Lue keskustelun säännöt.
Ikää kohta 46 v ja hirveä hätä ja epätoivo hukkaanheitetystä elämästä
01.07.2025 |
Olen ollut nyt 26 vuotta yksinhuoltajana. Kaksi nuorinta asuu vielä kotona (13v ja 16v). Oma elämä jäänyt elämättä, ja sekin mennyt epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa taistellessa. Lapsetkin eri miehille kaikki kun itsetuntemukseni ja käytöksen/tunteiden säätely aivan onnetonta ollut. Taustalla lukuisia tuhottuja ihmissuhteita, talousongelmia (jotka onneksi takana), ilman huolta huomisesta tehtyjä lapsia (jotka ovat tosin pärjänneet hienosti, vanhin yliopistossa ja toinen huippulukiossa).
Itselläni ei ole mitään. Nyt olen kyllä kouluttamassa itseäni. Mutta muuten olen täysin hukassa. Vasta hetki sitten olen herännyt jatkuvasta sekoilustani ja rauhoittunut ajattelemaan ja pohtimaan. Ennen elin hetkessä ja tein jatkuvasti huonoja valintoja. Ihan päätöntä ja päämäärätöntä, loputonta tyhmyyttä. Käteen jäänyt vain loputon häpeä johon herään välillä kesken unen.
Kaikki haaveet mitä mulla joskus oli, on mennyt. Olen yksinäinen vanha eukko. En kyllä edes halua parisuhdetta enää, olen ollut yksin jo useita vuosia. Olisin halunnut asua omassa kodissa luonnon keskellä, sopusoinnussa itseni ja luonnon kanssa. Nyt elän pk-seudulla olosuhteiden pakosta. Vuokrakämppä, ei omaisuutta, yksin ja katkerana, elämänsä hölmöilleenä pellenä.
Kommentit (98)
Mulla sama, mutta olen 51, eikä ole lapsiakaan, eikä ole koskaan ollut miestä. Enää en edes halua. Mutta ikävuodet 25-45 meni juopotellessa, tai siis en mikään kokopäiväjuoppo ollut, ihan töissä kävin, mutta illat kaikki tissuttelin. Se tissuttelu teki sen, ettei kaivannut mitään muuta, pieni nousuhumala tarjosi jokapäiväisen euforian.
Sitten huomasin 45 v. iässä, että ei hitto, olen sairaalloisen lihava enkä ole saanut elämässäni aikaan MITÄÄN. En parisuhdetta, lasta, säästöjä, omistusasuntoa, uraa - en ole edes miettinyt mitä haluaisin. Loputtomia siideritölkkejä mä olin vaan halunnut, kunnes lihavuus kävi niin pahaksi että oli pakko alkaa laihduttaa. Siinäpä sitten olikin melkoinen ahdistus kun yhtäkkiä tajuaa nelivitosena olemassa aloittelemassa selvempää elämää tyhjän päältä.
En mä kyllä vieläkään oikein ole keksinyt, mitä mä haluaisin tehdä isona. Nyt ymmärrän, että olisin varmaan halunnut miehen ja lapsia, mutta se juna on jo kauan sitten mennyt. Nyt ihmettelen että mitä. Töissäkin minuun suhtaudutaan jo vähän sillä lailla, että olen eläkkeelle himmaileva kehäraakki. Matkoilla olen yrittänyt vähän käydä, mutta en mä yksin oikein niistäkään nauti. Näinköhän se menee, etten koko ikänänin keksi mitä haluaisin elämässäni tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä taas niinpäin että en ole saannut elämässä juuri mitään aikaiseksi ja nyt on paniikissa kun elämä mennyt hukkaan ja unelmat samoin. Sitten sanotaan vielä kerkiää mutta ei 40-vuotiaana enää kerkiä samoja asioita mitä nuorena olisi. Katkerana katselen nuoria jotka elää kun itsellä jäi siinä iässä kaikki tekemättä ja nyt vaan istun yksinäni neljän seinän sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä taas niinpäin että en ole saannut elämässä juuri mitään aikaiseksi ja nyt on paniikissa kun elämä mennyt hukkaan ja unelmat samoin. Sitten sanotaan vielä kerkiää mutta ei 40-vuotiaana enää kerkiä samoja asioita mitä nuorena olisi. Katkerana katselen nuoria jotka elää kun itsellä jäi siinä iässä kaikki tekemättä ja nyt vaan istun yksinäni neljän seinän sisällä.
Olen se tänne kirjoitellut viisikymppinen ja usein ajattelen, että kun olisin kymmenen vuotta sitten nelikymppisenä sitä ja tätä, nyt olisin saavuttanut jo vaikka mitä. Ehkä joku kuusikymppinen ajattelee, että jos olisin kymmenen vuotta sitten... Paras aika aloittaa oli kymmenen vuotta sitten, nyt on toiseksi paras aika!
Viiittu. Ehdit vielä vaikka mitä! Että älä valita t.60+
Mitä ihmettä! Te olette ilmeisesti suhteellisen tai aikalailla terveitä ihmisiä!! Ja ette keksi tekemistä ja ideaa elämälle?
Menkää vapaaehtoistöihin spr, srk, koulut, vanhainkodit ym. On niin paljon sairaita, vammaisia, vanhoja ym. Ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Menkää auttamaan lähimäisiä. Alkaa tulla tarkoitusta elämään.
Olen itse jäänyt eläkkeelle alle 30v. Kahden kroonisen ja vakavan sairauden vuoksi. Toiseen kuuluvat hirveät kivut ja oireet joita vaikea ja mahdoton hoitaa. Sairaus on etenevä. Nyt ei voida tehdä enää yhtään leikkausta pahimmalle vamma-alueelle koska en kestä. Kovat lääkitykset ja lisää sairauksia ja komplikaatioita tulee, jatkuvasti tulehduksia, verenmyrkytyksiä ja tehohoitoa ym. Munuaistoiminta alkaa olla vaikean vajaatoiminnan puolella. Ikää on nyt 51v.
Olen pyytänyt apua kaikilta tahoilta( yhteiskunta, ystävät, omaiset ym.) Mutta kenellekään ei ole aikaa. Ei resursseja. Tahtoa auttaa ei ole vaikka kuinka olisi vanha ystävä. Pitkä vuosikymmenten sairastaminen on eriyttänyt minut terveiden ihmisten asioista, levin reissuista, kylppäriremontista jne. Itse en pääse kotoa paljon pois ja niin kenellekään ei ole aikaa tulla käymään.
Joku tuo kerran vuodessa joulukukat sairaalle.... ja kiirehtii kotiin leipomaan perheelle jouluksi. Olen pyytänyt että T. Tuletko joskus leipomaan mun kanssa, ehkä yhdessä jaksaisin.... Mutta ei T. Ehdi.
Todella moni sairas ja vanha tarvitsevat apua. Monenlaista apua. Pientäkin apua.
Olkaa onnellisia terveydestä jos ruumis ei ole jatkuvasti kivuissa ja vammoissa ja monissa sairauksissa. On niin paljon mitä tehdä ja mihin pystyy ja mistä unelmoida. Kuunnelkaa itseänne mikä on ihan oma unelma ja toive. Lähtekää sitten toteuttamaan.
Jos tulisi hyvä haltija ja sanoisi olet joka keskiviikko terve ja työkykyinen: haluaisin pitää lapsille käsityökerhoa!!!! . Käydä ikäihmisen kanssa ulkona. Ommella ja tehdä keskoslasten vaatteita. Käydä uimassa. Lukea ja kirjoittaa. Jos on voimia ja terveyttä on mahdollisuuksia miljoonia.
On niin väärin että sairastuin jo nuorena. Elämä ei ole lähtökohtaisesti tasa-arvoinen mutta Suomessa asuminen antaa mahdollisuuksia.
Iloitkaa elämästä! ( mieheni kuoli viime vuonna)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hurahda urheiluun, hyviä lajeja painonnosto, voimanosto, body fitness ja vaikkapa orc.
Hyvin palkitsevaa ja vie mennessään!
Tunnistan myös itseni tuosta tekstistä. Aika samalla kaavalla menty myös täällä. Onko joku joka on sitten +40v saanut muutettua elämänsä suunnan ja päässyt toteuttamaan unelmia? Kyllähän se pitkälti lähtee siitä oman toiminnan ohjauksesta ja talouden pidosta. Tosin varmasti meistä myöhään heränneistä työskentelee matalapalkka aloilla tai on ollut enempi tai vähempi työtön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä real escortsille deittiprofiili niin ei ole ihan tylsä loppu elämä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä elämässä nyt oikein pitäisi saavuttaa, en ymmärrä. Itsellä meni 25 ikävuoteen asti vuosia mielenterveyshäröilyissä ja sitten olin käytännössä vain töissä 15 vuotta. Sen jälkeen loparit ja olen ollut viitisen vuotta vaan kotona, syönyt, nukkunut, katsonut elokuvia ja sarjoja ja pelannut pelejä. Eikä ole mikään hätä.
Moni tuntuu ajattelevan että elämän aikana pitäis päästä levelille 200 ja ehtiä pieksemään viisi tusinaa end level bosseja ennen kuin on ollut hyvä elämä eikä ole mennyt jollain tavalla hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiaan siitä ja hoidata itsesi kuntoon. Olisi pitänyt mennä jo ennen lapsia. Oma äiti oli epävakaa ja edelleen nelikymppisenä korjailen hänen aiheuttamia jälkiä. Sattuneesta syystä ei olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä taas niinpäin että en ole saannut elämässä juuri mitään aikaiseksi ja nyt on paniikissa kun elämä mennyt hukkaan ja unelmat samoin. Sitten sanotaan vielä kerkiää mutta ei 40-vuotiaana enää kerkiä samoja asioita mitä nuorena olisi. Katkerana katselen nuoria jotka elää kun itsellä jäi siinä iässä kaikki tekemättä ja nyt vaan istun yksinäni neljän seinän sisällä.
No, monilla nuorilla ei ole rahaa eikä rohkeutta. Sinulla voi olla nyt parempi tilanne toteuttaa unelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä! Te olette ilmeisesti suhteellisen tai aikalailla terveitä ihmisiä!! Ja ette keksi tekemistä ja ideaa elämälle?
Menkää vapaaehtoistöihin spr, srk, koulut, vanhainkodit ym. On niin paljon sairaita, vammaisia, vanhoja ym. Ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Menkää auttamaan lähimäisiä. Alkaa tulla tarkoitusta elämään.
Olen itse jäänyt eläkkeelle alle 30v. Kahden kroonisen ja vakavan sairauden vuoksi. Toiseen kuuluvat hirveät kivut ja oireet joita vaikea ja mahdoton hoitaa. Sairaus on etenevä. Nyt ei voida tehdä enää yhtään leikkausta pahimmalle vamma-alueelle koska en kestä. Kovat lääkitykset ja lisää sairauksia ja komplikaatioita tulee, jatkuvasti tulehduksia, verenmyrkytyksiä ja tehohoitoa ym. Munuaistoiminta alkaa olla vaikean vajaatoiminnan puolella. Ikää on nyt 51v.
Olen pyytänyt apua kaikilta tahoilta( yhteiskunta, ystävät, omaiset ym.) Mutta kenellekään ei
Joskus on tukihenkilöitä joita voi saada kunnan kautta tai muu paikka, mutta pitäisi olla vapaamuotoinen ei mikään asioihin puuttuva. Entä ystävätoiminnan kautta, eli joku tulisi kotiin jopa kyläilemään ja leipomaan yhdessä, jos osuu oikea ihminen. Miten sukulainen. Olen pahoillani. Muilla joilla vaivoja tai ahdistus eivät myös pysty tulemaan ehkä hekin yksin, mutta terveet varmaan voisivat auttaa. Sitten on avustajat erikseen, mutta ei tietoa miten monimutkaista saada tai muu lähihoitajien apu - jos pitää hoitaa asioita. Ei ole pakko, ideoita vain.
Samat tunteet ja ajatukset oli minulla, kunnes 50v ikäisenä sain vastaanottaa uskoa, uudestisyntyä. Jeesus tuli elämääni, koko arvomaailma muuttui. Siitä on nyt 4,5 vuotta.
Ap, kehotan Sinua kääntymään Jumalan puoleen, pyydä että saisit vastaanottaa uskoa. Saatat yllättyä : )
Kaikkea Hyvää Sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, tuli vaan mieleen että jos tutustuisit naisten ADHD:ta käsittelevään kirjallisuuteen? Usein naisten ADHD diagnosoidaan joko epävakaaksi personnallisuushäiriöksi tai bipoksi. Impulsiivisuus ja tunteiden säätelyhäiriöt voi hyvinkin johtua tästä. Ei sillä että diagnoosilla niin väliä mutta itse kun sen sain, aloin ymmärtää miksi olen toiminut miten olen toiminut ja pystynyt antamaan itselleni anteeksi "hukattuja" vuosia.
Joka tapauksessa, lapsesi ovat pärjänneet hyvin joten voit olla ylpeä itsestäni että jotain on sittenkin mennyt oikein. Moni yh hukkaa itsensä ruuhkavuosiin mutta kun lapset kasvaa, alkaa olla aikaa itselle. Sekin voi olla hämmentävää kun yhtäkkiä oma tekeminen ei olekaan pakon sanelemana vaan aikaa on pysähtyä miettimään. Kokeile, uskalla! Sinulla on hyvin aikaa.
Tunteiden säätelyhäiriöt voi johtua myös traumoista.
Juu lapset tehtynä kuitenkin.
Suhteellista tämäki taas.
10 vuoden päästä se epätoivo on oikeasti konkreettista. Silloin ei kelpaa enää minnekään, eikä kellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama fiilis. Olen viisikymppinen, yliopistokoulutus, jolla en ole tehnyt mitään. Olen ollut kotiäitinä, joka on toisaalta ollut unelmani, mutta vaikea alkaa enää uutta. En ole hanskoja lyönyt tiskiin, mutta tämän ikäinen kotirouva on Suomessa vain säälin tai halveksunnan kohde. Nuorempana sitä ajatteli, että ehtiihän tässä vielä vaikka mitä, nyt alkaa todella tulla sellainen kauhu ja häpeä mitä en ennen osannut ajatellakaan. Täysin kulahtaneella itsetunnolla on vaikea muuttaa asioita.
Käy puhumassa vaikka työkkärin psykologin tai ihan oikean ammattiauttajan kanssa, niin voit löytää uusia suuntaviivoja elämääsi. Se kuitenkin jatkuu vielä vuosikymmeniä, jos hyvin käy.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan myös itseni tuosta tekstistä. Aika samalla kaavalla menty myös täällä. Onko joku joka on sitten +40v saanut muutettua elämänsä suunnan ja päässyt toteuttamaan unelmia? Kyllähän se pitkälti lähtee siitä oman toiminnan ohjauksesta ja talouden pidosta. Tosin varmasti meistä myöhään heränneistä työskentelee matalapalkka aloilla tai on ollut enempi tai vähempi työtön.
Eikö tasa-arvon ajaminen olisi kaikille hyvä elämäntehtävä. Mikäli talous olisi kaikilla ok, olisi helpompaa saada apu ties mihin vaikka yksityiseltä tai jonkinlainen hyvä elämä, siltä osin kuin mahdollista. Vaikka kumppani voi monelta puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä taas niinpäin että en ole saannut elämässä juuri mitään aikaiseksi ja nyt on paniikissa kun elämä mennyt hukkaan ja unelmat samoin. Sitten sanotaan vielä kerkiää mutta ei 40-vuotiaana enää kerkiä samoja asioita mitä nuorena olisi. Katkerana katselen nuoria jotka elää kun itsellä jäi siinä iässä kaikki tekemättä ja nyt vaan istun yksinäni neljän seinän sisällä.
Seuraavat 40v? Sähän voit tehdä ihan mitä vaan!
Kiitos. Yritän asennoitua positiivisesti. Yliopisto-opintoihin kuului mm. kirjoittamisen perus- ja aineopinnot ja rakastan lukemista. Haaveena ja tavoitteena on tienata rahaa kirjoittamisella. Kuulostaa tuulentuvalta, mutta aina siinä joku onnistuu. Yleensä ei se, joka ei koskaan edes yrittänyt :) Ja tuossa olematon työhistoria ei niin haittaa. Kamalasti vaan vaatii itse tsemppausta, kun itsetunto on mitä on.