Huh. Näin sitten puistossa kuinka eräs äiti hermostui n. 3-4 vuotiaalleen ja huitaisi avokämmenellä tätä!

Oikeesti en pysty kääntämään päätäni pois, jos jotakuta satutetaan. En, vaikka kyse olis jengitappelusta... Silloinkin puutun tilanteeseen, ikävä kyllä, omasta turvallisuudestani piittaamatta. Mulla ei varmaan ole ripaustakaan itsesuojeluvaistoa ;) Äidiksi tulemisen jälkeen tosin olen lähinnä kutsunut vartijat paikalle, jos en ole uskaltanut suoraan mennä tilanteisiin puuttumaan.



Mutta jos lasta lyödään, sille ei saa viitata kintaalla. Ei koskaan. Koska kukaan muu ei lasta tule puolustamaan, eikä edes hän itse kykene vielä pistämään vastaan eikä ymmärtämään olevansa syytön :(



Mutta ei äidille pauhaaminen tai nenän vartaa pitkin katselu mitään noissa tilanteissa auta. Lastaan satuttava äiti tarvitsee apua, ei tuomitsijoita...

Sanoit hyvin! Tajuispa muutkin olla empaattisia jopa niille, jotka ei itse vaikuta kovin empaattisilta, ehkä maailmasta tulisi lopulta oikeesti parempi paikka :D

ja varsinkin väsyneenä saatan huutaa ja mesota tarpeettomasti, vaikka tiedän, että se voi olla lapselle pelottavaa. Yritän jatkuvasti skarpata tämän asian kanssa... :( Mutta lapsen LYÖMINEN on sellainen juttu, että sitä vaan EI saa tapahtua! Ihan asiallista olisi ollut sanoa äidille jotain.



Toisaalta tiedän hyvin, miten hämmennyksiin tuollaisen tapahtuman nähdessään menee. Kun ei sitä vaan odota, että ihmiset käyttäytyisi kuin ääliöt lapsia kohtaan julkisesti. Vasta viime viikonloppuna näimme isossa leikkipuistossa, miten yksi isä alkoi sättiä kirosanoin vierasta lasta, joka oli ilmeisesti kolhaissut mennessään tämän isän tytärtä. Kaikki vain seisoivat järkyttyneinä ja tuijottivat, koska ei mennyt kai kellekään meistä päähän, että joku voi alkaa haukkua perkeleen kakaraksi ja ties miksi vierasta pientä lasta!

Väsynyt äiti selvästi.

Vierailija:

Hyvä kun puutuit! Toivottavasti mies edes hetken miettii asennettaan.

Sinulle, joka kerroit lapsesta, jonka ainut synti oli ettei jaksanut polkea - saattoihan olla, että jaksaa, mutta oli vaan hankala. Meidän poika ei ole vielä neljääkään, ja tänään jaksoi hienosti polkea 4 km matkan. Saattaa silti tehdä tenän ihan lyhyelläkin matkalla, eikä silloin kyse ole siitä, ettei jaksaisi polkea. Ei tosin tietenkään oikeuta huutamiseen tai muuhun huonoon kohteluun, ja onneksi toistaiseksi hermot ovat pitäneet (vaikka joskus on tehnyt tiukkaa ;-)

äidin reitin mukaan.

He olivat ihan kävelylenkillä, siis sellaisella alueella, jossa ei kävellä kuin hupimielessä, siellä ei asu ketään.

Jos itse lähtisin kävelylle pienen lapsen kanssa, jolle ottaisin fillarin, en varmana alkaisi kiljua kitapurjeet näkyen kaikkia järkuttäviä solvauksia vain siksi, ettei pieni jaksaisi appareiden kanssa puskea ylämäkeä.

Musta lapsen käytös vielä näytti siltä, ettei hän ymmärtänyt ihan kaikkea, mitä äiti häneltä vaati.

Äidiltä ei olisi tehnyt tiukkaakaan esim. taluttaa pyörää tai tuupata vauhtia siihen. Tai muuten kannustaa. Lapsi ei edes ollut pätkääkään uhmakkaan näköinen, vain alistettu ja surullinen.

Vierailija:

kamalaahan tuollainen on, eikä mitenkään puolusteltavissa. Mutta kyllä se on mielestäni inhimillistä äidille, joka valvoo vuositolkulla, eikä ole mitään apuvoimia koskaan olemassa, vaan on jaksettava 24 tuntia vuorokaudessa.

Luuletko, että jos hän kasvaisi ihmisenä ja tarjoaisi äidille tukea, niin äiti jaksaisi sitten vähän paremmin?

surullistahan se toki on, että nykyään pienten lasten vanhemmat ovat aivan uuvuksissa, kun sukulaiset eivät välitä toisistaan tipan tippaa. Toista se oli ennen.