Kaverisuhteet aikuisena

Minulla ei ole kokemuksia vastavuoroisista ihmissuhteista. Ihmiset haluavat olla minun kanssani tekemisissä vain silloin, kun minusta on jotain hyötyä heille itselleen, tai heillä on jokin velvollisuus olla minun kanssani tekemisissä. Olen tottunut siihen, ja hyväksyn sen tosiasiana. Pidätän oikeutenani päättää, kenelle tarjoan palveluksiani tai rahaani yhdessäolon vastineeksi. Hyvin paljon vietän aikaani yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole kokemuksia vastavuoroisista ihmissuhteista. Ihmiset haluavat olla minun kanssani tekemisissä vain silloin, kun minusta on jotain hyötyä heille itselleen, tai heillä on jokin velvollisuus olla minun kanssani tekemisissä. Olen tottunut siihen, ja hyväksyn sen tosiasiana. Pidätän oikeutenani päättää, kenelle tarjoan palveluksiani tai rahaani yhdessäolon vastineeksi. Hyvin paljon vietän aikaani yksin.

Siis tämä tuntuu olevan yleistä. Ihmiset miettivät vain hyötynäkökulmaa. Muuten ei kiinnosta. Miehen veli on hyvä esimerkki. Talvella hän ei koskaan käy meillä kylässä. Kesällä hän on koko loman täällä päin..Mieheni mökillä tässä lähellä meitä. Muuten ei meidän seura kiinnosta. Kuhan pääsee kesällä mökille veljensä siivellä. 

Tunnustan, että en itse oikein jaksa nähdä enää vaivaa ystävyyssuhteiden eteen. Minun on näin aikuisiällä vaikean tuntuista löytää ajatusmaailmalta samanlainen henkilö kuin itse olen. Sitten tapaamiset tuntuvat pakonomaiselta suorittaniselta, ja alkaa melkein aina heti kaduttaa, kun on sopinut jotain jonkun kanssa. Se sitten pitäisi velvollisuudentunteesta vain hoitaa pois.

ylläpidän kaverisuhteita käymällä kylässä useita kertoja viikossa ja kauempana asuvien kanssa soittelen säännöllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan, että en itse oikein jaksa nähdä enää vaivaa ystävyyssuhteiden eteen. Minun on näin aikuisiällä vaikean tuntuista löytää ajatusmaailmalta samanlainen henkilö kuin itse olen. Sitten tapaamiset tuntuvat pakonomaiselta suorittaniselta, ja alkaa melkein aina heti kaduttaa, kun on sopinut jotain jonkun kanssa. Se sitten pitäisi velvollisuudentunteesta vain hoitaa pois.

Itse olen samanlainen. Toki tämä yksi ystävyyssuhteeni on sellainen, että meillä on aika paljon yhteistä ja näkeminen tuntuu vastavuoroiselta ja vaikka välillä tuntuu, ettei jaksaisi nähdä ketään niin tapaamisen jälkeen on kuitenkin hyvä mieli. Siksi yritän edes tätä suhdetta ylläpitää, koska ilman yhtään ystävää niin ei sekään herkkua ole. Ettei voisi kenellekään jakaa mitään. Ja tämä kun on kuitenkin vastavuoroista mitä edellytän ystävyydeltä. Ap

Huomaan eron äitini ja oman ikäpolveni käyttäytymisessä. Äitini ja hänen ystävänsä ovat koko ajan tekemisissä keskenään ja tapailevat kahvilla ja lounaalla. Vähintään soittelevat toisilleen usein. Itse taas nippanappa laitan wa-ryhmään jonkun yleisen viestin enkä soittele. Tapaamisiakin minulla ja ystävilläni on vain erityisestä syystä eikä suinkaan muuten vaan ja koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Huomaan eron äitini ja oman ikäpolveni käyttäytymisessä. Äitini ja hänen ystävänsä ovat koko ajan tekemisissä keskenään ja tapailevat kahvilla ja lounaalla. Vähintään soittelevat toisilleen usein. Itse taas nippanappa laitan wa-ryhmään jonkun yleisen viestin enkä soittele. Tapaamisiakin minulla ja ystävilläni on vain erityisestä syystä eikä suinkaan muuten vaan ja koko ajan.

Ja mietin myös sitä, että en itsekään odota edes mitään jatkuvaa yhteydenpitoa saati pitäisi koko ajan olla tekemisissä. Mutta arvostuksen näkee, jos jo sovittuja tapaamisia perutaan jne. Eikä koskaan järjestetä aikaa. Niin kyllä sen siinä näkee. Vaivaa ei haluta nähdä yhtään. En itsekään ole mikään soittelija ja viihdyn itseksenikin, mutta ihmettelen tuota arvostuksen puutetta. Ei yhtään arvosteta enää kavereita/ystäviä. Ap

Joidenkin nuoruuden kavereiden kanssa tapaamiset eivät tunnu olevan enää yhtään sama asia. Ajatusmaailmat aikuisina täysin erilaiset ja sitten vielä iän tuoma kyynisyys. Tapaamiset ovat välillä erittäin rasittaviakin, mutta ei sitä jotenkin kuitenkaan halua täysin välejä laittaa poikki, koska ei halua heittää hukkaan niitä erittäin kivoja hetkiä, joita on joskus ollut.

Kukaan ei koskaan pyydä mihinkään mutta käyvät tapahtumissa yms, mutta seurani ei kelpaa. Täytyy vain hymyillä ja olla niinkuin ei yhtään haittaisi. 

Mulla hävisi vastavuoroiset ystävyyssuhteet aika pian sen jälkeen, kun 34-vuotiaana sairastuin nivelreumaan. Oli just tuota, että mitään sovittua ei olisi saanut perua, vaikka kivut oli välillä ihan jäätävät. Ymmärrän kyllä, että on ärsyttävää, jos toinen peruu jotain. Jätin kyllä lopulta itsekin etukäteen sopimatta ja vain sellaiset extempore tapaamiset enää onnistui. Eli jos oli vähemmän kivulias päivä, saatoin soittaa ystävälleni, että nähdäänkö tunnin päästä. Moni kuitenkin halusi, että tapaamisista sovitaan jo hyvissä ajoin etukäteen. Tämänkin kyllä ymmärrän ihan hyvin. 

Olen myöhemmin löytänyt uusia ystäviä, joilla samanlaisia vaikeuksia katsoa kristallipallosta, mikä on vointi kahden viikon päästä. Heillä sairaudet ovat valitettavasti edenneet nopeammin kuin mulla ja molemmat heistä on jo pyörätuolissa. Yhteytä pidetään aika tiiviistikin, mutta varsin vastavuoroistahan tämäkään ole, koska se olen minä, jonka on saatava luuni siirrettyä heidän luokseen, jos haluan  tavata. Joskus harvoin, kun he saavat järjestettyä kyydin, voidaan tavata vaikka jossain ravintolassa. Mun kotiini he eivät enää pysty tulemaan, koska mulla on pihassakin rappuset. 

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin nuoruuden kavereiden kanssa tapaamiset eivät tunnu olevan enää yhtään sama asia. Ajatusmaailmat aikuisina täysin erilaiset ja sitten vielä iän tuoma kyynisyys. Tapaamiset ovat välillä erittäin rasittaviakin, mutta ei sitä jotenkin kuitenkaan halua täysin välejä laittaa poikki, koska ei halua heittää hukkaan niitä erittäin kivoja hetkiä, joita on joskus ollut.

Minä laitoin välit poikki kun lapsuuden ystävättärestä kuoriutui niin hirveä ihminen joskus nelikymppisenä. Olen jälkikäteen miettinyt että vai suljinko vain aikaisemmin silmäni ja hyväksyin kaiken? Kuitenkin, rakasti juoruamista, ihmisten nolaamista, kaikki tehtiin vain hänen ehdoillaan ja tähän vielä sitten persoonallisuuden piirteet jotka muovautuivat paljon runsaan alkoholinkäytön myötä. Juu ei.

Minulle kävi useamman kaverin kanssa niin, että niin kauan kun minä sovin tapaamisia ja pidin yhteyttä niin olimme kavereita. Heti kun minä lopetin tämän niin kas kaverisuhteet kuihtuivat kasaan. Loukkaavaa, että minä en ollut heille panostamisen arvoinen. Yksi ketä luulin ystäväksi niin lakkasi pitämästä yhteyttä, kun löysi miehen ja sai lapsia ja työpaikan. Minä kelpasin seuraksi ja olkapääksi, kun hän oli työtön sinkku. Olimme kuitenkin olleet ystäviä yli 10 vuotta. Sama ystävä valitti aina rahapulaa, kun hänen olisi pitänyt matkustaa luokseni. Rahaa oli kuitenkin joka viikonloppu baareihin ja festareihin, mutta ei ikinä minun luokseni.  Ap

Suomalaiset ovat kyllä ihmisiksi poikkeuksellisen epäsosiaalisia.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi useamman kaverin kanssa niin, että niin kauan kun minä sovin tapaamisia ja pidin yhteyttä niin olimme kavereita. Heti kun minä lopetin tämän niin kas kaverisuhteet kuihtuivat kasaan. Loukkaavaa, että minä en ollut heille panostamisen arvoinen. Yksi ketä luulin ystäväksi niin lakkasi pitämästä yhteyttä, kun löysi miehen ja sai lapsia ja työpaikan. Minä kelpasin seuraksi ja olkapääksi, kun hän oli työtön sinkku. Olimme kuitenkin olleet ystäviä yli 10 vuotta. Sama ystävä valitti aina rahapulaa, kun hänen olisi pitänyt matkustaa luokseni. Rahaa oli kuitenkin joka viikonloppu baareihin ja festareihin, mutta ei ikinä minun luokseni.  Ap

Tuohon sanoisin, että ihmisten elämäntilanteet muuttuu. Tulee uusia ihmisiä elämään ja entisiä katoaa. Onhan se vähän surullista, mutta ei vaarallista. Harvalla on samat kaverit päiväkodissa ja vainhainkodissa. Ja voihan ne ystävyyssuhteet joskus palautuakin.  Mulla oli koko oppikouluajan lukiota myöten hyvä ystävä samalla luokalla. Sitten vähän yo-juhlien jälkeen meidän tiet erkani. Kun tuli Facebook, alettiin vähän viestitellä toistemme kanssa ja nyt viime viikolla ensimmäistä kertaa lähes 40:een vuoteen tavattiin uudestaan. Käytiin stadissa syömässä ja vaikka sinne mennessäni mietinkin, onko meillä enää mitään oikeasti juteltavaa, niin juttuhan jatkui ihan kuin 40 vuotta olisi kadonnut taivaan tuuliin. Varmasti tavataan tänä kesänä vielä uudestaankin. 

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin nuoruuden kavereiden kanssa tapaamiset eivät tunnu olevan enää yhtään sama asia. Ajatusmaailmat aikuisina täysin erilaiset ja sitten vielä iän tuoma kyynisyys. Tapaamiset ovat välillä erittäin rasittaviakin, mutta ei sitä jotenkin kuitenkaan halua täysin välejä laittaa poikki, koska ei halua heittää hukkaan niitä erittäin kivoja hetkiä, joita on joskus ollut.

Jotenkin ihmettelen tätä, että ajatusmaailmat aikuisina täysin eri. Mitä se oikein tarkoittaa? Toki jokainen varmasti muuttuu iän myötä jonkin verran, mutta oikein niin radikaalisti, ettei voi olla tekemisissä? 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi useamman kaverin kanssa niin, että niin kauan kun minä sovin tapaamisia ja pidin yhteyttä niin olimme kavereita. Heti kun minä lopetin tämän niin kas kaverisuhteet kuihtuivat kasaan. Loukkaavaa, että minä en ollut heille panostamisen arvoinen. Yksi ketä luulin ystäväksi niin lakkasi pitämästä yhteyttä, kun löysi miehen ja sai lapsia ja työpaikan. Minä kelpasin seuraksi ja olkapääksi, kun hän oli työtön sinkku. Olimme kuitenkin olleet ystäviä yli 10 vuotta. Sama ystävä valitti aina rahapulaa, kun hänen olisi pitänyt matkustaa luokseni. Rahaa oli kuitenkin joka viikonloppu baareihin ja festareihin, mutta ei ikinä minun luokseni.  Ap

Tuohon sanoisin, että ihmisten elämäntilanteet muuttuu. Tulee uusia ihmisiä elämään ja entisiä katoaa. Onhan se vähän surullista, mutta ei vaarallista. Harvalla on samat kaverit päiväkodissa ja vainhainkodissa. Ja voihan

Minusta vaan ei ole reilua, että itse vain järjestää aikaa jne ja toinen rupeaa perumaan jo sovittuja menoja vaikka itse on varta vasten matkustanut kauempaa. Miksi toisen pitäisi vain panostaa? Ei minua huvita enää tuollaisia ihmisiä tavata, kun minulla on kokemusta vastavuoroisuudestakin. Ap

Ja kukaan ei halua uusia ystäviä.

Miksi pitäisi nähdä vaivaa aikuisena jos ei kiinnosta. 🤔 Ja ei ole enää sellaisia harrastuksia joihinka jotain kaveria tarvitsisisi eikä muuhunkaan juttelu/ juoruilu ajankuluun.

ripuli

Vierailija kirjoitti:

Ja kukaan ei halua uusia ystäviä.

Joo aikuisena on kyllä hankala saada uusia ystäviä...Kaikki pitävät epätoivoisena, jos alat ehdottaa ystävyyttä tai tapaamista. Ei kukaan tosissaan ota kyläilyehdotuksia. Se on lähinnä vain small talkia. Ap