Lue keskustelun säännöt.
Jos puhut ystäväsi kanssa puhelua ja hän ei tajua kysyä mitään sinulta
13.07.2025 |
annatko asian olla ja keskityt yksittäisessä puhelussa sitten vain toisen kuuntelemiseen, vai kerrotko oma-aloitteisesti väliin myös omia kuulumisiasi? Olettaen että nyt puhutaan oikeasta ystävästä, jonka kanssa yhteydenpito on tiivistä ja joka on kyllä kiinnostunut sinunkin asioistasi jos olet itse aloitteellinen, mutta joka ei tajua/muista joka ikinen kerta kysyä niitä takaisin silloin kun hänellä itsellään on jotain mielen päällä.
Olen itse tottunut siihen, että kysyn aina takaisin mitä toiselle kuuluu, vaikka itsellä olisikin joku tilanne päällä. Jotkut ihmiset vain ovat ennemmin sellaisia, että he olettavat että puhun ja kerron kyllä itse jos on jotakin kerrottavaa. Joskus olen sanonut tästä ystävälle hänen jo lopettaessa puhelua pitkän tarinansa jälkeen, että en edes ehtinyt vielä kertoa miksi itse soitin sinulle. Silloin hän kyllä pyysi anteeksi ja kuunteli asiani. Olen vain pohtinut, mikä olisi tuollaisessa tilanteessa paras tapa toimia ja olenko liian herkkä, kun pidän tuota aika epäkohteliaana tapana vaikka ystävä onkin hyvin tärkeä.
Kommentit (66)
Jos on tiivisti tekemisissä, on vähän väkinäistä jos aina pitää molempien kertoa kuulumiset. Kyllä oletan että toinen kertoo sitten kun on kerrottavaa, tavatessa tai puhelimitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia kestin tätä, livenä ja muuten. Sitten ei enää jaksanut. Meni katki eikä viitsinyt nähdä edes harvoin, tuntui että on varalla muutenkin. Yleensä kai puhun sitten itse jos toinen ei sano mitään. Kuin yksinäinen radiokanava. Homma kosahtaa ja eri teille?
Mun kaveri ei aikoinaan tiennyt edes sitä kun kävin Lontoossa lomalla. No, menneen talven tuttavuus tuo muutenkin jo.
Vierailija kirjoitti:
Jos on tiivisti tekemisissä, on vähän väkinäistä jos aina pitää molempien kertoa kuulumiset. Kyllä oletan että toinen kertoo sitten kun on kerrottavaa, tavatessa tai puhelimitse.
Niin, ymmärrän tämänkin. Toisaalta siinä vaan tulee helposti sellainen tunne, että no mitäpä minä omasta viikostani tai päivästäni mitään kertomaan jos se ei kerran toista kiinnosta yhtään. Eli joskus ehkä olisikin kerrottavaa, mutta ne asiat jakaa sitten mielummin sellaiselle joka tajuaa kysyä. Ehkä pikkumaista, mutta ajattelen että se vastakysymys on tavallaan sanomaton kiitos siitä että olen juuri kuunnellut toisen juttuja ja antanut aikaani toiselle, että hän edes muodon vuoksi kysyy minun kuulumisiani takaisin. Ihan edes vaikka sen verran että onko siellä kaikki hyvin? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vuosia kestin tätä, livenä ja muuten. Sitten ei enää jaksanut. Meni katki eikä viitsinyt nähdä edes harvoin, tuntui että on varalla muutenkin. Yleensä kai puhun sitten itse jos toinen ei sano mitään. Kuin yksinäinen radiokanava. Homma kosahtaa ja eri teille?
Joo, täällä se tilanne että tuo itsekeskeisyys tulee esille toisinaan vain puhelimessa mutta livenä kyllä on tilaa puhua molempien asioista. Ystävällä on vaikeaa mikä korostaa tuota piirrettä. Jos vastavuoroisuuden puute on jatkuvaa tai kokonaisvaltaista, silloin ystävyys tai kaveruus sietääkin loppua koska silloin se ei ole oikeaa ystävyyttä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän riippuu. Jos soitellaan muuten vaan kuulumisia, jutellaan molempien kuulumisista, mutta jos toinen soittaa kun mies on pettänyt, teini karannut, pomo antanut potkut tai tissistä löytynyt kyhmy, niin ei mulla ole mitään tarvetta tunkea siihen puheluun omia kuulumisiani kesäalen kenkälöydöstä tai lomamajoituksen narisevasta sängystä.
Se on niin sanotusti kohtaamaton tapaaminen tai puhelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu puhelusta. Mihin se on tarkoitettu. Onko se sopiminen jostain lyhyesti vai muu puhe.
Minulla ei ole ystäviä, jotka eivät osaa perustaitoja vuorovaikuksen osalta. Suosittelen sinullekin sellaista kuin rajojen asettaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on tiivisti tekemisissä, on vähän väkinäistä jos aina pitää molempien kertoa kuulumiset. Kyllä oletan että toinen kertoo sitten kun on kerrottavaa, tavatessa tai puhelimitse.
No tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on tiivisti tekemisissä, on vähän väkinäistä jos aina pitää molempien kertoa kuulumiset. Kyllä oletan että toinen kertoo sitten kun on kerrottavaa, tavatessa tai puhelimitse.
Niin, ymmärrän tämänkin. Toisaalta siinä vaan tulee helposti sellainen tunne, että no mitäpä minä omasta viikostani tai päivästäni mitään kertomaan jos se ei kerran toista kiinnosta yhtään. Eli joskus ehkä olisikin kerrottavaa, mutta ne asiat jakaa sitten mielummin sellaiselle joka tajuaa kysyä. Ehkä pikkumaista, mutta ajattelen että se vastakysymys on tavallaan sanomaton kiitos siitä että olen juuri kuunnellut toisen juttuja ja antanut aikaani toiselle, että hän edes muodon vuoksi kysyy minun kuulumisiani takaisin. Ihan edes vaikka sen verran että onko siellä kaikki hyvin? Ap
Kun tuntee toiseni ihmisen riittävän hyvin, näkee kyllä kiinnostaako häntä vai ei. Kannattaa tutustua ystäviisi muutenkin kuin pintatasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä toimii ystävien kanssa vuorovaikutus siten, että juttu elää puolin ja toisin ilman mitään muodollisuuksia. Joskus esitetään kysymyksiä, joskus ei. Tilannetaju on hyvä taito opetella. Aina ei ole se hetki, kun JUURI MINUN pitää päästä kertomaan, mitä olen tehnyt.
Jos on kyse yksittäisestä puhelusta, annan ystävän höpöttää. Seuraavalla kerralla on sitten minun vuoroni. Mutta jos minun asiani sivuutetaan kerta toisensa jälkeen, ja aina puhutaan vain hänen asioistaan, alan tarkoituksella "etäännyttämään" itseäni hänestä, ja lopulta laitan välit poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on tiivisti tekemisissä, on vähän väkinäistä jos aina pitää molempien kertoa kuulumiset. Kyllä oletan että toinen kertoo sitten kun on kerrottavaa, tavatessa tai puhelimitse.
Niin, ymmärrän tämänkin. Toisaalta siinä vaan tulee helposti sellainen tunne, että no mitäpä minä omasta viikostani tai päivästäni mitään kertomaan jos se ei kerran toista kiinnosta yhtään. Eli joskus ehkä olisikin kerrottavaa, mutta ne asiat jakaa sitten mielummin sellaiselle joka tajuaa kysyä. Ehkä pikkumaista, mutta ajattelen että se vastakysymys on tavallaan sanomaton kiitos siitä että olen juuri kuunnellut toisen juttuja ja antanut aikaani toiselle, että hän edes muodon vuoksi kysyy minun kuulumisiani takaisin. Ihan edes vaikka sen verran että onko siellä kaikki hyvin? Ap
Eli jos kaverisi kertoo sinulle, vaikka isänsä kuolleen eilen, oletat että kaveri seuraavaksi kysyy "kiitoksena" mitä sinulle kuuluu??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on tiivisti tekemisissä, on vähän väkinäistä jos aina pitää molempien kertoa kuulumiset. Kyllä oletan että toinen kertoo sitten kun on kerrottavaa, tavatessa tai puhelimitse.
Niin, ymmärrän tämänkin. Toisaalta siinä vaan tulee helposti sellainen tunne, että no mitäpä minä omasta viikostani tai päivästäni mitään kertomaan jos se ei kerran toista kiinnosta yhtään. Eli joskus ehkä olisikin kerrottavaa, mutta ne asiat jakaa sitten mielummin sellaiselle joka tajuaa kysyä. Ehkä pikkumaista, mutta ajattelen että se vastakysymys on tavallaan sanomaton kiitos siitä että olen juuri kuunnellut toisen juttuja ja antanut aikaani toiselle, että hän edes muodon vuoksi kysyy minun kuulumisiani takaisin. Ihan edes vaikka sen verran että onko siellä kaikki hyvin? Ap
Eli jos kaverisi kert
En tietenkään. En puhu mistään noin vakavasta, vaan ystävälläni nyt vain on tapana soittaa kun hänellä itsellään on esim. joku omaan parisuhteeseen liittyvä ärsytys päällä. Ei aina muista, jaksa tai tajua kysyä takaisin mitä minulle kuuluu tai miten omassa suhteessani menee. En tekisi tällaista aloitusta tietenkään, jos olisi kyse noin selvästä asiasta tai yksittäisestä tilanteesta. Puhun sellaisesta ihan tavallisesta vuodattamisesta, mikä ei ole vakavaa mutta toistuvana alkaa muovaamaan dynamiikkaa siihen että toinen on terapeutti eikä ystävä.
En näe ystävyyttä kilpailuna siitä, kuka kysyy ja mitä kysyy. Ystävyys toimii parhaiten luontevasti omalla painollaan ilman mitään "toi kysy, joten munkin on pakko edes muodon vuoksi kysyä" juttuja. Tuollaiset kuulostavat epävarmojen teinien pinnallisilta suhteilta.
En kerro asioitani kenellekään. En myöskään levittele kenellekään toisten asioita.
Jos kaveri soittaa, niin kuuntelen hänen asioitaan, koska ne on nyt tärkeitä. Kun minä soitan hänelle, niin keskitytään minun asioihin. Sopii hyvin näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on tiivisti tekemisissä, on vähän väkinäistä jos aina pitää molempien kertoa kuulumiset. Kyllä oletan että toinen kertoo sitten kun on kerrottavaa, tavatessa tai puhelimitse.
Niin, ymmärrän tämänkin. Toisaalta siinä vaan tulee helposti sellainen tunne, että no mitäpä minä omasta viikostani tai päivästäni mitään kertomaan jos se ei kerran toista kiinnosta yhtään. Eli joskus ehkä olisikin kerrottavaa, mutta ne asiat jakaa sitten mielummin sellaiselle joka tajuaa kysyä. Ehkä pikkumaista, mutta ajattelen että se vastakysymys on tavallaan sanomaton kiitos siitä että olen juuri kuunnellut toisen juttuja ja antanut aikaani toiselle, että hän edes muodon vuoksi kysyy minun kuulumisiani takaisin. Ihan edes vaikka sen verran että onko siellä kaikki hyvi
Erikoinen "ystävyys" jos siihen ei kuulu muuta kuin parisuhteista jauhamista. Yleensä ystävät jakavat kaikenlaiset kuulumiset.
On epäkohteliasta, mutta annan kaverin höpöttää omat asiansa. Siitä tietää että häntä ei kiinnosta mun asiat ollenkaan.