Lue keskustelun säännöt.
Sinä, jonka isä ei viettänyt aikaa kanssasi lapsena. Millaiset välit aikuisena?
26.06.2025 |
Tekee pahaa katsoa, kun yhdessä halutut lapset näkevät isästään vain selän päivän aikana jos sitäkään. Pahoin pelkään, että muutosta ei ole tulossa.
Ensimmäisen lapsen kohdalla pistim kokemattomuuden piikkiin, että kyllä mies isäksi kasvaa kuten minäkin äidiksi. Toinen lapsi syntyi aika pian, mutta nyt lapset jo 5v Ja 3v. Eikä miehen asenne ole muuttunut mihinkään ja on edelleen todella etäinen lapsiin.
Minä hoidan lapsien sairastelut, halailut, kiukut ja neuvolat. Olen antanut tilaa miehelle sekä kehunut, mutta myös maanitellut ja itkenyt, kun hän ei ota mitään kontaktia lapsiin.
Onko jollain omakohtaista kokemusta etäisestä isästä? Paraniko suhde koskaan? Tuntuu, että olisi helpompi lapsillekin, jos isä kuolisi, niin olisi sentään selkeä syy miksei isä ole läsnä.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut aikuisena mitään välejä. Vanhemmatkin erosi heti kun muutin kotoa. Kivan perinnön sain muutama vuosi sitten, eli edes jotain positiivista.
Itse kieltäydyin perinnöstä. Se oli kuulema "isälle" tärkeää, että jättää rahaa ja omaisuutta jälkeensä minulle. Unohti vaan, että toista vanhempaa minä kaipasin, enkä rahoja. Meni valtiolle sitten se kaikki työ minkä teki, kun valitsi ennemmin sen kuin oman lapsensa 😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä parantunut välit koskaan. En pitänyt minkäälaista yhteyttä kymmeniin vuosiin, en myöskään mennyt hautajaisiin, en edes tiedä mihin on haudattu
Sama minulla. Isäksi kutsuttu henkilö hävisi elämästäni ollessani noin kymmenvuotias, muutti vaan pois eikä sen jälkeen näkynyt tai ottanut mitään yhteyttä. Meni muutama vuosikymmen ihan etten tiennyt missä se asuu enkä itsekään pyrkinyt mihinkään kontaktiin. Kuoli muutama vuosi sitten, en mennyt hautajaisiin mutta tilasin kuitenkin hautajaiskukat kirkkoon, "muistoa kunnioittaen". Surullista tää on kaikkinensa mutta joskus nämä ihmissuhteet vaan menee näin.
Ei minkäänlaiset. Ei olla väleissä, eikä tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oli samanlainen vielä tuossa vaiheessa. Ei oikein osannut olla lasten kanssa, ei tiennyt mitä tehdä ja miten olla. Kunnon isän mallia ei hänellä itselläänkään ollut.
Mutta kun lapsista tuli teinejä ja tarvitsivat kuskia harrastuksiin ym, mies pääsi vauhtiin 😊 Otti töistä vapaata jotta pääsi viikonlopuiksi turnauksiin ja pelireissuille, oli mukana hankinnoissa lasten kanssa, etsi tietoa ja tuki ja tsemppasi. Ja heidän suhteestaan tuli kuin tulikin hyvä. Älä siis vielä luovu toivosta!
Mun miehellä sama! Yhteinen tekeminen sitoo yhteen, mutta se tekeminen ei voi olla äidin määräämä vaan lapsen ja isän itse valitsema.
Vierailija kirjoitti:
Mun isä oli itselleni maailman rakkaimpia ihmisiä niin lapsena kuin aikuisenakin. Vaikkei se viettänyt paljon aikaa meidän lasten kanssa, niin meillä oli silti hyvät välit.
Teillä ei varmaam äitisi tuhonnut teidän välejä kuten näyttää monelle käyneen? Äidin ei pidä haukkua ja ivata lastensa isää ja käskeä häntä tekemään niin tai näin itkun ja raivon kera. Jos äiti toimii noin niin isän ja lasten suhde jää etäiseksi ja huonoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oli samanlainen vielä tuossa vaiheessa. Ei oikein osannut olla lasten kanssa, ei tiennyt mitä tehdä ja miten olla. Kunnon isän mallia ei hänellä itselläänkään ollut.
Mutta kun lapsista tuli teinejä ja tarvitsivat kuskia harrastuksiin ym, mies pääsi vauhtiin 😊 Otti töistä vapaata jotta pääsi viikonlopuiksi turnauksiin ja pelireissuille, oli mukana hankinnoissa lasten kanssa, etsi tietoa ja tuki ja tsemppasi. Ja heidän suhteestaan tuli kuin tulikin hyvä. Älä siis vielä luovu toivosta!
Mun miehellä sama! Yhteinen tekeminen sitoo yhteen, mutta se tekeminen ei voi olla äidin määräämä vaan lapsen ja isän itse valitsema.
Miten sen miehen saa olemaan lapsen kanssa keksimässä yhteistä tekemistä tai edes jossain määrin vuorovaikuttamassa lapsiensa kanssa, kun kaikkoaa paikalta aina lapsensa nähdessään? En myöskään itke enkä säti lasten kuullen isän touhuja. AP
Meille ei tullut mitään välejä, isä jäi täysin vieraaksi ihmiseksi. Ei se koskaan edes jutellut minulle. Jos kävin vanhempien luona, juotiin samassa pöydässä kahvit, mutta isä vain hörppäsi omansa ja lähti katsomaan telkkaria, minun kuulumiset ei kiinnostaneet.
Nyt tulee mieleen aika, kun asuin vielä kotona. Kaikkein kauheinta oli, jos äiti ei ollut kotona. Kyyhötin hiljaa jossain nurkassa ja odotin äidin paluuta. Kaikkein parasta oli, kun isä oli työmatkalla ja oli yötä pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen mielikuva mun isästä 70-luvulla, heitti kännipäissään mun päälle sangollisen kylmää vettä. Olin nukkumassa sängyssä. Mitä luulet, olenko tekemisissä?
No mut onhan se ollut läsnä kuitenkin. Väkivaltainen isä on mielestäni erilainen isä kuin sellainen joka ei ole läsnä fyysisesti tai henkisesti. Väkivaltaista isää varmasti pelkää, mutta poissaoleva isä on.. no joku tyyppi talossa tai jossain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä oli itselleni maailman rakkaimpia ihmisiä niin lapsena kuin aikuisenakin. Vaikkei se viettänyt paljon aikaa meidän lasten kanssa, niin meillä oli silti hyvät välit.
Teillä ei varmaam äitisi tuhonnut teidän välejä kuten näyttää monelle käyneen? Äidin ei pidä haukkua ja ivata lastensa isää ja käskeä häntä tekemään niin tai näin itkun ja raivon kera. Jos äiti toimii noin niin isän ja lasten suhde jää etäiseksi ja huonoksi.
Äiti todennäköisesti tietää millaisesta toiminnasta lapsi pitää ja että se onnistuu isältä. Se voi olla ihan lapsen kanssa hiekkalaatikolla olemista.
Oma äiti kertoi, kun veli oli kaksivuotias ja hirveän innostunut potkimaan palloa. Äiti oli ehdottanut isälle, että menisi potkimaan sitä pojan kanssa läheiselle kentälle. Isä oli ihmetellyt että miksi ja sanoi, että pääseehän se sinne itsekin. Kaksivuotias. Ei mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa mieltää sitä miestä perheenjäseneksi vaikka asuimmekin saman katon alla siihen saakka kun olin 16v.
Nyt olen kohta nelikymppinen ja tuntuu kiusalliselta kun tulee viestejä ja puheluita missä kysellään miksen käy kylässä tai ole yhteyksissä. En ole katkera, en vihaa tai muutakaan negatiivista vaan oikein mitään tunnesidettä ei vaan ole. Kuvitelkaa jos joku entinen naapuri lähettelisi teille viestiä joissa monkuu kylään satojen kilometrien päähän. En halua loukata hänen tunteitaan tai olla ilkeä joten sanon aina jotain ympäripyöreää että ollaan yhteydessä jos joskus sielläpäin liikun. Ei kyllä oikeasti olla vaikka välillä sielläpäin liikunkin. Hän vaan nyt ei ole proriteettilistalla (tai millään muullakaan listalla). En näe syytä mihinkään dramaattiseen välien katkaisuun, ainakaan jos sieltä ei tuon kummempia vaatimuksia tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut aikuisena mitään välejä. Vanhemmatkin erosi heti kun muutin kotoa. Kivan perinnön sain muutama vuosi sitten, eli edes jotain positiivista.
Itse kieltäydyin perinnöstä. Se oli kuulema "isälle" tärkeää, että jättää rahaa ja omaisuutta jälkeensä minulle. Unohti vaan, että toista vanhempaa minä kaipasin, enkä rahoja. Meni valtiolle sitten se kaikki työ minkä teki, kun valitsi ennemmin sen kuin oman lapsensa 😃
Niin minäkin kieltäydyin perinnöstä.
Isäni oli ylpeä siitä ettei osannut hoitaa lapsia, varsinkaan kun sai vain tyttäriä. Pojista olisi ehkä välittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahneen vieraannuttajan ulinat.
Tuokin isä on kyllä ihan itse vieraannuttanut itsensä lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oli samanlainen vielä tuossa vaiheessa. Ei oikein osannut olla lasten kanssa, ei tiennyt mitä tehdä ja miten olla. Kunnon isän mallia ei hänellä itselläänkään ollut.
Mutta kun lapsista tuli teinejä ja tarvitsivat kuskia harrastuksiin ym, mies pääsi vauhtiin 😊 Otti töistä vapaata jotta pääsi viikonlopuiksi turnauksiin ja pelireissuille, oli mukana hankinnoissa lasten kanssa, etsi tietoa ja tuki ja tsemppasi. Ja heidän suhteestaan tuli kuin tulikin hyvä. Älä siis vielä luovu toivosta!
Mun miehellä sama! Yhteinen tekeminen sitoo yhteen, mutta se tekeminen ei voi olla äidin määräämä vaan lapsen ja isän itse valitsema.
Miten sen miehen saa olemaan lapsen kanssa keksimässä yhteistä tekemistä tai edes jossain määrin vuorovaikuttamassa lapsiensa kanssa, kun kaikkoaa paikalta aina la
Vastasin henkilölle jota lainasin. Luehan tuo lainaus ajatuksella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta tulee pahoja ongelmia aikuisena. Onko lasten isällä millainen oma isäsuhde tai miehen malli? Oletko kysynyt miksi hän ei ota kontaktia lapsiinsa? Mitkä asiat hän laittaa lastensa edelle?
Minkälaisia ongelmia ne voisi olla? Jatkuvaa hyväksynnän etsintää, herkempi luonne tms? Nimim. Hyvät välit omiin vanhempiin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä oli itselleni maailman rakkaimpia ihmisiä niin lapsena kuin aikuisenakin. Vaikkei se viettänyt paljon aikaa meidän lasten kanssa, niin meillä oli silti hyvät välit.
Teillä ei varmaam äitisi tuhonnut teidän välejä kuten näyttää monelle käyneen? Äidin ei pidä haukkua ja ivata lastensa isää ja käskeä häntä tekemään niin tai näin itkun ja raivon kera. Jos äiti toimii noin niin isän ja lasten suhde jää etäiseksi ja huonoksi.
Äiti todennäköisesti tietää millaisesta toiminnasta lapsi pitää ja että se onnistuu isältä. Se voi olla ihan lapsen kanssa hiekkalaatikolla olemista.
Oma äiti kertoi, kun veli oli kaksivuotias ja hirveän innostunut potkimaan palloa. Äiti oli ehdottanut isälle, että menisi potkimaan sitä pojan kanssa läheiselle kentälle. Isä oli ihmetellyt ett
Äitihän sen tietää juu😂 tarkoitin sit että yhteinen tekeminen voi tulla myöhemminkin kuin 2-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä oli itselleni maailman rakkaimpia ihmisiä niin lapsena kuin aikuisenakin. Vaikkei se viettänyt paljon aikaa meidän lasten kanssa, niin meillä oli silti hyvät välit.
Teillä ei varmaam äitisi tuhonnut teidän välejä kuten näyttää monelle käyneen? Äidin ei pidä haukkua ja ivata lastensa isää ja käskeä häntä tekemään niin tai näin itkun ja raivon kera. Jos äiti toimii noin niin isän ja lasten suhde jää etäiseksi ja huonoksi.
Äiti todennäköisesti tietää millaisesta toiminnasta lapsi pitää ja että se onnistuu isältä. Se voi olla ihan lapsen kanssa hiekkalaatikolla olemista.
Oma äiti kertoi, kun veli oli kaksivuotias ja hirveän innostunut potkimaan palloa. Äiti oli ehdottanut isälle, että menisi potkimaan sitä pojan k
Todennäköisesti äiti hoitaa sen lapsen isommassa määrin ja tuntee lapsen täten paremmin kuin sellainen lapsen isä, joka ei paljoa asiaan resursseja laita, joten turhaa naureskelet 🤷
Ei lasta välttämättä isä kiinnosta sitten myöhemmin, jos suhde on jäänyt syntymättä. Ainakin se vaatii mieheltä paljon työtä ja aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oli samanlainen vielä tuossa vaiheessa. Ei oikein osannut olla lasten kanssa, ei tiennyt mitä tehdä ja miten olla. Kunnon isän mallia ei hänellä itselläänkään ollut.
Mutta kun lapsista tuli teinejä ja tarvitsivat kuskia harrastuksiin ym, mies pääsi vauhtiin 😊 Otti töistä vapaata jotta pääsi viikonlopuiksi turnauksiin ja pelireissuille, oli mukana hankinnoissa lasten kanssa, etsi tietoa ja tuki ja tsemppasi. Ja heidän suhteestaan tuli kuin tulikin hyvä. Älä siis vielä luovu toivosta!
Jatkan tähän vielä että mieheni ja lasten välit läheni jo vähän ennen teini-ikää. En muista tarkkaan, mutta ainakin kouluiässä kun lapsista muutenkin tuli omatoimisia, osasivat sanoa mitä haluavat ja heidän kanssaan pystyi kunnolla juttelemaan, niin isän oli helpompi heidän kanssaan olla. Ja siitä se sitten eteni niin, että tosiaan teini-iässä tuntui ettei äitiä enää tarvita "mihinkään" kun isä hoitaa kaiken 😄
Mun isä oli itselleni maailman rakkaimpia ihmisiä niin lapsena kuin aikuisenakin. Vaikkei se viettänyt paljon aikaa meidän lasten kanssa, niin meillä oli silti hyvät välit.