Puhuuko teidän 65 vuotiaat vanhemmat koko ajan kuolemasta?

Äitini 66v kyllä puhuu kuolemasta minulle (olen kuopus). Kertoo aina mitä löytyy mistäkin, miten ja mihin haudataan. Ja kertoo myös mitä tavaroita minä saan ja mitä sitten sisarukseni. 😶 Vaikuttaa siltä, että hän ajattelee minun hoitavan sitten aikanaan kaiken.. 

Puhui ja kuolikin sitten vuoden sisään siitä kuin aloitti puhumaan. Ihminen jotenkin itse kyllä tietää milloin aika käy vähiin.

Vierailija kirjoitti:

Joo, alkoi jo aiemmin ja etenkin äiti tekee tätä. Ei ehkä elä ensi jouluun, tuntuu että kuolema on lähellä, pelkää että joku tuosta vaan t4ppaa hänet, ei varmaan ehdi nähdä lapsenlapsia aikuisina, "huoh kun minä sitten kuolen, minä varmaan kuolen, ei varmaan ole muuta ratkaisua kuin kuolla pois huohhh". Terve kuusikymppinen nainen.

Terveiltä ei kyllä ymmärrä valitusta. Ei sitten yhtään. 

Vierailija kirjoitti:

Puhui ja kuolikin sitten vuoden sisään siitä kuin aloitti puhumaan. Ihminen jotenkin itse kyllä tietää milloin aika käy vähiin.

Täähän se ois.

Oon 54 ja kertonut läheisille, mitä musiikkia hautajaisissani pitää kuunnella. En oo koommin kuolemasta puhunu. 

65 vuotiaat vanhemmat? Ovat töissä yhä. Miksi pitäisi puhua kuolemasta? Puheleeko sitten ap siitä? Mikä siinä vaivaa?

Olen vanhempiesi ikäinen, enkä puhu. Olen kyllä sen verran kertonut miten haluan hautajaisiin järjestettävän. Ei ole mitään järkeä puhua asiasta, mikä tapahtuu elämässä tasan kerran koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Asiallinen puhe kuolemisen käytännön järjestelyistä on aivan eri asia kuin dramatisoiva huomiohuåraus jolla kiristetään jälkeläisiä.

Juuri näin!!!!!!!

Ei. Mun vanhemmista toinen kuoli 85-vuotiaana ja toinen meni uusiin naimisiin jäätyään leskeksi. Viettää pian 10-vuotishääpäivää.

Äitini (tuo jo kuollut) lopetti elämisen jäätyään eläkkeelle. En tiedä mikä hänelle tuli, mutta jättäytyi pois luottamustehtävistä, harrastuksista ja hyvin pitkälti ihmissuhteistakin. Pidin sitä huolestuttavana ja oireena masennuksesta, mutta hän kieltäytyi menemästä lääkäriin ja piehtaroi viimeiset 20 vuotta lapsuutensa traumoissa, sota-ajassa, tunnekylmässä isässä ja ties missä ihmisten pahoissa puheissa v. 1945 jne. 

Kumma juttu, mietin nyt jälkeenpäin, puhkeisko hänelle kenties jokin psykoosisairaus, joka ei kuitenkaan oireillut rajusti ulospäin. Pitääkin kysyä faijalta kun tulee sopiva tilaisuus. Isä on täysin terävä ja elämänhaluinen 90-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

65 vuotiaat vanhemmat? Ovat töissä yhä. Miksi pitäisi puhua kuolemasta? Puheleeko sitten ap siitä? Mikä siinä vaivaa?

Niin kuin töissä olevat eivät voisi kuolla? Lapseni kuoli 26-vuotiaana. Sen jälkeen meillä on puhuttu kuolemasta paljon.

Suomalaisen naisen elinajanodote on nykyisin 85 vuotta ja miehillä 79 vuotta. Siinä aika käy pitkäksi ja tylsäksi aloittaa puhumaan kuolemasta 20 vuotta ennen odotettua h-hetkeä.

Niillä oli jossain vaiheessa semmoinen vaihe, kun sisaruksia alkoi kuolemaan. Nyt 78- ja 80-vuotiaina eivät enää puhu kuolemasta. Ovat hyväksyneeet täysin sen, että kun niitä sisaruksiakin on mennyt, niin oma vuorokin on pian, eikä siinä ole enää mitään puhuttavaa. Silloin joskus 60+ ei olleet selvästi vielä oikein hyväksyneet asiaa, tuli kauhea terveyspaniikki esimerkiksi kun joku samanikäinen kuoli.

Äitini on 90 ja isäni 94v. Eivät puhu kuilemasta vaan elävät täyttä elämää. 

Olen 65v ja ajattelen kuolemaa paljon, en niinkäänpuhu asiasta. Kun on kipusairauksia ja äiti kuollut 67v:nä kuuntelee vointia aika tarkkaan

Vierailija kirjoitti:

Puhui ja kuolikin sitten vuoden sisään siitä kuin aloitti puhumaan. Ihminen jotenkin itse kyllä tietää milloin aika käy vähiin.

LOPETA.

MODE OLE YSTÄVÄLLINEN JA POISTA TÄMÄ KOMMENTTI

SIIS VIHAAN SUA

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisen naisen elinajanodote on nykyisin 85 vuotta ja miehillä 79 vuotta. Siinä aika käy pitkäksi ja tylsäksi aloittaa puhumaan kuolemasta 20 vuotta ennen odotettua h-hetkeä.

Eksäni kuoli 64-vuotiaana ennen kuin oli ehtinyt puhua kuolemisensa mahdollisuudesta kenellekään. Perunkirjoitus oli kamala sotku.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on 90 ja isäni 94v. Eivät puhu kuilemasta vaan elävät täyttä elämää. 

Juuri näin! Näin pitää tehdä. Täällä pallolla eletään, eikä tehdä kuolemaa etukäteen!

Odotan intopiukeana ensi vuoden helmikuuta jolloin pääsen eläkkeelle. Wheeeee.. sitten mennään 🥳

Vanhempani ovat kuolleet, molemmat eli 90+, ukkini jopa 102v.

Olen alkanut puhua. Tuntuu, että tulee aina joku kramppi ja kremppa jalkoihin. Joka päivä kun katson peiliin, olen vanhentunut 5 vuotta lisää. Verenpaineet, kolesterolia, hiukset lähtee. Ei jaksa. Vanhentuminen on eskaloitunut järkyttävästi. On vaikea uskoa, että eläisin enää edes 7 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on 90 ja isäni 94v. Eivät puhu kuilemasta vaan elävät täyttä elämää. 

Siskoni appiukko kuoli 94-vuotiaana vaikka ei ollut aikonut kuolla. Raha-asioiden selvittäminen, hautajaisjärjestelyt ja täpötäyden, museoituneen asunnon ruoppaaminen jäivät jälkeläisille ja kestivät kauan.

Ei kuolemasta puhuminen estä elämästä täyttää elämää.