Lue keskustelun säännöt.
Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?
01.07.2025 |
Onko muille käynyt niin että 3v psykoterapian päätteeksi psyykkinen vointi on huonompi kuin terapiaa aloittaessa?
Mulla on.
Työkyky on laskenut 100% - -> 60%.
Olen luopunut monista unelmistani psyykkisten voimavarojen vähäisyyden vuoksi. En esim. haaveile enää lapsista koska en jaksaisi lapsiarkea.
Monia asioita on käsitelty mutta en koe että arki olisi ainakaan helpompaa kuin ennen terapiaa.
Kommentit (530)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paremman avun olen löytänyt joogasta ja itämaisesta, etenkin Buddhalaisesta hengellisestä maailmankatsomuksesta, tai ainakin toisesta vinkkelistä havaitseminen paljasti minulle länsimaisen psykologian sokeat kohdat.
Mitä ne sokeat kohdat mielestäsi ovat? Olen miettinyt samaa, ja varmasti moni muukin...
Vaikka se että potilaan päätä sekoitetaan entisestään, koska pidempi potilasjakso tuottaa enemmän rahaa. Vai ootko kuullut kenenkään terapeutin sanovan että "tää on ihan perus lapsuustrauma ja pitäs hellittää parissa viikossa"
Terapiajonot on niin pitkiä, että en oikein usko tuota väitettäsi. Tulijoita riittää, joten rahan vuoksi asiakkaita ei tarvitse pidätellä.
Tuo ei pidä paikkansa. Juuri oli viikonlopun lehdessä miten terapeuteilla on asiakkaat vähentyneet. Paniikissa siinä ihmettelivät sitä asiakaskatoa. Tilanne ei tietenkään koske kaikkia kaikkialla, mutta ei ole mikään yksiselitteinen totuus, että asiakkaita riittää yllin kyllin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osalla terapian tulos on valitettavasti, että ihminen alkaa kokea itsensä kyvyttömänä yhteiskunnan uhrina. Terapia voi vahvistaa käsityksen, että ihminen on antanut kaikkensa. Sellainen positio ei kuitenkaan ole aikuiselle hyödyllinen, kun pitäisi pystyä olemaan itse itselleen vanhrmpi. Osa oppii myös märehtimään loputtomiin ihan triviaaleja asioita ja jäsentämään todellisuutta mt-ongelmien kautta.
Mulle vähän tällaista tarjottiin ekassa terapiassa johon menin. Ongelmani olivat ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalinen fobia. Minun toiveeni oli, että terapian myötä rohkaistuisin laajentamaan elinpiiriäni, ainaisen yksin kotona nyhjöttämisen sijaan. Mutta terapeutti jotenkin päätyikin vahvistamaan sitä, että se nyhjöttäminen on ihan ookoo, että on paljon ihmisiä jotka jännittää ja siksi tykkäävät viettää pientä hiljaista elämää. Mä yritin sanoa, että niin mutta kun mä en ole onnellinen, minusta tuntuu että elämä jää elämättä. Terapia kääntyi siihen suuntaan, että mun pitäisi aivopestä itseni olemaan onnellinen, vaikka mulla ei ole yhtään ihmissuhdetta, en käy kuin töissä, Prismassa ja joskus kävelyllä ei mitään harrastuksia, matkoja yms. Mä opettelin terapeutin johdolla kiinnittämään enemmän huomiota siihen mikä on hyvin, esim. että olen liikuntakykyinen, mulla ei ole vakavia sairauksia, mulla on työpaikka ja olen työkykyinen, että kotona yksin en yleensä ole ahdistunut vaan voin ihan hyvin. Eli tavallaan viesti oli, että mun ongelmat oli vähän ensimmäisen maailman ongelmia, ja mun pitäisi nähdä, että olen jo nyt etuoikeutettu ja mun pitäisi opettaa itseni irti kielteisistä ajatuksista jotka sanoo ettei se riitä mitä mulla jo on.
Jossain määrin se onnistuikin, ja ajattelin että tosiaan, minä olin väärässä kun ajattelin että pitäisi tehdä kaikkea kauheasti enemmän. Lopulta kuitenkin tuli olo, että ei hemmetti, minä kuolen tylsyyteen tässä ahtaassa elämässä, mun on pakko päästä laajentamaan elämänpiiriäni. Menin toisenlaiselle terapeutille, joka oli valmis työskentelemään sen puolesta, että pystyisin toteuttamaan haaveitani ahdistuksen ja jännityksen estämättä, eikä niin että mulle yritetään vakuuttaa että on ihan ookoo eristäytyä kotiin ahdistuksen ja jännityksen takia.
Ap: Vaikka olet uhrannut terapialle jo paljon aikaasi ja rahaasi, niin voisit miettiä seuraavaa.
Ovatko kaikki rakennusmiehet aina hyviä työssään? Oletko joskus ollut tyytymätön työnjälkeen?
Ovatko kaikki opettajat aina hyviä työssään? Oletko joskus ollut tyytymätön toimintatapoihin?
Ovatko kaikki lääkärit aina hyviä työssään? Oletko joskus ollut tyytymätön hoitoon?
Ovatko kaikki muusikot aina hyviä työssään? Oletko joskus pitänyt musiikkia huonona?
Mitä useimmat ihmiset vastaisivat yllä oleviin kysymyksiin?
Miten todennäköistä sinusta on, että kaikki terapeutit ovat aina hyviä työssään? Muissa ammateissa ajattelet, että on ammattitaitoisempia työntekijöitä ja on jopa ammattitaidottomia työntekijöitä. Poikkeaako terapeutin ammatti muista ammateista? Eikö ole mahdollista, että terapeuttina voisi toimia ammattitaidottomampikin terapeutti? Miksi on tai miksi ei ole mahdollista? Vaikka useimmat terapeutit ovat varmasti ammattitaitoisia, niin onko mielestäsi mahdollista, että jonkun terapeutin ammattitaito on alhainen? Voiko terapeutti olla huono työssään, vai ovatko kaikki terapeutit aina ehdottomasti hyvin ammattitaitoisia?
Vierailija kirjoitti:
Ap: Vaikka olet uhrannut terapialle jo paljon aikaasi ja rahaasi, niin voisit miettiä seuraavaa.
Ovatko kaikki rakennusmiehet aina hyviä työssään? Oletko joskus ollut tyytymätön työnjälkeen?
Ovatko kaikki opettajat aina hyviä työssään? Oletko joskus ollut tyytymätön toimintatapoihin?
Ovatko kaikki lääkärit aina hyviä työssään? Oletko joskus ollut tyytymätön hoitoon?
Ovatko kaikki muusikot aina hyviä työssään? Oletko joskus pitänyt musiikkia huonona?
Mitä useimmat ihmiset vastaisivat yllä oleviin kysymyksiin?
Miten todennäköistä sinusta on, että kaikki terapeutit ovat aina hyviä työssään? Muissa ammateissa ajattelet, että on ammattitaitoisempia työntekijöitä ja on jopa ammattitaidottomia työntekijöitä. Poikkeaako terapeutin ammatti muista ammateista? Eikö ole mahdollista, että terapeuttina voisi toimia ammattitaidottomampikin terapeutti? Miksi on tai miksi ei ole mahdollista? V
Kuten johdattelevista ja asenteellisista kysymyksistä jo huomasit, niin minä olen sitä mieltä, että terapeutin ammatti ei ole mikään poikkeus muiden joukossa. Vaan on itsestään selvää, että terapeuttien joukkoon mahtuu ihmisiä huippuammattilaisista varsin laiskalla ammattitaidolla työskenteleviin. Eikä mikään takaa, että vaikka ap:n terapeutilla on psykologitausta, niin terapeutti kuuluisi juuri noihin huippuammattilaisiin. Hän voi ihan hyvin olla ihminen, joka tekee työtä mekaanisesti toistaen, ilman suurtakaan omaa ajatustyötään.
Itse olen kohdannut työpsykologin, joka työssään oli hyvin hajanaisesti etenevä, eli johdonmukaisuus puuttui. Ja koska olin toisenlaistakin työskentelyä nähnyt, niin tiesin, että nyt ei koulutuksesta huolimatta työskennelty mitenkään vahvalla ammattitaidolla. Tiedon sirpaleita tuolla psykologilla tietenkin oli. Mutta tavoitteellisuus ja johdonmukaisuus puuttui. Ja oman maailmankuvansa tyrkyttämistä oli enemmän kuin asiakkaan kuuntelua. Enkä ollut itse asiakkaana, joten pidän arvioitani jopa jossain määrin objektiivisina.
Koska omalla kohdallani on kyse sekä työkyvystä että invalidisoivasta mt-ongelmasta. Joku puolivillainen terapeutti voi olla riittävä johonkin muuhun, mutta tähän tarvitaan kunnon ammattilainen enkä muuhun tyydy.
- Ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos olet edelleen terapiassa ja terapeutillasi on traumaterapiaosaamista, kokeilkaa sitä. Traumaterapiassa opetellaan tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita alkaen siitä, miltä ne tuntuu kehossa. Sitä kautta itse opin ymmärtämään mistä oma epämääräinen paha olo johtui, ja miten esim. jännittyneisyyden tai ahdistuneisuuden sai purettua kun sen yksinkertaisesti ensin tunnisti. Rauhallisempi kroppa -> rauhallisempi mieli.
Mullekin suositeltiin vahvasti kognitiivista käyttäytymisterapiaa, mutta se oli turhaa sanahelinää josta ei ollut mitään hyötyä. Vasta kun traumaterapian myötä mentiin kehon tuntemukset edellä ja tajusin miten mun kehon reaktiot vaikuttaa mun mielialaan, alkoi terapia tuntua hyödylliseltä. Ihmiset on erilaisia, eikä kaikki terapiasuunnat toimi kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.
Psykiatria. Pahuus jota tekevät ihmisille muuttaa ihmistä. Aiemmin saatoin itkeä pahoille uutisille lehdessä. Minulle osastolla tehdyn väkivallan jälkeen huomasin nauravani vahingoniloisena. Se kipu mitä sisällä on. Aiheuttaa sen pahuuden. Se että sielu yritetty kaivaa ulos ja tappaa.
If you have been brutally broken but still have the courage to be gentle to other living beings, then you're a badass with a heart of an angel. -Keanu Reeves
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän ohis mutta onko pitkiä terapiajonot vai Kelan jonot? Koska ne joilla on mainetta ja mammonaa tuntuu menevän terapiaan tuosta noin vaan. Julkisen puolen köyhät potilaat on niin huonossa kunnossa että terapeutit eivät käsittääkseni ole heistä kauhean innostuneita. Lisäksi vakaviin häiriöihin ja ongelmiin tarvitaan pätevä koulutus, ammattitaitoa ja kokemusta mitä kaikilla kilteillä kympin psykologitytöillä ei ole. Toinen ääripää on se joukko joka lähtee alalle kun itsellä on ollut vaikeaa.
Ikävä kuulla ap sun kokemuksista. Mulla on terapiaan menoa lykätty jo vuosia koska voimat ei vaan riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:SInun terapiasi antaa siis sinulle oikeuden vahingoittaa toista ihmistä valehtelemalla tästä?
Tätä siis minäkin ihmettelen. Kiitos, kun joku toinenkin huomasit mikä ongelma tähän liittyy!
Minä olin siis tuossa tilanteessa, että minusta valehdeltiin. Laitoin terapeutille viestiä asiasta, mutta terapeutti suuttui minulle, kun en elänyt mukana siinä hänen asiakkaansa eli minun läheiseni valemuistossa.
Lähtökohtaisesti sinun ei pitäisi tietää mitään siitä, mitä läheisesi terapiassaan puhuu. Terapeutti ei voi ottaa kantaa asioihin, joiden tapahtuessa hän ei ole ollut paikalla.
Omassa terapiassani käsitän selkeästi, mikä on aito muisto ja mikä vain tunnemuisto, mikä voi nostaa minkä tahansa mielikuvan. Terapeutti ymmärtää valemuiston mahdollisuuden kuten itsekin eikä sellaisia yritetä luoda.
En myöskään kulje kertoilemassa ihmisille, mitä olen heistä puhunut terapiassani tai ole nostamassa oikeusjuttua tms.
Jos läheisesi valehtelee sinusta terapiassa, vedä siitä omat johtopäätöksesi. Itse ajattelisin, että läheinen on häiriintynyt ja torpedoi omaa hoitoaan tahallaan. Tai te vain näette asiat toisin. Et kuitenkaan voi olettaa, että terapeutti keskustelisi asiasta kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paremman avun olen löytänyt joogasta ja itämaisesta, etenkin Buddhalaisesta hengellisestä maailmankatsomuksesta, tai ainakin toisesta vinkkelistä havaitseminen paljasti minulle länsimaisen psykologian sokeat kohdat.
Mitä ne sokeat kohdat mielestäsi ovat? Olen miettinyt samaa, ja varmasti moni muukin...
Vaikka se että potilaan päätä sekoitetaan entisestään, koska pidempi potilasjakso tuottaa enemmän rahaa. Vai ootko kuullut kenenkään terapeutin sanovan että "tää on ihan perus lapsuustrauma ja pitäs hellittää parissa viikossa"
Terapiajonot on niin pitkiä, että en oikein usko tuota väitettäsi. Tulijoita riittää, joten rahan vuoksi asiakkaita ei tarvitse pidätellä.&n
Vähentynyt KELA-terapeuteilla vai vapaarahoitteisilla?
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohis mutta onko pitkiä terapiajonot vai Kelan jonot? Koska ne joilla on mainetta ja mammonaa tuntuu menevän terapiaan tuosta noin vaan. Julkisen puolen köyhät potilaat on niin huonossa kunnossa että terapeutit eivät käsittääkseni ole heistä kauhean innostuneita. Lisäksi vakaviin häiriöihin ja ongelmiin tarvitaan pätevä koulutus, ammattitaitoa ja kokemusta mitä kaikilla kilteillä kympin psykologitytöillä ei ole. Toinen ääripää on se joukko joka lähtee alalle kun itsellä on ollut vaikeaa.
Ikävä kuulla ap sun kokemuksista. Mulla on terapiaan menoa lykätty jo vuosia koska voimat ei vaan riitä.
Terapeuteille voi olla pitkät jonot, Kela tekee päätökset kohtuullisessa ajassa siitä kun on saanut psykoterapiasuosituksen lääkäriltä. Ja toisekseen, se on ilmeisesti totta että Kelan korvaamaan psykoterapiaan on helpompi päästä työterveyshuollon kautta kuin perusterveydenhuollosta. Taustalla lienee se, että Kelan korvaamaan terapian on nimenomaan tarkoitus turvata työkyky. Sitä painotetaan jo Kelan hakemuspapereissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KELA:n kuntoutuspsykoterapian edellytys on ajatus työkyvyn palauttamisesta tai parantamisesta. Työkyvytömyyseläkeläinen ei saa KELA-terapiaa.
Olen saanut molemmat päätökseni hetkessä, myönteiset. Yksityisen psykiatrin lausunto. Ensimmäinen päätös ehti mennä vanhaksi, kun en löytänyt terapeuttia vuodessa. Kun terapeutti lopulta löytyi, KELA teki uuden myönteisen päätöksen kahdessa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:SInun terapiasi antaa siis sinulle oikeuden vahingoittaa toista ihmistä valehtelemalla tästä?
Tätä siis minäkin ihmettelen. Kiitos, kun joku toinenkin huomasit mikä ongelma tähän liittyy!
Minä olin siis tuossa tilanteessa, että minusta valehdeltiin. Laitoin terapeutille viestiä asiasta, mutta terapeutti suuttui minulle, kun en elänyt mukana siinä hänen asiakkaansa eli minun läheiseni valemuistossa.
Lähtökohtaisesti sinun ei pitäisi tietää mitään siitä, mitä läheisesi terapiassaan puhuu. Terapeutti ei voi ottaa kantaa asioihin, joiden tapahtuessa hän ei ole ollut paikalla.
Omassa terapiassani käsitän selkeästi, mikä on aito muisto ja mikä vain tunnemuisto, mikä voi nostaa minkä tahansa mielikuvan. Terapeutti ymmärtää valemuiston mahdollisuuden kuten itsekin eikä sellaisia yr
Sinulla on nyt hiukan ruusunpunainen käsitys. Se mitä sinä käsität omassa terapiassasi ja luulet terapeuttisi käsittävän, ei vastaa mitään yleistä.
En usko olevani ainoa, joka on joutunut terapiassa kehitellyn valemuistoraivon kohteeksi. Ihmisillä on mahtava tapa vältellä vastuunottamista omista teoistaan ja omasta elämästään. Mielenterveyspotilaat eivät tässä suhteessa todellakaan ole mitään jeesuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut laitettiin täysi-ikäisyyden kynnyksellä psykodynaamiseen psykoterapiaan Kelan kustantamana. Kolme vuotta myöhemmin olin vain huonommassa kunnossa, mutta koskaan ei tullut mieleen, että terapeutissa olisi ollut jotain vikaa. Sen sijaan ajattelin, että epäonnistuin itse. Joitain vuosia myöhemmin aloitin uuden terapian, tunsin suurta epämukavuutta uuden terapeutin kanssa, mutta ei koskaan tullut mieleen vaihtaa, sillä ajattelin ettei kukaan muukaan huoli minua kun olen varmasti niin vaikea ihminen. Terapiasta ei ollut mitään apua, opin vain sietämään aivan jäätäviä määriä epämukavuutta, joka pahensi keskimäärin kaikkia ongelmiani entisestään. Myöhemmällä iällä aloitin taas terapian, olin varma ettei sitä enää myönnettäisi, mutta elämässäni oli tapahtunut niin vakavia asioita, että kolmaskin Kelan kustantama jakso myönnettiin.
Terapeutti oli jo reippaasti yli eläkeiän, mutta luotin häneen enkä halunnut loukata häntä vaikka jossain vaiheessa alkoi tuntua, ettei hän enää muista ollenkaan kaikkea mitä minulle on tapahtunut ja on yleensäkin hyvin epäjohdonmukainen. Loppuvaiheessa tunsin hänen taholtaan minua kohtaan jatkuvaa kyseenalaistamista, turhautumista, ylenkatsetta ja ärtymystä. Olen lastaan vihaavan äidin lapsi ja terapeutti laukaisi saman trauman uudelleen vaikka olin jo itse käsitellyt aiheen aiemmin itsekseni terapian ulkopuolella ja lakannut pitämästä yhteyttä. Jätin miehen joka kohteli minua todella huonosti ja terapeutti vain kyseli, että oletko todella varma että hän tarkoitti viestissä sitä mitä luulet ja sanoi, että äitisi haluaa sinun epäonnistuvan ja hymyili päälle lähtiessäni. Lisäksi hän puhui koko ajan hirvittävästä häpeästä joka minussa kuulemma on ja vaikka olen kokenut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa usein kun olin tuskastunut alkoi käyttää sanaa "tunkeutua", että sinusta ehkä tuntuu että joku nyt tunkeutuu, kuin yrittääkseen provosoida minut puhumaan tästä väkivallasta vaikka minulla oli täysi työ estää häntä vahingoittamasta minua painostavalla lähestymistavallaan. Tämä oli ihan kauheaa. Lisäksi hävettää, että annoin terapian mennä tähän pisteeseen. Nyt täytyy vain sulatella ja integroida niin hemmetisti.
Ap:lle siis, että joskus voi terapeuttikin tehdä jotain väärin, joskus asiakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:SInun terapiasi antaa siis sinulle oikeuden vahingoittaa toista ihmistä valehtelemalla tästä?
Tätä siis minäkin ihmettelen. Kiitos, kun joku toinenkin huomasit mikä ongelma tähän liittyy!
Minä olin siis tuossa tilanteessa, että minusta valehdeltiin. Laitoin terapeutille viestiä asiasta, mutta terapeutti suuttui minulle, kun en elänyt mukana siinä hänen asiakkaansa eli minun läheiseni valemuistossa.
Lähtökohtaisesti sinun ei pitäisi tietää mitään siitä, mitä läheisesi terapiassaan puhuu. Terapeutti ei voi ottaa kantaa asioihin, joiden tapahtuessa hän ei ole ollut paikalla.
Omassa terapiassani käsitän selkeästi, mikä on aito muisto ja mikä vain tunnemuisto, mikä voi nostaa minkä tahansa mielikuvan. Terapeutti ymmärtää valemui
Sinulla on nyt hiukan ruusunpunainen käsitys. Se mitä sinä käsität omassa terapiassasi ja luulet terapeuttisi käsittävän, ei vastaa mitään yleistä.
En usko olevani ainoa, joka on joutunut terapiassa kehitellyn valemuistoraivon kohteeksi. Ihmisillä on mahtava tapa vältellä vastuunottamista omista teoistaan ja omasta elämästään. Mielenterveyspotilaat eivät tässä suhteessa todellakaan ole mitään jeesuksia.
Lähestyisin asiaa niin, että se raivo on ollut pinnan alla joka tapauksessa. Se vain kuohuu pinnalle valemuistona (tai näkemyserona).
Esimerkiksi mieli ei kehitä raivoa tihkuvaa valemuistoa rakastavaa isoäitiä kohtaan. Mieli voi kehittää raivoa tihkuvan valemuiston kontrolloivaa ja epäreilua vanhempaa kohtaan, jotta tunne saada pinnalle.
Ap, jos terapeuttisi on ratkaisukeskeinen, hänellä pitäisi juurikin olla välineet auttaa sinua toteuttamaan konkreettisia muutoksia arjessa. Ota asia puheeksi!
Sanot ettet osaa antaa kritiikkiä. Ajattele se toisinpäin: et ole ole kertomassa mikä on huonoa vaan olet kertomassa, mitä haluaisit lisää.
Vierailija kirjoitti:
Minut laitettiin täysi-ikäisyyden kynnyksellä psykodynaamiseen psykoterapiaan Kelan kustantamana. Kolme vuotta myöhemmin olin vain huonommassa kunnossa, mutta koskaan ei tullut mieleen, että terapeutissa olisi ollut jotain vikaa. Sen sijaan ajattelin, että epäonnistuin itse. Joitain vuosia myöhemmin aloitin uuden terapian, tunsin suurta epämukavuutta uuden terapeutin kanssa, mutta ei koskaan tullut mieleen vaihtaa, sillä ajattelin ettei kukaan muukaan huoli minua kun olen varmasti niin vaikea ihminen. Terapiasta ei ollut mitään apua, opin vain sietämään aivan jäätäviä määriä epämukavuutta, joka pahensi keskimäärin kaikkia ongelmiani entisestään. Myöhemmällä iällä aloitin taas terapian, olin varma ettei sitä enää myönnettäisi, mutta elämässäni oli tapahtunut niin vakavia asioita, että kolmaskin Kelan kustantama jakso myönnettiin.
Terapeutti oli jo reippaasti yli eläkeiän, mutta luotin häneen enkä halunnut loukata häntä vaikka
Minäkin olen ollut nuorisopolilla psykodynaamisessa ja se vain normalisoi kaiken kokemani väkivallan. Nuorille, joilla on turvattomat vanhemmat, pitäisi antaa ihan eri suuntauksen psykoterapiaa.
Älä syytä itseäsi siitä, ettet osannut jättää tuota viimeistä hullua terapeuttia riittävän aikaisin. Hän käytti historiaasi hyväkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:SInun terapiasi antaa siis sinulle oikeuden vahingoittaa toista ihmistä valehtelemalla tästä?
Tätä siis minäkin ihmettelen. Kiitos, kun joku toinenkin huomasit mikä ongelma tähän liittyy!
Minä olin siis tuossa tilanteessa, että minusta valehdeltiin. Laitoin terapeutille viestiä asiasta, mutta terapeutti suuttui minulle, kun en elänyt mukana siinä hänen asiakkaansa eli minun läheiseni valemuistossa.
Lähtökohtaisesti sinun ei pitäisi tietää mitään siitä, mitä läheisesi terapiassaan puhuu. Terapeutti ei voi ottaa kantaa asioihin, joiden tapahtuessa hän ei ole ollut paikalla.
Omassa terapiassani käsitän selkeästi, mikä on aito muisto ja mikä vain tunnemuisto, mikä voi nostaa minkä tahansa mielikuvan. Terapeutti ymmärtää valemui
Sinulla on nyt hiukan ruusunpunainen käsitys. Se mitä sinä käsität omassa terapiassasi ja luulet terapeuttisi käsittävän, ei vastaa mitään yleistä.
En usko olevani ainoa, joka on joutunut terapiassa kehitellyn valemuistoraivon kohteeksi. Ihmisillä on mahtava tapa vältellä vastuunottamista omista teoistaan ja omasta elämästään. Mielenterveyspotilaat eivät tässä suhteessa todellakaan ole mitään jeesuksia.
Sen sijaan että olisit validoinut raivon ja ottanut sen vastaan, pidit kaikkein tärkeimpänä lähteä oikaisemaan asioita terapeutille.
Ihan mahdollista on se, että terapiapotilas ei ole koskaan saanut sinulta asiallista vastakaikua raivolleen ja olet muutenkin jyrkkä besserwisser. Sitten hänen mielensä saa niin tarpeekseen, että räjähdystä ei voi välttää, mutta koska olet kieltänyt häntä raivostumasta, hänen mielensä kehittää tarinan tapahtumista. Tarinan, joka herättäisi samoja tunteita, joita hän ei ole saanut perille kanssasi.
Ai että kun mies, joka on sotkenut koko elämänsä, tulee terapiasta ja alkaa huutaa käsittämätöntä paskaa ja kolauttaa lopuksi pääni patteriin, niin peliriippuvuuden aito syy onkin ollut ongelmallinen vaimo, joka on tehnyt jonkin mielikuvituksen luoman vääryyden?
Muuten, äidin kontrollointia saattaisi joku pitää myös kasvatuksena. Ikävällehän se teininä saattaa tuntua.
Tätä siis minäkin ihmettelen. Kiitos, kun joku toinenkin huomasit mikä ongelma tähän liittyy!
Minä olin siis tuossa tilanteessa, että minusta valehdeltiin. Laitoin terapeutille viestiä asiasta, mutta terapeutti suuttui minulle, kun en elänyt mukana siinä hänen asiakkaansa eli minun läheiseni valemuistossa.