Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Minäkin olin tuossa tilanteessa aikoinani. Siksi tiedänkin, etteivät muiden neuvot auta. Jokainen tekee omat päätöksensä ja kantaa niistä sitten vastuunsa. Ja etenkin hyvin rakastuneena sitä viis veisaa muiden sanomisista. Sehän on itse asiassa aika kamalaa olla kuin psykoosissa ja mieli myllerryksissä, tehdäkö näin vai noin.
Siitä miten itse aikoinani päätin, en halua täällä kertoa. Voin vain sanoa että ei se välttämättä mene niin tai sitten näin. Kaikki ei ehkä olekaan niin mustavalkoista kuin mitä ihmiset täällä antavat ymmärtää. Voi olla että vaihtamalla paranee tai ei parane, tai sitten elämä voi yllättää jotenkin toisella tavalla.
Ainoa mikä tässä vähän ihmetyttää on että miten AP suunnittelee jo eroa, vaikkei oikeastaan tunne tätä työkaveria. Tai siis sen käsityksen saan, että teillä ei ole mitään muuta suhdetta kuin työkaveruus. Entä jos työkaveri ei tunne samoin? Tai vaikka hän on valmis pieneen flirttailuun, onko valmis mihinkään muuhun?
Ja niiden, jotka eivät koskaan ole tällaista hyvin voimakasta rakastumista tunteneet, on niin kovin helppo täällä moralisoida ja ylentää itseään. Siksi en itse kuuntelisi ainakaan sellaisten neuvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Porvoosta tämäkin avaus. Pakkomielteistä hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olin tuossa tilanteessa aikoinani. Siksi tiedänkin, etteivät muiden neuvot auta. Jokainen tekee omat päätöksensä ja kantaa niistä sitten vastuunsa. Ja etenkin hyvin rakastuneena sitä viis veisaa muiden sanomisista. Sehän on itse asiassa aika kamalaa olla kuin psykoosissa ja mieli myllerryksissä, tehdäkö näin vai noin.
Siitä miten itse aikoinani päätin, en halua täällä kertoa. Voin vain sanoa että ei se välttämättä mene niin tai sitten näin. Kaikki ei ehkä olekaan niin mustavalkoista kuin mitä ihmiset täällä antavat ymmärtää. Voi olla että vaihtamalla paranee tai ei parane, tai sitten elämä voi yllättää jotenkin toisella tavalla.
Ainoa mikä tässä vähän ihmetyttää on että miten AP suunnittelee jo eroa, vaikkei oikeastaan tunne tätä työkaveria. Tai siis sen käsityksen saan, että teillä ei ole mitään muuta suhdetta kuin työkaveruus. Entä jos työkaveri ei tunne samoin? Tai vaikka hän on va
Rakastumista? Eihän ap edes tunne sitä tyyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Usko pois, kyllä se ihastumisen tunnekin laantuu ajan myötä. Ei se tunne kestä ikuisesti, mutta jos hyvin käy, se voi antaa hyvän pohjan kumppanuuden kehittymiselle. Mutta sinulla siis on jo se hyvä kumppanuus omassa avioliitossasi, niin sen takia en ottaisi riskiä. Kun se siis on kyllä varmaa, että ihastus laantuu, mutta sen sijaan se ei ole varmaa, että ihastus välttämättä muuttuisi hyväksi kumppanuudeksi.&
Minusta joku nihkeähkö veljellinen tai kaverillinen suhde ei ole mikään hyvä kumppanuus parisuhdemielessä. Silloinhan parisuhteeseen kävisi kuka tahansa ystävä tai joku joka tuntuu kuin omalta veljeltä.
En minä suhteissa ainakaan ole siksi jotta tuntisin jotain ystäväkumppanuutta, vaan koska rakastan jotakuta. Rakastan ja olen rakastunut. Rakastan ja paljon erityisemmällä tavalla kuin hyvää asuinkumppania tai hyvää ystävää. Samapa tuo sitten olisi päättää jonkun kaverimiehen kanssa alkaa asua yhdessä ja kutsua tätä sitten hyväksi kumppanuudeksi eli joidenkin mielestä hyvän parisuhteen eli rakkaussuhteen määritelmäksi. Siis vaikka siitä puuttuisi täysin ne syyt miksi parisuhteeseen aletaan ja miksi niitä haluaan: aikuinen rakkaus ja romanttiset tunteet. Kemia, seksuaalinen ja henkinen yhteys. Pelkkää ystävyyttä erityisempi halu jakaa elämä, arki ja kehot yhdessä.
Huhhuh ihmiset tyytyvät todella vähään ja kutsuvat sitä hyväksi.
Testaa ihastus sängyssä mutta niin ettei miehesi tai lapsesi saa tietää. Ei kannata heittää hyvää miestä pois noin vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Usko pois, kyllä se ihastumisen tunnekin laantuu ajan myötä. Ei se tunne kestä ikuisesti, mutta jos hyvin käy, se voi antaa hyvän pohjan kumppanuuden kehittymiselle. Mutta sinulla siis on jo se hyvä kumppanuus omassa avioliitossasi, niin sen takia en ottaisi riskiä. Kun se siis on kyllä varmaa, että ihastus laantuu, mutta sen sijaan se ei ole varmaa, että ihastus
Sarjasuhteilijat eivät löydä koskaan rauhaa eivätkä pääse henkisesti ns perille vaikka sitä pohjmmiltaan hakevat.
Eivät kykene millään tavalla itsereflektioon omasta osuudestaa parisuhteissaan.
Vaan syyttävä sormi kääntyy aina heistä itsestä poispäin.
Juoksevat ja pakenevat. Omaa. Itseään. Loppu. Viimein.
Vierailija kirjoitti:
Itelläni nämä meni ohi sillä kun mietin miten sitten kerron niille teineille haluavani eron vaikka iskä onkin rakas ja teinitkin on nähneet ettei riitoja, alkoholia tms eron syynä ole. Kerronko vaan että äiti nyt vaan ihastui toiseen? Niinkö heitä haluan opettaa? En. En ole eronnut. Ihastukset oli ja meni, lapset on muuttaneet omilleen, ja oma suhde voi todella hyvin.
Niin, sinä tällöin selkeästi rakastat miestäsi enemmän kuin ystävää eivätkä tunteesi häneen ole lähinnä sisarukselliset tai kaverilliset toisin kuin Ap:llä ja niin monilla muilla. Silloin on helppo neuvoa noin. Jonkun toisen tapauksessa taas neuvosi noudattaminen antaisi lapsille heidän tulevia suhteitaan silmälläpitäen haitallista esimerkkiä vääränlaisesta kituutuksesta ja siitä kuinka heidän haluillaan ja tunteillaan ei ole parisuhdekontekstissa merkitystä tai painoarvoa. Että kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat ja älä, et voi luottaa itseesi ja tunteisiisi kulta, tee kuten muut sanovat, tee kuten Kunnon Ihmiset tekevät, älä kuten itse kokisit parhaaksi itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyselit onko joku keski-ikäisenä lähtenyt onnistuneesti ihastuksen perään. Se on oikeastaan väärin aseteltu kysymys. Oikea kysymys olisi, olisiko elämäni parempaa ilman nykyistä liittoa? Jos vastaat kyllä ja käyt läpi eroprosessin ja siihen liittyvät vaikeat tunteet, saatat löytää vielä itsesi hyvästä suhteesta. Jos taas pohdit onnen saavuttamista vaihtamalla kumppanin toiseen, tulet hyvin todennäköisesti pettymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmisen vuotta sitten ihastuin työkaveriin ja tunne oli molemminpuolinen. Kumpikin olimme varattuja mutta varsinkin miehellä oli hirveä kiire muuttaa yhteen ja jättää kaikki taaksemme. Olin tietty hirveän ihastunut, satunnaisia intiimejä hetkiä oli, alhaista, myönnän, kun kumpikin oli varattuja, mutta oikeastaan ne oli vain pussailua kun miehellä ei seissyt ja ei tiennyt yhtään miten pitää naista hyvänä, oli vain täynnä itserakkautta, äkkiä tajusin että mulla oli kotona aika hyvä mies joten vähin äänin lopetin tämän työsuhderomanssin ja edelleen vain hävettää ja harmittaa että siihen ryhdyin kun tämä salasuhdemies edelleen viestittelee ja jankkaa rakkauttaan ja tietty on puhunut ympäriinsä meidän suhteesta. Uhkailee julkaista viestit yms mukavaa ihannemies toimintaa.
Jälkiviisaana mietin että en tuntenut miestä johon ihastuin, kuvittelin hänet iloiseksi, harrastavaksi, akt
"Jos palstan neuvojen mukaan mennään niin mitäänhän ei elämässä kannata ikinä muuttaa jos nyt vaan jaksaa edes kitkuttaa vallitsevissa olosuhteissa, ei kannatakaan yrittää vaikka arvelisi jonkun muun asian sopivan itselle paremmin ja ennen kaikkea itseään, mikä itseä kiinnostaa, miltä mikäkin tuntuu ja mitä sydän sanoo ei tulisi ikinä kuunnella. Se on ilmeisesti ketjun keskustelijoiden resepti onnelliseen ja todella tyydyttävään elämään."
Tätä olen myös ihmetellyt usein - en pelkästään tällä palstalla, vaan muuallakin. Mikään ei saisi muuttua - tai pikemminkin, se muutos ei saisi ikinä lähteä itsestä ja omista aktiivisista valinnoista, eikä varsinkaan omista tunteista.
Nykyään mukamas tiedostetaan, että eron jälkeen elämä voi muuttua paremmaksi, eikä ensirakkaus ole ikuista, ja keski-ikäisenä ja sitä vanhempanakin on vielä elämää. Kuulemma jokainen saisi olla terveellä tavalla itsekäs ja etsiä omaakin onnea, eikä vain uhrautua läheistensä eteen.
Mutta kuitenkin olet totaalisen moraaliton jos jätät puolisosi, kun kohtaat jonkun joka herättää ihan erityisiä tunteita. Olet erityisen moraaliton, jos rikot lastesi perheen eroamalla - ovat lapset sitten 10-, 16- tai 20-vuotiaita, tämän palstan mukaan lapset traumatisoituvat joka tapauksessa ja vihaavat sinua lopun ikääsi. Etenkin jos olet niin halveksuttava, että rakastut johonkin toiseen.
En ymmärrä. Samalla tiedostetaan, että iso osa kaikista suhteista ja liitoista päättyy eroon. Mutta eron pitäisi tapahtua vain siksi, että toinen alkaa epämääräisesti kyllästyttää keski-ikäisenä, kun lapset ovat jo lentäneet pesästä. Koskaan ei saisi rakastua toiseen eikä katua aiempia valintojaan, ei varsinkaan nuorempana, kun olisi vielä mahdollisuuksia tehdäkin niille asioille jotain.
Ja kuitenkaan valtaosa ihmisistä ei tunnu elävän kuten saarnaavat. Kyllähän eroille ja elämänmuutoksille aina löytyy sata parempaa tekosyytä kuin se, että minä muutin mieleni ja haluankin elämältäni vielä jotain parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnon kaasuvalottaja taas ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Kyselit onko joku keski-ikäisenä lähtenyt onnistuneesti ihastuksen perään. Se on oikeastaan väärin aseteltu kysymys. Oikea kysymys olisi, olisiko elämäni parempaa ilman nykyistä liittoa? Jos vastaat kyllä ja käyt läpi eroprosessin ja siihen liittyvät vaikeat tunteet, saatat löytää vielä itsesi hyvästä suhteesta. Jos taas pohdit onnen saavuttamista vaihtamalla kumppanin toiseen, tulet hyvin todennäköisesti pettymään.
Sarjasuhteilijat ovat hyvin usein vakavasti mt-ongelmaisia.
Taustalla usein jommankumman vanhemman mt- tai päihdeongelmia.
Välttelevä kiintymyssuhdetyyli heillä yleistä koska ovat jääneet vaille johdonmukaista rakkautta, turvaa ja huolenpitoa lapsuudessaan.
Siirtävät sitten samat ongelmat lapsiinsa täysin tahallaan ja tietoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Usko pois, kyllä se ihastumisen tunnekin laantuu ajan myötä. Ei se tunne kestä ikuisesti, mutta jos hyvin käy, se voi antaa hyvän pohjan kumppanuuden kehittymiselle. Mutta sinulla siis on jo se hyvä kumppanuus omassa avioliitossasi, niin sen takia en ottaisi riskiä. Kun se siis on kyllä varmaa, että ihastus laant
Sarjasuhteilijat eivät löydä koskaan rauhaa eivätkä pääse henkisesti ns perille vaikka sitä pohjmmiltaan hakevat.
Eivät kykene millään tavalla itsereflektioon omasta osuudestaa parisuhteissaan.
Vaan syyttävä sormi kääntyy aina heistä itsestä poispäin.
Juoksevat ja pakenevat. Omaa. Itseään. Loppu. Viimein.
Ihan kuin eroamisen maalaaminen möröksi, eron pelkääminen ja eron mahdollisuuden kieltäminen itseltä tai muilta ei olisi pakenemista. Ihan kuin valjuilta tuntuvissa, paskoissa tai huonoissa suhteissa kituutus ja pakolla yhdessä pysyminen ei olisi pakoilua. Eron ja oman itsensä pakoilua. Vastuunottamisen pakoilua siihen että vain kiltisti tekee mitä muut odottavat koska joku muu on sitä mieltä ettei vastuuntuntoinen kunnollinen ihminen koskaan eroa. Ihan kuin jonkun muun elämän eläminen ei olisi pakoilua sen sijaan että ihan itse eläisi omaa elämäänsä ja tekisi juuri niin kuin haluaa. Vaikkapa huonosta suhteesta eroamalla. Tunnekuollut kaverisuhde tai kulissi, joka ei tunnu miltään ja on vain arjen pyörityksen väline on myös huono suhde mikäli ihminen kaipaa parisuhteelta ja rakkauselämältään oikeasti jotakin muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmisen vuotta sitten ihastuin työkaveriin ja tunne oli molemminpuolinen. Kumpikin olimme varattuja mutta varsinkin miehellä oli hirveä kiire muuttaa yhteen ja jättää kaikki taaksemme. Olin tietty hirveän ihastunut, satunnaisia intiimejä hetkiä oli, alhaista, myönnän, kun kumpikin oli varattuja, mutta oikeastaan ne oli vain pussailua kun miehellä ei seissyt ja ei tiennyt yhtään miten pitää naista hyvänä, oli vain täynnä itserakkautta, äkkiä tajusin että mulla oli kotona aika hyvä mies joten vähin äänin lopetin tämän työsuhderomanssin ja edelleen vain hävettää ja harmittaa että siihen ryhdyin kun tämä salasuhdemies edelleen viestittelee ja jankkaa rakkauttaan ja tietty on puhunut ympäriinsä meidän suhteesta. Uhkailee julkaista viestit yms mukavaa ihannemies toimintaa.
Jälkiviisaana mietin että en tuntenut miestä johon ihast
Lisään vielä, että pettäminen ja salasuhteilu on mielestäni halpamaista ja halveksuttavaa toimintaa.
Mutta tämän palstan perinteisen viisauden mukaan "henkinen pettäminen" on jostain syystä vieläkin kamalampaa.
Siis että jos rakastut toiseen ja jätät puolisosi sen takia, se on Ihan Erityisen Väärin, paljon pahempaa kuin se että harrastaisit sen työkaverin kanssa seksiä jossain pikkujouluissa. Näin tässäkin ketjussa sanottiin. Mikä on minusta ihan käsittämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen joka ei ole kyvykäs parisuhteeseen koska minäkuva hauras ja itsetunto olematon ei ole minkään arvoinen ihmisenä eikä varsinkaan vanhempana lapsille.
Pohjasakkaa kaikilta osin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyselit onko joku keski-ikäisenä lähtenyt onnistuneesti ihastuksen perään. Se on oikeastaan väärin aseteltu kysymys. Oikea kysymys olisi, olisiko elämäni parempaa ilman nykyistä liittoa? Jos vastaat kyllä ja käyt läpi eroprosessin ja siihen liittyvät vaikeat tunteet, saatat löytää vielä itsesi hyvästä suhteesta. Jos taas pohdit onnen saavuttamista vaihtamalla kumppanin toiseen, tulet hyvin todennäköisesti pettymään.
Sarjasuhteilijat ovat hyvin usein vakavasti mt-ongelmaisia.
Taustalla usein jommankumman vanhemman mt- tai päihdeongelmia.
Välttelevä kiintymyssuhdetyyli heillä yleistä koska ovat jääneet vaille johdonmukaista rakkautta, turvaa ja huolenpitoa lapsuudessaan.
Siirtävät sitten samat ongelmat lapsiinsa täysin tahallaan ja tietoisesti.
Tässä ei vissiin ollut kyse mistään sarjasuhteilijasta. Vähän eri keskustelun aihe.
🇺🇦🇮🇱
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyselit onko joku keski-ikäisenä lähtenyt onnistuneesti ihastuksen perään. Se on oikeastaan väärin aseteltu kysymys. Oikea kysymys olisi, olisiko elämäni parempaa ilman nykyistä liittoa? Jos vastaat kyllä ja käyt läpi eroprosessin ja siihen liittyvät vaikeat tunteet, saatat löytää vielä itsesi hyvästä suhteesta. Jos taas pohdit onnen saavuttamista vaihtamalla kumppanin toiseen, tulet hyvin todennäköisesti pettymään.
Sarjasuhteilijat ovat hyvin usein vakavasti mt-ongelmaisia.
Taustalla usein jommankumman vanhemman mt- tai päihdeongelmia.
Välttelevä kiintymyssuhdetyyli heillä yleistä koska ovat jääneet vaille johdonmukaista rakkautta, turvaa ja huolenpitoa lapsuudessaan.
Siirtävät sitten samat ongelmat lapsiinsa täysin tahallaan ja tietoisesti.
Tässä ei vissiin ollut k
Minkin hajua joissain kommenteissa. Tunnistettavissa kilometrien päähän.
En saa lainattua viestiä, mutta:
Hassua kyllä, tunnen itse ainakin yhden erilaisen "sarjasuhteilijan", joka ei uskalla ikinä olla yksin, mutta joka lipuu nössönä valjusta ja kehnosta suhteesta toiseen. Päätös erosta tulee aina siltä toiselta, joten tämä tyyppi on palstan mukaan hyvä ja oikeamielinen ihminen. Mutta koska hän ei uskalla olla yksin, hänet nappaa heti uuteen suhteeseen joku päällepäsmäri, joka tekee kaikki päätökset suhteesta ja yhteenmuutosta ja yhteisestä elämästä. Kunnes kyllästyy perässävedettävään, jättää tämän, ja sama prosessi alkaa uudelleen uuden päällepäsmärin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kyselit onko joku keski-ikäisenä lähtenyt onnistuneesti ihastuksen perään. Se on oikeastaan väärin aseteltu kysymys. Oikea kysymys olisi, olisiko elämäni parempaa ilman nykyistä liittoa? Jos vastaat kyllä ja käyt läpi eroprosessin ja siihen liittyvät vaikeat tunteet, saatat löytää vielä itsesi hyvästä suhteesta. Jos taas pohdit onnen saavuttamista vaihtamalla kumppanin toiseen, tulet hyvin todennäköisesti pettymään.
Ei hyvä neuvo tämäkään, vaikka totta onkin että jos lähtee ajatuksella että no se toinen tekee onnelliseksi, saattaa joutua pettymään. Ei suhteessa vain siksikään kannata pysyä jottei joutuisi olemaan yksin. Se on yksi paskimpia syitä ja huonoimpia perustoja suhteessa olemiselle. Se on oikeastaan resepti sille kuinka päätyä onnettomaan otin kun ei muutakaan ollut tarjolla-suhteeseen. Tai kriisiin, jossa joskus oikeasti rakastuu ensikertaa vasta jo varattuna.
Tulisi miettiä sitä niin että valitsisinko nykyisen suhteen aina riippumatta muista vaihtoehdoista vai mieluummin jonkun muun vaihtoehdon, joka eron myötä saisi mahdollisuuden toteutua. Suhteessa pysymällähän torppaa itseltään myös ne vaihtoehdot joita todella haluaisi enemmän kuin nykyistä suhdetta. Miksi olla suhteessa, joka on vain korvike tai jossa on vain jotta ei joudu olemaan yksin edes hetkeäkään? Sitähän se usein on kun ei uskalleta erota. Ollaan vaikka huonossa suhteessa ennemmin kuin kohdattaisiin hetkenkään yksinäisyys matkalla kohti jotain parempaa. Se parempi vaan ei tule ikinä toteutumaan jos ei ikinä uskalla tehdä sitä päätöstä, jonka vuoksi ennen parempaa voi joutua olemaan itsekseenkin.
Yksi kysymys myös: kuka haluaa olla kumppanilleen vain huonompi vaihtoehto kahdesta ja suhteen yhdessäpitävä voima vain yksinolon tai muutoksen pelko, vaikka hän vaihtaisi heti parempaan jos vain uskaltaisi? Kuka haluaa itselleen tuota?
Vierailija kirjoitti:
Kunnon kaasuvalottaja taas ketjussa.
Kuinka niin? Miten täällä on sinun mielestäsi kaasuvalotettu?
Alue: Aihe vapaa
Monet miehet on kivoja työpaikalla, mutta kotona ärtyisiä, koska ovat käyttäneet kaikki jaksunsa siellä töissä. Mistä tiedät, ettei työkaverisi ole tätä sorttia? Näet hänet vain parhaimmillaan. Kotona hän piereskelee sohvalla rikkinäisissä collegeissa ja valittaa siisteyden tasosta ja ruuan laadusta, vaikkei laita rikkaa ristiin niiden eteen.