Heitin roskiin vanhoja yliopistoaikaisia kansioita, aina oli ajatus, että niihin vielä palaisi, mutta koskaan sitä aikaa ei tullut

Vierailija kirjoitti:

Huu, huomenna se aika tulee...! Ja just sen takia mitään ei pysty heittään pois.

Mulla vanhalla akalla on vintissä lukioaikaisia kirjoja ja jotain vihkoja.  Kauppiksen kaikki kansiot ja paperit on siellä, tosin kerran heitin jotain pois, kun sen aikaiset spriimonisteet on tyhjää täynnä.  Tekstit haihtuneet taivaan tuuliin.  Keskikoulun kasvien keräilykansio on vieläkin tallella.  Ja mennäänpä vielä kauemmas:  lapsuudenaikainen pyhäkoulu vihko kiiltokuvineen.

Eikä se vielä riitä.  Mulla on tallessa äitini rakkauskirjeitä sota-ajalta. Eri miehiltä. Muistokirja Lotta-vuosilta tietysti myös.  Kuin myös isän sotilasmuistokirja ensin armeija-ajalta ja sitten rintamalta, jonne se onneton passitettiin heti samantien.  Kaikki perheen viralliset paperit on myös minulla hallussa, isän sakkolappua myöten, jonka se sai kun ajoi mopolla kännissä.  Olavi Virran nimikirjoitus, jonka äiti oli saanut silt

Tämä on helppo. Hävität koulujutut. Jälkimmäisen kappaleen paprut säästät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani, eläköitynyt vanha arkkitehti, on ihan paniikissa kun hän on valokuvannut varmaan 100,000 valokuvaa elämänsä aikana, mökiltä ja kesäleikeistä ja jotain töitään, että mitä niille tapahtuu. Skannailee päivät pitkät niitä kuvia filmeiltä, ettei ne vaan tuhoudu ikinä. Että lapset heittää ne filmit sitten roskiin, jos hän ei nyt jokaista skannaa ja tallenna kovalevylle.

Hauskinta tässä on, että hän siis elää edelleen sitä aikaa, jossa naapurit pyydetään kylään katsomaan lomadioja. Yrittänyt saada meitäkin katsomaan näitä skannaamiaan kuvia, että nyt on 1980-luku paketissa, tulkaa joku ilta katsomaan ja juodaan viiniä samalla ja syödään juustoja.

Valitettavasti ne "tulkaa katsomaan meidän lomakuvia" oli ikävystyttäviä jo silloin 1980-luvulla. 2020-luvulla KETÄÄN ei kiinnosta satunnaisten tuttujen lomakuvat 1980-luvulta.

Vau, minua ky

Lomakuvat vähän turhia, mutta juuri selattiin mummolan jäämistön kuvia. Erilaisista juhlista ja lastenlasten vierailuista oli samalla jäänyt dokumentaatioksi seinien värien ja tapettien muutokset!! Lapsista pystyy vuodet päättelemään varsin hyvin.

Vanhoissa kuvissa on vaikka mitä hienoa!

Toisen mummon jäämistöstä löytyi kuva hänen esikoisestaan, joka kuoli jo lapsena kauan ennen oman vanhempani syntymää. Minä hänet vielä kuvasta pystyin tunnistamaan, kun tiesin sellaisen lapsen olleen.

Roskiin vaan, tulee vapautunut olo, ja JOS asioihin pitäisi palata, on 30v vanhat muistiinpanot täynnä vanhentunutta tietoa. 

Minulla hamsteri ratkaisi vanhojen muistiinpanojen kohtalon: mukava, omin hamsterin hampain nakerretty pesäkolo kansion väliin (kansiot siis lundia-hyllyn alatasolla). Eipä enää kiinnosta lukea nakerrettua tekstiä.

Positiivista oli, että muistiinpanoista oli hyötyä ja antoi monta mukavaa hetkeä hamsterille :)

Minä en edes tiedä, missä mun ylioppilastodistus on.  Sen sijaan kansakoulun ensimmäisen luokan todistus on tallessa, se on itse asiassa sellainen painettu keltakantinen vihko, missä on todistukset aina ekaluokalta sinne neljännelle luokalle asti.  Vihkon sisäsivulla lukee:  "Äidin pieni armahainen koulutietä tepsuttaa.  Silmä sirkku, mieli virkku, kulkee tietä oikeaa."

  Sitten meninkin oppikouluun ja tokarit oli yksittäisiä papereita, kaikki hukkuneet jonnekin.  Ehkä parempi niin.  Yleensä tavaroita ja papereita hävitetään siinä vaiheessa, kun muutetaan asunnosta toiseen.  Olenkin muuttanut aika monta kertaa.  Harmittaa, kun olen hukannut luokkakuviakin, en yhtään ymmärrä mihin ne on kadonneet.  Kun olin 7-vuotias, naapurissa asui valokuvaaja ja yhtenä keväänä hän keräsi meidät kaikki pihan lapset, noin kymmenkunta, ja otti meistä kaikista ryhmäkuvan ja vielä jokaisesta yksittäisiä kuvia.  Nekin kaikki kuvat on hävinneet, olen tosi harmissani siitä.   

Isä kuoli suht. nuorena ja muistan ne hautajaiset, ne oli valtavan isot, pidettiin isän kotitalossa.  Isä oli ison talon poika ja siis hautajaisetkin sen mukaiset, väkeä oli paljon, koko kylän väki varmaan ja kaikki kaukaisimmatkin sukulaiset ja niitä oli valtavasti.  Niistä on minulle nyt jäänyt iso pahvilaatikollinen muistoadresseja.  Kai ne pitäisi hävittää nekin, mutta minulle on ollut "viihdyttävää" lueskella niitä vuosikymmenien päästä.  On tullut vastaan kaikenlaisia mielikuvia niistä ihmisistä, joita en ole aikoihin edes muistanut olleen olemassakaan.  Taidan vielä toistaiseksi säilyttää ne adressit.  Hyvä vastakohta niille adresseille, joita saimme kun äiti sitten kuoli.  Äiti eli hyvin vanhaksi ja kaikki sukulaiset oli jo menehtyneet, samoin ystävät vuosien varrelta.  Muistoadressejakin tuli vain alle kymmenen.  

Sama, toissavuonna aloin viimein niitä hävittämään.

Vierailija kirjoitti:

Voisihan ne skannata?

 

Ei kannata skannata 15 mapillista muistiinpanoja ja prujuja, joista vain osa on kuranttia. Kaikki tieto löytyy muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mä oon säästänyt siltä varalta, jos ryhtyisi joskus vaikka opettamaan yliopistolla.  :o

Kaikke sitä ihminen kuvittelee...

Sama, näin mäkin ajattelin pitkään. Nyt ajattelen, että jos mä päädyn opettamaan yliopistolle, suomalaisella tieteellä menee toooosi heikosti.

Mä olen kyllä käynyt läpi omiani. En usein, mutta silloin tällöin. Näin paljon vaivaa muistiinpanoihini, lainasin niitä kavereilleni ja kyllä ne minusta edelleen ovat ihan käyttökelpoisia.