Lue keskustelun säännöt.
Ikää kohta 46 v ja hirveä hätä ja epätoivo hukkaanheitetystä elämästä
01.07.2025 |
Olen ollut nyt 26 vuotta yksinhuoltajana. Kaksi nuorinta asuu vielä kotona (13v ja 16v). Oma elämä jäänyt elämättä, ja sekin mennyt epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa taistellessa. Lapsetkin eri miehille kaikki kun itsetuntemukseni ja käytöksen/tunteiden säätely aivan onnetonta ollut. Taustalla lukuisia tuhottuja ihmissuhteita, talousongelmia (jotka onneksi takana), ilman huolta huomisesta tehtyjä lapsia (jotka ovat tosin pärjänneet hienosti, vanhin yliopistossa ja toinen huippulukiossa).
Itselläni ei ole mitään. Nyt olen kyllä kouluttamassa itseäni. Mutta muuten olen täysin hukassa. Vasta hetki sitten olen herännyt jatkuvasta sekoilustani ja rauhoittunut ajattelemaan ja pohtimaan. Ennen elin hetkessä ja tein jatkuvasti huonoja valintoja. Ihan päätöntä ja päämäärätöntä, loputonta tyhmyyttä. Käteen jäänyt vain loputon häpeä johon herään välillä kesken unen.
Kaikki haaveet mitä mulla joskus oli, on mennyt. Olen yksinäinen vanha eukko. En kyllä edes halua parisuhdetta enää, olen ollut yksin jo useita vuosia. Olisin halunnut asua omassa kodissa luonnon keskellä, sopusoinnussa itseni ja luonnon kanssa. Nyt elän pk-seudulla olosuhteiden pakosta. Vuokrakämppä, ei omaisuutta, yksin ja katkerana, elämänsä hölmöilleenä pellenä.
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama fiilis. Olen viisikymppinen, yliopistokoulutus, jolla en ole tehnyt mitään. Olen ollut kotiäitinä, joka on toisaalta ollut unelmani, mutta vaikea alkaa enää uutta. En ole hanskoja lyönyt tiskiin, mutta tämän ikäinen kotirouva on Suomessa vain säälin tai halveksunnan kohde. Nuorempana sitä ajatteli, että ehtiihän tässä vielä vaikka mitä, nyt alkaa todella tulla sellainen kauhu ja häpeä mitä en ennen osannut ajatellakaan. Täysin kulahtaneella itsetunnolla on vaikea muuttaa asioita.
Tee niinkuin lukemattomat muut kaltaisesi naiset, ja syyllistä miestäsi kaikesta. Pihtaa, väheksy, nalkuta. Älä missään nimessä auta itseäsi, vaan vedä myös miehen itsetunto sinne samaan kuralammikkoon missä omasi on. Se on sitä nykyajan uusfeminististä voimaantumista, katsos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei öö oo aiheeseen lisättävää, mutta pakkohan se oli jotain kirjoittaa ennen palstan sulkeutumista. Hyvää yötä ap ja muut.
Miksei tilanteesi voisi vielä muuttua paremmaksi? Rahatilannekaan ei ole sellainen asia, joka olisi varmuudella muuttumaton. Eri juttu on, jos joku on kuollut tai muuta peruuttamatonta.
Olen myös 44 vuotias nainen, työtön ja varaton, sairas ja eronnut. Kaikesta huolimatta itse muuttaisin kalliista kaupunkiasunnosta maalle vuokralle, tai pikkukaupunkiin. Siellä on luontoa lähellä ja suurkaupungin ongelmat ei läsnä. Ja eläminen vaatimattomampaa, on helpompi olla köyhä siellä. Ja sopisi varmaan kelallekkin maksaa halvemmasta asunnosta vuokraa, eli saisi muuttoavustusta.
Öö, no sulla on sentään lapset. Ole niistä kiitollinen. Monella ei ole. - terv. lapseton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kehottaisin sinua, että menisit johonkin seurakuntaan kysymään, onko siellä ketään joka voisi opastaa sinua hengellisyyteen. Hengellisyydestä ihminen saa merkityksellisyyttä elämäänsä, mikä ei riipu iästä, koulutuksesta tai mistään pinnallisesta. Jos tähän on liian suuri kynnys etkä suoraan koe kiinnostusta, niin lainaa kirjastosta edes kirjoja, joista voisit lukea eri filosofioista ja uskonnoista, josko sisäinen äänesi johdattaisi sinut sinne mihin sinun tulee mennä.
Höpö höpö. Jokainen voi luoda merkitystä elämäänsä. Ei siihen tarvita mitään fantasiasuhdetta mielikuvitusolentoon. Omaan pään sisäisissä haaveissa eläminenkin on elämän haaskaamista.
No mulla on sikäli sama tilanne, että koko elämäni olen taistellut mt-ongelmien kanssa ja kaikki ihmissuhteet pilattu.
Mutta mulla ei ole niitä lapsiakaan. Nyt kun vanhempanikin kuoli, ei mulla ole yhtään ketään. Että siinä mielessä sun tilanne vaikuttaa jopa ihanalta, etenkin kun lapsillakin menee hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan sinulla sentään lapset. Moni ei muuta toivoisikaan. Hyvin moni on myös tuossa tilanteessa, että lapset ovat jo isoja ja ns. oma elämä vasta alkaa. Älä mieti, mitä olet menettänyt, mieti mitä haluaisit tehdä. Pk-seudulla on esim. paljon luontoreittejä, joilla voi vaeltaa. Voit alkaa vaikka maalausharrastuksen tai valokuvauksen tms., mitä keksitkään. Katkeruuteen ei ole todella aihetta? Anna anteeksi, niin et ole sidottu myrkyllisiin tunteisiin, jotka mädättävät sekä sinut että muut ihmiset lähelläsi.
"Onhan sinulla sentään lapset"
Juuri näin. Olen itse sama ikäluokkaa kuin AP, mutta olen lapseton akateeminen sinkku.
Olen luonut merkittävän uran, työskentelen johtotehtävissä kansainvälisessä pörssiyhtiössä, mutta olen melkein itsetuhoisen yksinäinen ja onneton ihminen. Vaihtaisin kaikki rahani ja saavutukseni omaan perheeseen, ilman sekuntinkaan epäröintiä.
Ap:llä on kirjoittajan lahjoja. Hyvin tuttu alkaa olla tyylinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kehityspsykologian mukaan tunnet asianmukaisia tunteita.
Aikuisuus: Luomiskyky~Lamautuminen
Tämän kriisin positiivinen ratkaisu tuottaa kyvyn huolehtia toisista ja luoda uutta. Halu toimia ihmisen ja koko yhteiskunnan hyväksi. Epäonnistuminen tämän kriisin ratkaisussa tuottaa itseensä käpertymisen, egosentrisyyden.
https://disco.teak.fi/anttila/kehityspsykologia-ja-vaiheteoriat/
Aikuisuus koskee minusta erityisesti ikävuosia 30 kieppeillä. Silloin ratkaistaan perheen perustamiseen ja työuraan liittyviä suuria kysymyksiä: toiminko elämässäni vain itseäni varten vai onko elämälläni jotain muutakin merkitystä. Kykenenkö ottamaan vastuuta lapsista tai löydänkö osallisuuden maailmaan jotain muuta kautta, vai eristäydynkö ja keskitynkö vain itseeni ja omiin nautintoihini. Jos on lapsia ja oppii kantamaan heistä vastuun, on ratkaissut tämän kysymyksen ainakin osittain myönteisesti. Isompi kriisi on, jos lapsia haluamisestaan huolimatta saa, silloin oma sijainti maailmassa pitää ratkaista jollain muulla tapaa ja sekin voi onnistua hyvin.
50 ikävuoden lähestyessä teemana alkaa olla eletyn elämän hyväksyminen/kauhu elämän rajallisuudesta ja että on käyttänyt elämänsä hukkaan:
Vanhuus: Minän eheys~Epätoivo
Eletyn elämän hyväksyminen, tyytyväisyys. Vs. epätoivo, kuoleman pelko. Myönteinen ratkaisu: viisaus.
Tulkitsen tätä niin, että eletty elämä on sitä helpompi hyväksyä mitä paremmin on onnistunut ratkaisemaan aikaisempia kehitystehtäviä. Mutta ei ole myöhäistä hyväksyä elämäänsä sellaisenaan ja ymmärtää, ettei elämä ole suoritus. Yhteyttä muihin ja maailmaan ja merkityksellistä sisältöä elämää ei ole koskaan myöhäistä rakentaa.
Kehitysvaiheita on kai kritisoitu ainakin siitä, etteivät ne ole niin suoraviivaisia ja voivat kai limittyäkin. 46-vuotiaana vielä ehtii muutakin kuin istua kiikkustuolissa, jos kokee että elämälle ei ole löytynyt merkitystä. Tai missä vain vaiheessa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehityspsykologian mukaan tunnet asianmukaisia tunteita.
Aikuisuus: Luomiskyky~Lamautuminen
Tämän kriisin positiivinen ratkaisu tuottaa kyvyn huolehtia toisista ja luoda uutta. Halu toimia ihmisen ja koko yhteiskunnan hyväksi. Epäonnistuminen tämän kriisin ratkaisussa tuottaa itseensä käpertymisen, egosentrisyyden.
https://disco.teak.fi/anttila/kehityspsykologia-ja-vaiheteoriat/
Aikuisuus koskee minusta erityisesti ikävuosia 30 kieppeillä. Silloin ratkaistaan perheen perustamiseen ja työuraan liittyviä suuria kysymyksiä: toiminko elämässäni vain itseäni varten vai onko elämälläni jotain muutakin merkitystä. Kykenenkö ottamaan vastuuta lapsista tai löydänkö osallisuuden maailmaan jotain muuta kautta, vai eristäydynkö ja keskitynkö vain itseeni ja omiin nautintoihini. Jos on lapsia ja oppii kantamaan heistä vastuun, on ratkaissut täm
Lisään vielä, että ihmiset joskus päätyvät jopa itsemurhaan myöhäisessä keski-iässä, kun he rupeavat puntaroimaan elämänsä perustaa ja huomaavat rakentaneensa tyhjän päälle. Tällainen kriisi voi kuitenkin ratketa myös toisella tapaa ja ihminen voi elää loppuelämänsä huomattavasti mielekkäämmin, vaikka kaikkea ei voikaan enää saada eikä tehtyjä asioita voi peruuttaa. Jotkut vaihtavat alaa tai rupeavat muulla tapaa toimimaan yhteisön hyväksi esimerkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei elämässä tarvitse mitään saavuttaa. Liian suorituskeskeinen ajattelutapa sinulla ja monilla. Elämässä on yksinkertaisesti tarkoitus vain elää ja niin sinä olet tehnytkin.
Lakkaa sättimästä itseäsi ja keskity hyvään, mitä sinulla jo on ja pohdit rauhassa, kuka olet ja mistä pidät ja sen mukaan mietit tekemisiäsi ja tulevaisuuttasi.
Niin. Kiva pohtia sitä varattomana jossain neukkukuutiossa. Mahdollisuuksien määrä tässä maassa supistuu koko ajan.
Kyllä lasten pitäisi riittää tuomaan elämään merkitystä. Lopeta haihattelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun kannattaa suunnata katseesi jonnekkin missä ammatistasi saa suuremman palkan, missä on enemmän ihmisiä ja enemmän mahdollisuuksia, mitä Suomessa. Osaat varsin hyvin kirjoittaa,olet ehkä akateeminen. Vaihda maata, missä palkallasi saa enemmän. Sveitsi, Norja jne. Ota lapset mukaan, älä vaan odota enää vuottakaan. Ala surffaan netissä viinilasin äärellä, unelmoi ja etsi se unelmasi, sekä sitten kirjoita ensimmäinen työhakemus ulkomaille. Jenkit on hyvä paikka myös.
Hae hormonikorvaushoito. Sulla on menopaussi selvästi. Eteenpäin, sanoi mummo hangessa.
jokaisella on jokin vahvuus. mieti ,mikä on sinulla ja suuntaa sitä kohti.
tässä linkit sveitsiin työpaikkoihin https://www.indeed.ch
Sitten vaan lasi viiniä ja surffaile kylät läpi, missä töitä tarjolla. Sitten hakemusta sisään. Lapset voi mennä ranskan puolelle ilmaiseksi kouluun vaikka bussilla.
Vierailija kirjoitti:
Hae hormonikorvaushoito. Sulla on menopaussi selvästi. Eteenpäin, sanoi mummo hangessa.
Jo vuodenkin hormonikorvaushoito kasvattaa rintasyöpäriskiä.
Eikä hormonihoito auta varattomuuteen, mikä on ap:n suurin ongelma. Ilman rahaa ei voi elää minkäänlaista mielekästä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaa suunnata katseesi jonnekkin missä ammatistasi saa suuremman palkan, missä on enemmän ihmisiä ja enemmän mahdollisuuksia, mitä Suomessa. Osaat varsin hyvin kirjoittaa,olet ehkä akateeminen. Vaihda maata, missä palkallasi saa enemmän. Sveitsi, Norja jne. Ota lapset mukaan, älä vaan odota enää vuottakaan. Ala surffaan netissä viinilasin äärellä, unelmoi ja etsi se unelmasi, sekä sitten kirjoita ensimmäinen työhakemus ulkomaille. Jenkit on hyvä paikka myös.
Muuten ihan ok, mutta alapeukutin koska ap:lla on tuo epävakaa persoonallisuushäiriö. Hoitamattomana ehkä kun paistaa tuosta aloitustekstistäkin läpi.
Ihminen ei voi paeta minnekään omia sisäsyntyisiä ongelmiaan. Ulkoisia toki. Antamasi vinkki ei ole hyvä neuvo tällaiselle.
Ap:lla on oikeasti nytkin kaikki hyvin. On terveet lapset joiden elämä näyttää kukoistavan. On fyysinen terveys.
Raha, omaisuus, mitä merkitystä (noiden oikeiden, merkitydtä antavien asioiden rinnalla) on niillä, kun Suomessa kuitenkin tuetaan? Aina täällä toimeen tulee, ei tarvitse köyhienkään hankeen jäätyä.
Lähisukulaiseni tapasi samanikäisen vaimonsa 70-vuotiaana ja tekivät ulkomaan matkoja. Koskaan ei ole myöhäistä! Ei pidä lakata unelmoimasta. Tottakai, me kaikki ihmiset tehdään raskaita valintoja. Olin pitkään työpaikassa ja potkittiin ulos. Olin niin tyhjän päällä. Lähdin opiskelemaan ja elän nyt epävarmaa elämää, mutta ainakin oon oppinut kaikenlaisista ihmisistä jotain.