Miksi Helsingin keskusta on nykyään niin kuollut?
Ihmetyttää, kun Tukholman meininkiä katselee, kuinka erilaista on kuin Helsingissä. Keskellä viikkoa hirveä määrä ihmisiä liikkeellä.
Miksei Helsingin keskusta ole enää houkutteleva? Johtuuko siitä, että kaikki liikkeetkin muuttaneet kauppakeskuksiin? Missä ihmiset nykyään liikkuu ja asioi?
Kommentit (397)
"Miksei mieluummin kehitettäisi Berliini-tyyppistä systeemiä, joissa kaupunginosissa, myös lähiöissä, on omat keskustat joista löytyy kaikki palvelut, tori jne. Ei niin mitään järkeä yrittää saada kaikkia tunkemaan sinne ahtaaseen niemenkärkeen."
Johan tämä systeemi on ollut iät ja ajat Helsingissä. Jokaisessa lähiössä oli jo 50-luvulla oma ruokakauppa, pankki, posti ja muita palveluita. Jokaiseen lähiöön rakennettin pieni ostoskeskus ja siellä ne yhä ovat. Niissä oli ja on kampaamoita, kuppiloita, terveysasemia jne.
Itse asun Itä-Helsingissä eikä keskustaan tarvitse mennä ikinä asioimaan, kun samat palvelut löytyvät miljoonaan kertaan muualtakin.
Vierailija kirjoitti:
Koska Suomi on ihan täysi kauppakeskusyhteiskunta. Ruotsissa ei ole juuri mitään Prisman ja Cittarin tyylisiä kauppoja edes autolla käytäväksi. Ihmiset liikkuvat keskustoissa ja tapaavat toisiaan. Suomessa mennään kauppakeskukseen ärsyyntymään ihmispaljoudesta.
Ruotsissa on kyllä jätti-isoja kauppakeskuksia, mutta totta. Prisman ja Cittarin tyylisiä kauppoja siellä ei ole. Tai on, mutta ovat paljon pienempiä.
Yli kymmenen euroa stobe jossain mukatrendikkäässä raflassa. Safkat maksaa ihan tolkuttomasti nykyjään.
Rikkaat pitää keskustan kakkosasuntojaan tyhjillään. Liiketilojen ja asuntojen vuokrat karannut täysin lapasesta.
Leffalippu päivänäytökseenkin jotain 15euron luokkaa. Ja en ole persaukinen. En vain periaatteesta maksa noita hintoja.
Siinähän näivettyy.
Ilmiö ei liity pelkästään Hesen keskustaan. Myös yöelämä on kuollut ja sen aistii monet.
Jotain synkkää on meneillään. Emme toipuneet viimeisistä vuosista, ja pahempaa on vielä luvassa.
Koska siitä on tehty turistien ulkoilmamuseo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täs on neljä syytä: Tripla, Kaari, Sello ja Iso Omena.
Lisäisin Itiksen ja Jumbon. Ne on aina umpitäynnä.
Jumbo on se syy. Mä menin ennen Hesan keskustaan shoppaamaan täältä maalta. Mutta kun parkin hinta nousi about 25 euroon, päätin että nyt saa riittää, ja aloin käydä Jumbossa. Stocka oli se suurin syy ja pikkubutiikit, mitkä veti mua Hesan keskustaan. Tykkäisin myös käydä Hesan taidemuseoissa, mutta kun se liikenne on tehty niin tukkoiseksi, niin aikaa palaa ihan liikaa. Käyn sukuloimassa Hesassa, että sen suhteen museokäynnitkin ja putiikkipiipahtelut sujuisi siinä sivussa, jos ne olisi nopeampi tehdä. Ja osaan kyllä ihan ketterästi käyttää metroa, ratikoita ja busseja, kun olen asunut siellä ja käynyt töissä. Kaipaan monesti 80-90 -luvun Helsinkiä. Silloin se vielä toimi, ja oli inhimillinen.
Vierailija kirjoitti:
Käydäänköhän me eri keskustassa? Eilenkin Aleksilla sateesta huolimatta porukkaa vaikka kuinka paljon.
Maalaisten vaikka kuinka paljon 😆
Kuopion keskustaan avanneet kodinkoneliikkeen. En usko että kovin pitkään elää kun kellään ei ole rahaa ja Kuopio varsinkin keskustassa on äärimmäisen autovihamielinen kaupunki, eihän niitä kodinkoneita millään polkupyörällä kuljetella.
Kuollut? Olen juuri kauppatorilla kahvilla, eikä näytä yhtään kuolleelta vaikkei ilmakaan ole paras mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Yli kymmenen euroa stobe jossain mukatrendikkäässä raflassa. Safkat maksaa ihan tolkuttomasti nykyjään.
Rikkaat pitää keskustan kakkosasuntojaan tyhjillään. Liiketilojen ja asuntojen vuokrat karannut täysin lapasesta.
Leffalippu päivänäytökseenkin jotain 15euron luokkaa. Ja en ole persaukinen. En vain periaatteesta maksa noita hintoja.
Siinähän näivettyy.
Saman verran maksaa leffa Hämeenlinnassakin. En käy.
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein ymmärrä niitä tukholmalaisia. Mitä ne siellä keskustassa tekee? Ei mulla ainakaan juurikaan ole keskustaan mitään asiaa. Asun 8 km Helsingin keskustasta, mutta ei siellä oikein ole mitään mikä kiinnostaisi. Joskus jotain taidenäyttelyitä, joskus harvoin jossain paremmassa ravintolassa syöminen. Mutta pääosin kaiken hoidan mieluummin autolla helpommin saavutettavissa paikoissa, esim. elokuvissa käynnit, ostokset, arkisemmat ravintolasyömiset. Ei mulle siinä keskustassa olisi yhtään mitään lisäarvoa verrattuna vaikka kehänvarren paikkoihin.
Tukholmassa asuu ihmisiä joilla on rahaa ja halua käyttää sitä, ei ihmisiä jotka tienaavat 4000€/kk ja syövät makaronia kotona ja tekevät rempat itse
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinne pitäisi mennä? Miksei mieluummin kehitettäisi Berliini-tyyppistä systeemiä, joissa kaupunginosissa, myös lähiöissä, on omat keskustat joista löytyy kaikki palvelut, tori jne. Ei niin mitään järkeä yrittää saada kaikkia tunkemaan sinne ahtaaseen niemenkärkeen.
Omalla kohdalla en myös koe keskustassa käymistä mitenkään palkitsevana tai tarpeellisena useimmiten. Kun on täällä yli 20 vuotta asunut, paikat siellä on jo nähty, eikä ole samanlaista uutuudenviehätystä kuin alussa. Mulla aika lailla siinä vaiheessa kun yöelämä lakkasi kiinnostamasta, lakkasi myös keskusta kiinnostamasta, ja muutinkin luonnonläheiseen lähiöön pois pakokaasun katkusta ja ihmisvilinästä.
Tuo "ahdas niemenkärki" on se totuuden siemen. Jo fyysinen ympäristö asettaa rajat.
Se ei todellakaan ole totuus, sillä Helsinki ei ole saari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska Suomi on ihan täysi kauppakeskusyhteiskunta. Ruotsissa ei ole juuri mitään Prisman ja Cittarin tyylisiä kauppoja edes autolla käytäväksi. Ihmiset liikkuvat keskustoissa ja tapaavat toisiaan. Suomessa mennään kauppakeskukseen ärsyyntymään ihmispaljoudesta.
Ruotsissa on kyllä jätti-isoja kauppakeskuksia, mutta totta. Prisman ja Cittarin tyylisiä kauppoja siellä ei ole. Tai on, mutta ovat paljon pienempiä.
Et varmaan Tukholmaa pidemmällä ole käynyt sitten. Kyllä meillä on isoja Prisman ja cittarin tyylisiä kauppoja :D ICA maxi ja coopin omat jättisuuret myymälät noin esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska Suomi on ihan täysi kauppakeskusyhteiskunta. Ruotsissa ei ole juuri mitään Prisman ja Cittarin tyylisiä kauppoja edes autolla käytäväksi. Ihmiset liikkuvat keskustoissa ja tapaavat toisiaan. Suomessa mennään kauppakeskukseen ärsyyntymään ihmispaljoudesta.
Ruotsissa on kyllä jätti-isoja kauppakeskuksia, mutta totta. Prisman ja Cittarin tyylisiä kauppoja siellä ei ole. Tai on, mutta ovat paljon pienempiä.
Suomi on Amerikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinne pitäisi mennä? Miksei mieluummin kehitettäisi Berliini-tyyppistä systeemiä, joissa kaupunginosissa, myös lähiöissä, on omat keskustat joista löytyy kaikki palvelut, tori jne. Ei niin mitään järkeä yrittää saada kaikkia tunkemaan sinne ahtaaseen niemenkärkeen.
Omalla kohdalla en myös koe keskustassa käymistä mitenkään palkitsevana tai tarpeellisena useimmiten. Kun on täällä yli 20 vuotta asunut, paikat siellä on jo nähty, eikä ole samanlaista uutuudenviehätystä kuin alussa. Mulla aika lailla siinä vaiheessa kun yöelämä lakkasi kiinnostamasta, lakkasi myös keskusta kiinnostamasta, ja muutinkin luonnonläheiseen lähiöön pois pakokaasun katkusta ja ihmisvilinästä.
Tuo "ahdas niemenkärki" on se totuuden siemen. Jo fyysinen ympäristö asettaa rajat.
Oletko koskaan katsonut kartasta millaisella paikalla esim NYC on?
Eilen satoi vettä moneen kertaan ja ei näyttäny keskusta tyhjältä yhtään. Koko päivän ihan hemmetissti jengiä liikenteessä.
Vierailija kirjoitti:
Koska siitä on tehty turistien ulkoilmamuseo.
Ilman todellisia nähtävyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko johtua, että Tukholmassa keskusta on alueen keskellä ja sinne pääsee helposti useilla liikennevälineillä? Helsingin keskusta on pussinperä, jonne matka jopa julkisilla kestää. Ihmiset hakeutuvat sinne, minne on helpompi kulkea, esim. kauppakeskukset. Keskustasta puuttuu myös vetonauloja. Kukaan ei tule sinne pelkästään keskustaan hakeutumisen ilosta vaan juuri sen vuoksi, että siellä asioinnissa olisi jotain erityisempää kuin muualla ja koska kohde olisi helppo saavuttaa.
Onhan siellä esim. merenranta. Mutta sinne ei turisti autolla pääse edes jätskille, jos aurinko paistaa, kun p-paikat on aina ihan täynnä. Opiskelijana kävin julkisilla usein saarihyppelyillä ja rantsussa. Ja Kaivarissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikein ymmärrä niitä tukholmalaisia. Mitä ne siellä keskustassa tekee? Ei mulla ainakaan juurikaan ole keskustaan mitään asiaa. Asun 8 km Helsingin keskustasta, mutta ei siellä oikein ole mitään mikä kiinnostaisi. Joskus jotain taidenäyttelyitä, joskus harvoin jossain paremmassa ravintolassa syöminen. Mutta pääosin kaiken hoidan mieluummin autolla helpommin saavutettavissa paikoissa, esim. elokuvissa käynnit, ostokset, arkisemmat ravintolasyömiset. Ei mulle siinä keskustassa olisi yhtään mitään lisäarvoa verrattuna vaikka kehänvarren paikkoihin.
Tukholmassa asuu ihmisiä joilla on rahaa ja halua käyttää sitä, ei ihmisiä jotka tienaavat 4000€/kk ja syövät makaronia kotona ja tekevät rempat itse
Paikalliset eivät ole se ongelma vaan turistien puute ja Tukholma vetää paljon enemmän nähtävyyksineen.
Ostovoimaiset suomalaiset lähtivät, tilalle saatiin maailma kylään.