Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (856)
Jos ihastuksesi saisi nämä kirjoituksesi nähdä niin mitä luulet, jatkuisiko tämä teidän "molemminpuolinen" kemia?
Toisin sanoen, oletko nyt ihan rehellinen itsellesi ja kumppanillesi? Vai koetko, että kumppanisi on ollut uskoton. Sitä jäin lukiessani pohtimaa kun et kertonut kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrasta seksiä sen ihastuksen kanssa kuukausi. Saattaa olla että se lääke muuttaa hormooneita niin että koko ihastus vaipuu taka-alalle, mahdollisesti myös sen työkaverin osalta.
Ei tuo vaikuta kovin syvälliseltä ihastukselta. Ap kumoaa noin viidennessä kommentissaan ihastuksensa, muutaman kommentin jälkeen. Hiukan kaipaisi tasoa tämänkaltaiselle keskustelupalstalle. Huom. ylläpito!
Kaikenlaisia kommentteja täällä onkin. Jos en ole pitänyt vanhoihin tuttuihin yhteyttä, ei olisi kovin järkevää yllättyä siitä, että he muistavat minut sellaisena kuin olin 90-luvulla. Saati sitten oikein pelästyä, jos joku suhtautuu minuun samoin kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valoja päälle nyt. Se mikä syttyy nopeasti myös sammuukin nopeasti. Hitaasti hyvä rakentuu eli ystävyyteen pohjautuva rakkaussuhde on paras.
Jos heti alussa haluaa vain ystävyyttä jonkun kanssa, todennäköisesti ei myöhemminkään halua enempää.
Tuskin ajatus oli, että haluaa vain ystävyyttä. Rakkaussuhteesta kuitenkin puhuttiin.
Nämähän eivät poissulje toisiaan, eli parasta on jos on rakastunut ystäväänsä, joka jakaa samoja arvoja ja tulevaisuuden toiveita.
Vaikea kuvitella rakkaussuhdetta, johon ei sisälly ystävyys. Suhdehan on "enemmän kuin ystävyyttä", ei vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ihastuksesi saisi nämä kirjoituksesi nähdä niin mitä luulet, jatkuisiko tämä teidän "molemminpuolinen" kemia?
Toisin sanoen, oletko nyt ihan rehellinen itsellesi ja kumppanillesi? Vai koetko, että kumppanisi on ollut uskoton. Sitä jäin lukiessani pohtimaa kun et kertonut kaikkea.
Mitä ihmettä tarkoitat? Ihan kuin olisi vain laitettu lauseita sattumanvaraisesti peräkkäin.
Kuinka vaan, mutta vauvanvahdiksi en ala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lennosta vaihtaminen on melkein parempi tapa erota. Jos eroaa muuten vain, vanhan kumppanin voi olla vaikea käsittää, miksi hänet jätetään vaikka toisella ei edes ole ketään uutta. Silloin voi myös jäädä toivomaan, että jos kuitenkin palattaisiin yhteen, kun kerran toisella ei ole ketään eikä ole tavallaan tapahtunut mitään peruuttamatonta. Eron käsittely ja hyväksyminen voi näin pitkittyä. Jos kumppani on rakastunut toiseen, on ainakin selvää mistä ero johtuu, ja sen tajuaa että ero on todennäköisesti lopullinen.
Miten itse toivoisit miehesi toimivan vastaavassa tilanteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lähdin lähes 20 vuoden liitosta salamaihastuksen matkaan kolmen viikon tuttavuuden jälkeen. Elämäni paras päätös. Olemme olleet nyt yhdessä kaksi vuotta, toivomani lapsi on tulossa (tämä ei onnistunut exän kanssa) ostimme juuri unelmien talon ja olemme kokeneet uskomattoman ihania asioita. Elämäni on muuttunut täysin. Aloin uskoa itseeni ammatillisestikin ja sain työn, jossa tuplasin entisen tulotasoni. Tätä ei olisi tapahtunut, jos olisin jatkanut entisessä parisuhteessa mukavan mutta alisuoriutuvan miehen kanssa.
Jonkin aikaa podin tunnontuskia mutta täytyy myöntää, että ehdimme exän kanssa kasvaa erilleen liittomme aikana. Vaikka meillä oli periaatteessa luja ystävyys, se ei painanut yhtä paljon kuin halu olla toimivassa parisuhteessa minua enemmän muistuttavan miehen kanssa. Exällekin kävi hyvin, uusi puoliso löytyi ja hänkin elää nyt sellaista elämää, jota olisi varmaan halunnut elää koko ajan ilman vaatimuksiani nornaalista arjesta. Win-win.
No ap, oletko tehnyt päätöksen suuntaan tai toiseen?
Toivottavasti otat huomioon lapsesi, tuossa iässä ovat kovin haavoittuvia.
Tutun perheessä silloin murrosikäiset nuoret menivät jotenkin ihan sekaisin, koulu kärsi ja päihteet alkoi houkuttaa. Ei ole helppoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ihastuksesi saisi nämä kirjoituksesi nähdä niin mitä luulet, jatkuisiko tämä teidän "molemminpuolinen" kemia?
Toisin sanoen, oletko nyt ihan rehellinen itsellesi ja kumppanillesi? Vai koetko, että kumppanisi on ollut uskoton. Sitä jäin lukiessani pohtimaa kun et kertonut kaikkea.
Miten niin "toisin sanoen"? Miten se rehellisyys itseä ja kumppania kohtaan liittyy siihen, olisiko se toinen mies vielä kiinnostunut jos näkisi ap:n kirjoitukset? Ja miksi ap:n pitäisi kokea, että kumppani olisi pettänyt?
Olen itse myös tilanteessa että vaihdan maiseman tilaisuuden tulleen. En uuden tuttavuuden takia vaan puolison petturuuden, jota tehty silmien edessä eikä selän takana. . Se että ostaa naiselle bitconeita jota ei ole edes nähnyt on käsittämätöntä. Vaikka on jo kokenut vuoden aikana kolme rakkaushuijaria. Yksi houkutteli hänet Pariisiin, eikä tullut yhteenkään tapaamiseen. Noh, pää on sekaisin ja saakin olla. Pitkä yhteinen matka on koettu, paljon ihania kokemuksia matkan varrella. Nyt on finaalin aika. Kaikella on tarkoituksensa. Ystävät olleet tukemassa ja sanoneet, että anna ukon mennä pohjamutiin asti, kun maksaa olemattomista rakkauksista. .Tietää kyllä ettei pankkitilin saldo riitä älyttömyyksiin. Tämä on seurausta kun ihminen ei osaa arvostaa ja rakasta itseään. Ranskalainen, edesmennyt kollega oli kerran todennut, ettet taida itse edes ymmärtää kuinka hyvä ole työssäsi. Niinpä.
Odotan innolla vapauttani enkä aio tuntea säälin tunnetta. Uskon siihen että kaikella on tarkoituksensa. Kaikki avioliitot ei ole tarkoitettu loppuelämään asti. Vihoissa ja riidoissa en halua erota - eikä edes puolisoni, joka lähettää nyt häntä koipien välissä hyvän päivän toivotukset rakkaalle vaimolle. ;) Hah!
Sitten pala työelämästä. Kollegalla oli vuosien kestävä suhde tj kanssa, jonka kaikki tiesivät. Noh, tj vanheni ja eläkeikä lähestyi.. Kollegalla oli suuria odotuksia heidän yhteisestä tulevaisuudesta. Mutta tosin kävi; tj muutti Ranskaan oman vaimonsa kanssa, eikä kertonut asiasta rakastajalleen. Se oli ollut kamala pettymys kun kuullut asiasta. Hyvä ettei menettänyt järkeä.. Itsekin jo eläkkeellä, ei kehtaa näyttäytyä eläkeläisten juhlissa tai muissa tapaamisissa. Surullista, että oma elämä jätettiin toisen ihmisen varaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harrasta seksiä sen ihastuksen kanssa kuukausi. Saattaa olla että se lääke muuttaa hormooneita niin että koko ihastus vaipuu taka-alalle, mahdollisesti myös sen työkaverin osalta.
Entäs jos ihan vaan sen oman miehen kanssa? Miettii vaikka sitä toista, ei sitä tartte toiselle kertoa.
Itse olen näin saanut piristystä jossain kohtaa 30-vuotista avioliittoamme.
Vierailija kirjoitti:
Lennosta vaihtaminen on melkein parempi tapa erota. Jos eroaa muuten vain, vanhan kumppanin voi olla vaikea käsittää, miksi hänet jätetään vaikka toisella ei edes ole ketään uutta. Silloin voi myös jäädä toivomaan, että jos kuitenkin palattaisiin yhteen, kun kerran toisella ei ole ketään eikä ole tavallaan tapahtunut mitään peruuttamatonta. Eron käsittely ja hyväksyminen voi näin pitkittyä. Jos kumppani on rakastunut toiseen, on ainakin selvää mistä ero johtuu, ja sen tajuaa että ero on todennäköisesti lopullinen.
Itse valitsisin sen, et mies vaan lähtee. Voisin ajatella et joku oma kriisi vain.
Jos rakastuisi toiseen, kokisin itseni todella petetyksi, huonoksi, häviäjäksi, minussa isoa vikaa... Ihan kamalaa.
Mitä ihmettä, oletpa saanut erikoisia vastauksia.
Minulla on takanani ihan samanlainen tilanne, oli ihan ok suhde aviomiehen ja lasten isän kanssa mutta kollega vei jalat alta. Hyppäsin uuteen, unohdin kaiken vanhan, otin tuttujen vihat niskaan ja vaihdoin kollegaan. Ja kyllä vaihtamalla parani! Vielä nyt 10 vuoden jälkeen kaikki on hyvin, kipinä on säilynyt ja seksihalut ovat huipussaan, ollaan nyt 50:n kieppeillä. En siis todellakaan kadu sekuntiakaan valintaani.
Isäni vaihtoi vastaavalla tavalla äitini uuteen naiseen kun vanhemmat olivat olleet 35 vuotta yhdessä. Isälläkin on jo 15 vuotta uuden puolison kanssa täynnä ja myönnän että sopivat toisilleen paljon paremmin kuin vanhempani aikanaan.
Ei kukaan tiedä nuorena, millaiseksi elämä muokkautuu. Siinä pitää muokkautua mukana!
Entä monisuhteinen vaihtoehto? Nykyään on yleisempää avoimet suhdemuodot, joista sovitaan kumppanien kesken. Silloin ei välttämättä tarvitsisi erota, jos puoliso hyväksyy toisen sivusuhteen / kakkospartnerin, mutta sama vapaus tulee toki antaa myös miehelle. Harvemmat on ehkä valmiita tällaiseen järjestelyyn. Itse olen tätä miettinyt, mytta en ole kehdannut ehdottaa omalle puolisolleni. Olisi kyllä aika mukavaa, jos voisi käydä välillä treffeillä toisen kanssa ja palata omaan kotipesäänsä pitkäaikaisen ykköskumppanin luokse. Ei menisi koteja ja perheitä rikki. Free love.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lennosta vaihtaminen on melkein parempi tapa erota. Jos eroaa muuten vain, vanhan kumppanin voi olla vaikea käsittää, miksi hänet jätetään vaikka toisella ei edes ole ketään uutta. Silloin voi myös jäädä toivomaan, että jos kuitenkin palattaisiin yhteen, kun kerran toisella ei ole ketään eikä ole tavallaan tapahtunut mitään peruuttamatonta. Eron käsittely ja hyväksyminen voi näin pitkittyä. Jos kumppani on rakastunut toiseen, on ainakin selvää mistä ero johtuu, ja sen tajuaa että ero on todennäköisesti lopullinen.
Itse valitsisin sen, et mies vaan lähtee. Voisin ajatella et joku oma kriisi vain.
Jos rakastuisi toiseen, kokisin itseni todella petetyksi, huonoksi, häviäjäksi, minussa isoa vikaa... Ihan kamalaa.
Eikö ennemminkin silloin ole sinussa isoa vikaa, jos mies vain lähtee. Jos jättäisi sinut toisen takia, olisit vain jäänyt toiseksi yhdelle naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Entä monisuhteinen vaihtoehto? Nykyään on yleisempää avoimet suhdemuodot, joista sovitaan kumppanien kesken. Silloin ei välttämättä tarvitsisi erota, jos puoliso hyväksyy toisen sivusuhteen / kakkospartnerin, mutta sama vapaus tulee toki antaa myös miehelle. Harvemmat on ehkä valmiita tällaiseen järjestelyyn. Itse olen tätä miettinyt, mytta en ole kehdannut ehdottaa omalle puolisolleni. Olisi kyllä aika mukavaa, jos voisi käydä välillä treffeillä toisen kanssa ja palata omaan kotipesäänsä pitkäaikaisen ykköskumppanin luokse. Ei menisi koteja ja perheitä rikki. Free love.
Voihan sitä vaikka ehdottaa, että erotaan, mutta jatketaan yhdessä asumista pelkkinä kämppäkavereina. Tai mitä vain. Eri juttu on, suostuuko vanha kumppani ehdotettuun järjestelyyn, ja ennen kaikkea suostuuko uusi kumppani.
Oma kantani on, että jos sen ihastuksen perään lähtee, niin se on sitten kannettava vastuu seurauksista itkemättä. Itse olen 38-vuotias, nyt parisuhteessa yhdeksättä vuotta ja onhan se "alkuhuuma" karissut, mutta kumppanuus, välittäminen ja rakkaus ei. Kipinä pysyy yllä antamalla toiselle tilaa ja myös pitämällä huoli omasta minuudesta ja seksuaalisuudesta. Lapsia ei ole eikä tule, koiria senkin edestä.
Olin nuorempana se "toinen nainen" (tai yksi niistä) useamman vuoden, mikä oli typerin ja henkisesti kuluttavin asia mitä olen tehnyt. Joo, oli perhosia vattas, seksi uskomatonta, sydän tykytti ja tunteet oli yhtä vuoristorataa tuskasta euforiaan. Monet parisuhteessa ja perhearjessa elävät kaverit huokaili kuinka ihanaa ja jännittävää ja olihan se, korkeintaan 10 prosenttia ajasta ja se on aika vähän suhteutettuna siihen kuinka paljon omista ns. parhaista vuosista kului siinä tunnemyräkässä.
Nyt vakaassa parisuhteessa sitä on saanut enemmän asioita aikaan muuten elämässä, silloin parikymppisenä kun ei omaan maailmaan ja ajatuksiin mahtunut muuta kuin se yksi ihminen (joka lähinnä joko puistattaa tai ei herätä mitään tuntemuksia nykyään). On hienoa kokea suuria tunteita elämässä, mutta niinkuin aluksi sanoin, seuraukset ja vastuu pitää kantaa voivottelematta ja itseään säälimättä.
Itse en ap:n tilanteessa lähtisi omalla kokemuksella enää sen tunnerumban vietäväksi, ei se kestä, vaan tekisin jotain muita muutoksia omaan elämään.