä kaventuvat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vanhusten pitäisi elää yhtään pitempään yhteiskunnan vaivoina kuin itse haluaa?

Itsellä 95 v anoppi haluaisi kuolla, koska voimat on hiipuneet ja muisti pettää. Itse tajuaa tämän ja toivoo, että kuolisi yöllä nukkuessaan. Meidän perhe käyttää useita tunteja päivässä hänen  auttamiseen ja yhdessä oloon samoin kuin kälykin. Anoppi kaipaa miestään, siskojaan ,ystäviään ja muita saman ikäisiä.

Ei kenenkään ole pakko elää jos ei halua. Siitä nyt ei voi ainakaan muita syyttää.

Luitko aloituksen? Siinähän juurikin syyllistetään toisia joidenkin itsemurha yrityksistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään yhteisöllinen asuminen ei korvaa omaisia. Heitä on aina ikävä.

No yhteisöllisessä asumisessa sentään on seuraa arkena jatkuvasti. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä useammat läheiset sukulaisetkin on kuolleet.

Ei toisista raakeista ole seuraa. Suurin osa muistisairaita. Ei yhteisöllistä asumista tarvitsevat enää pysty pitämään toisilleen kunnollista seuraa. 

Omaisten seuraa vain on tervetullutta. He tuntevat vanhuksen pitkältä ajalta ja osaavat muistella yhdessä koettuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha on itsekeskeisyyden seuraus, ei yksinäisyyden.

Tuo ei ole totta. Nimenomaan yksinäisyys aiheuttaa pahaa. Mitä varten olla elossa, jollei kukaan enää välitä. 

Ajatus on itsekeskeinen. Ei ihminen elä muita varten vaan itseään. Terve itsekkyys ei ole itsekeskeisyyttä. Syy elää lähtee itsensä arvostamisesta, eikä omanarvon tunne voi olla riippuvainen muiden mielipiteistä tai muiden seurasta.

Lääkäri jutussa sanoo toisin. Ihminen kaipaa omaisiaan. 

Totta kai kaipaa, mutta ei seuran kaipaaminen ole syy tappaa itseään vaan omanarvontunteen puuttuminen. Omanarvontunne lähtee itsestä ei muista ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Mikään yhteisöllinen asuminen ei korvaa omaisia. Heitä on aina ikävä.

Mites se ikävä nyt yhtäkkiä tuli kun tähän asti ei ole niin ollut väliä. Annas kun arvaan. Olisikin avun tarvetta itsellä. Sillälailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko vanhus joskus suostua muuttamaan lähemmäksi tukiverkkojaan?

Kysyy lapsensa jo ilman tukiverkkoja kasvattanut, joka ei tahdo muuttaa ikääntyneiden vanhempiensa lähelle

 

Oletko pyytänyt heitä  muuttamaan ja tarjonnut siihen käytännön apua? Ovatko he yksinäisiä vai onko heillä asuinpaikkakunnallaan ystäviä ja muita läheisiä kuin sinä?

Tuossa iässä kotiutuminen uudelle paikkakunnalle on haaste. Montako kertaa läheinen vierailisi ? Olen ilmaissut että lapseni voivat muuttaa ulkomaille jos sikseen. Leskenä en uutta ukkoa haikaile, ei sovi minun sielunmaailmaani.

Vierailija kirjoitti:

Edelliset sukupolvet ovat tehneet nuoremmille opiskelemaan ja töihin pääsemisestä niin vaikeaa, että kun viimein saa oman elämänsä hallintaan ja ehkä lapsia, ei riitä aika ja energia monisairaiden vanhusten hoitoon. Olen tällä hetkellä äitini omaishoitaja ja kyllä se oikeasti elämäniloa ja jaksamista syö ihan kauheasti. Lisäksi epäilen, ettei pelkkä perhe riitä piristämään kun oma itsenäisyys ja sosiaalinen elämä kaventuvat. 

Minäkin olen omaishoitaja. 

Olen eri mieltä. Aiemmat sukupolvet ovat mahdollistaneet ilmaisen koulunkäynnin vielä yliopistossakin. 

Jos ei töitä riitä kaikille, ei se todellakaan ole vanhusten vika. Se on nykyisten työikäisten aiheuttamaa. (Poliitikot, firmat, itsepalvelu, tekoäly)

Jokainen meistä on oman onnensa seppä. On ilkeää yrittää syyllistää muita omasta yksinäisyydestä ja pahasta olosta. Se on itsekeskeisyyttä puhtaimmillaan. Aidosti ihaniin ihmisiin pidetään kyllä yhteyttä.

Katso peiliin ja mieti oletko mukava ihminen? Onko seurassasi kiva olla? 

Oma arvio, kun olen vanhusten ja heidän sukulaistensa kanssa työni puolesta tekemisissä:

-Vanhuksen pitäisi käsittää, että jos tahtoo lastensa olevan elämässään läsnä, on vanhuksen muutettava lähemmäs asumaan. Ei niin, että tuskaillaan, miksi lapset eivät jätä työtänsä ja ota kouluikäisiä lapsiaan ja muuta sinne Viitasaarelle/Kiuruvedelle/Posiolle, missä mummon koti on. Kyllä, koti on varmasti vanhukselle rakas, mutta elämä on valintoja. Niin sitä se nuorempikin polvi on lähtenyt isoihin kaupunkeihin opintojen ja töiden perässä.

-On vanhuksia, jotka eivät ymmärrä, että työikäiset lapset eivät 24/7 voi juosta vanhuksen aikataulun mukaan. Se on eri asia, että se työikäinen lapsi käy auttamassa mummoa kännykän/telkkarin/kotityön kanssa, mutta se tapahtuu työikäisen aikataulujen puitteissa. Joo, on varmasti mummolla kurjaa, jos telkkarissa ei näy kanavat koko päivänä, mutta se ei ole mikään hengenhätä (vaikka osasta vanhuksista siltä tuntuukin).

-Vanhuksen pitää hyväksyä, että auttaja auttaa sen, mitä pystyy eikä kaikki mene vanhuksen pillin mukaan. On tullut törmättyä monesti vanhuksiin, jotka haluaisivat sanella tarkkaan auttamisen ehdot: ei riitä, että tiskikoneen täyttää, vaan se pitää tehdä vanhuksen omalla tavalla. Sama ruoanlaiton yms kanssa. Se nyt vaan on sitä, että jos et itse kykene tekemään, niin toiset auttavat sinua omalla tavallaan eikä juuri sinun tavallasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään yhteisöllinen asuminen ei korvaa omaisia. Heitä on aina ikävä.

Mites se ikävä nyt yhtäkkiä tuli kun tähän asti ei ole niin ollut väliä. Annas kun arvaan. Olisikin avun tarvetta itsellä. Sillälailla.

Ei ole itsellä vielä, mutta kammottaa oma vanhuus. 

Olen itse omaishoitajana ja mieheni auttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen meistä on oman onnensa seppä. On ilkeää yrittää syyllistää muita omasta yksinäisyydestä ja pahasta olosta. Se on itsekeskeisyyttä puhtaimmillaan. Aidosti ihaniin ihmisiin pidetään kyllä yhteyttä.

Katso peiliin ja mieti oletko mukava ihminen? Onko seurassasi kiva olla? 

Olen ainakin mukava ja hauska, mutta olen myös hyvin estoinen. Ei kaikki mene noin suoraa rataa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahintahan tuossa on, että juuri vanhukset olisivat monille erinomaista juttuseuraa pitkän elämänkokemuksensa ansiosta. Vanhalla ihmisellä on enemmän kerrottavaa kuin kenelläkään muulla. Se että näiden kävelevien aikakoneiden annetaan lahota pystyyn koteihinsa, on suunnatonta sosiaalista haaskausta.

Entäpä sitten kun se vanhus onkin harhaluuloinen ja täynnä katkeruutta omista valinnoistaan? Tunti sitä likasangon tyhjennystä näännyttää kuulijansa jo puhelinkeslustelussa. Yöunet menee, tulee rytmihäiriöitä. Töissä pitää käydä ja lapset hoitaa. 

-ohis

Täyspäinen vanhempi ei kaada lastensa niskaan oman elämänsä negatiivisia asioita, miksi pitäisi. Positiivinen asenne on usein hukassa. Lapset luovat omaa elämäänsä hyvien ja huonojen ratkaisujensa kanssa. 

En saanut vanhemmiltani kuin traumoja. Nyt ovat sairaita ja yksin molemmat. Ihan ansaitusti. En pidä heihin yhteyttä.

Muiden vanhusten kanssa olen kyllä viettänyt paljonkin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään yhteisöllinen asuminen ei korvaa omaisia. Heitä on aina ikävä.

No yhteisöllisessä asumisessa sentään on seuraa arkena jatkuvasti. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä useammat läheiset sukulaisetkin on kuolleet.

Ei toisista raakeista ole seuraa. Suurin osa muistisairaita. Ei yhteisöllistä asumista tarvitsevat enää pysty pitämään toisilleen kunnollista seuraa. 

Omaisten seuraa vain on tervetullutta. He tuntevat vanhuksen pitkältä ajalta ja osaavat muistella yhdessä koettuja. 

Joo. Voidaan muistella yhdessä niitä kertoja kun viina vei ja astiat lensi. Voidaan muistella kaikkia niitä haukkumista ja turvattomuutta. 

Good times.

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliset sukupolvet ovat tehneet nuoremmille opiskelemaan ja töihin pääsemisestä niin vaikeaa, että kun viimein saa oman elämänsä hallintaan ja ehkä lapsia, ei riitä aika ja energia monisairaiden vanhusten hoitoon. Olen tällä hetkellä äitini omaishoitaja ja kyllä se oikeasti elämäniloa ja jaksamista syö ihan kauheasti. Lisäksi epäilen, ettei pelkkä perhe riitä piristämään kun oma itsenäisyys ja sosiaalinen elämä kaventuvat. 

Minäkin olen omaishoitaja. 

Olen eri mieltä. Aiemmat sukupolvet ovat mahdollistaneet ilmaisen koulunkäynnin vielä yliopistossakin. 

Jos ei töitä riitä kaikille, ei se todellakaan ole vanhusten vika. Se on nykyisten työikäisten aiheuttamaa. (Poliitikot, firmat, itsepalvelu, tekoäly)

Ei ole ilmaista, jos sinne päästäkseen pitää käydä kursseilla ja valmennuksilla. Lisäksi näillä vanhemmillakin ikäpolvilla on ollut siihen, ja moneen muuhun asiaan, paljon paremmat mahdollisuudet kuin milleniaaleilla.

 

Voimme me toki tästä asiasta väitellä, mutta tosiasia on että varallisuus ja työllistymismahdollisuudet ovat tilastojenkin mukaan tulleet paljon helpommin suurille ikäluokille kuin milleniaaleille ja sitä nuoremmille. Se väkisinkin vaikuttaa siihen miten riittää paukut huolehtia vanhemmista ikäluokista, vaikka halua olisikin. Varsinkin nyt kun leikataan jatkuvasti palveluista samaan aikaan kun vanhukset ovat aiempaa sairaampia, se työkuorma kasvaa melkoiseksi. Ei mua kolmikymppisenä omaishoitajana erityisesti lämmitä ajatukset jostain entisaikojen perheyhteisöistä. Nehän olivat aivan eri asia - vanhukset osallistuivat perheen arkeen, eivät olleet pelkästään hoivattavina. 

Vierailija kirjoitti:

Oma arvio, kun olen vanhusten ja heidän sukulaistensa kanssa työni puolesta tekemisissä:

-Vanhuksen pitäisi käsittää, että jos tahtoo lastensa olevan elämässään läsnä, on vanhuksen muutettava lähemmäs asumaan. Ei niin, että tuskaillaan, miksi lapset eivät jätä työtänsä ja ota kouluikäisiä lapsiaan ja muuta sinne Viitasaarelle/Kiuruvedelle/Posiolle, missä mummon koti on. Kyllä, koti on varmasti vanhukselle rakas, mutta elämä on valintoja. Niin sitä se nuorempikin polvi on lähtenyt isoihin kaupunkeihin opintojen ja töiden perässä.

-On vanhuksia, jotka eivät ymmärrä, että työikäiset lapset eivät 24/7 voi juosta vanhuksen aikataulun mukaan. Se on eri asia, että se työikäinen lapsi käy auttamassa mummoa kännykän/telkkarin/kotityön kanssa, mutta se tapahtuu työikäisen aikataulujen puitteissa. Joo, on varmasti mummolla kurjaa, jos telkkarissa ei näy kanavat koko päivänä, mutta se ei ole mikään hengenhätä (vaikka

Tietysti vanhusta pitää auttaa sillä tavalla, mitä hän pyytää. 

Miksi et voisi täyttää tiskikonetta tai laittaa ruokaa vanhuksen tavalla. 

Miehen iäkkäällä tädillä oli hoitajien kirjoittama muistilappu, miten puuro siellä keitetään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksilla on itsemääräämisoikeus ja he itse saavat päättää missä asuvat. Jos siellä omassa kodissa haluaa jumittaa, niin sitten jumittaa. Lasten ei ole pakko muuttaa sinne.

Harva siihen pystyisikään, kun työt on muualla. 

Kyllä moni pystyy tekemään ainakin osan etänä. 

Esim europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen omaishoiti äitiään asuen siinä miehensä kanssa aina kun voi. 

Sulla ei taida ihan realiteetit kunnossa, kun otat esimerkiksi vaurasn europarlamentaarikon. 

Sirpalla sydän paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Pahintahan tuossa on, että juuri vanhukset olisivat monille erinomaista juttuseuraa pitkän elämänkokemuksensa ansiosta. Vanhalla ihmisellä on enemmän kerrottavaa kuin kenelläkään muulla. Se että näiden kävelevien aikakoneiden annetaan lahota pystyyn koteihinsa, on suunnatonta sosiaalista haaskausta.

Hyvinharvalla vanhuksella on yhtään mitään järkevää kerrottavaa samat horinat kerta toisensa jälkeen. Nykyisin ihmiset elävät aktiivisempaa elämää vanhemmaksi. Oma eläkeikäkin on 68 v ja 50 vuotta sitten sen ikäiset oli olleet hyvässä lykyssä 20 vuotta eläkkeellä.

Vanhusten yksinäisyys on usein omien toimiensa seurausta. Vanhukset eivät nuorempina vanhempina luoneet perheessään läheisyyden ja yhteisöllisyyden ilmapiiriä, ja nyt niittävät sitä satoa mitä itse kylvivät. Esimerkiksi minä olen kolmekymppinen mies, jonka lähes 70 v vanhemmat eivät miltei koskaan ota minuun yhteyttä tai pyydä vaikka kylään. Rakastan vanhempiani, muttei heidän pidä yllättyä, että tulevaisuudessakaan emme välttämättä tule olemaan kiinteästi tekemisissä, koska tämä on se tilanne mihin minut on kasvatettu ja mihin olen tottunut. Asumme muutaman kilometrin päässä toisistamme.

Tunnen enemmän sympatiaa vanhuksia kohtaan, jotka asuvat oikeasti kaukana lapsistaan ja lapsenlapsistaan jne. Tuo tilanne on jo vähän erilainen.