Muita joiden on ollut aina vaikea sopeutua normaaliin työelämään?

Pariksi kuukaudeksi Pohjois-koreaan työleirille.

Sen jälkeen suomen 8 tunnin työpäivä tuntuu tosi leppoisalta.

Ahistaa ! 

Kaikki ahistaa.

Mä en tykkää !

Mä en haluu !

Mun ei oo pakko jos en haluu !

Vierailija kirjoitti:

Sama. Olen leposti väsyvä ja huonosti nukkuva ihminen, siis olen ollut lapsesta saakka. Työssä käynti menee siihen että nukun sitten kotona seuraavan työvuoron alkuun.

Olen ollut yhteensä viidessä työpaikassa jos kaikki teiniajan kesätyöt ja mäkkäripätkät otetaan mukaan. Kaikissa on ollut surkea työilmapiiri. Alan menettää toivoani siihen että jossain olisi työpaikka, joka ei ole pohjimmiltaan kyräilyä ja toisten selän takana haukkumista. Haluaisin kuitenkin uskoa niin.

Sama. Ja kaikissa työpaikoissa, jopa niissä hyvissä, on ollut jotain pilalla. Suositussa kahvilassa haukuttiin asiakkaita ja rikottiin työturvallisuutta, julkisella puolella haukuttiin asiakkaita ja rikottiin työturvallisuutta, sain haukut niskaan kun en automaattisesti tiennyt mitä tehdä kun olin juuri aloittanut ja yksi asiakas tuli riehumaan sisälle. Ai niin, ja olen kuullut kun korkeakoulussa opettavat haukkuvat oppariohjattaviaan.

Jos työelämä on tuonut jotain, niin uskon siihen että joku jossain puhuu sinusta aina pahaa selän takana.

1. vakituinen työpaikka syksyllä -84, siitä lähtien olen vihannut klo. 7 alkavaa työtä, oli niin paska kokemus tuo firma ettei mikään. No sain sieltä rahat ajokorttiin ja autoon mutta silti.

M58

Olen toimistosiivooja ja komppaan ap:ta. Viikonloppu on lyhyt aika palautumiseen. Toisaalta ei tämä kohde ole raskas kun ehdin nytkin istua ja ihmetellä. Keikkasiivoojana eri juttu ja siihen päälle taitamaton ja osaamaton esimies joka hätyyttää pitkin päivää....porrasvahaukset kesähelteillä voi hele....

Tähän voisi linkittää toisen viestiketjun jossa keskustellaan rahtihameista.

Vierailija kirjoitti:

Ahistaa ! 

Kaikki ahistaa.

Mä en tykkää !

Mä en haluu !

Mun ei oo pakko jos en haluu !

Kyse ei ainakaan omalla kohdallani todellakaan ole mistään ahdistuksesta tai työn raskaudesta, päin vastoin, tykkään kun jaa huhkia kunnolla ja näkee työnsä jäljen. Kyse on siitä että työilmapiiri on niin monessa paikkaa ällöttävä ja läpimätä, et saa kiitosta mistään.

Itse koen erittäin raskaaksi vuorotyön lisääntymisen. Vuoroja on viikon aikana sekaisin miten sattuu ja saatat tehdä 8 päivää putkeen töitä yhden vapaapäivän jälkeen. Elämä pyörii käytännössä kokonaan työn ympärillä, koska kaikki aika sen ulkopuolella menee toipumiseen. Vuorokausirytmiä ei ole ja univaikeudet vaivaa. Mutta hei, tätä vielä semmonen reilu 30 vuotta, jippii! 

Joo täällä yks 👋🏻. Nyt en ole töissä, mutta etsin tehtävää jossa voin tehdä 100% etänä. Oon aika hyvä organisoimaan ja suunnittelemaan sekä pitämään huolta taloudesta. Niihin liittyvää etsiskelen.

 

Yleisellä tasolla työnteko on ihan jees, oon vaan toooosi allerginen huonolle johtamiselle, valittaville ja kiusaaville kollegoille, epäloogisille työkäytänteille sekä huonoille järjestelmille ja työympäristöille.

 

Yrittäjyys olisi varmaan mulle paras tapa tehdä töitä, koska silloin saisin itse päättää että miten ja kenen kanssa töitä teen. Harmi vaan etten ole yhtään yrittäjähenkinen :D Siksi tuo 100% etätyö on paras kompromissi itselleni.

Tuoltahan se työnteko usein tuntuu, on varmaan huono stressi sietokyky ja olen vähän hidas tekemään asioita eli helposti tulee kiireen tuntu. Liukuva työaika on vähän helpottanut, kun ei tarvitse minuutilleen olla työpaikalla ja voi itse paremmin suunnitella ajankäyttöä. Myös osittainen etätyö on helpotus. Nyt ajattelin ensi talvena säästää sen verran, että voisi pitää ensi kesänä kuukauden palkatonta vapaata (en tiedä onnistuuko, mutta yritän). 

Olin koulukiusattu ja muistan kuinka aikuiset höpöttivät, että aikuiset osaavat jo olla kunnolla.

🤦🏼💩

Päin vastoin, työelämässä ovat jopa pahempia mitä lapset koulussa. Kiusaamisen konstit ovat tuhoisammat. Jos menetät yhdessäkin työpaikassa maineesi, voi olla varma ettet työllisty enää minnekään. Näin vain ja ainoastaan suomalaisessa työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen toimistosiivooja ja komppaan ap:ta. Viikonloppu on lyhyt aika palautumiseen. Toisaalta ei tämä kohde ole raskas kun ehdin nytkin istua ja ihmetellä. Keikkasiivoojana eri juttu ja siihen päälle taitamaton ja osaamaton esimies joka hätyyttää pitkin päivää....porrasvahaukset kesähelteillä voi hele....

Kiire, kyttääminen ja raskaat työolosuhteet kyllä syövät työhyvinvointia tehokkaasti. Itsekin helteillä portaissa työskennellyt...

Vierailija kirjoitti:

Olin koulukiusattu ja muistan kuinka aikuiset höpöttivät, että aikuiset osaavat jo olla kunnolla.

🤦🏼💩

Päin vastoin, työelämässä ovat jopa pahempia mitä lapset koulussa. Kiusaamisen konstit ovat tuhoisammat. Jos menetät yhdessäkin työpaikassa maineesi, voi olla varma ettet työllisty enää minnekään. Näin vain ja ainoastaan suomalaisessa työelämässä.

Ja pahinta on se kun huomaat aikuisena että kas, mihis ne koulukiusaajasi menivät? Nuorisotyöhön, psykologiksi, opettajiksi, esimiesasemaan... Mihinkäs muuallekaan. Portaissa alas töniminen ala-asteella vaihtui henkiseksi portaissa alas työntämiseksi.

Voi elämä sentään, kun jollain on vaikeaa. Itsellä yhdessä aiemmassa työpaikassa työajat olivat 7-15, 12-20, 20-7. Eikä ahdistanut yhtään. Töissä oli hyvä porukkaa, ja meillä aika vapaat kädet vuorolistojen suunnitteluun. Käytännössä suunniteltu lista meni sellaisenaan läpi. Vaihdoin noista hommista pois, koska yö valvomiset alkoi tökkiä, ja melkein 4 vuotta tuota tuli tehtyä. Monesti se ongelma katsoo sieltä peilistä, kun käy katsomassa.

On vaikeaa. Ei riitä palautumiseen viikonloput tai parin viikon lomat. Määräaikaisuuksilla olen pelannut ja ollut useita kuukausia työttömänä välissä. Nyt mennyt säästöjä niin paljon, ettei oikein ole enää varaa, joten yritän saada uutta määräaikaisuutta heti edellisen perään tai toki vakituista työtä, mutta niitä ei ole herunut... Aiemmin on ahdistunut ajatus vakkarityöstä ja ahdistaa se edelleen, mutta rahattomuus ahdistaa vielä enemmän.

Etätyö ja liukuva työaika ovat sentään vähän helpottaneet elämää. Silloin joskus kun piti aina olla kellonlyömällä työpaikalla, olin aivan uupunut jatkuvasti ja olinkin sen työn jälkeen yli 2 vuotta työttömänä/työkyvyttömänä.

On huomattu. Varsinkin nuorten kohdalla.

Ei jaksa. Ei oo kivaa. Ei huvita. Onks mun pakko....

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa. Ei riitä palautumiseen viikonloput tai parin viikon lomat. Määräaikaisuuksilla olen pelannut ja ollut useita kuukausia työttömänä välissä. Nyt mennyt säästöjä niin paljon, ettei oikein ole enää varaa, joten yritän saada uutta määräaikaisuutta heti edellisen perään tai toki vakituista työtä, mutta niitä ei ole herunut... Aiemmin on ahdistunut ajatus vakkarityöstä ja ahdistaa se edelleen, mutta rahattomuus ahdistaa vielä enemmän.

Etätyö ja liukuva työaika ovat sentään vähän helpottaneet elämää. Silloin joskus kun piti aina olla kellonlyömällä työpaikalla, olin aivan uupunut jatkuvasti ja olinkin sen työn jälkeen yli 2 vuotta työttömänä/työkyvyttömänä.

Mulla on kahdesti elämässäni ollut vakituinen työpaikka ja se tuntui lähinnä hirt toköydeltä kaulassa. Määräaikaisuuksista ainakin tietää, että ne loppuvat tiettynä päivänä, jolloin saa olla taas rauhassa. Ja aina olen laskenut päiviä työsuhteen loppumiseen.

Ap

Äiti käski mun viedä roskat. Sanoin et ahistaa ja en tykkää. Äiti vei sitten.

Vierailija kirjoitti:

Voi elämä sentään, kun jollain on vaikeaa. Itsellä yhdessä aiemmassa työpaikassa työajat olivat 7-15, 12-20, 20-7. Eikä ahdistanut yhtään. Töissä oli hyvä porukkaa, ja meillä aika vapaat kädet vuorolistojen suunnitteluun. Käytännössä suunniteltu lista meni sellaisenaan läpi. Vaihdoin noista hommista pois, koska yö valvomiset alkoi tökkiä, ja melkein 4 vuotta tuota tuli tehtyä. Monesti se ongelma katsoo sieltä peilistä, kun käy katsomassa.

Työpaikoilla viihtyvät ne, jotka määräilevät ja kiusaavat muita ja luovat omia sääntöjään, joita muidenkin on noudatettava.

ap: "Mulla on kahdesti elämässäni ollut vakituinen työpaikka ja se tuntui lähinnä hirt toköydeltä kaulassa. Määräaikaisuuksista ainakin tietää, että ne loppuvat tiettynä päivänä, jolloin saa olla taas rauhassa. Ja aina olen laskenut päiviä työsuhteen loppumiseen."

Työurani ensimmäiset 10 vuotta minäkin tein vain määräaikaisuuksia. Ja koin just samalla tavalla kuin sinäkin eli jos en viihtynyt, niin tiesi kuitenkin, että kohtahan tämäkin loppuu. Mun suhtautumiseni noin muuten työssäkäyntii on aina ollut vain ja ainoastaan se, että rahan takiahan töissä käydään. Toki on ollut plussaa, jos ei ainakaan ihan joka päivä tunnu tervanjuonnilta. Palkansaajana en koskaa mitenkään omistautunut työnteolle vaan tein vain hommat ja sitten kotiin. Vasta, kun ostin osakkuuden nykyisestä työpaikastani, aloin omistautumaan työlle. Alussa enemmän, mutta jo toistakymentä vuotta oman mieleni mukaan. Ja nyt jo yli 2,5 vuotta tehnyt vain 3-päiväistä työviikkoa ja pistän pillit kokonaan pussiin 2 kuukauden päästä, vaikka eläkeikään onkin vielä vuosi.