Lue keskustelun säännöt.
Ikää kohta 46 v ja hirveä hätä ja epätoivo hukkaanheitetystä elämästä
01.07.2025 |
Olen ollut nyt 26 vuotta yksinhuoltajana. Kaksi nuorinta asuu vielä kotona (13v ja 16v). Oma elämä jäänyt elämättä, ja sekin mennyt epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa taistellessa. Lapsetkin eri miehille kaikki kun itsetuntemukseni ja käytöksen/tunteiden säätely aivan onnetonta ollut. Taustalla lukuisia tuhottuja ihmissuhteita, talousongelmia (jotka onneksi takana), ilman huolta huomisesta tehtyjä lapsia (jotka ovat tosin pärjänneet hienosti, vanhin yliopistossa ja toinen huippulukiossa).
Itselläni ei ole mitään. Nyt olen kyllä kouluttamassa itseäni. Mutta muuten olen täysin hukassa. Vasta hetki sitten olen herännyt jatkuvasta sekoilustani ja rauhoittunut ajattelemaan ja pohtimaan. Ennen elin hetkessä ja tein jatkuvasti huonoja valintoja. Ihan päätöntä ja päämäärätöntä, loputonta tyhmyyttä. Käteen jäänyt vain loputon häpeä johon herään välillä kesken unen.
Kaikki haaveet mitä mulla joskus oli, on mennyt. Olen yksinäinen vanha eukko. En kyllä edes halua parisuhdetta enää, olen ollut yksin jo useita vuosia. Olisin halunnut asua omassa kodissa luonnon keskellä, sopusoinnussa itseni ja luonnon kanssa. Nyt elän pk-seudulla olosuhteiden pakosta. Vuokrakämppä, ei omaisuutta, yksin ja katkerana, elämänsä hölmöilleenä pellenä.
Kommentit (98)
Ala juomaan ja käytä irtosuhteita...saat menetettyjä vuosia takaisin..iloista elämää,mitä sitten muistella..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samalla rahalla tai halvemmalla voit vuokrata mökin maalta sitten, kun tilanne sallii. Ala nyt kiireellä unelmoida, miettiä mitä haluat tehdä, missä käydä tms. Jotain pieniä juttuja aluksi. Olet vielä nuori ja toimintakykyinen. Nyt pää pois pensaasta!
Onhan sinulla sentään lapset. Moni ei muuta toivoisikaan. Hyvin moni on myös tuossa tilanteessa, että lapset ovat jo isoja ja ns. oma elämä vasta alkaa. Älä mieti, mitä olet menettänyt, mieti mitä haluaisit tehdä. Pk-seudulla on esim. paljon luontoreittejä, joilla voi vaeltaa. Voit alkaa vaikka maalausharrastuksen tai valokuvauksen tms., mitä keksitkään. Katkeruuteen ei ole todella aihetta? Anna anteeksi, niin et ole sidottu myrkyllisiin tunteisiin, jotka mädättävät sekä sinut että muut ihmiset lähelläsi.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama fiilis. Olen viisikymppinen, yliopistokoulutus, jolla en ole tehnyt mitään. Olen ollut kotiäitinä, joka on toisaalta ollut unelmani, mutta vaikea alkaa enää uutta. En ole hanskoja lyönyt tiskiin, mutta tämän ikäinen kotirouva on Suomessa vain säälin tai halveksunnan kohde. Nuorempana sitä ajatteli, että ehtiihän tässä vielä vaikka mitä, nyt alkaa todella tulla sellainen kauhu ja häpeä mitä en ennen osannut ajatellakaan. Täysin kulahtaneella itsetunnolla on vaikea muuttaa asioita.
Täällä sama. Pitkään olin kotona lasten sairauksien vuoksi, lisänä oma burn-out. Bonuksena vielä se, että olen opiskellut itselleni täysin epäsopivia aloja (mm.vanhempien painostuksesta nuorena ja sittemmin oman "hukassaolon" seurauksena). Yritän olla toiveikas, mutta vaikeaa on.
Samanlaisia fiiliksiä itsellänikin. Minun ongelmani tosin on painvastainen kuin sinulla, olet tehnyt liian paljon ja harkitsematta, itselläni taas niin pahoja ongelmia toiminnanohjauksen kanssa, etten saa aikaan yhtään mitään. Pahinta on se, etten osaa enää edes haluta mitään, olen kuin auto jossa muut osat toimii ihan hyvin mutta starttimoottori ei käynnisty. Ei kai tässä viestissä muuta pointtia ole kuin että tsemppiä, ihmisiltä löytyy kaikennäköisiä ongelmia, mutta hyvää elämää voi silti viettää ja nauttia niistä asioista mistä voi. Lapsesi kuitenkin pärjäävät, joten siinä on yksi iso stressinaihe pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä elät. Olet siis voiton puolella.
Jokainen "menettää" elämää johonkin. Kuka sairauksiin, kuka huonoihin ihmissuhteisiin tai työpaikkoihin, kuka mihinkin.
Nyt on aika keskittyä tähän hetkeen. Tunnustella, mitä haluat elämältä nyt. Laita omat tarpeesi etusijalle äläkä jatka uhriutumisen kaavaa.
Sulla voi olla vielä 40 hyvää vuotta jäljellä, mitä jos alat toteuttaa pienin askelin tuota unelmaasi maalla asumisesta niin että voisit ostaa tai vuokrata vaikka pienen kuivaamaan mökin/talon kun lapset muuttaneet. Pystytkö säästämään edes vähän rahaa tuota unelmaa varten? Tekemään pieniä tasapainoa tuovia muutoksia arkeen? Tämä on itselläni auttanut kovasti jos joskus on toivoton olo.
En väitä ymmärtäväni sun tilannetta kun omani on monella tapaa parempi vaikka isoja vaikeuksiakin on ollut (ero ja lopussa väkivaltainen mies) ja lasten kanssa selviytymistä ajoittain, omaa arjen hallintaa vaikeuttava ADHD ja saman perinyt lapsi. Mulla on kuitenki ihmeen kaupalla hommattu DI tutkinto ja sitäkautta hyvä työ ja elintaso turvattu. Tuo osa toki tuo turvaa ja varmuutta elämään monella tapaa. Haluaisin silti sanoa että tähän elämänvaiheeseen kuuluu tietyllä tavalla myös alavireisyyttä ja luopumisen tunnetta. Et ole siis yksin ja kuulostaa siltä että monin tavoin elämäsi on menossa parempaan suuntaan. Älä menetä toivoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama fiilis. Olen viisikymppinen, yliopistokoulutus, jolla en ole tehnyt mitään. Olen ollut kotiäitinä, joka on toisaalta ollut unelmani, mutta vaikea alkaa enää uutta. En ole hanskoja lyönyt tiskiin, mutta tämän ikäinen kotirouva on Suomessa vain säälin tai halveksunnan kohde. Nuorempana sitä ajatteli, että ehtiihän tässä vielä vaikka mitä, nyt alkaa todella tulla sellainen kauhu ja häpeä mitä en ennen osannut ajatellakaan. Täysin kulahtaneella itsetunnolla on vaikea muuttaa asioita.
Oi että, olisipa yliopistokoulutus eikä kesken jääneet opinnot. Olisipa ollut mahdollisuus jäädä lasten takia kotiin eikä muuten vaan, kun ei jaksanut työelämässä. Nosta pääsi ja arvosta itseäsi. Jos sinä et arvosta, ei oikein kukaan muukaan. Ala sinäkin unelmoida, vielä ehtii.
No mieti nyt, joku on ollut saman ajan neliraajahalvaantuneena ja silti löytää syitä herätä aamulla. Sulla on terveet lapset ja katto pään päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ala juomaan ja käytä irtosuhteita...saat menetettyjä vuosia takaisin..iloista elämää,mitä sitten muistella..
No näin: ei ole mitään hävittävää.
Mieti nyt tarkkaan mitä haluat.
Elämä luonnon keskellä ei paljon maksa ja toteutunee helposti kun lapset lentävät pesästä.
Vai haluatko sittenkin vain kulissit kuntoon, statusta, rahaa jne.
Selvittelisin nyt vain lisää omaa päätä ensin. Ole läsnä itsellesi, pysähdy, kuulostele. Mene sinne luontoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hieman nuorempi, mutten ole päässyt vielä työelämään koko aikuisikäni kestäneen masennuksen vuoksi.
Tunnistan tuon hukkaan menemisen tunteen todella hyvin. Olisinpa ollut terve! Mitä kaikkea olisinkaan voinut tehdä.
Olen kuitenkin terve nyt. Jos en olisi selvinnyt noista vuosista, en olisi tässä nyt enää kirjoittamassa.
Tämä terve elämä on ikään kuin lahja, olen saanut lisää aikaa ja se tuntuu hyvältä.
Ikinä ei ole myöhäistä elää sellaista elämää kuin haluaa. Tuo on positiivinen asia että sinä tunnistat itsessäsi halun muutokseen! Virheitä tekee kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä elämässä nyt oikein pitäisi saavuttaa, en ymmärrä. Itsellä meni 25 ikävuoteen asti vuosia mielenterveyshäröilyissä ja sitten olin käytännössä vain töissä 15 vuotta. Sen jälkeen loparit ja olen ollut viitisen vuotta vaan kotona, syönyt, nukkunut, katsonut elokuvia ja sarjoja ja pelannut pelejä. Eikä ole mikään hätä.
et ole ainoa. monella muullakin elämä on huvennut noiden feministien ohjeiden mukaan eläessä. pidä lapset elämässäsi mukana, niin ei se vanhuus ole sitten kovin yksinäinen. moni lapseton kaverini nyt viisikymppisenä valittaa, kun ei tullut niitä lapsia tehtyä, eikä miehet enään kiinnostu. on hyvin yksinäistä kun palaa töistä kotiin. kamala kohtalo.
Ihania vastauksia, kiitos. Jotenkin lohduttavaa kuulla että muillakin samankaltaisia tunteita.
Ap
Kehityspsykologian mukaan tunnet asianmukaisia tunteita.
Aikuisuus: Luomiskyky~Lamautuminen
Tämän kriisin positiivinen ratkaisu tuottaa kyvyn huolehtia toisista ja luoda uutta. Halu toimia ihmisen ja koko yhteiskunnan hyväksi. Epäonnistuminen tämän kriisin ratkaisussa tuottaa itseensä käpertymisen, egosentrisyyden.
https://disco.teak.fi/anttila/kehityspsykologia-ja-vaiheteoriat/
Ei elämässä tarvitse mitään saavuttaa. Liian suorituskeskeinen ajattelutapa sinulla ja monilla. Elämässä on yksinkertaisesti tarkoitus vain elää ja niin sinä olet tehnytkin.
Lakkaa sättimästä itseäsi ja keskity hyvään, mitä sinulla jo on ja pohdit rauhassa, kuka olet ja mistä pidät ja sen mukaan mietit tekemisiäsi ja tulevaisuuttasi.
Hei ap, tuli vaan mieleen että jos tutustuisit naisten ADHD:ta käsittelevään kirjallisuuteen? Usein naisten ADHD diagnosoidaan joko epävakaaksi personnallisuushäiriöksi tai bipoksi. Impulsiivisuus ja tunteiden säätelyhäiriöt voi hyvinkin johtua tästä. Ei sillä että diagnoosilla niin väliä mutta itse kun sen sain, aloin ymmärtää miksi olen toiminut miten olen toiminut ja pystynyt antamaan itselleni anteeksi "hukattuja" vuosia.
Joka tapauksessa, lapsesi ovat pärjänneet hyvin joten voit olla ylpeä itsestäni että jotain on sittenkin mennyt oikein. Moni yh hukkaa itsensä ruuhkavuosiin mutta kun lapset kasvaa, alkaa olla aikaa itselle. Sekin voi olla hämmentävää kun yhtäkkiä oma tekeminen ei olekaan pakon sanelemana vaan aikaa on pysähtyä miettimään. Kokeile, uskalla! Sinulla on hyvin aikaa.
Vähän sama fiilis. Olen viisikymppinen, yliopistokoulutus, jolla en ole tehnyt mitään. Olen ollut kotiäitinä, joka on toisaalta ollut unelmani, mutta vaikea alkaa enää uutta. En ole hanskoja lyönyt tiskiin, mutta tämän ikäinen kotirouva on Suomessa vain säälin tai halveksunnan kohde. Nuorempana sitä ajatteli, että ehtiihän tässä vielä vaikka mitä, nyt alkaa todella tulla sellainen kauhu ja häpeä mitä en ennen osannut ajatellakaan. Täysin kulahtaneella itsetunnolla on vaikea muuttaa asioita.