Ikää kohta 46 v ja hirveä hätä ja epätoivo hukkaanheitetystä elämästä

kato se seuraava kylä mihin meet töihin, että sieltä pääsee omalla autolla viikonloppumatkoille italiaan, ranskaan ja vaikka saksaan. mieti noita omia harrastuksia, että tykkäätkö vaikka vaeltaa sveitsin vuoristossa ja onko ruokien makumaailma siellä sulle kohdilleen. sitten vaan tinderi auki, kun muutama miljoona vaihtoehtoa siellä avoinna. 

26 vuotta yksinhuoltaja ja silti nuoremmat lapset 13 ja 16? Ihan oma valinta ollut tuokin tehdä lapsia ilman parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Samanlaisia fiiliksiä itsellänikin. Minun ongelmani tosin on painvastainen kuin sinulla, olet tehnyt liian paljon ja harkitsematta, itselläni taas niin pahoja ongelmia toiminnanohjauksen kanssa, etten saa aikaan yhtään mitään. Pahinta on se, etten osaa enää edes haluta mitään, olen kuin auto jossa muut osat toimii ihan hyvin mutta starttimoottori ei käynnisty. Ei kai tässä viestissä muuta pointtia ole kuin että tsemppiä, ihmisiltä löytyy kaikennäköisiä ongelmia, mutta hyvää elämää voi silti viettää ja nauttia niistä asioista mistä voi. Lapsesi kuitenkin pärjäävät, joten siinä on yksi iso stressinaihe pois.

Sama. Valmistuin yliopistosta ammattiin, mutta ehdin olla vain muutaman vuoden töiss, kun jo sain burnoutin. Sillä tiellä ollaan, nyt jo virallisessa eläkeiässä.

Kaikenlaisia diagnooseja on tarjoiltu matkan varrella, mutta mikään ei tuntunut oikealta, eikä lääkkeistäkään apua. Vasta pari vuotta sitten lamppu syttyi: olen autistinen. Diagnoosi napsahti itsestäänselvänä.  Toiminnanohjaus nykyään lähes nolla.  Vanhuus ei tule yksin.  Missään ei ole tietoa eikä ymmärrystä ikääntymisen vaikutuksista autismi-oireiluun. Maskaaminen loppui kuin seinään. En osaa enkä halua olla random-ihmisten kanssa. Olen siis yksin omissa oloissani kaiket päivät.  Selaan nettiä, ennsaa mitään aikaiseksi.

Nimim.  takana loistava tulevaisuus

Vierailija kirjoitti:

Ei elämässä tarvitse mitään saavuttaa. Liian suorituskeskeinen ajattelutapa sinulla ja monilla. Elämässä on yksinkertaisesti tarkoitus vain elää ja niin sinä olet tehnytkin.

Lakkaa sättimästä itseäsi ja keskity hyvään, mitä sinulla jo on ja pohdit rauhassa, kuka olet ja mistä pidät ja sen mukaan mietit tekemisiäsi ja tulevaisuuttasi. 

Varmaan elämässä on hyvä tehdä muutakin kuin hengittää ja olla. Ei tarvitse olla jokin valmis lista tai materialistinen muotti (omakotitalo, farmari-volvo 2,2 lasta), johon asettua. On kuitenkin ymmärrettävää, että jos toimeentulo on epävarmaa, ei ole ystävyyssuhteita, eletty elämä tuntuu hukkaan heitetyltä ja merkityksettömältä. 

Vierailija kirjoitti:

Samalla rahalla tai halvemmalla voit vuokrata mökin maalta sitten, kun tilanne sallii. Ala nyt kiireellä unelmoida, miettiä mitä haluat tehdä, missä käydä tms. Jotain pieniä juttuja aluksi. Olet vielä nuori ja toimintakykyinen. Nyt pää pois pensaasta!

Tuota olen ihmetellyt, etteivät ihmiset arvosta omaa fyysistä toimintakykyään. Itselläni ovat molempien peukaloiden tyvinivelet hajalle kuluneet ja pois pelistä. Se tekee elämän todella vaikeaksi etenkin nyky-yhteiskunnassa, jossa käytetään älypuhelinta jne. Edes helteellä en voi ostaa kylmää vesipulloa kaupasta ja saada sitä omin käsin auki. On todella nöyryyttävää pyytää välillä useammaltakin apua pullon avaamiseen. En ole mitenkään viimeisen päälle meikattu ja kammattu, mutten myöskään minkään pulimummon näköinen. Olen ihan tavallisen keski-ikäisen naisen näköinen olento, jolla on rajoitteita toimintakyvyssä ja paljon kipuja. 

Nauttikaa hyvät ihmiset kivuttomista päivistä ja itsenäisestä elämästänne vielä kun pystytte. Naisilla nivelrikko on tavallinen vaiva vaihdevuosi-iässä ja sen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehityspsykologian mukaan tunnet asianmukaisia tunteita.

 

Aikuisuus: Luomiskyky~Lamautuminen

Tämän kriisin positiivinen ratkaisu tuottaa kyvyn huolehtia toisista ja luoda uutta. Halu toimia ihmisen ja koko yhteiskunnan hyväksi. Epäonnistuminen tämän kriisin ratkaisussa tuottaa itseensä käpertymisen, egosentrisyyden.

https://disco.teak.fi/anttila/kehityspsykologia-ja-vaiheteoriat/

Aikuisuus koskee minusta erityisesti ikävuosia 30 kieppeillä. Silloin ratkaistaan perheen perustamiseen ja työuraan liittyviä suuria kysymyksiä: toiminko elämässäni vain itseäni varten vai onko elämälläni jotain muutakin merkitystä. Kykenenkö ottamaan vastuuta lapsista tai löydänkö osallisuuden maailmaan jotain muuta kautta, vai eristäydynkö ja keskitynkö vain itseeni ja omiin nautintoihini. Jos on lapsia ja

Lisään vielä, että ihmiset joskus päätyvät jopa itsemurhaan myöhäisessä keski-iässä, kun he rupeavat puntaroimaan elämänsä perustaa ja huomaavat rakentaneensa tyhjän päälle. Tällainen kriisi voi kuitenkin ratketa myös toisella tapaa ja ihminen voi elää loppuelämänsä huomattavasti mielekkäämmin, vaikka kaikkea ei voikaan enää saada eikä tehtyjä asioita voi peruuttaa. Jotkut vaihtavat alaa tai rupeavat muulla tapaa toimimaan yhteisön hyväksi esimerkiksi. 

Keski-ikäiset miehethän tekevät tilastollisesti eniten itsemurhia. Yksinäisyys, alkoholiongelmat, rakenteellinen työttömyys ja monet muut seikat painottuvat tähän ihmisryhmään.

Vaikea sitä on sanoa jollekin työttömäksi jääneelle duunarille muuttotappiopaikkakunnalla, että paistaa se elämä risukasaankin, toivoa on ja muuta paskaa. 

Minulla on vähän päinvastainen juttu. Olen panostanut työhön ja uraan, menestys ei ole tullut aina helposti ja vaivatta vaan kovinkin uhrauksin.

Nyt 41-vuotiaana havahdun siihen, että haluaisin sittenkin jälkikasvua. Pelkään kyllä, että taitaa olla liian myöhäistä.

Itselläni on ehkä ollut elämässä ongelmana se, että kunnollinen syvääluotaava itsestutkiskelu on jäänyt vähän tekemättä. On aina pitänyt koko ajan vaan mennä ja suorittaa.

Ap, ole itsellesi armollinen! Ei sinun tarvitse eikä pidä häpeillä itseäsi ja elämääsi. 

Kuten kerroit, sinulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Se on sairaus, vamma.  Et ole tahallasi hölmöillyt.

Ainakin olet _elänyt_ ja sinulla on lapsia seuranasi. Olet iloinen heidän menestyksestään - niin pitääkin! Huomaatko, että sinun oletettu "törttöilysi" ei ole pilannut heidän elämäänsä? Eli olet ollut hyvä äiti, kaikesra huolimatta.

46 v ei ole vielä vanha. Sinulla on energiaa ja työkykyä. Kouluttautuminen antaa kirjaimellisesti uusia eväitä elämääsi. 

Kaikkea hyvää sinulle, ap!  Seesteisemmät vuodet ovat edessäsi. 🤗

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehityspsykologian mukaan tunnet asianmukaisia tunteita.

 

Aikuisuus: Luomiskyky~Lamautuminen

Tämän kriisin positiivinen ratkaisu tuottaa kyvyn huolehtia toisista ja luoda uutta. Halu toimia ihmisen ja koko yhteiskunnan hyväksi. Epäonnistuminen tämän kriisin ratkaisussa tuottaa itseensä käpertymisen, egosentrisyyden.

https://disco.teak.fi/anttila/kehityspsykologia-ja-vaiheteoriat/

Aikuisuus koskee minusta erityisesti ikävuosia 30 kieppeillä. Silloin ratkaistaan perheen perustamiseen ja työuraan liittyviä suuria kysymyksiä: toiminko elämässäni vain itseäni varten vai onko elämälläni jotain muutakin merkitystä. Kykenenkö ottamaan vastuuta lapsista tai löydänkö osallisuuden maailmaan jotain muuta kautta, vai eristäydynkö ja keskitynkö vain itseeni ja omiin nautintoihini. Jos on lapsia ja oppii kantamaan heistä vastuun, on ratkaissut täm

46-vuotias on vielä nuori! Juuri siinä iässä, jossa kannattaa käydä omat elintavat läpi ja valmistautua vaihdevuosien hormonaaliseen muutokseen opettelemalla meditaatioa, rentoutumista ja power breathingia sekä vaikka karaista itseään kylmillä, alle minuutin, suihkuilla jos ei pääse avantoon. Kannattaa ajatella, että se on rahan laittamista pankkiin kun pitää itsestään (sekä psyykestä että fysiikasta) hyvää huolta. Elämästä kannattaa karsia kuormittavia asioita pois ja lisätä iloa tuovia asioita. Niitä varten ei tarvi olla edes rahaa. Suomessa on puistoja ja luontoa melkein jokaisen kotikulmilla. Taidenäyttelyihin ja museoihin pääsee välillä ilmaiseksi. Myös musiikkia pääsee kuuntelemaan ilmaiseksi välillä. Kannattaa löytää itselle iloa tuova harrastus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae hormonikorvaushoito. Sulla on menopaussi selvästi. Eteenpäin, sanoi mummo hangessa.

Jo vuodenkin hormonikorvaushoito kasvattaa rintasyöpäriskiä. 

Eikä hormonihoito auta varattomuuteen, mikä on ap:n suurin ongelma. Ilman rahaa ei voi elää minkäänlaista mielekästä elämää. 

Tuo on vanhaa tietoa 2000-luvun alusta. Jossain Hyvä terveys-lehden tämän vuoden numerossa oli aiheesta artikkeli, jossa oli uutta tietoa. Nyt viime viikolla on julkaistu ensimmäinen vaihdevuosien Käypä hoito-suositus. Ei kannata elää elämäänsä netistä löytyvien pelotteluiden ja vanhan tiedon varassa. Rintasyöpään sairastuu koko ajan myös heitä, jotka eivät käytä korvaushoitoa. Ylipaino, lihavuus ja etenkin tupakointi lisäävät jopa enemmän syöpäriskiä kuin hormonikorvaushoito.

Aloittaja on keski-ikäinen joten elämää voi olla vielä enemmän kuin puolet jäljellä, kannattaisi keskittyä siihen eikä surkutella mennyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on mennyt elämä ohi, mt-ongelmien ja eristäytymisen takia. Olen nelikymppinen ja määräaikaisella eläkkeellä, ja mielestäni kohta sen verran "terve" että voisin yrittää työelämään mukaan. Haluan jotain sisältöä elämääni ja pystyä lyhentämään velkojani. Minua inhottaa miten eläkeläisistä ja työttömistä puhutaan enkä halua olla elätti ja solvattu. Olen osa-aikatöitä etsinyt, mutta ei minua huolita, kun ei minulla ole mitään taitojakaan. Opiskeluun ei ole mahdollisuutta eikä pääni toimi siihen vaadittavalla tavalla muutenkaan. Asun yksin, vanhemmat kuolleet, ei lapsia, ei ystäviä, ei omaisuutta, ei edes lemmikkiä. Vain velkaa, mt-ongelmia, unettomuutta, fyysisiä ongelmia ja yksinäisyyttä. Televisiokin lakkasi toimimasta eilen. Anteeksi avautuminen.

Unettomuus ja huonolaatuinen uni vaikuttavat kognitioon kenellä hyvänsä! Unettomuus altistaa mt-ongelmille, ylipainolle ja kakkostyypin diabetekselle. Oletko saanut apua unettomuuteesi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla rahalla tai halvemmalla voit vuokrata mökin maalta sitten, kun tilanne sallii. Ala nyt kiireellä unelmoida, miettiä mitä haluat tehdä, missä käydä tms. Jotain pieniä juttuja aluksi. Olet vielä nuori ja toimintakykyinen. Nyt pää pois pensaasta!

Tuota olen ihmetellyt, etteivät ihmiset arvosta omaa fyysistä toimintakykyään. Itselläni ovat molempien peukaloiden tyvinivelet hajalle kuluneet ja pois pelistä. Se tekee elämän todella vaikeaksi etenkin nyky-yhteiskunnassa, jossa käytetään älypuhelinta jne. Edes helteellä en voi ostaa kylmää vesipulloa kaupasta ja saada sitä omin käsin auki. On todella nöyryyttävää pyytää välillä useammaltakin apua pullon avaamiseen. En ole mitenkään viimeisen päälle meikattu ja kammattu, mutten myöskään minkään pulimummon näköinen. Olen ihan tavallisen keski-ikäisen naisen näköinen olento, jolla on rajoitteita toimin

Apuvälineitä saa nykyään mihin hyvänsä ongelmaan, sitä paitsi korkin saa auki ilman peukaloakin, sulla on kahdeksan muuta sormea käytettävissä. 

https://www.tokmanni.fi/monitoimiavaaja-purkkien-ja-korkkien-avaamiseen…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä taas niinpäin että en ole saannut elämässä juuri mitään aikaiseksi ja nyt on paniikissa kun elämä mennyt hukkaan ja unelmat samoin. Sitten sanotaan vielä kerkiää mutta ei 40-vuotiaana enää kerkiä samoja asioita mitä nuorena olisi. Katkerana katselen nuoria jotka elää kun itsellä jäi siinä iässä kaikki tekemättä ja nyt vaan istun yksinäni neljän seinän sisällä.

No, monilla nuorilla ei ole rahaa eikä rohkeutta. Sinulla voi olla nyt parempi tilanne toteuttaa unelmia.

Rohkeutta kenties olisikin, mutta rahaa ei. Eikä +40vuotiaana enää voi elää huolettomia nuoruusvuosia opiskellen, saada samanhenkisiä kavereita opiskelupaikkakunnalta tai löytää itselleen puolisoa jonka kanssa ensin seurustella, muuttaa yhteen, avioitua, perustaa perhe, ra

Tässä maassa olisi paljon lapsia ja nuoria, jotka hyötyisivät jostain aikuisesta tädistä tai sedästä läksykumminaan. Ilmeisesti sellaiselle kansalaisaktivismille ei ole mahdollisuutta. Kaikkien lasten ja nuorten vanhemmillahan ei ole varaa maksaa Tutorhousen hintoja. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä! Te olette ilmeisesti suhteellisen tai aikalailla terveitä ihmisiä!! Ja ette keksi tekemistä ja ideaa elämälle? 

Menkää vapaaehtoistöihin spr, srk, koulut, vanhainkodit ym. On niin paljon sairaita, vammaisia, vanhoja ym. Ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Menkää auttamaan lähimäisiä.  Alkaa tulla tarkoitusta elämään. 

Olen itse jäänyt eläkkeelle alle 30v. Kahden kroonisen ja vakavan sairauden vuoksi.  Toiseen kuuluvat hirveät kivut ja oireet joita vaikea ja mahdoton hoitaa. Sairaus on etenevä.  Nyt ei voida tehdä enää yhtään leikkausta pahimmalle vamma-alueelle koska en kestä. Kovat lääkitykset ja lisää sairauksia ja komplikaatioita tulee, jatkuvasti tulehduksia, verenmyrkytyksiä ja tehohoitoa ym. Munuaistoiminta alkaa olla vaikean vajaatoiminnan puolella.  Ikää on nyt 51v. 

Olen pyytänyt apua kaikilta tahoilta( yhteiskunta, ystävät, omaiset ym.) Mutta kenellekään ei

Ihmisillä ei oikeasti ole aikaa. On työt, omat lapset, puoliso, vanhemmat hoidettavana, omat sairaudet ja huolet ja usein vielä ystävilläkin sairauksia/huolia. Moni menee eteenpäin uupumuksen rajamailla, minäkin. Kyse ei ole siitä etteivätkö ihmiset välittäisi, mutta kun sitä aikaa ja voima ei pysty loputtomiin repimään jostain.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on keski-ikäinen joten elämää voi olla vielä enemmän kuin puolet jäljellä, kannattaisi keskittyä siihen eikä surkutella mennyttä.

Mennyt on mennyttä. Sille ei voi enää mitään. Tähän päivään ja omiin ratkaisuihinsa voi itse vaikuttaa nykyisyydessä. Menneisyyden vatvominen on hukkaan heitettyä aikaa. 

Luin yhden psykiatrin kommentin tänään, jossa hän varoitti ripustautumasta liikaa kiintymyssuhdeteoriaan. Liiallisesta lapsuuden kiintymyssuhteisiin takertumisesta voi tulla itseään toteuttava ennuste ja aikuisen ihmisen oman psyykkisen kehityksen jarru. Ihminen ei ole mikään kivi vaan pikemminkin muovailuvahaa, joka muotoutuu olosuhteiden mukaan eikä murskaudu pölyksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on mennyt elämä ohi, mt-ongelmien ja eristäytymisen takia. Olen nelikymppinen ja määräaikaisella eläkke

Eriellä, ja mielestäni kohta sen verran "terve" että voisin yrittää työelämään mukaan. Haluan jotain sisältöä elämääni ja pystyä lyhentämään velkojani. Minua inhottaa miten eläkeläisistä ja työttömistä puhutaan enkä halua olla elätti ja solvattu. Olen osa-aikatöitä etsinyt, mutta ei minua huolita, kun ei minulla ole mitään taitojakaan. Opiskeluun ei ole mahdollisuutta eikä pääni toimi siihen vaadittavalla tavalla muutenkaan. Asun yksin, vanhemmat kuolleet, ei lapsia, ei ystäviä, ei omaisuutta, ei edes lemmikkiä. Vain velkaa, mt-ongelmia, unettomuutta, fyysisiä ongelmia ja yksinäisyyttä. Televisiokin lakkasi toimimasta eilen. Anteeksi avautuminen.

Unettomuus ja huonolaatuinen uni vaikuttavat kognitioon kenellä h

"Oletko saanut apua unettomuuteesi?"

Minä olen saanut lääkäriltä r eseptin Opamoxiin ja Zopinoxiin.  Voiko sitä kutsua avuksi? Kai sitten...

Eri

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vähän päinvastainen juttu. Olen panostanut työhön ja uraan, menestys ei ole tullut aina helposti ja vaivatta vaan kovinkin uhrauksin.

Nyt 41-vuotiaana havahdun siihen, että haluaisin sittenkin jälkikasvua. Pelkään kyllä, että taitaa olla liian myöhäistä.

Itselläni on ehkä ollut elämässä ongelmana se, että kunnollinen syvääluotaava itsestutkiskelu on jäänyt vähän tekemättä. On aina pitänyt koko ajan vaan mennä ja suorittaa.

Olen täsmälleen samassa tilanteessa. Suoritin ensin koulut läpi, sitten suoritin työelämässä vuodesta toiseen, kiiveten uratikasta ylöspäin.

Nyt olen 43v, varakas tai jopa rikas, ja tajunnut aivan liian myöhään, että olisin sittenkin halunnut lapsia. Tämä henkinen kipu ja eksistentiaalinen yksinäisyys on jotain aivan hirvittävää, ja nyt pelkään sitä että jatkuuko tämä kipu ja epätoivo koko loppuelämäni.