Puhuuko teidän 65 vuotiaat vanhemmat koko ajan kuolemasta?

Vierailija kirjoitti:

En usko, että puhun, ihan heti en ajatellut kuolla kun vuoden päästä pääsen eläkkeelle.

64v

Olen samanikäinen ja ajattelin lähteä eläkkeelle vasta 5 vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on 90 ja isäni 94v. Eivät puhu kuilemasta vaan elävät täyttä elämää. 

Juuri näin! Näin pitää tehdä. Täällä pallolla eletään, eikä tehdä kuolemaa etukäteen!

Juu ei. Ei vahingossakaan luovuta ylimääräisestä roinasta, ei kerrota perillisille salaisista talletuksista eikä esitetä hautaustoivetta. Lankomies etsiskeli juuri edunvalvontaan joutuneen ysikymppisen tätinsä osakekirjoja.

Narsisti isä aina uhkailumielessä aina siitä asti kun olin pikkutyttö aina aikuisikään asti. Sittenkun tuli sille astma yms niin joskus tahallaan rupesi muka "tukehtumaan" ( erottaa kyllä tahallisen yskän ja oikean) sit kokoajan hän kuolee hän kuolee...myös itsemurhalla uhkailua oli "kun ei enää kestä meitä",...arvatenkin saatte olettaa että vielä tuo elossa on ja tuostakin jäänyt mulle traumat kaiken muun pskan lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen vanhempiesi ikäinen, enkä puhu. Olen kyllä sen verran kertonut miten haluan hautajaisiin järjestettävän. Ei ole mitään järkeä puhua asiasta, mikä tapahtuu elämässä tasan kerran koko ajan.

Luuletko sinä että hautajaiset ovat ainoa kuolemaan liittyvä asia? Kai sinulta jää omaisuutta, asunto, rahaa ja tavaraa? Vai pelkkää velkaa? Eihän se tietenkään sinua kiinnosta, mutta jos ajattelet yhtään perillisiäsi ja heidän taakkaansa, puhut.

Vierailija kirjoitti:

Oon 54 ja kertonut läheisille, mitä musiikkia hautajaisissani pitää kuunnella. En oo koommin kuolemasta puhunu. 

Hautajaismusiikki onkin kuolemassa tärkeintä. Tsiisus.

Äitini puhui jo 40-45 vuotiaana kuolemisesta ja kuinka me lapset saadaan häneltä sitten hyvä perintö. Veikkaan, että jotkut ihmiset vain ovat negatiivisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko, että puhun, ihan heti en ajatellut kuolla kun vuoden päästä pääsen eläkkeelle.

64v

Olen samanikäinen ja ajattelin lähteä eläkkeelle vasta 5 vuoden kuluttua.

Mä täytän lokakuussa 64 ja olen jo irtisanonut itseni töistä. Jään oloneuvokseksi jo 1.9. Kuolinsiivoukseni alkaa olla kohta loppuun taputeltu. Tosin mun mielestä tuo kuolinsiivous on vähän tyhmä sanamuoto vaan mielestäni jokaisen pitäisi tehdä 10 vuoden välein jokin perusteellinen siivous ja heittää pois kaikki sellainen, mille ei ole enää käyttöä. Ja se "käyttö" voi tottakai olla sekin, että on kiva katsella jotain esinettä kirjahyllyssä, mutta mihinkään kaapin perukoille ei kannata hillota ylimääräistä tavaraa. Ja tosiaan "paperiasiat" on syytä hoitaa hyvissä ajoin kuntoon. Hoitotahdot, edunvalvontavaltuutukset, testamentit (jos sellaisen haluaa tehdä), hautaustoivomus jne. Myös luettelo pankkitileistä tilinumeroineen sekä erilaiset sijoitukset niihin liittyvine tunnistenumeroineenyms. Kaikki tärkeät paperit samaan paikkaan ja perillisille tieto siitä, mistä paperipinkka löytyy, kun jonain päivänä sitä tarvitsevat. 

Vierailija kirjoitti:

En usko, että puhun, ihan heti en ajatellut kuolla kun vuoden päästä pääsen eläkkeelle.

64v

Et kai sinä sitä päätä, vai päätätkö? Minä sairastuin leukemiaan melkein päivälleen samalla hetkellä kun jäin eläkkeelle. Tällä hetkellä olen palliatiivisessa hoidossa, joten olen jo käynyt hautaustoimistossa ja tehnyt raha-asioistani läpinäkyviä sille joka minut perii. Kirjoitin tuossa aiemmassa kommentissa että olen haudannut 26-vuotiaan lapseni, ja voin kertoa että niitä kuoleman jälkeisiä asioita on valtavan paljon.

Siinä ei ole kyse varsinaisesti kuolemisesta vaan suhteesta jälkeläisiin. 

Eivät. Ei ole normaalia kellekään jauhaa kuolemasta. 

Olen 67v, enkä puhu, tosin suunnitelmat on itsellä olemassa.   Yli 9-kymppinen omaisenikaan ei puhu.

Olin jotain 5-6 kun muistan miten äiti huomautteli omasta kuolemastaan. Se oli lähes viikottaista.

Eli kuitenkin yli 90-vuotiaaksi. Viimeinen puhelukin oli täynnä hänen omaa tulevaa kuolemaansa ja miten hautajaiset sitten pitää järjestää, vässy ja hautakivi ym.

Pidän sellaista sairaalloisena. Ikään kuin jonkun yksilön kuolema olisi jotenkin erityistä - kaikkihan me kuolemme ennemmin tai myöhemmin. En minä ainakaa jatkuvasti käsittele omaa kuolemaani.

Vierailija kirjoitti:

Olin jotain 5-6 kun muistan miten äiti huomautteli omasta kuolemastaan. Se oli lähes viikottaista.

Eli kuitenkin yli 90-vuotiaaksi. Viimeinen puhelukin oli täynnä hänen omaa tulevaa kuolemaansa ja miten hautajaiset sitten pitää järjestää, vässy ja hautakivi ym.

Pidän sellaista sairaalloisena. Ikään kuin jonkun yksilön kuolema olisi jotenkin erityistä - kaikkihan me kuolemme ennemmin tai myöhemmin. En minä ainakaa jatkuvasti käsittele omaa kuolemaani.

Mitä julmempi ihminen on sitä kauemmin noi tuntuu elävän. 

Kuolemasta on ihan järkevää puhua siihen sävyyn että jälkeläiset ovat perillä asioista. On yllättävän monimutkaista ja osin hankalaa järjestellä edesmenneen läheisen kaikkia asioita. Ja pankit pistävät saman tien käyttöoikeudet kiinni kun tilin omistajasta tullut tieto että kuollut. Jos on perillisiä, kaikilta pitää saada valtakirja tilin käyttöön ja yksikin perillinen joka ei ole oikeustoimikelpoinen(esim mt- tai muu sairaus) hänelle haettava edunvalvojan sijainen ja se voi viedä aikaa ennen kuin tulee päätös.

Vuokrat, puhelinliittymät, lehtitilaukset, vakuutukset, sähkösopimukset, jäsenyydet eri yhdistyksissä jne on lakkautettava kohtuullisen ajan sisällä ellei halua jatkuvia kuluja perikunnan kassasta. Kaikki se paperityö hautajaisjärjestelyjen lisäksi on työlästä jos edesmennyt ei itse ole listannut kaikkea ylös ja tehnyt esim kansiota kaikesta. Plus maallinen omaisuus! Sitä kun ihmiselle kertyy vaikka miten niukasti eläisi. Perunkirjat sovittava vielä ja perintövero maksetaan 3kk kuluttua, ellei lisäaikaa haeta.

Kyllä! Kannattaa puhua kuolemasta kun vielä henki pihisee. Kertoa jälkikasvulle ja läheisille jotakuinkin misdä mikäkin paperi on, mitä toivoo hautajaisiin ja mihin haluaa maalliset jäänöksensä. Helpottaa erittäin paljon läheisiä jotka kaiken käytännön puolen hoitaa sen lisäksi että saattaa läheisen viimeiselle matkalleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on 90 ja isäni 94v. Eivät puhu kuilemasta vaan elävät täyttä elämää. 

Juuri näin! Näin pitää tehdä. Täällä pallolla eletään, eikä tehdä kuolemaa etukäteen!

Juu ei. Ei vahingossakaan luovuta ylimääräisestä roinasta, ei kerrota perillisille salaisista talletuksista eikä esitetä hautaustoivetta. Lankomies etsiskeli juuri edunvalvontaan joutuneen ysikymppisen tätinsä osakekirjoja.

Jep! Itse ollut samassa tilanteessa kun isä kuoli. Oli vanhoja osakekirjoja, useita tilejä, rahastoja, arvotavaraa varaston täydeltä jne. Kauhea duuni! Isä ei enää kyennyt sairastuttuaan hoitamaan näitä asioita ja sitten kun kuoli oli meille sisaruksille aivan järjetön homma. Jouduin ottamaan palkatonta vapaata töistä 3 viikkoa että sain kaiken surun keskellä käytännön asiat hoideltua. Oli yksi siskopuolikin joka kuului perikuntaan, ja se mutkisti vielä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Äitini puhui jo 40-45 vuotiaana kuolemisesta ja kuinka me lapset saadaan häneltä sitten hyvä perintö. Veikkaan, että jotkut ihmiset vain ovat negatiivisia.

Onko tuo nyt negatiivista jos saa hyvän perinnön? 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on 90 ja isäni 94v. Eivät puhu kuilemasta vaan elävät täyttä elämää. 

Juuri näin! Näin pitää tehdä. Täällä pallolla eletään, eikä tehdä kuolemaa etukäteen!

Juu ei. Ei vahingossakaan luovuta ylimääräisestä roinasta, ei kerrota perillisille salaisista talletuksista eikä esitetä hautaustoivetta. Lankomies etsiskeli juuri edunvalvontaan joutuneen ysikymppisen tätinsä osakekirjoja.

Jep! Itse ollut samassa tilanteessa kun isä kuoli. Oli vanhoja osakekirjoja, useita tilejä, rahastoja, arvotavaraa varaston täydeltä jne. Kauhea duuni! Isä ei enää kyennyt sairastuttuaan hoitamaan näitä asioita ja sitten kun kuoli oli meille sisaruksille aivan järjetön homma. Jouduin ottamaan palkatonta vapaata töistä 3 viikkoa että sain kaiken surun keskellä käytännön asiat hoideltua. Oli yksi siskopuolikin joka kuului perikuntaan, ja se mutkisti vielä asioita.

Sen vielä haluan kertoa että meillä jälkeläisillä oli hyvin eri näkemykset miten asiat hoidetaan. Tavaroista tuli riitaa, osa ei tehnyt käytännössä mitään niiden lajittelun suhteen mutta olivat haluamassa kaikista arvokkaimmat itselleen. Minulle tyttärenä lankesi hautajaisjärjestelyt mutta niitä kritisoitiin vaikka eivät osallistuneet suunnitteluun, mm ruokatarjoilu ei ollut mieleen.  

Mikään ei ole kuoleman lisäksi asiassa niin hirveetä kuin järjestellä riitaisan perikunnan kanssa asioita! Ja välithön siinä menivät huonoiksi.

Nro 57: "Sen vielä haluan kertoa että meillä jälkeläisillä oli hyvin eri näkemykset miten asiat hoidetaan. Tavaroista tuli riitaa, osa ei tehnyt käytännössä mitään niiden lajittelun suhteen mutta olivat haluamassa kaikista arvokkaimmat itselleen. Minulle tyttärenä lankesi hautajaisjärjestelyt mutta niitä kritisoitiin vaikka eivät osallistuneet suunnitteluun, mm ruokatarjoilu ei ollut mieleen.  

Mikään ei ole kuoleman lisäksi asiassa niin hirveetä kuin järjestellä riitaisan perikunnan kanssa asioita! Ja välithön siinä menivät huonoiksi."

Tuo on kyllä ihan totta. Mun on kuitenkin vaikea kuvitella, että poikani haluaisi kotini irtaimistosta yhtään mitään. Tyttäreni saattaisi haluta keittiöstäni 1970-luvun Anita Wangelin retrojuttuja (leipälaatikoita, tarjottimia, säilytysrasioita jne), mutta hän osti pari vuotta sitten puolisonsa kanssa uuden asunnon, jonka rakenteisiin ja muuhunkaan sisutukseen nuo ei oikein sovi. Joten veikkaan, että myyvät kaiken vähänkään rahanarvoisen jonnekin ja pistävät rahat puoliksi. Loput päätyy sorttiasemalle. Tai voi olla, että kaikki päätyy sorttiasemalle. Ja senkin kuljetuksen voi sitten veloittaa kuolinpesästä. 

Vanhempieni irtaimiston kanssa ollaan jo siskoni kanssa sovittu, että kun isäkin joskus kuolee, mennään ensin kahdestaan katsomaan, haluttaisko me sieltä jotain. Olen 99,99% varma, että en halua yhtään mitään. Sen jälkeen päästetään meidän lapset katsomaan, haluaisivatko he sieltä jotain. Ja loput vie sitten joku firma minne viekin. Meillä sujui siskoni kanssa jo äidin perinnönjakokin niin yhteisymmärryksessä, etten usko isäni kohdallakaan tulevan mitään ongelmaa. Varsinkin, kun siskoni toivoo saavansa jotain sellaista, mitä mä taas en missään nimessä halua riesakseni. 

Mä olen jo oman kuoleman varalta i tehnyt "hautaustestamentin". Jostain (siis riippuen siitä, missä kuolen) joku kärrää mun ruumiini jonnekin ruumishuoneelle ja sieltä hautaustoimisto siirtää mut krematorioon. Arkku halvin mahdollinen, koska turhaahan se on pistää isoja summia puulaatikkoon, joka on käytössä vain tunnin tai pari. Tai no en tiedä, kauanko tuhkaaminen kestää. Uurnan voin hommata itsekin jo etukäteen (pitääpä muuten laittaa todo-listalle). Mulla on jo toivomus, mihin tuhkani ripotellaan ja siihen on jo maanomistajan sekä hänen jälkeläisten luvat. Jos omat lapseni eivät halua lähteä uurnaa sinne kuskaamaan, tiedän noiden maanomistajien kuskaavan. Ei mitään kekkereitä, jos lapseni eivät itse välttämättä halua sellaisia järjestää. Jos jompikumpi haluaa, niin se sitten järjestää, joka haluaa. Fanfaarit eivät soineet, kun tänne synnyin, eikä fanfaarien tarvitse soida, kun täältä lähden. 

Minun isä joka on nyt 80 vuotias on viimeiset 40 vuotta puhunut kohta kuolevansa. Sen takia oikeastaan mitään suunnitelmia ei ole kannattanut eikä voinut tehdä koska kohta kuolee kuitenkin. 

Ei mutta itse 57v mietin sitä ainakin joka toinen päivä.