Lue keskustelun säännöt.
Jos puhut ystäväsi kanssa puhelua ja hän ei tajua kysyä mitään sinulta
13.07.2025 |
annatko asian olla ja keskityt yksittäisessä puhelussa sitten vain toisen kuuntelemiseen, vai kerrotko oma-aloitteisesti väliin myös omia kuulumisiasi? Olettaen että nyt puhutaan oikeasta ystävästä, jonka kanssa yhteydenpito on tiivistä ja joka on kyllä kiinnostunut sinunkin asioistasi jos olet itse aloitteellinen, mutta joka ei tajua/muista joka ikinen kerta kysyä niitä takaisin silloin kun hänellä itsellään on jotain mielen päällä.
Olen itse tottunut siihen, että kysyn aina takaisin mitä toiselle kuuluu, vaikka itsellä olisikin joku tilanne päällä. Jotkut ihmiset vain ovat ennemmin sellaisia, että he olettavat että puhun ja kerron kyllä itse jos on jotakin kerrottavaa. Joskus olen sanonut tästä ystävälle hänen jo lopettaessa puhelua pitkän tarinansa jälkeen, että en edes ehtinyt vielä kertoa miksi itse soitin sinulle. Silloin hän kyllä pyysi anteeksi ja kuunteli asiani. Olen vain pohtinut, mikä olisi tuollaisessa tilanteessa paras tapa toimia ja olenko liian herkkä, kun pidän tuota aika epäkohteliaana tapana vaikka ystävä onkin hyvin tärkeä.
Kommentit (66)
Kyseletkö sinä hänen kuulumisia vai kertooko oma-aloitteisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä, jotka eivät osaa perustaitoja vuorovaikuksen osalta. Suosittelen sinullekin sellaista kuin rajojen asettaminen.
Tässähän juuri puhutaan siitä vuorovaikutuksen perustaitojen määritelmästä, koska mitään yhtä ainutta oikeaa linjaa ei ole olemassa. Jollekin perustaito on ottaa aina muut huomioon, kun taas osalle riittää että puhutaan siitä kenen tilanne on akuutimpi sillä hetkellä. Keskustelussa jo tulee esiin, että pelkkä vuodattaminen käsitetään hyvin eri tavalla. Osa ajattelee sen tarkoittavan oikeaa kriisiä ja osalle vuodattaminen voi tarkoittaa vaikkapa tavallisen työpäivän yksityiskohtaista kuvailua ilman, että antaa suunvuoroa toiselle ollenkaan. Rajoja on vaikea asettaa jos ei tiedä, onko oma tunne ylireagointia vai ei. Se mikä itselle on itsestäänselvyys kaikkia ihmisiä kohtaan, on aivan erityisen kohteliasta jollekin toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä, jotka eivät osaa perustaitoja vuorovaikuksen osalta. Suosittelen sinullekin sellaista kuin rajojen asettaminen.
Tässähän juuri puhutaan siitä vuorovaikutuksen perustaitojen määritelmästä, koska mitään yhtä ainutta oikeaa linjaa ei ole olemassa. Jollekin perustaito on ottaa aina muut huomioon, kun taas osalle riittää että puhutaan siitä kenen tilanne on akuutimpi sillä hetkellä. Keskustelussa jo tulee esiin, että pelkkä vuodattaminen käsitetään hyvin eri tavalla. Osa ajattelee sen tarkoittavan oikeaa kriisiä ja osalle vuodattaminen voi tarkoittaa vaikkapa tavallisen työpäivän yksityiskohtaista kuvailua ilman, että antaa suunvuoroa toiselle ollenkaan. Rajoja on vaikea asettaa jos ei tiedä, onko oma tunne ylireagointia vai ei. Se mikä itselle on itsestäänselvyys kaikkia ihmisiä kohtaan, on aivan erityisen kohteliasta jollekin toiselle.
Normaaliälyinen osaa käydä ystävien kanssa keskusteluja, joissa määritellään sopivat rajat. Ei ole mitään yleispätevää rajaa, vaan kullakin meistä on ihan omat rajamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä, jotka eivät osaa perustaitoja vuorovaikuksen osalta. Suosittelen sinullekin sellaista kuin rajojen asettaminen.
Tässähän juuri puhutaan siitä vuorovaikutuksen perustaitojen määritelmästä, koska mitään yhtä ainutta oikeaa linjaa ei ole olemassa. Jollekin perustaito on ottaa aina muut huomioon, kun taas osalle riittää että puhutaan siitä kenen tilanne on akuutimpi sillä hetkellä. Keskustelussa jo tulee esiin, että pelkkä vuodattaminen käsitetään hyvin eri tavalla. Osa ajattelee sen tarkoittavan oikeaa kriisiä ja osalle vuodattaminen voi tarkoittaa vaikkapa tavallisen työpäivän yksityiskohtaista kuvailua ilman, että antaa suunvuoroa toiselle ollenkaan. Rajoja on vaikea asettaa jos ei tiedä, onko oma tunne ylireagointia vai ei. Se mikä itselle on itsestäänselvyys kaikkia ihmisiä kohtaan, on aivan erityisen kohteliasta jollekin toiselle.
Rajat on hyvin helppo asettaa, kun tuntee itsensä. Ei niitä rajoja ketään toista varten aseteta, vaan ihan itseä varten. Se, mikä ei ole sinulle ok, on sinun rajasi. Se sitten kommunikoidaan sille ystävälle eikä kysellä tuntemattomilta, missä kulkee raja. Ne rajat kun ovat yksilöllisiä, kuten tässäkin ketjussa huomaat. Kukaan ei voi sinun puolestasi sanoa, mitä sinun pitää sietää ja mitä ei. Vain sinä voit sen määritellä.
On minusta outoa ystävien kesken kysellä erikseen mitä kuuluu. Enemmän se on fraasi jota kysellään kun ei keksi puhumista.
Ratkaisevaa on se jääkö hän kuuntelemaan kun sinä kerrot asioitasi vai jatkaako vain omista jutuista kommentoimatta sanomaasi. Vaikutat jotenkin tarkalta niin ehkä ei uskalla kysyä. Oletko joskus loukkaantunut kyselyistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On minusta outoa ystävien kesken kysellä erikseen mitä kuuluu. Enemmän se on fraasi jota kysellään kun ei keksi puhumista.
Ratkaisevaa on se jääkö hän kuuntelemaan kun sinä kerrot asioitasi vai jatkaako vain omista jutuista kommentoimatta sanomaasi. Vaikutat jotenkin tarkalta niin ehkä ei uskalla kysyä. Oletko joskus loukkaantunut kyselyistä?
Kuulumisten kysyminen on ihan normaalia välittämistä. Nyt ei puhuta mistään "How are you I'm fine" smalltalkista, vaan aidosta kiinnostuksesta. Ihan joka tapaamisella ei läheisissä suhteissa kysellä mitä kuuluu, mutta jos ystävästä ei hetkeen kuulu mitään, on ihan normaalia kysyä "miten sulla menee" tms.
Liittykö tämä jotenkin autismiin, että tavallisetkin vuorovaikutustaidot ovat rakettitiedettä, josta pitää tehdä joka ratakiskomalli ennen kuin osataan toimia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyseletkö sinä hänen kuulumisia vai kertooko oma-aloitteisesti?
Kyselen tietysti. Usein puhelut alkaa sillä, että ystävä soittaa kertoakseen omat kuulumiset koska tietää että olen aina valmis kuuntelemaan. Siinä ei ole mitään väärää, koska itse olen passiivisempi aloitteen tekijä puhelimessa puhumiseen. Ainoastaan harmittaa, jos kuuntelen toista esim. tunnin ja puhelu loppuu toisen iloiseen kiitokseen siitä kun kuuntelin. Eikä siihen että lopuksi tulisi minun vuoroni kertoa jotain omasta päivästäni, jos siis ystävällä ei ole mitään hätää tai kriisiä. Olen todennäköisesti liian ujo tässä, eli pitäisi ehkä jatkossa vain kysyä mielummin että etkö aiokaan kysyä mitään minulta takaisin. Jos kehtaisin tehdä niin, puhelu todennäköisesti jatkuisi. Mutta en kehtaa väkisin kertoa, jos tulee tunne että toista ei kiinnosta tietää. Ei ole tarkoitus tehdä mitään numeroa itsestäni joka keskustelussa, vaan päinvastoin haen nyt tasapainoa ja vastavuoroisuutta. Siksi kysyn onko se muillakin näin vai miten välttää tällaiset epävarmuuden tunteet. Joskus siis vain on olo, että tuen ja tsemppaan itse toista todella paljon saamatta yhtä paljon takaisin. Sama ystävä ei myöskään esim. somessa tykkää tai kommentoi juttujani, vaikka katsoo kaikki. Itse tykkään hirveän herkästi, koska se ei vie yhtään sen enempää aikaa kuin pelkkä päivitysten avaaminen. Ymmärrän kuitenkin että ihmiset ovat näissä asioissa aivan erilaisia eikä somekäytös tarkoita yhtään mitään, jos kokonaisuus suhteissa on muuten kunnossa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseletkö sinä hänen kuulumisia vai kertooko oma-aloitteisesti?
Kyselen tietysti. Usein puhelut alkaa sillä, että ystävä soittaa kertoakseen omat kuulumiset koska tietää että olen aina valmis kuuntelemaan. Siinä ei ole mitään väärää, koska itse olen passiivisempi aloitteen tekijä puhelimessa puhumiseen. Ainoastaan harmittaa, jos kuuntelen toista esim. tunnin ja puhelu loppuu toisen iloiseen kiitokseen siitä kun kuuntelin. Eikä siihen että lopuksi tulisi minun vuoroni kertoa jotain omasta päivästäni, jos siis ystävällä ei ole mitään hätää tai kriisiä. Olen todennäköisesti liian ujo tässä, eli pitäisi ehkä jatkossa vain kysyä mielummin että etkö aiokaan kysyä mitään minulta takaisin. Jos kehtaisin tehdä niin, puhelu todennäköisesti jatkuisi. Mutta en kehtaa väkisin kertoa, jos tulee tunne että toista ei kiinnosta tietää. Ei ole tarkoitus teh
Anteeksi, mutta minkä ikäinen olet? Tuo kuulostaa joltain 10-vuotiaiden jutulta, että vaaditaan toista kysymään kuulumisia. Aikuinen kertoo kuulumisensa ihan itse, jos jotain haluaa kertoa. Toki toinen voi niitä kysyäkin, mutta tuollainen "etkö aio kysyä minun kuulumisiani" on a) lapsellista, b) typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisiko hankkia elämä niin ei ehdi kyttäillä jotain sometykkäämisiä ja pahoittaa niistä mieltään?
Mä huomasin kaveristani että on aika jättää hänet taakseni kun hän alkoi kertomaan samoja asioita yhä uudestaan. Sellaisia oikeastaan täysin merkityksettömiä, hänen töihinsä liittyvä tapahtuma tms mihin ei mulla nyt ollut mitään sanottavaakaan. Niin alkoi tuntua siltä että kaveri oli opetellut tuon kyseisen tarinan ulkoa eli kuinkahan monelle se oli sitä jo selittänyt kun mäkin sen sain kuulla ekalla kierroksella pari päivää sitten ja nyt uudestaan sanasta sanaan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minusta outoa ystävien kesken kysellä erikseen mitä kuuluu. Enemmän se on fraasi jota kysellään kun ei keksi puhumista.
Ratkaisevaa on se jääkö hän kuuntelemaan kun sinä kerrot asioitasi vai jatkaako vain omista jutuista kommentoimatta sanomaasi. Vaikutat jotenkin tarkalta niin ehkä ei uskalla kysyä. Oletko joskus loukkaantunut kyselyistä?
Kuulumisten kysyminen on ihan normaalia välittämistä. Nyt ei puhuta mistään "How are you I'm fine" smalltalkista, vaan aidosta kiinnostuksesta. Ihan joka tapaamisella ei läheisissä suhteissa kysellä mitä kuuluu, mutta jos ystävästä ei hetkeen kuulu mitään, on ihan normaalia kysyä "miten sulla menee" tms.
Näin minustakin enkä tarkoittanut kuulumisten kyselyllä edes tarkkaa "mitä kuuluu"-kysymystä. Vaan sellaisia normaaleja vastakysymyksiä, että ainiin te olitte siellä, mites asia x tai paikassa y meni. Jotakin kiinnostuksen ilmaisemista toisenkin tilanteeseen, minkä ei tarvitse olla juuri tietyn kysymyksen muodossa. En ihan ymmärrä näitä passiivisaggressiivisia kommentteja tai autistiksi epäilyjä. Olen herkkä mutta sosiaalisesti taitava ja minulla on laaja ystäväpiiri. Otan vain helposti kuuntelijan roolin enkä osaa röyhkeästi tuoda itseäni keskustelussa esiin, jos aistin että toista ei kiinnosta. Ap
Oikeastiko joku seuraa somessa, kuka hänen juttujaan katsoi ja pitää jotain kirjaa siitä, kuinka moni niistä katsojista tykkäsi tai kommentoi? Siis joku, joka ei tee somea työkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko hankkia elämä niin ei ehdi kyttäillä jotain sometykkäämisiä ja pahoittaa niistä mieltään?
Arvasin että joku tarttuu tuohon. Tarkoitus oli vain tuoda esiin ko. suhteen kokonaisuutta, että tämä yksipuolisuus on alkanut näkymään myös tuollaisessa muodossa. Ennen tykkäiltiin molemmat toistemme jutuista, mutta kyse ei ole nyt somesta. Ap
En kerro omia kuulumisiani jossei kysytä. Minusta on tylsää jauhaa omia asioitani, paljon mieluummin kuuntelen muiden kuulumisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minusta outoa ystävien kesken kysellä erikseen mitä kuuluu. Enemmän se on fraasi jota kysellään kun ei keksi puhumista.
Ratkaisevaa on se jääkö hän kuuntelemaan kun sinä kerrot asioitasi vai jatkaako vain omista jutuista kommentoimatta sanomaasi. Vaikutat jotenkin tarkalta niin ehkä ei uskalla kysyä. Oletko joskus loukkaantunut kyselyistä?
Kuulumisten kysyminen on ihan normaalia välittämistä. Nyt ei puhuta mistään "How are you I'm fine" smalltalkista, vaan aidosta kiinnostuksesta. Ihan joka tapaamisella ei läheisissä suhteissa kysellä mitä kuuluu, mutta jos ystävästä ei hetkeen kuulu mitään, on ihan normaalia kysyä "miten sulla menee" tms.
Näin minustakin enkä tarkoittanut kuulumisten kyselyllä edes tarkkaa "mitä kuuluu"-kysymystä. Vaan sellaisia normaaleja
Sosiaalisesti taitava osaa kertoa lomamatkoistaan yms. ilman mitään kysymysteatteriakin. Sosiaalisesti taitava ei myöskään ajattele, että ystävällä on joku muodollinen velvoite kysyä, mitä sinulle kuuluu. Sosiaalisesti taitava tuntee ystävänsä ja tietää, millainen tyyli heillä on. Joku on kyselijäluonne, joku toinen ei. Sitten toimitaan sen mukaan, millainen ystävä on kyseessä. Sosiaalisesti taitava osaa myös kertoa, jos vuorovaikutus ei omasta mielestä ole toimivaa, jolloin voidaan yhdessä keskustella, mitä tilanteelle voisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko hankkia elämä niin ei ehdi kyttäillä jotain sometykkäämisiä ja pahoittaa niistä mieltään?
Arvasin että joku tarttuu tuohon. Tarkoitus oli vain tuoda esiin ko. suhteen kokonaisuutta, että tämä yksipuolisuus on alkanut näkymään myös tuollaisessa muodossa. Ennen tykkäiltiin molemmat toistemme jutuista, mutta kyse ei ole nyt somesta. Ap
Ystävä on kasvanut aikuiseksi ja huomannut, että jollain tykkäilyillä ei ole mitään väliä oikeassa elämässä. Sinä olet jäänyt sinne teinien tykkäystenkerjäämistasolle. Siinä teidän ongelmanne tiivistetysti.
Minulla on tuttava, joka itsestään ystävä nimitystä käyttää suhteessa minuun. Ikinä ei ole livenä eikä liioin puhelimessa tai sähköpostissa tai kirjeessä kysynyt minulta elämästäni tai mistään minua koskevasta asiasta.
Toimin tälle terapeuttina, mielestäni, mutta en mieti sitä sen kummemmin, mutta ikinä en soita tai lähetä minkäänlaista viestiä tälle itse.
Äh, en jaksa enää vastailla kun tuntuu että tahallaan ymmärretään väärin ja keskustelu lähtee ihan väärille raiteille. En osaa nyt ilmaista sanallisesti itseäni tämän ymmärrettävämmin, mutta ehkä joku samaistuu. Kiitos ajatuksista kuitenkin kaikille ja kivaa iltaa ketjuun osallistuneille. Ap
Mitä ystäväsi sanoi, kun kerroit hänelle, että koet kuulumisten kysymisen kiitoksena ja haluat liittää sen osaksi jokaista kohtaamista?