Olen viimein tajunnut, miksi olen niin suosittua seuraa, ja miksi myös uuvun pahasti ihmisten kanssa

Olen viimein keski-ikäisenä ymmärtänyt syyt ja seuraukset. 

Pääsyy on, että olen nuorena, ehkä vieläkin, ollut ujo, ja sen lisäksi kärsinyt myös jonkinlaisesta sosiaalisesta jännittämisestä. Huomion keskipisteenä olo, jos on pitänyt puhua jotakin paria lausetta enemmän, ahdistaa minua. Lisäksi olen miellyttäjäluonne. Olen pelännyt konflikteja ihmisten kanssa. Itseäni ja oloani rauhoittaakseni olen jo nuorena kehittänyt itselleni tapoja, jotta välttyisin konflikteilta ja huomiolta. 

Olen opetellut kiinnittämään ja kääntämään huomioni toisiin. Aloita keskustelu kanssani, niin huomaat, että osaan olla erittäin hyvä, aktiivinen kuuntelija. Kuuntelen mitä sanot, tartun siihen, esitän olevani todella kiinnostunut sinusta ja asiastasi, kyselen lisäkysymyksiä. Skannaan koko ajan, mitä haluat kuulla, ja sanon sen, vaikka olisin itse toista mieltä. Olen harjaantunut erittäin taitavaksi tässä, luen ihmisiä hyvin. Kanssani sinä olet valokeilassa, estradi on täysin sinun. 

Kaikenlisäksi en koskaan näytä omaa huonoa tuultani muille. Oli mun päivä, olo tai tunteet mitä vaan, mä näyttäydyn rauhallisena, iloisena, hymyilevänä ja huomaavaisena. Olen erittäin hyväkäytöksinen, terävä, osaan laukoa lyhyitä kepeitä hauskoja huomioita tilanteisiin sopien ja niitä keventäen. Tsemppaan, kehun, kuuntelen ja kannustan. 

No, mitäpä tästä on seurannut. Lauma ihmisiä, jotka haluavat seuraani. Ja minä olen totaalisen uupunut. En jaksaisi tavata enää ketään. 

Helppo kai sanoa, että ole jatkossa vain oma itsesi. Se on hirveän vaikeaa, kun yli 40 vuotta on elänyt tässä roolissa. 

Toistaiseksi yritän vaan vältellä kaikkia.