Lue keskustelun säännöt.
Kaverisuhteet aikuisena
19.07.2025 |
Tuntuu, että näin aikuisena vastavuoroiset ystävyyssuhteet ovat harvinaisuus. Jos haluat ylläpitää näitä niin se on omassa varassa. En pitkään jaksa ylläpitää vain itse kaverisuhteita, joten moni niistä on jäänyt. Sitten kun aletaan perua sovittuja tapaamisia tai aina on jotain muuta niin annan itsekin olla.
Tällä hetkellä minulla on yksi oikeasti vastavuoroinen ystävyyssuhde ja tämä on kestänyt muutot eri paikkakunnille, perhe-elämän, eri elämänvaiheet. Jos oikeasti arvostaa kavereitaan ja ystäviään niin kyllä sitä on valmis ylläpitämään elämäntilanteesta riippumatta. Olen sitä mieltä. Viihdyn hyvin itsekseni, minulla on muutakin elämää ja en ole mikään roikkuja, kun kuitenkin joku vääräleuka arvostelee, että vika on vain minussa.
Oletteko huomanneet vastaavaa? Että ihmiset ei viitsi nähdä yhtään vaivaa ystäviensä eteen aikuisena?
Kommentit (49)
Minulla katosi useampi kaveri siinä, kun aloin odottamaan esikoistani. En mitenkään edes ajautunut mihinkään mammakuplaan syvälle, vaan olisin kyllä halunnut nähdä ystäviä raskausaikanakin. Ja lapsella (nykyään jo 2 lasta) isä, joka todellakin on sallinut minulle omaa aikaa ilman lapsia ja olisin päässyt mihin vaan lähes milloin vaan! Mutta ei. Jonkin aikaa kyselin ja ehdottelin, mutta aina sama laulu, kun mikään aikataulu ei natsaa ja koskaan ei sieltä suunnasta tullut uutta aikatauluehdotusta, niin annoinpa olla. Surettaa, mutta ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi nähdä vaivaa aikuisena jos ei kiinnosta. 🤔 Ja ei ole enää sellaisia harrastuksia joihinka jotain kaveria tarvitsisisi eikä muuhunkaan juttelu/ juoruilu ajankuluun.
Miksi ystävät lakkaa yhtäkkiä kiinnostamasta?
"Minusta vaan ei ole reilua, että itse vain järjestää aikaa jne ja toinen rupeaa perumaan jo sovittuja menoja vaikka itse on varta vasten matkustanut kauempaa. Miksi toisen pitäisi vain panostaa? Ei minua huvita enää tuollaisia ihmisiä tavata, kun minulla on kokemusta vastavuoroisuudestakin. Ap"
Tietenkään sun ei tarvitse tavata ketään, jota et halua tavata. Mulle itselleni taas vastavuoroisuus ei ole niin tärkeää, että sen takia polttelisin siltoja takanani. Olen varmaan sua aika paljon vanhempi, koska olen elänyt ajan, jolloin nettiä ja sosiaalista mediaa ei ollut vielä olemassakaan. En minä tiennyt, keitä kaikkia mun ystäväni tapasivat silloin, kun eivät voineet/ehtineet/jaksaneet/rahapulansa takia kyenneet/muusta syystä eivät pystyneet tavata mua.
Yks hyvä ystäväni katosi aikoinaan mun elämästäni aika yllättäen. Mun puhelinnumeroni on sama kuin oli jo 30 vuotta sitten, hänen ei. Yks kerta hän soitti mulle ja nyt ollaan soiteltu kerran kuukaudessa. Hän ei ole missään sosiaalisessa mediassa ja kerran sanoikin, että kun alkaa etsimään vanhoja kavereitaan, hän katsoo ensin hautahaku.fi:stä. Ja sieltähän moni löytyykin.
Mun ystäväpiirissä on aina menty elämäntilanteen mukaan. Mulla on monta ystävää jo yli 30 vuoden takaa, mutta ei niissä yhdessäkään ole koko kolmeakymmentä vuotta soiteltu, nähty tai viestitelty viikottain vaan on saattanut olla vuosienkin taukoja. Välillä on voinut olla myös pitkiä aikoja että toinen on se pääasiallinen yhteydenottaja, välillä sitten toinen aktivoituu, tilanteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja kukaan ei halua uusia ystäviä.
Outoa.
Mä sain uuden ystävän just tänä keväänä. Käytiin posliininmaalaus kurssilla yhtä aikaa ja huomasin huumorin olevan samanlainen.
Olemme harrastaneet yhdessä kaikenlaista sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin nuoruuden kavereiden kanssa tapaamiset eivät tunnu olevan enää yhtään sama asia. Ajatusmaailmat aikuisina täysin erilaiset ja sitten vielä iän tuoma kyynisyys. Tapaamiset ovat välillä erittäin rasittaviakin, mutta ei sitä jotenkin kuitenkaan halua täysin välejä laittaa poikki, koska ei halua heittää hukkaan niitä erittäin kivoja hetkiä, joita on joskus ollut.
Jotenkin ihmettelen tätä, että ajatusmaailmat aikuisina täysin eri. Mitä se oikein tarkoittaa? Toki jokainen varmasti muuttuu iän myötä jonkin verran, mutta oikein niin radikaalisti, ettei voi olla tekemisissä?
Esim En jaksa kuunnella rahalla ja omaisuudella keulimista. Tai jotain loputonta valitusta eri asioista.
Ystävyys on täysin yliarvostettua. Tämän kun tajuaa niin elämä on mielekästä eikä tarvi moisia murehtia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi nähdä vaivaa aikuisena jos ei kiinnosta. 🤔 Ja ei ole enää sellaisia harrastuksia joihinka jotain kaveria tarvitsisisi eikä muuhunkaan juttelu/ juoruilu ajankuluun.
Miksi ystävät lakkaa yhtäkkiä kiinnostamasta?
Sitä pitää kysyä siltä ystävältä. Mulla katkesi kahdeksikymmeneksi vuodeksi yksi erittäin hyvä ystävyyssuhde sen vuoksi, että ystäväni päätti tehdä iltatähden ja palasi takaisin pikkulapsiperheen elämään. Mun lapset oli jo teinejä (kuten hänenkin aiemmat lapsensa) ja hän löysi sitten arkeensa uusia ystäviä ja minä taas omaani uusia. Kyllä me aluksi jonkin aikaa oltiin yhteyksissä, mutta kun mua ei saanut keskellä päivää hänen seurakseen hiekkalaatikolle (koska olin töissä) eikä hän enää illalla lähtenyt yhtään mihinkään, koska halusi olla puolisonsa palattua töistä perheen kanssa yhdessä, niin yhteydenpito jäi. Pari vuotta sitten sattumalta osuttiin samaan bussiin ja sen jälkeen ollaan tavattu vähintään kerran kuukaudessa.
Mulla taas säilyy vain ne ystävyyssuhteet, jotka kestää kuukausien hiljaisuuksia ja vuosiakin ilman tapaamisia. Kun teen kahta työtä, yritän olla jonkinlainen äiti lapsilleni, vaimo miehelleni ja saattohoitaa äitiäni, niin teen jo kompromisseja unestakin. En tarvitse saarnoja priorisoinnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun ystäväpiirissä on aina menty elämäntilanteen mukaan. Mulla on monta ystävää jo yli 30 vuoden takaa, mutta ei niissä yhdessäkään ole koko kolmeakymmentä vuotta soiteltu, nähty tai viestitelty viikottain vaan on saattanut olla vuosienkin taukoja. Välillä on voinut olla myös pitkiä aikoja että toinen on se pääasiallinen yhteydenottaja, välillä sitten toinen aktivoituu, tilanteen mukaan.
Tämä mittaa todellisen ystävyyden.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kokemuksia vastavuoroisista ihmissuhteista. Ihmiset haluavat olla minun kanssani tekemisissä vain silloin, kun minusta on jotain hyötyä heille itselleen, tai heillä on jokin velvollisuus olla minun kanssani tekemisissä. Olen tottunut siihen, ja hyväksyn sen tosiasiana. Pidätän oikeutenani päättää, kenelle tarjoan palveluksiani tai rahaani yhdessäolon vastineeksi. Hyvin paljon vietän aikaani yksin.
Luulin jo kirjoittaneeni tämän tekstin. Täysin sama kokemus!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävän kanssa pitäisi tulla hyvin juttuun JA pitäisi myös olla yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Nämä molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas säilyy vain ne ystävyyssuhteet, jotka kestää kuukausien hiljaisuuksia ja vuosiakin ilman tapaamisia. Kun teen kahta työtä, yritän olla jonkinlainen äiti lapsilleni, vaimo miehelleni ja saattohoitaa äitiäni, niin teen jo kompromisseja unestakin. En tarvitse saarnoja priorisoinnista.
Siis tämä minunkin vastavuoroinen ihmissuhde kestää sen vaikkei oltais kuukauteen tekemisissä tai nähtäisiin vaan puolen vuoden välein. En todellakaan odota että aikuiset ihmiset ehtisivät koko ajan tavata. Ei vastavuoroisuus sitä tarkoita. Vaan sitä, että molemmat edes välillä kysyy toisen kuulumisia ja tapaamista ehdotetaan puolin ja toisin edes joskus. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas säilyy vain ne ystävyyssuhteet, jotka kestää kuukausien hiljaisuuksia ja vuosiakin ilman tapaamisia. Kun teen kahta työtä, yritän olla jonkinlainen äiti lapsilleni, vaimo miehelleni ja saattohoitaa äitiäni, niin teen jo kompromisseja unestakin. En tarvitse saarnoja priorisoinnista.
Tämä kuulostaa ihan ok:lta. Mutta varmaan sinä edes joskus olet yhteydessä ystäviisi? Tapaatte molempien aloitteesta? Tuohan se vastavuoroisuuden pointti on. Ei se että pitäisi joka kuukausi tavata tms. Ap
Kavereita kyllä riittää kun ihmisestä on paljon hyötyä "kavereille".
Vierailija kirjoitti:
Mulla taas säilyy vain ne ystävyyssuhteet, jotka kestää kuukausien hiljaisuuksia ja vuosiakin ilman tapaamisia. Kun teen kahta työtä, yritän olla jonkinlainen äiti lapsilleni, vaimo miehelleni ja saattohoitaa äitiäni, niin teen jo kompromisseja unestakin. En tarvitse saarnoja priorisoinnista.
Valitettavasti monien naisten ystävyyssuhteet kärsivät juurikin näistä kaiken ajan vievistä perhekuvioista.
Vierailija kirjoitti:
Ystävän kanssa pitäisi tulla hyvin juttuun JA pitäisi myös olla yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Nämä molemmat.
Taidat sekoittaa nyt parisuhteen ja ystävyyssuhteen?
Niitä riittä ku tarjuaa ryyppyjä ja laihnaa niille rahaa. Eikä vaari takaasimmaksuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävän kanssa pitäisi tulla hyvin juttuun JA pitäisi myös olla yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Nämä molemmat.
Taidat sekoittaa nyt parisuhteen ja ystävyyssuhteen?
En sekoita. Nämä ovat hyvät piirteet itselleni molemmissa tapauksissa (ihan kokemuksesta).
Tietty eri asia työkaverit tai "tutut".
Riippuu kai toistaako tapaamiset toisiaan vai puhuuko se toinen vastavuoroisesti. Ehkä toisilla on perhe ja työ, ei tavoita kuin kesälomalla.