Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea suorilta sanoa mitään, mutta omalla kohdallani tarvittiin 5 vuoden traumaterapia. Tosin taustalla oli todella traumaattinen lapsuus ja vaikeat mt-ongelmat. Jos terapia olisi loppunut kolmen vuoden jälkeen, se olisi jäänyt kesken. On kuitenkin hyvä muistaa, että terapeutti ei paranna ketään vaan antaa työkaluja. Työ on tehtävä itse ja vasta siinä vaiheessa, kun uskalsin itse olla raatorehellinen (katsoa peiliin) alkoi terapian vaikein ja eheyttävin vaihe. 

En tällä hetkellä tiedä tarkalleen mitä mun edes pitäisi nyt työstää.. Tai ne ongelmat mitä mieli tuottaa ei kohtaa niiden työkalujen kanssa joita oon saanut. 

Ap

Anna itsellesi aikaa. Jos olet tehnyt suuria muutoksia viime aikoina, on ihan luonnollista, ettei pää ihan heti ole ajan tasalla. 

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Kaikki. Suurinta trendihuuhaata. 

👵🏻: Yyyhyyy itkettää ja ahistaa ja hirveät keholliset traumareaktiot ei jätä rauhaan YYYHYYY!!

Ap taitaa vaan olla uhriutuja, muiden syyttelijä, itsereflektioon kykenemätön ja kaikesta valittaja. terapia oli huono, kun se ei ihmeparantanutkaan häntä näistä huonoista ominaisuuksistaan.

Hukkaan heitettyjä ovat terapiaan laitetut veroeurot.

Vierailija kirjoitti:

Kela-terapia on vapaaehtoista eikä pakkohoitoa. Kaikilla ei ole siihen edes varaa, vaikka olisi halua ja tarvetta. 

Vapaaehtoista toki, mutta kuinka moni vaan jättää huonon tai sopimattoman terapeutin kun sinne terapiaan on ensin ollut _pitkä_ ja kivinen, toiseksi yleensä asiakas kokee että "minussahan se vika on joten tietenkin käyn loppuun." Sitten kun kaikki on ohi ja etäisyyttä saatuaan tajuaa mikä meni pieleen onkin se vointia vain heikentänyt terapia jo käytynä. Lisäksi jos ihminen on työkyvytön on Kelan tukeman kuntoutuksen keskenjättämisellä aika ikäviä seurauksia byrokratian kannalta. 

Vierailija kirjoitti:

Ap taitaa vaan olla uhriutuja, muiden syyttelijä, itsereflektioon kykenemätön ja kaikesta valittaja. terapia oli huono, kun se ei ihmeparantanutkaan häntä näistä huonoista ominaisuuksistaan.

 

Hukkaan heitettyjä ovat terapiaan laitetut veroeurot.

😅 Kukahan se tässä syyttelee ja kaataa uhriutuen pahaa oloaan muiden niskaan? Kehottaisin katsomaan peiliin, mutta se peräänkuuluttamasi itsereflektio on selvästi sen verran kadoksissa ettei voi kuin parempaa vointia toivottaa. -eri

Minkä mielenterveyshäiriön takia olit siellä terapiassa? Mikä oli terapiamuoto? Kuinka aktiivisesti kävit kuussa ? Ja miksi läheisesi pyydettiin terapiaan mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Carl Jung, itsekin psykologi, psykiatri ja psykoterapeutti, sanoi että mieleltään terveet kuuluu parantaa eikä toisinpäin. Ts. jonkinlainen "neuroottisuus" on ihmisen normaali tila.

Hirveän sivistynyttä, mutta mitä tuo kongreettisesti tarkoittas? Aivan niin: ei mitään.

Konkreettisesti sitä, että tietty varuillaan olo ja uhkakuvien punnitseminen on realismia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni terapia epäonnistuu, koska potilas valehtelee teraputille? Ensin terapia-avusteisesti löydetään läheiset, jotka ovat pahan olon syy (ei lainkaan potilaan omat ratkaisut). Sitten keskustellaan ja empatiaa saadaan, draamaan pitää saada hiukan kovempi vaihe: ratkaisu on valemuisto. Sitten keskustellaan tämän fiktion pohjalta muutama vuosi Kelan rahoilla.

Aivan sama kokemus. Terapian alkamisen jälkeen ilmestyi ihmeellisiä syytöksiä asioista, joita ei ole koskaan tapahtunut. Ja niistä olisi pitänyt keskustella.

Minä olin sitten ongelma, kun en myöntänyt tekojani, joita en ollut tehnyt, en ollut paikalla, joita ei ollet tapahtunut, joita kukaan ei ollut tehnyt ja joista ei minulle kerrottu tarkemmin, kun sanoin, etten tiedä mitä hän tarkoittaa. Vaan alkoi pauhaaminen miten paha minä olen ja miten olen vahingoittanut

SInun terapiasi antaa siis sinulle oikeuden vahingoittaa toista ihmistä valehtelemalla tästä?

Osalla terapian tulos on valitettavasti, että ihminen alkaa kokea itsensä kyvyttömänä yhteiskunnan uhrina. Terapia voi vahvistaa käsityksen, että ihminen on antanut kaikkensa. Sellainen positio ei kuitenkaan ole aikuiselle hyödyllinen, kun pitäisi pystyä olemaan itse itselleen vanhrmpi. Osa oppii myös märehtimään loputtomiin ihan triviaaleja asioita ja jäsentämään todellisuutta mt-ongelmien kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla se huononsi sitä oloa? Olen toki kuullut saman ennekin, mutta olisi kiinnostavaa tietää, että miten se tarkalleen noin voi mennä.

En halua mennä yksityiskohtiin mutta terapian myötä oon tehnyt elämänmuutoksia jotka on olleet tosi kuormittavia. Tilanne jossa nyt olen ei tunnu hyvältä vaan edelleen kriiseilen kun en hahmota millaista olisi omannäköinen elämä. Elämä on ollut jatkuvaa kriiseilyä viimeiset 3-5 vuotta. Erilaisten asioiden kipuilua. Uupumusoireilua ja vaikeuksia jaksaa työelämässä vaikka on tehty muutoksia töissä jne. 

Ap

Mitä tarkoita omannäköisellä elämällä? Erotatko mitkä toiveet ja halut ovat lähtöisin oikeasti sinusta ja mitkä tulevat ulkoapäin yhteiskunnan tai sosiaalisesti normatiivisen elämän vaatimuksista? Ovatko ne ristiriidassa keskenään? Tai ehkä vain yliajattelet elämääsi. Elämään nyt kuuluu erilaisia kriisi-, muutos- ja tasaisia vaiheita ja yleensä ne toistuvat sykleittäin. 

Vierailija kirjoitti:

Minut laitettiin raskaisiin psykologisiin tutkimuksiin, joiden päätteeksi sain OmaKantaan viisi kilometriä persoonani problematisointia, ja vointi todellakin huononi.

Sama kokemus. Trauma tutkimuksista aktivoituu aina terveydenhuollossa asioidessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä terapia on sellaista, että koet terapiakäynneillä, että kykenet sen terapeutin avulla ja tuella työstämään jotain, mihin et yksin kykenisi. Hyvä terapia on myös sitä, että huomaat terapiakäynneillä toimivasi uudella tavalla vuorovaikutuksessa (kysyt, perustelet, pohdit, sanoitat havaintojasi ym.) tai huomaat ajatelleesi uudella jostakin asiasta, eli itsesi kannalta joustavammalla tai rakentavammalla tavalla.

Ehkä jotain tällaista on tapahtunut terapiassa mutta asiat ei siirry osaksi arkea. En vaan tajua miksi. Kuitenkin mietin asioita joita ollaan keskusteltu. Mieli on kuin saippua johon ei tartu mikään. 

Ap

Se vain vaatii harjoitusta ja paljon toistoa, ei välttämättä tapahdu heti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kela-terapia on vapaaehtoista eikä pakkohoitoa. Kaikilla ei ole siihen edes varaa, vaikka olisi halua ja tarvetta. 

Vapaaehtoista toki, mutta kuinka moni vaan jättää huonon tai sopimattoman terapeutin kun sinne terapiaan on ensin ollut _pitkä_ ja kivinen, toiseksi yleensä asiakas kokee että "minussahan se vika on joten tietenkin käyn loppuun." Sitten kun kaikki on ohi ja etäisyyttä saatuaan tajuaa mikä meni pieleen onkin se vointia vain heikentänyt terapia jo käytynä. Lisäksi jos ihminen on työkyvytön on Kelan tukeman kuntoutuksen keskenjättämisellä aika ikäviä seurauksia byrokratian kannalta. 

Oman psykiatrini kanssa olen puhunut siitä, että vaihdan terapeuttia, jos valitsemassani ilmenee jotain luonnevikaa tai muuta vakavaa. KELA sitten ymmärtää sen tai ei, toivottavasti ymmärtää, mutta niin paljon kokemusta huomista terapiasta että luonnevikaisista ihmisistä, etten tuhlaa kolmen vuoden mahdollisuuttani sellaiseen, koska haluan terapian auttavan, kuten hyvät hoitosuhteet tekevät. 

Ap, syötkö jo Voxraa? 

Auttoi Riikkaa. Nyt ylväänä tuhoaa Suomen ja jatkaa matkaa Brysseliin.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin epäilen että osa julkisista palveluista voi olla huonoja. Ja puolivillaisia. Myös maksaja määrittelee mitä palvelu on.

Julkisista 😂😂😂. Niin että yksityinen palveluntarjoaja on aina hyvä, tai vähintään parempi kuin julkinen. Niin sen vaan on oltava? 

 

Terapiassa käynyt sekä yksityisellä, että julkisella, ja ensin mainitulla ei tuntunut olevan mitään tavoitetta sen homman päättämisessä joskus. Ja miksi olisikaan, kun terve ihminen ei tuu enää tarvitsemaan terapiaa jatkossa? 

Terveisiä sinne Kokoomukseen vain! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paremman avun olen löytänyt joogasta ja itämaisesta, etenkin Buddhalaisesta hengellisestä maailmankatsomuksesta, tai ainakin toisesta vinkkelistä havaitseminen paljasti minulle länsimaisen psykologian sokeat kohdat. 

Mitä ne sokeat kohdat mielestäsi ovat? Olen miettinyt samaa, ja varmasti moni muukin...

Vaikka se että potilaan päätä sekoitetaan entisestään, koska pidempi potilasjakso tuottaa enemmän rahaa. Vai ootko kuullut kenenkään terapeutin sanovan että "tää on ihan perus lapsuustrauma ja pitäs hellittää parissa viikossa" 

Terapiajonot on niin pitkiä, että en oikein usko tuota väitettäsi. Tulijoita riittää, joten rahan vuoksi asiakkaita ei tarvitse pidätellä. 

Vierailija kirjoitti:

Peter A Levine lähestyy asiaa toisin. Hänen mielestään "valemuisto" on sinänsä arvokas ja tulee käsitellä, koska trauma tulee purettavaksi sen "muiston" kautta. Esim. Potilas "alkaa muistaa" tulleensa hylätyksi tai seks hyväjsikäytetyksi, eikä ole. Hänelle on tapahtunut jotain, mikä on saanut aikaan samat tunteet ja nyt ne tunteet haluavat purkautua. Siksi sitä "tapahtumaa", joka on kyseenalainen, ei tulisi käsitellä sinänsä, mutta purkaa mielestä ja kehosta ne tunteet, mitkä nousevat pintaan sen "muiston" kanssa. 

Itselläni on olo, että reisilläni on kulkenut ällöttävällä tavalla sormia. Niin on tapahtunut tai ei ole. Oleellista on se, että tuo "kokemus" purkaa pinnalle alas painetun iljetyksen ja kauhun, joita en ole tuntenut silloin, kun piti. 

 

Minä ymmärrän tuon, että tunnemuisto on totta, se kohdistuu vain väärään tahoon.

Mutta mielestäni tuosta pitäisi edetä myös siihen oikeaan todellisuuteen. Sillä tuo, kun syytetään omista tunteista väärää tahoa, johtaa hyvien ihmissuhteiden hajoamiseen. Ja ihmetyttää, että mitä tarkoitusta sellainen terapia palvelee, joka katsoo asiakkaan ihmissuhteet. Siis ne hyvätkin.

Myös jossain vaiheessa pitäisi edetä siihen, että näitä valemuistoja korjataan ja pyydetään asianosaisilta anteeksi. Sitä ei täällä ainakaan ole tapahtunut. Sen sijaan saan kohdata vihamielisyyttä ja jopa väkivaltaa. Joten valemuisto nostaa asiakkaassa vihaa vääriä ihmisiä kohtaan. Ja se taas saattaa nämä kohteet vaaraan. Ei sekään voi olla terapian tarkoitus.

Joten niin ymmärrettävää kuin se onkin, että asiakkaan tunteet ovat aitoja, ne vain kohdistuvat väärin, niin ei ole mitenkään hyväksyttävää, että ammattitaidottomasti toteutettu terapia saattaa nämä valemuiston perusteella syytetyksi joutuneet ihmiset vaaraan.

En sinänsä osaa ottaa kantaa ap:n aloitukseen/kokemuksiin, mutta itse olen käsittänyt, että ratkaisukeskeinen terapia keskittyisi enemmän voimavaroihin.

 

"Ratkaisukeskeinen psykoterapia on terapeuttinen lähestymistapa, joka keskittyy asiakkaan toivoman tulevaisuuden rakentamiseen yhdessä terapeutin kanssa.

Se eroaa muista psykoterapiasuuntauksista keskittymällä ratkaisuihin ongelmien sijaan, ja muutokset ajattelussa, tunteissa ja toiminnassa voivat tapahtua nopeasti.

Terapia voi olla lyhytkestoinen tai pitkäkestoinen, ja se sopii erityisesti masentuneille, ahdistuneille, stressaantuneille ja elämän kriiseissä oleville."

https://www.mehilainen.fi/terapiapalvelut/mielenterveyspalvelut/ratkais…