Oletteko jakaneet vanhempanne irtaimiston siinä vaiheessa kun tämä muutti hoitokotiin?

Mun läheinen otti hoitokotiin ne mitä halusi ja sanoi että loput saa antaa kenelle vaan tai viedä kierrätykseen. Asuntonsa tyhjennettiin täysin ja myytiin. Kun läheinen pääsee "lomalle" on hän joko meillä tai 2 muun sukulaisensa luona. 

Me tyhjennettiin kyllä, ja piristi äidinkin mieltä kun aina kyseltiin tavaroista että mikä tarina tällä on, tuli samalla käytyä melkein hänen elämäntarinansa läpi! Tärkeimmät otti itse hoivakotiin mukaan, ja joitakin rakkaita esineitä me veimme omiin koteihimme. Loput lavalle tai myyntiin. 

Kyllä me ainakin tyhjennettiin asunto siinä vaiheessa kun lähti hoitokotiin. Sinne tietysti ne huonekalut ym. mitä oli mahdollista ottaa. Loput jaettiin suvun kesken tai vietiin kirpputorille. Eihän siellä mitään arvokasta ollut. Itse otin 2 valokuvaa muistoksi. Iso työ oli tyhjentää ja siivota sekin kämppä. Ja taisi olla jo kolmas. Ja lisää on tulossa. Kiva käyttää vähiä lomapäiviään tämmöiseen :-(. DVV jos puuttuu, niin tulkoot sitten itse tyhjentelemään kämppiä. Sopii hyvin mulle. Ei houkuta yhtään enää nämä romutalkoot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni ette saa myydä mitään (ainakaan asuntoa) ennen kuin äiti kuolee. Sitähän ei toki kukaan saa tietää jos viette asunnosta jotain. Aika korppikotka touhua sellainen kuitenkin.

Edunvalvojana saan tietenkin myydä ja pakkokin, jotta äidin rahat riittää.

ap

Et saa ilman dvv:n lupaa.

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni ette saa myydä mitään (ainakaan asuntoa) ennen kuin äiti kuolee. Sitähän ei toki kukaan saa tietää jos viette asunnosta jotain. Aika korppikotka touhua sellainen kuitenkin.

Höpön löpön. Ei ole korppikotkailua vaan käytännöllistä ja fiksua. Aika harvoin niistä kuolinpesistä löytyy mitään oikeasti arvokkaampaa. Useammin perilliset tappelee joistain täysin arvottomista esineistä joilla kuitenkin on tunnearvoa. Meillä esim äidin yli 10 000€ kaulakoru ei meinannut löytää omistajaa, mutta vanhan valurautapannun halusi jokainen, koska siihen liittyi tunnearvoa. Istun tässä kirjoittamassa se koru kaulassa, siskoni sai sen pannun ja sormukset, ja olen yhä sitä mieltä että olin liian kiltti ja siskoni sai paremman diilin. Saman myöntää hänkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni ette saa myydä mitään (ainakaan asuntoa) ennen kuin äiti kuolee. Sitähän ei toki kukaan saa tietää jos viette asunnosta jotain. Aika korppikotka touhua sellainen kuitenkin.

Edunvalvojana saan tietenkin myydä ja pakkokin, jotta äidin rahat riittää.

ap

 

 

Et saa ilman dvv:n lupaa.

Saan jos asia on mainittu jo edunvalvontavaltuutuksessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni ette saa myydä mitään (ainakaan asuntoa) ennen kuin äiti kuolee. Sitähän ei toki kukaan saa tietää jos viette asunnosta jotain. Aika korppikotka touhua sellainen kuitenkin.

Edunvalvojana saan tietenkin myydä ja pakkokin, jotta äidin rahat riittää.

ap

 

 

Et saa ilman dvv:n lupaa.

Saan jos asia on mainittu jo edunvalvontavaltuutuksessa

Sitten on vielä huomioitava,onko se olut äidin vaiko kuolinpesön jos hän on leski.

Itse en voi mitään myyntilupia antaa koska asunnon omistavat puoliksi lapset.

Minulla oli samankaltainen tilanne sillä erotuksella, että suunnilleen kaikki oli kaatopaikkakamaa. Jonkin verran meni kierrätyskeskukseen, loput kaatopaikalle tai mikähän niiden nimi nykyään mahtaa ollakaan.

Tietysti se kannattaa tyhjentää jos pystyy. Jos jotain arvokkaampaa on, niin sellainen sitten ennakkoperintönä tai säilöön. 

Vierailija kirjoitti:

Sen saa myydä edunvalvoja, jos edunvalvontavaltuutuksessa on määritelty tämä silloin kun isoäiti oli järjissään vielä. Mutta asiasta on syytä sopia kaikkien tulevan kuolinpesän osakkaiden kanssa. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan kun se viedään DVT-virastoon yhdessä lääkärinlausunnon kanssa.

Tuossa on kupru, koska laillisesti ei voi sopia kenenkään elossa olevan omaisuuden jaosta ilman tämän antamaa valtakirjaa. Siitä hetkestä lähtien kun on kuollut voi alkaa jakamaan. Tämä olisi hyvä ymmärtää, koska kuolema muuttaa perheessä valtasuhteita, ettei välttämättä mene sillä vanhalla kaavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäidin asunto vuokrattiin, kun piti kattaa hoitokotikulut. Siinä vaiheessa kukin lapsista/lapsenlapsista sai tavaroista mitä halusi ja loput meni kirppikselle tms. 

Tarkennuksena, että isoäiti muutti vanhainkotiin ja otti sinne rakkaimmat kalusteensa esim kwinuruolin mukaan. Silloin vielä oli vanhainkoteja.

keinutuolin*

Mummo sai mukaansa hoitokodin huoneeseensa hänelle tärkeät huonekalut ja tavarat. 

Hänen muutettuaan jaoimme sisarusten kesken kaikki loput minkä halusimme pitää. Loppu irtaimisto meni kierrätykseen ja kaatopaikalle.

Asunto myytiin, koska yhtiövastike olisi nopeasti syönyt mummon pieniä säästöjä, joista maksettiin mm. lääkkeet, erikoislääkärikäynnit, kampaaja, hieroja, jalkojenhoito ja muu mihin rahaa tarvittiin. Asunnosta saatiin lisää varoja kaikkeen mummon tarvitsemaan.

Eläkkeestä saa jäädä hoitomaksut jälkeen 180€ kuukaudessa ja se ei välttämättä riitä edes lääkkeisiin.

Mikäli asunto olisi vuokrattu, niin kaikki siitä saatava tulo olisi mennyt suoraan hoitomaksuun ja mummolle olisi edelleen jäänyt tuo 180€ kuukaudessa.

Yksi sisarista oli edunvalvoja ja kaikki isot päätökset teimme yhdessä.

Mummo oli hoitokodissa kaksi vuotta. Hänen kuoltuaan olimme hyvin surullisia ja surun työstäminen vei kullakin aikansa. Oli todella suuri helpotus, kun jaettavana oli vain se mitä tilille oli jäänyt. Ei paljon työtä ja aikaa vaativaa sekä tunteikasta asunnon tyhjentämistä eikä asunnon myymistä. Hautajaisissa ja perunkirjoituksessa oli ihan riittävästi tekemistä, erityisesti edunvalvojalla. 

Suosittelen näin toimimista kaikille, jos vanhus ei enää kykene käymään vanhassa kodissaan tai muista sitä.

Edunvalvoja on ehdottoman tärkeä nimetä ja hakea ajoissa, jos vain joku siihen tehtävään suostuu ja soveltuu. Edunvalvojalta se edellyttää jonkin verran työtä ja vuosittaista raportointia digivirastoon. Meidän edunvalvojamme ei kokenut työtä mahdottomana, mutta hän vei kaikki tapahtumat heti Exceliin ja raportti oli siten melko valmiina, kun sitä tarvittiin.

Me muut sisarukset yritimme parhaamme mukaan hoitaa mummon muita asioita ja kiittää edunvalvojaa.

Edunvalvontavaltuutus on hyvä, mutta ei todellakaan niin hyvä ja riittävä kuin edunvalvonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen saa myydä edunvalvoja, jos edunvalvontavaltuutuksessa on määritelty tämä silloin kun isoäiti oli järjissään vielä. Mutta asiasta on syytä sopia kaikkien tulevan kuolinpesän osakkaiden kanssa. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan kun se viedään DVT-virastoon yhdessä lääkärinlausunnon kanssa.

Tuossa on kupru, koska laillisesti ei voi sopia kenenkään elossa olevan omaisuuden jaosta ilman tämän antamaa valtakirjaa. Siitä hetkestä lähtien kun on kuollut voi alkaa jakamaan. Tämä olisi hyvä ymmärtää, koska kuolema muuttaa perheessä valtasuhteita, ettei välttämättä mene sillä vanhalla kaavalla. 

Nimenomaan siitä hetkestä lähtien kun henkilö on kuollut, tavaroille EI saa tehdä mitään. Parempi jakaa luvalla etukäteen. Jos lupaa ei ole niin sitten pitää odottaa siihen asti että perintö on virallisesti jaettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni ette saa myydä mitään (ainakaan asuntoa) ennen kuin äiti kuolee. Sitähän ei toki kukaan saa tietää jos viette asunnosta jotain. Aika korppikotka touhua sellainen kuitenkin.

Höpön löpön. Ei ole korppikotkailua vaan käytännöllistä ja fiksua. Aika harvoin niistä kuolinpesistä löytyy mitään oikeasti arvokkaampaa. Useammin perilliset tappelee joistain täysin arvottomista esineistä joilla kuitenkin on tunnearvoa. Meillä esim äidin yli 10 000€ kaulakoru ei meinannut löytää omistajaa, mutta vanhan valurautapannun halusi jokainen, koska siihen liittyi tunnearvoa. Istun tässä kirjoittamassa se koru kaulassa, siskoni sai sen pannun ja sormukset, ja olen yhä sitä mieltä että olin liian kiltti ja siskoni sai paremman diilin. Saman myöntää hänkin. 

Ja verottomana tietty sait kaulakorun...? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni ette saa myydä mitään (ainakaan asuntoa) ennen kuin äiti kuolee. Sitähän ei toki kukaan saa tietää jos viette asunnosta jotain. Aika korppikotka touhua sellainen kuitenkin.

Edunvalvojana saan tietenkin myydä ja pakkokin, jotta äidin rahat riittää.

ap

 

 

Et saa ilman dvv:n lupaa.

Saan jos asia on mainittu jo edunvalvontavaltuutuksessa

 

 

Sitten on vielä huomioitava,onko se olut äidin vaiko kuolinpesön jos hän on leski.

Itse en voi mitään myyntilupia antaa koska asunnon omistavat puoliksi lapset.

Leski tai lesken edunvalvoja voi vaatia pesänjakoa tai yhteisomistuksen purkua. Lapsia rajoittaa lesken asumisoikeus vaikka tämä olisi jo hoitokodissa.

Vierailija kirjoitti:

Edunvalvontavaltuutus on hyvä, mutta ei todellakaan niin hyvä ja riittävä kuin edunvalvonta. 

Mitä tällä tarkoitat??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni ette saa myydä mitään (ainakaan asuntoa) ennen kuin äiti kuolee. Sitähän ei toki kukaan saa tietää jos viette asunnosta jotain. Aika korppikotka touhua sellainen kuitenkin.

Höpön löpön. Ei ole korppikotkailua vaan käytännöllistä ja fiksua. Aika harvoin niistä kuolinpesistä löytyy mitään oikeasti arvokkaampaa. Useammin perilliset tappelee joistain täysin arvottomista esineistä joilla kuitenkin on tunnearvoa. Meillä esim äidin yli 10 000€ kaulakoru ei meinannut löytää omistajaa, mutta vanhan valurautapannun halusi jokainen, koska siihen liittyi tunnearvoa. Istun tässä kirjoittamassa se koru kaulassa, siskoni sai sen pannun ja sormukset, ja olen yhä sitä mieltä että olin liian kiltti ja siskoni sai paremman diilin. Saman myöntää hänkin. 

Ja verottomana tietty sait kaulakoru

Se oli erikseen perinnässä mainittuna, ja pankin tallelokerosta sitten sain siihen aitoustodistukset. Sen välin, kun oli minulla kaulassa mutta ei vielä virallisesti minun, se oli käytännössä lainassa. Eli verot siitä meni kyllä, älä huoli. 

Isoäitini kohdalla tehtiin niin, että hän otti hoivakotiin kaiken sen minkä halusi (ja mikä sinne mahtui), lopuille hän käski meidän tehdä mitä haluamme. Äiti myi asunnon valtakirjalla. Isoäiti itse oli nähnyt niin monta riitaista kuolinpesää, että häneltä ei kuulemma saanut jäädä mitään muuta kuin rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni ette saa myydä mitään (ainakaan asuntoa) ennen kuin äiti kuolee. Sitähän ei toki kukaan saa tietää jos viette asunnosta jotain. Aika korppikotka touhua sellainen kuitenkin.

Edunvalvojana saan tietenkin myydä ja pakkokin, jotta äidin rahat riittää.

ap

Meillä äidin omaisuus oli testamentattu kokonaan siskolleni, joten ennen tai jälkeen äidin kuoleman ei asunnosta saanut viedä mitään. Sisko oli fiksuna ihmisenä kuvannut kaikkien kaappien sisällön jne., joten kun veljen vaimo ryhtyi tyhjentämään asuntoa, voitiin ilmoittaa, että ei käy.

Asuntoa ei ole pakko myydä, jos siellä on asukas tyyliin lapsenlapsi.