Miksi et hyväksy alisuorittamista irtisanomisen perusteena?
Alisuorittamisesta kärsii sekä työnantaja että se mahdollinen työtön, joka voisi saada työpaikan alisuorittajan tilalle. Miksi tästä asiasta revitään niin suurta haloota?
Kommentit (393)
Miten alisuoriutuminen todennetaan? Käsite on aivan liian epämääräinen. Tuostahan voisi saada loistavan tekosyyn jonkun erottamiseen. Sen kun sanoo, että työntekijä alisuoriutuu.
Sen pitäisi olla määrällisesti ja laadullisesti mitattavissa kaikki tekijät huomioon ottaen.
Eipähän tarvi työnantajan enään ratkoa työntekijöiden välisiä ongelmia, kun voidaan vaan alkaa syrjäyttään ja lopulta potkia pois. Vain vahvat taistelijat pärjää.
Työnantajalle oikeus irtisanoa kenet tahansa. Haistappa ap viddu.
KOKO EHDOTUS ON JONKUN MIELIPUOLEN IDEA, täysin järjetön ajatus!
Täällä on selvästi alisuoriutujien ja uhkakuvien maalailijoiden joukko kommentoimassa. Jos joku irtisanotaan alisuoriutumisen perusteella niin viimekädessä oikeus ottaa kantaa siihen onko alisuoriutuminen oikeasti tapahtunut eli ei työnantajat voi tuotakaan perustetta käyttää ihan miten haluavat. Laista piittaamattomat työnantajat tietysti näin tekee mutta niin he ovat tehneet tähänkin asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytetään tekosyynä irtisanomiselle. Hyvä työntekijä voi saada kenkää. Myös esimiehissä on kamalia ihmisiä. Mikä on elämänkokemuksesi ja etkö ole koskaan nähnyt kun halutaan eroon koska en tykkää susta.
Jos saa kenkää, niin ei silloin ole ollut hyvä työntekijä. 😂
YT:ssä eräässä paikassa kuulemma joutui lähtemään sellaiset jotka olivat joskus eri mieltä esimiesten kanssa, vaikka tekivät työnsä hyvin ja useasti paremmin kuin moni muu.

Naama pelaa, eli pärstäkerroin.

Kuulostaa vaaralliselta paikalta, jossa esimiehet haluavat ympärilleen perseennuolijoita. Missä tämmöistä sallitaan????
Tuo alisuorittamisen määritteleminen on aika vaikeaa. Joku työnantajahan voi määritellä senkin alisuoriutumiseksi, jos joku suoriutuu työstään huonommin kuin ennen vaikka avioeron takia. Aika karua sitten tuollaisten henkilökohtaisten ongelmien takia irtisanoa joku. Entä miten alisuoriutuminen mitattaisiin johtajien kohdalla? Vai koskeeko se vain alaisia?
Vierailija kirjoitti:
Miten alisuoriutuminen todennetaan? Käsite on aivan liian epämääräinen. Tuostahan voisi saada loistavan tekosyyn jonkun erottamiseen. Sen kun sanoo, että työntekijä alisuoriutuu.
Helppohan se on todentaa varsinkin jos on useampia ihmisiä tekemässä vastaavia hommia. Jos olet alimmassa 5% niin aika varmaa on että sluibailet.
Hommanhan oppii monen kuukauden kuluessa.Ehkä työnantaja kuvittelee että se käy parissa viikossa.Varsinkin jos homma on uusi.Itse olen pomoissa huomannut etteivät opi hommiaan vielä vuosissakaan tai eivät suostu tekemään samoja hommia kuin edellinen naispomo.Sanovat että eivät akkojen hommia tee .Että näin ne delegoidaan jollekkin muulle .Erästä insinööriä seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Teen mahdollisimman vähän palkkani eteen. Siksi.
Tuolla asenteella et pärjäisi päivääkään USAn markkinoilla. Täällä palkitaan tuloksesta ja hyvin palkitaankin.
Vierailija kirjoitti:
KOKO EHDOTUS ON JONKUN MIELIPUOLEN IDEA, täysin järjetön ajatus!
No mitäs tältä hallitukslta voikaan odottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten alisuoriutuminen todennetaan? Käsite on aivan liian epämääräinen. Tuostahan voisi saada loistavan tekosyyn jonkun erottamiseen. Sen kun sanoo, että työntekijä alisuoriutuu.
Helppohan se on todentaa varsinkin jos on useampia ihmisiä tekemässä vastaavia hommia. Jos olet alimmassa 5% niin aika varmaa on että sluibailet.
En tiedä minkälaisissa hommissa itse olet, mutta useimmissa työpaikoissa työskennellään tiimeissä. Projektia rakennetaan yhdessä tiimin kanssa, eikä se että Tero sluibailee näy ulospäin missään excelissä. Kaikki tietävät kuka on hitain, mutta koska asiaa ei voi todentaa helposti niin huono esimies syyttäisi koko tiimiä tai valitsi ärsyttävimmän pärstän jonka syy asia kuitenkin on. Vastaavia töitä ovat kovin monet erikoisasiantuntijahommat joihin tarvitaan enemmän kuin yksi henkilö suorittamaan projektia. Tämmöisiin tilanteisiin on törmätty vuosien varrella...
Sitten on työpaikkoja jossa yksilön työn tulosta voisi teoriassa mitata, mutta vain hyvin haastavalla kyttäämisellä. Esimerkkinä vähittäiskauppa jossa päivän tulos lasketaan myyntipäivän jälkeen. Suurin osa myynnistä tapahtuu yleensä ruuhkaaikana, mutta se ei johdu yksittäisen henkilön suorituksesta. Pienessä liikkeessä kassakin on yhteinen joten myyntitykin myyntejä on hankala sieltä millään erottaa. Tyhmä esimies katsoisi että Pirjon vuorojen aikana myydään eniten, vaikka se johtuisi vain siitä että Pirjo on aina töissä parhaimpina myyntiaikoina. Samuli tekikin parempaa työtä koska sai kaikki asiakkaat tulemaan toistekin yritykseen, mutta Samuli työskenteli myymälän esittelypuolella eikä hänen "myyntejään" lyö kassaan hän itse.
Vielä haastavampaa on mitata työt jossa hyvä tulos ei ole verrannollinen työn teon kestoon vaan lopputulokseen. Esimerkkinä monet konsulttihommat jossa konsulttiyritys tekee työtä alihankintana, mutta jonka arvo mitataan asiakasyrityksen tuloksessa.
Mä saan varmasti kenkää, kunhan tässä perhevapailta palaan töihin. Meidän firman menestys perustuu siihen, että porukka tekee jäätävä määriä ylitöitä, toki ilman ylityökorvauksie tai iltalisiä. En enää suostu moiseen, joten varmasti olen alisuoriutuja, kun suoritteet jää väkisinkin alemmaksi kuin muilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytetään tekosyynä irtisanomiselle. Hyvä työntekijä voi saada kenkää. Myös esimiehissä on kamalia ihmisiä. Mikä on elämänkokemuksesi ja etkö ole koskaan nähnyt kun halutaan eroon koska en tykkää susta.
Jos saa kenkää, niin ei silloin ole ollut hyvä työntekijä. 😂
YT:ssä eräässä paikassa kuulemma joutui lähtemään sellaiset jotka olivat joskus eri mieltä esimiesten kanssa, vaikka tekivät työnsä hyvin ja useasti paremmin kuin moni muu.
No sitten on töissä firmassa, missä ei alunperinkään kuulosta olevan hyvä olla. Miksi sellaisessa haluaisi pysyäkään?
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja haluaa tehostaa firman toimintaa ja painostaa työntekijöitä ajamaan ylinopeutta työkohteiden välillä. Yksi työntekijä ei tähän suostu vaan ajaa rajoitusten mukaan joten hän ei pitkällä aikavälillä ehdi kiertää yhtä paljon kohteita kuin muut. Onko kohtuullista irtisanoa alisuoriutumisesta?
Voi hyvä isä miten typeriä keksittyjä uhkakuvia.
Koska työnantajat ovat suosi vuodella muuttuneet kierommaksi ja epärehellisemmäksi. Nytkin saamme lähes päivittäin lukea lehdistä kuinka joku työnantaja on käyttänyt nuorten tietämättömyyttä puhtaaseen kieroiluun ja valehteluun. Jotta tuon voisi hyvökayö pitäisi olla jotain luottoa työnantajien rehellisyyteen mutta kaikki me tiedämme että yhteenkään työnantajaan ei voi luottaa kun jokainen kieroilee ja valehtelee. Avainsana on se luottamus jota nykyajan työnantajilla ei ole. Voittojen maksimointi keinoja kaihtamatta on jokaisen yrittäjän ajattelumalli eikö ne vökitä edes laista kun voittoja maksimoidaan toisten kustannuksella
Juuri niin, "pomo" oottaa sulta 200%, mutta sinun suoritus on vain 120%, jos nassu ei miellytä niin ute på camping, ja susta tuli juuri työtön ukkeli/akkeli tai muun sukupuolinen. Aikas levee määritelmä siittä mikä on tarpeeksi...mee siinä sitten vaikka liittoon rutisemaan lappu kourassa että mua on kohdeltu väärin! Ne on säädökset tehty niin että jää mahdollisimman vähän tulkinnan varaisuuksia!