Onko KAJ yhden hitin ihme?
Kommentit (9412)
Kesän kiertue on muutaman tunnin päästä ohitse ja loppuvuoden kuviot ovatkin jo selvillä. Mutta mitä veikkaatte, mitä KAJ tulee tekemään alkuvuonna? Toistaiseksi alkuvuoden suunnitelmista eivät ole missään hiiskuneet.
Nuoremmat "superfanit" ovat kunnioittavampia KAJ:lle. He ovat kääntäneet monia haastatteluja ja kappaleita, käyvät heidän konserteissaan, ostavat heidän musiikkiaan jne. Facebook-ryhmä voi käyttäytyä kuin lapset ja luoda jatkuvaa draamaa. Axelin veli Erik puhuu mielellään vain yhden näistä ryhmistä kanssa.
Lainaus ei onnistu, mutta joku aiemmin kirjoitti, että Jakob Yolon aikana kehotti Keviniä tekemään stage diven (siis Djurönäsetissä). Hänen katsomastaan videosta ei kuitenkaan näkynyt, yrittikö Kevin sitä. Tästä toisesta kulmasta otetusta videosta selviää, että Kevin on tosiaan sukeltavinaan yleisöön, ennen kuin sitten päätyy suorittamaan normiliikkeensä eli break dancen. :)
Ja kyllä, yleisö on hurmioissaan Kaj'sta ja Kaj on hurmioissaan yleisöstä.
Vierailija kirjoitti:

Ei ole ensimmäinen kerta. He sanovat sen vitsinä.

Niin tietenkin. Pointti oli se, että tuskin olisivat tällaista leikkiä laskeneet jos pelkäsivät ja varoivat läheistä kontaktia yleisöön kuten jotkut täällä epäilivät.

Taitolaji väärinymmärrys myös.
🙄

No älä. Että vitsinä. ;)
Ei kaj KAJ missään tilanteessa sentään vitsaile. Hehän ovat hyvin vakavahenkinen musiikkiyhtye.
Milloin alkaa jäähallin keikka, kertokaa ja heti, lukee vain ovet klo:18 tiedoissa?!
KAJ on lomansa ansainnut enkä odota heidän somettavan mitään sen aikana. Itsellä kuitenkin jotenkin haikea olo kun olen koko kesän seurannut kiertueen etenemistä ja menestystä.
Onneksi enää kaksi kuukautta jäähallikeikkaan. Itse en yhtään osaa arvata mihin he seuraavaksi ryhtyvät.
Vierailija kirjoitti:
Milloin alkaa jäähallin keikka, kertokaa ja heti, lukee vain ovet klo:18 tiedoissa?!
Kello 20, niin ainakin joku on täällä aiemmin kertonut.
Voi mikä helmi löytyi. Luulin jo kaiken katsoneeni. :)
No ei heillä ole vielä yhtään oikeaa hittiä ollutkaan. Hittikappale ja tähti artisti ei ole asioita jotka voidaan yhdistää Kajhin tai oikeastaan muihinkaan euroviisu edustajiin.
Sitten kun on myynyt muutaman miljoonaa levyä ja tehnyt taloudellisesti menestyneitä kiertueita maailmalla voidaan alkaa puhumaan tähdestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin alkaa jäähallin keikka, kertokaa ja heti, lukee vain ovet klo:18 tiedoissa?!
Kello 20, niin ainakin joku on täällä aiemmin kertonut.
Ei tietoa, mutta klo 20 olisi looginen. "Perheystävällinen" keikka tuskin alkaa älyttömän myöhään ja toisaalta jos ovet aukeaa klo 18 niin klo 19 olisi liian aikaisin sen jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
KAJ on lomansa ansainnut enkä odota heidän somettavan mitään sen aikana. Itsellä kuitenkin jotenkin haikea olo kun olen koko kesän seurannut kiertueen etenemistä ja menestystä.
Onneksi enää kaksi kuukautta jäähallikeikkaan. Itse en yhtään osaa arvata mihin he seuraavaksi ryhtyvät.
Ja sitä ennen olisi 18. ja 19.9. Viking Grace. Tutkin juuri hyttejä ja junayhteyksiä.

Saako sinne lippuja vielä? Tai siis risteilyjä?
Vierailija kirjoitti:
KAJ on lomansa ansainnut enkä odota heidän somettavan mitään sen aikana. Itsellä kuitenkin jotenkin haikea olo kun olen koko kesän seurannut kiertueen etenemistä ja menestystä.
Onneksi enää kaksi kuukautta jäähallikeikkaan. Itse en yhtään osaa arvata mihin he seuraavaksi ryhtyvät.
Veikkaanpa, että luovaan työhön. Kirjoittamaan uutta musiikkia, jotta on mitä esittää sitten seuraavilla kiertueilla. Heillä on kai ollut tapana tehdä yksi kiertue talvikaudella ja yksi kesällä, kiertueiden pituudet ja keikkojen määrä ovat vaihdelleet. Pitempiä keikkataukoja on ollut silloin, kun he ovat kirjoittaneet musikaaleja kokopäivätyönä. Samoin niinä musikaalien esityskausina (= syksystä kevääseen) on jäänyt aikaa keikkailuun hyvin vähän, jos ollenkaan.
Luova työ käsittää heillä muutakin kuin erilliset biisit ja musikaalit. Axel kirjoittaa kirjoja ja käsikirjoituksia, Kevin on näytellyt Wasa teaterin lisäksi Svenska teaternissa ja Jakob Axelin käsikirjoittamassa Halln-sarjassa (Yle). Lisäksi Axelilla on ollut journalistin työnsä eri medioissa ja Jakobilla radio-ohjelma, jota hän on isännöinyt. Veikkaan, että heitä nykyään revitään suuntaan jos toiseenkin.
Vierailija kirjoitti:
No ei heillä ole vielä yhtään oikeaa hittiä ollutkaan. Hittikappale ja tähti artisti ei ole asioita jotka voidaan yhdistää Kajhin tai oikeastaan muihinkaan euroviisu edustajiin.
Sitten kun on myynyt muutaman miljoonaa levyä ja tehnyt taloudellisesti menestyneitä kiertueita maailmalla voidaan alkaa puhumaan tähdestä.
Kiitos tiedosta.
Täällä ketjussa tuli sitten tänä viikonloppuna lanseeratuksi uusi termi: kyykkyflirtti 😄